Nyt olen päättänyt että pakko päästä jonnekin valvottuun paikkaan toipumaan, sairaalaan.
Jos pyydän lääkäriltä tätä huomenna, mennäänkö psykiatriseen sairaalaan heti vai onko sinne jonkinlainen ajanvaraus/jonotusaika?
Mitä ihmettä otan mukaan, hammasharjan?
Omat vaatteet?
En kai joudu täysin eristyksiin kaikesta?
Onko osastoilla "avoimet ovet"?
Pelottaa, mutta pakko päästä jonnekin missä saan olla "turvassa" itseltäni, toipua ja että saisin lääkityksen kohdalleen!
Jos pyydän lääkäriltä tätä huomenna, mennäänkö psykiatriseen sairaalaan heti vai onko sinne jonkinlainen ajanvaraus/jonotusaika?
Mitä ihmettä otan mukaan, hammasharjan?
Omat vaatteet?
En kai joudu täysin eristyksiin kaikesta?
Onko osastoilla "avoimet ovet"?
Pelottaa, mutta pakko päästä jonnekin missä saan olla "turvassa" itseltäni, toipua ja että saisin lääkityksen kohdalleen!
Vastaukset 19
Vanhimmat
että mitä sinne tarvii. Olen vaan niin vaaraks ittelleni kun haluan vaan koko ajan satuttaa itteeni. Mut sulkeeko ne jonnekin täysin eristyksiin ku olen näin itsetuhoinen. En halua olla yksin.
ainoastaan ulkoovi on lukossa joten ulos ei pääse.Siellä ollaan 2-4 hengen huoneissa.Pääosassa levätään,luetaan,katsotaan telkkaa,otetaan lääkkeet,syödään,käydään tupakalla.Kerran viikossa tavataan lääkäri 5-10 minuuttia.
hyötyä? Luulisi että jonkinlainen toimeliaisuus olisi hyväksi.
Mietin vain...ainakin minulle olisi koska muuten vellon vain omissa ajatuksissani ja napsin rauhoittavia.
lähetteen jos arvioi että sairaalahoito on tarpeen,
Et sitten lukenut aloitusta?
Jos pyydän lääkäriltä jne...
mahdollisen lähetteen kirjoittava lääkäri arvio tilanteen, kirjoittaako vai ei sitä lähetettä, eivät psyk.sairaalat mitään motelleja tai hotelleja ole jonne vain marssitaan silloin kuin halutaan.
Tietyt kriterithän pitää täyttää saadakseen lähetteen=)
"Jos pyydän lääkäriltä jne... Pyytää toki voi ja kannattaakin, mutta sen saaminen ei ole mikään 100%:n varma juttu.
Yksi esimerkki; suicidaalinen ihminen ottaa esim. alkoholin kanssa lääkkeiden yliannostuksen, viedään vaikkapa Meilahteen (kun nyt sattuu tuossa ikkunasta kys. sairaalakompleksi näkyvän), annetaan hiilet, seuraillaan, psykiatri tulee (jos tulee...) konsultoimaan. Hyvin harvassa tapauksessa tuosta seuraa jatkohoito jonnekin psyk.sairaalan osastolle, kyllä se on kotiin lähtö mikä on edessä kunhan vointi sen (fyysinen) vain sallii.
Toivon mukaan aloittaja pääsee toivomaansa sairaalahoitoon, ajattelin vain kun hän jo mietti hammasharjan mukaan ottoa ym. ja vasta on menossa lääkäriin...
Ei ollut aikomuskaan vain marssia :) enkä lomallekaan ole menossa :)
Olisko psykoosi tarpeeksi hyvä syy?
Eikä tällä hetkellä ole kovin hyvä olla :(
Ja kun asia sen verran pelottaa, sairaalaan joutumisesta/pääsemisestä oli kiva tietää etukäteen mitä on tulossa.
Hammasharja oli eka mikä mieleen tuli vaikkei ole voimia siihenkään, siis hampaiden pesuun.
Kiitokset vastanneille ja seuraavalle.
Kopioin tämän, en ihan hatusta vetänyt diagnoosia, avohoidonlääkäri on sanonut minun olevan psykoottinen, mutta diagnoosi ei ole varmistunut.
Eli kirjoitin tämän aiemmin tänne samalle palstalle.
Sairauteni lähti vähäisinä äänien kuulumisina.
En edes tajunnut minkään olevan vikana, vaikka pään sisällä kommentoitiin ja keskusteltiin ja moitittiin itseäni.
Sairauden laukaisi kai tabletteina otettava kortisoni, tämä oli ainakin psykiatrin mielipide.
Kortisonia en ole syönyt kohta vuoteen mutta oireet vain pahenee.
Tällä hetkellä syön cipralex:iä vain 5 mg päivässä kun iski sellainen puuhakkuus keskelle masennusta ettei tosikaan.
Valvoin ja siivosin tai touhusin mitään saamatta aikaan, yökaudet.
Sitten iski paha psykoosi, joka on kai päällä vieläkin tai tulee ja menee, tai sitten olen vain vieläkin vain niin järkyttynyt, etten tiedä mikä on psykoosia ja mikä psykoosin aiheuttamaa jälki"traumaa"?
Psykoosi oli sen verran järkyttävää, näkyineen ja äänineen, että menee kauan selvitessä.
Nyt syön myös peratsin:iä 10mg päivässä, kuinka suurilla annoksilla te muut syötte?
Annos on mielestäni vieläkin liian pieni, koska äänet ja kaikumiset jatkuvat, ovat tosin helpottaneet jo siitä pahimmasta.
Olen koko aika varma että joku tarkkailee ja en erota unta, todellisuudesta.
Onko muilla samankaltaisia oireita?
Jossain vaiheessa uskoin olevani Noita, joka pystyy hallitsemaan säätä:)
Niin, en tiedä sairauteni diagnoosia...
Toivon villejä veikkauksia teiltä?
Saisin diagnoosin selville jos kysyisin, jos se on vielä avohoidon lääkärillekään täysin selvinnyt.
Sanoi että mun olisi täytynyt olla osastolla jonkin aikaa, en uskaltanut mennä.
Nyt on taas sellainen olo ettei sisällä sairaalassa olo varmaan pahaa tekisi.
Onko pelkoni turha, minkälaisia kokemuksia teillä on ollut psykiatrisesta sairaalahoidosta?
Jos kyseessä on terveyskeskuslääkäri, saat lähetteen psykiatrille/psykiatriseen päivystykseen, josta sinut laitetaan osastolle.
Hammasharjan, -tahnan, kammat yms. saa yleensä talon puolesta ja yleensä siellä saa omissa vaatteissakin olla, ellei halua talon vaatteita. Joten kannattaa pakata pikkulaukku, johon vaihtovaatteita, luettavaa/kirjoitettavaa, mitä nyt luuleekaan tarvitsevansa.
Täysin eristyksiin et kaikesta joudu, vaan lääkärin kanssa sovitte esimerkiksi lomista, lääkityksestä ja kaikesta muusta vastaavasta.
Osastoilla yleensä on tietyt vierailuajat, 9-20 välillä yleisimmin, mutta poikkeuksiakin tietty voi olla, en muista paikkakunnista tiedä, vaan perustan tuon väitteeni Oulun psykiatristen osastoiden kokemukseen.
Voimia sinulle!
sovita,lääkäri määrää ne ja usein vahvan lääkityksen,jollet ota piikitetään väkisin.Lomia saa,
jos saa jonkun viikon sisällä vietetty.Ulkoiluluvan 1-2 t/pvä viikon jälkeen ehkä.
Raskainta on ettet poispääsystä tiedä,voivat sanoa että katsotaan muutama päivä,niin se venyykin kuukausiksi.
Taidan panikoida tälläkin kertaa.
Vapaus on sen verran tärkeää, niin kauan kun eivät väkisin vie, "jätän sairaalan väliin".
Olen sen verran rauhallinen psykoosissakin ettei lääkäri kai ole huomannut että se voi olla sielläkin käydessä päällä ja puhun oireista menneessä aikamuodossa...
Enkä mä välttämättä itsekään huomaa kun vasta jälkeenpäin olleeni psykoosissa.
Lääkitystä pakko pyytää nostamaan kun eivät ole auttaneet, veivät pahimman olon vain pois.
Voiko se todellakaan ketään auttaa, olla eristyksessä kaikesta ulkopuolisesta maailmasta?
Lääkäri käy kerran viikossa?
Sama aika kun avohoidossakin on lääkärin/sairaanhoitajan aikojen väli, outoa.
Tosin onhan siinä se että siellä ollaan turvassa.
No mietinpä toisen kerran, pyydänkö vai en lähetettä.
Toivottavasti pystyn esittämään terveempää kun olen, en halua pakkohoitoonkaan.
Hyvä oli tietää etukäteen minkälainen on käytänto sairaalahoidossa.
Ja onhan noista vastauksista apua jos sinne vielä joutuu.
Pahimman psykoosin aikana onneksi en sinne joutunut, olisin varmaan syyttänyt kaikkea muuta kun psykoosia ja tuskin olisin alussa edes suostunut syömään lääkkeitä.
Nyt on mieli rauhoittunut enkä syytä lääkäreitä sairastumisestani ja syön ne vähäiset lääkkeet mitä on määrätty ihan käskemättä, koska helpottavat kuitenkin vähän oloa.
En tahtoisi joutua kaikesta eristyksiin ja eniten itkettää etten näe kavereita, vaikka olenkin itsetuhoinen. Mitä oikeen pitäs tehdä? Haluan vahingoittaa mutten joutua eristyksiin. En vaan ole kovin turvallista seuraa itselleni. On vaan niin sietämätön olo.
Minkälainen sun tilanne muuten on?
Oletko jossain hoidossa?
Itselläni oli alussa paha masennus ja pääsin kuntoutustutkimuksiin, siellä lopulta tunnustin että on myös näitä äänien kuulumisia.
Sain pienen peratsin lääkitys suosituksen jota työterveysasema ei muistanut mulle antaa, tai sitten ei uskonut oireiluuni?
2kuukautta sinnittelin ilman lääkitystä ja odotin aikaa psykiatrian poliklinikalle.
Alkoi psykoosi joka kesti siihen asti (eli sen kaksi kuukautta)kunnes älysin itse soittaa työterveysasemalle että lääkityksen antaminen on siellä unohtunut.
Ajattelin että psykoosi menee jotenkin ohi, mutta ilman lääkitystähän se ei mene.
Samana päivänä tuli soitto poliklinikalta ja aika jo seuraavaksi päiväksi, että loppuin lopuksi sittenkin nopeasti vaikka aluksi sitä vain kotona odottelin, tekemättä asian eteen itse mitään.
Lääkitystä on siitä asti pikkuhiljaa nostettu, mutta kuten olen sanonut se ei ole vieläkään riittävä, mutta eiköhän ne sitä taas koko aika pikkuhiljaa nostane.
Oikeastaan helpottavaa että avohoidon lääkäri on samoilla linjoilla itseni kanssa, ettei ole laittanut mua väkisin hoitoon, sanoi vain että aina psykoosit täytyisi hoitaa sairaalassa mutta kun pahin oli menossa ohi sain pysyä kotona.
Joka on varmaan loppuinlopuksi ollut tervehdyttävämpää kun olo sairaalassa eristyksessä kaikesta.
Onneksi olen nyt jonkinlaisessa hoidossa.
Mietin oletko sinä puhunut ongelmistasi kellekään, jos et, pitäisikö varata aika vaikka aluksi terveyskeskukseen niin ohjaavat sieltä psykiatriseen (avo)hoitoon aluksi.
Ja saisit tilanteeseesi sopivaa lääkitystä, sekin voisi jo auttaa niin ei tarvitsisi mennä sairaalaan. Voimia sinulle.
Olen jo avohoidossa, lääkitys sepramia ja terapia kerran viikossa. Mut silti olen itsetuhoinen, terapeutti olis tahtonut jo viime kerralla pistää osastolle mutta kieltäydyin enkä uskalla sinne. Ja kuitenkin jatkan itseni vahingoittamista...sietämätön olo. Olen puhunut muutamalle läheiselle ihmiselle ja kauhistuivat mutta en jaksa ajatella.
Ajattelin kirjotella omia kokemuksiani osastohoidosta, jos se vaikka auttais jotakuta päättämään, et oisko se hyvä vaihtoehto..
Itse siis päädyin psykiatriselle avo-osastolle ihan yllättäen, en sitä itse ehdottanut. Otin yliannostuksen lääkkeitä, tosin en mitenkään hengenvaarallista määrää, mutta terveyskeskuslääkäri silti kysyi, että haluaisitko päästä vähän lepäämään ja siinä tokkurassa sitten myönnyin. (täysin skarppina oisin varmaan sanonu et enhän mä sellaista...)
Alku oli pelottavaakin, kun piti totutella osastoon ja tapoihin siellä. Luulin, etten pääse kotiin ollenkaan ja eka yön jälkeen olin ihan hermoraunio :) Mut siitä se pikkuhiljaa, kun totuin hoitajiin ja muihin potilaisiin, juttelin ja vaihdoin kokemuksia. Ja pääsin joka toinen yö kotiin, että sekin auttoi.
Arvelisin, että tuo on siis täysin sovittavissa avo-osastolla, että miten paljon aikaa käytät siellä, ei tarvii sulkeutua kokonaan pois :)
Olen nyt kolmisen viikkoa oleskellut tuolla osastolla, ja joka päivä on hoitokeskustelu yhden tai kahden hoitajan kanssa. Siinä saa purkaa pahaa oloaan tai kertoa kuulumisiaan. Sit alussa oli lääkärin kanssa tapaamisia, ja sain uusia lääkkeitä. Lääkkeet saan osastolta, ja ruoat myös. Siellä on osaston vaatteita, esim. pyjama ja kylpytakki, mutta omatkin vaatteet käy yhtä hyvin. Siellä voi myös pestä omia vaatteitaan, syödä omia eväitä...saunotellakin jos jaksaa.
Itseäkin siis pelotti kamalasti tuo sairaalahoito, mutta näin pidemmällä tähtäimellä voin sanoa, että oli tosi tarpeen itselleni! Sain levättyä ja keskusteltua paljon, ja mikä tärkeintä, minulle varmistui jatkohoitopaikka psykiatriseen terveydenhuoltoon.
Jos olisin päättänyt, etten ota mitään hoitoa vastaan, niin olisin ehkä jo ottanut yliannostuksen unilääkkeitä tms... Tilanne oli siis niin paha, mutta pikkuhiljaa olo paranee :)
Tämä sai taas ajattelemaan asiaa uudelta kannalta.
Kirjoitan taas enemmän kun tämäkin jotenkin terapeuttista.
Ajattelin sitä sairaalaa jos lääkäri on mua sinne vielä laittamassa senkin kannalta ihan hyvänä kun olen todella, todella ahdistunut.
En keksi aamulla hyvää syytä herätä, ainoita vähän parempia päiviä on, kun poikaystävä on vapaalla, muuten hän vain nukkuu työpäivinään ja mä ahdistun vain enemmän ja enemmän yksin.
Samoin kaikki äänet päässäni vaivaavat enemmän yksin ollessani ja kun kirjoitan niin vaikken ajattele koko asiaa kuulen korvissani jatkuvan keskustelun aiheesta, joka siis ei periaatteessa ole minun ajatteluani vaan niinkuin jotkin muut ajattelisivat pääni sisällä, vaikea selittää.
Jotkut sanat jää soimaan päähän, soimaan päähän , soimaan päähän, niinkuin kaikuisi kokoaika.
Pelkään että teen itselleni jotain tämän ahdistuksen keskellä, pelkään että lopulta turhaudun tähän olemiseen ja ahdistukseen niin paljon etten enää muuta keksi.
Pahinta on koska olen rauhallinen luonteeltani niin nyt olen ruvennut hermostumaan pienistä asioista ja pelkään että hermostun vielä pahemmin.
Onko hermojen "kiristyminen" normaalia masennuksessa?
Jos mä päädyn siihen sairaalahoitoon ja lääkäri on myöntyväinen, voiko sinne sairaalaan mennä vasta vaikka viikon päästä lähetteestä?
Ahdistaisi jo sekin että samalta istumalta suoraan lääkäristä lähtisin hoitoon.
Tälläistä tällä kertaa.
Älä pelkää sairaalaan menoa.. Todennäköisesti sinut laitettaisi avo-osastolle, ei suljetulle.
Mulla on ollut samoja tuntemuksia, siis että ahdistun tosi pahasti yksin ollessani, ja olenkin alkanut vähän pelätä yksinoloa... Parhaita päiviä ovat tosiaan ne, kun olen avomiehen kanssa tai muuten jonkun toisen ihmisen kanssa, mutta sitten jos avokki on työmatkalla ja minä yksin kotona... sitten alan miettiä elämäni tyhjyyttä ja kuolemista yms.
Jo se, että pelkäät vahingoittavasi itseäsi, on ISO syy hakea apua, ja ottaa kaikki apu vastaan, mitä tarjotaan. Siis vaikka osastohoito ahdistaisi sua, niin miten pidemmällä tähtäimellä? Luuletko, että kestäisit jatkossa omaa ahdistustasi ja yksinoloa?
Äänien kuuleminen on sellainen juttu, että kannattaa ehdottomasti puhua siitä. Kaikenlainen juttelu ja kirjottelu yleensäkin auttaa, tai ainakin omasta mielestä.. :)
Hermojen kiristyminen on yksi masennuksen oire, just se, että ärsyyntyy pienistäkin asioista.
Hmm, ja luulisin,että sen sairaalahoidon aloittaminenkin on neuvoteltavissa..ettei tarvii mennä lääkärin luo reppu pakattuna, valmiina heti lähtemään :) Toisaalta avo-osastoille on mun käsityksen mukaan pitkät jonot ja halukkaat joutuu joskus odottamaan viikkojakin, että edes pääsee minnekään...kannattaa siis kysyä lääkäriltä, että mikä on tilanne.
Turhaan panikoin, en kuulemma lääkärinkään mielestä tarvitse sairaalahoitoa, mutta suositteli tuollaista päiväsairaalaa kun nostin kissan pöydälle ja kerroin kaikki oireet ja ajatukset ja että tarvitsisin jonkinlaisen tiivimmän hoitosuhteen.
Päiväsairaala kuulostaa ihan hyvältä, sisällä sairaalassa ollaan klo 9-14 ja sitten pääseekin yöksi kotiin.
Tiivistä kekustelua hoitajien ja muiden sairastuneiden kanssa päivittäin.
Nyt vain täytyy toivoa ettei se maksa paljon!
Ja että se oikeasti onnistuu, jonotusaika oli aika pitkä.