mikä tekee reseptistä

saahan sitä ihan vapaasti nimetä, ei sen puoleen; kysynpä vain liittyykö maustekurkku jotenkin Firenzeen?

pizza firenze

tomaattik, katkarapu, tonnikala, sipuli, maustekurkku, tomaatti-viipale, juusto, oregano

firenzeläisen kirjoitti:

saahan sitä ihan vapaasti nimetä, ei sen puoleen; kysynpä vain liittyykö maustekurkku jotenkin Firenzeen?

pizza firenze

tomaattik, katkarapu, tonnikala, sipuli, maustekurkku, tomaatti-viipale, juusto, oregano

Lue lisää

ei kyllä millään muotoa kuulu minkäänlaiseen pitsaan! No, ehkä sauvolaiseen tai mälikkäläläiseen...

Jos anjovis on tosiaan jotenkin erityisen tyypillinen Venetsialle, kai asia sitten on niin ja nimeäminen ihan paikallaan.

Ei kukaan vaan Suomessa arvaa, että Italian kansalliskala olisi anjovis...

en nyt osaa sanoa, minkä mielikuvan se antaa, muttei ainakaan Italiaa...

nimi ja sisältö jotenkin vaan ei sovi yhteen, ihan sori vaan, tältä vaan tuntuu ja kansahan tietää... tehkää kalluppi...

niitä yleisimmin tunnettuja nimiä...

olisi kai niitä muitakin ollut, joita ei olisi niin ihmetellyt

että on otettu Italiasta nimiä kirjoitti:

niitä yleisimmin tunnettuja nimiä...

olisi kai niitä muitakin ollut, joita ei olisi niin ihmetellyt

Olisihan se tylsää joskus että tilaat pizzan nimeltä pizza rymättylä??? Tai espoo, vihti. . . Nimiähän ne vain ovat.

Sargwl kirjoitti:

Olisihan se tylsää joskus että tilaat pizzan nimeltä pizza rymättylä??? Tai espoo, vihti. . . Nimiähän ne vain ovat.

ei se nimi varmaan ratkaise kuin alitajuisesti

asia on näin kirjoitti:

Jos anjovis on tosiaan jotenkin erityisen tyypillinen Venetsialle, kai asia sitten on niin ja nimeäminen ihan paikallaan.

Ei kukaan vaan Suomessa arvaa, että Italian kansalliskala olisi anjovis...

en nyt osaa sanoa, minkä mielikuvan se antaa, muttei ainakaan Italiaa...

Lue lisää

Nimityksistä anjovis ja sardelli esiintyy lehtien kysymyspalstoilla ja erilaisten seurapiirien keskusteluissa niin paljon kyselyjä, että tehdään käsite-erot heti alussa selviksi.

Puhuessaan anjoviksesta tarkoittaa suomalainen ja ruotsalainen lähes aina ns. maustekalaa, eli mausteliemeen säilöttyjä kilohaileja, joita meillä saa silakkamarkkinoilta kokonaisina muovitölkeissä (ennenmuinoin puupytyissä) sekä ruokakaupasta peltipurkeissa fileinä voileipäpöytään ja Janssonin kiusaukseen pantavaksi. Tällainen maustekala on alunperin saksalainen tapa säilöä kilohailia samoin kuin Välimeren rannikolla ja läntisessä Euroopassa säilötään sardellia. OECD:n kauppakalaluettelo käyttää tällaisesta säilykkeestä saksalaista nimeä Anchovis ja englanninkielisinä niminä esiintyvät Scandinavian anchovy ja Christiania anchovy (Norjan Kristianian eli nykyisen Oslon mukaan). Ruotsiksi kirjoitetaan kilohailianjoviksen nimi useimmiten muodossa ansjovis.

Eurooppalainen sardelli puolestaan on pikku kala Engraulis encrasicolus, jota esiintyy valtavina parvina Atlantissa päiväntasaajan Afrikasta Välimerelle, erityisesti Adrianmeressä, Mustan meren pohjoisosissa sekä aina Pohjanmereen, Tanskan salmiin ja joskus harvoin Itämereenkin saakka. Sitä näkee meidän kaupoissamme ainoastaan tönkkösuolattuna ja maustettuna, yleensä öljyyn purkitettuna nimellä sardelli. Ranskassa se on anchois, Espanjassa boquerón, anchova tai anchoa, Englannissa anchovy, Italiassa acciuga, alici tai anchio jne. Saksassa sanotaan joko Sardelle tai echter Anchovis (eli aito anjovis). FAO:n ja OECD:n kalaluettelossa se on nimellä European anchovy, mutta eläintieteellisessä kirjassa käytetään ainakin suomeksi nimeä sardelli.
Tällainen nimisekaannus johtuu siitä, että Saksassa, Ruotsissa ja sen johdosta myös meillä on anjovis jo aikoja sitten vakiintunut merkitsemään kilohailista tehtyä maustekalaa. Kun sitten eurooppalainen anjovis tuli purkitettuna kauppojemme hyllyille, ottivat meikäläiset keittokirjat ja ruokakaupat käyttöön nimen sardelli, joka siis tarkoittaa "aitoa anjovista".

Muuten, tuon maustekalan punainen väri saatiin meillä aikaan santelipuujauheella. Nykyaikana on varmaan keksitty halvempi väriaine. Alkuperäinen Välimeren alueen anjovis eli säilykesardelli ei kuitenkaan sisältänyt kalan lisäksi muuta kuin suolaa ja – jauhettua tiiliskiveä! Vielä 1960-luvulla julkaistussa Larousse Gastronomiquessa on anjoviksen säilöntäohje, jossa käytetään näitä aineita.

Anjovis-sana on luultavasti tullut espanjan kautta baskin sanasta anchu, sanoo Jay Jacobs.

Anjovis muistuttaa tuoreena silakkaa
Kaikissa Välimeren maissa syödään anjovista (eli siis sardellia) tuoreena, tavallisesti friterattuna tai marinoituna kuten sardiineja. Suosituin on tuore aito anjovis Turkissa, jossa sitä syödään nimellä hamsi. Tätä herkkua leivotaan siellä jopa eräänlaiseen leipään. Atlantin länsirannalla elää toinen laji Anchoa hepsetus, joka ei ole gastronomisesti kiinnostava. Sen sijaan on Tyynenmeren eli Perun anjovis Engraulis ringens huomattavan tärkeä erityisesti Perun rannoilla, jossa sen nimi on anchoveta. Tämä on se kala, joka seuraa kylmää Humboldtin virtaa ja voi yllättäen hävitä tutuilta vesiltä virran kääntyessä.

Aidon anjoviksen maku on hiukan kitkerä, joten sitä syödään suhteellisen harvoin tuoreena. Maku on samalla tavalla erikoinen kuin silakan, joten suomalaiset kyllä pitäisivät siitä. Ilmeisesti ei herra Berlusconi pidä myöskään tuoreesta anjoviksesta, koska hän vieroksuu silakkaa. Mutta italialaisen Campanian maakunnan ruokien ja viinien promootiotilaisuudessa La Dolce Vita in Campania elokuussa 2005 tarjottiin juhlaillallisen pääruokana Alici ripieni con provola eli provola-juustolla täytettyjä anjovisfileitä, hyvin samanlaisia kuin meikäläiset juustotäytteiset silakkapihvit.

Muinaiset roomalaiset tekivät anjoviksesta kuuluisaa maustekastikettaan, garumia. Nykyajan vastine on juuri tuo yllämainittu, suolaan ja öljyyn säilötty aito anjovis eli sardelli, joka on kaikkialla Etelä-Euroopassa tärkeä mauste. Sillä saadaan vauhtia esimerkiksi Italiassa tonnikalaan, maksaan, salaatteihin ja pasteijoihin. Persilja, oliiviöljyn, kapriksen ja sitruunamehun kanssa siitä syntyy kuuluisa salsa verde eli vihreä kastike. Ranskassa sardellia käytetään moniin vastaavanlaisiin kastikkeisiin ja tahnoihin, kuten anchoyade, tapenade, pissalat jne. Useisiin tarkoituksiin ovat purkkisardellit liian suolaisia, joten ne liotetaan, kuten suolasilakka meillä.

Sardellin käyttäminen mausteeksi kastikkeissa yms. perustuu siihen, että kala yleensä sulaa olemattomiin kuumennettaessa. Kastikkeen teon voi aloittaa hieromalla sardellifileitä kattilan pohjalle ennen muiden ainesten lisäämistä.

Tietoisku kirjoitti:

Nimityksistä anjovis ja sardelli esiintyy lehtien kysymyspalstoilla ja erilaisten seurapiirien keskusteluissa niin paljon kyselyjä, että tehdään käsite-erot heti alussa selviksi.

Puhuessaan anjoviksesta tarkoittaa suomalainen ja ruotsalainen lähes aina ns. maustekalaa, eli mausteliemeen säilöttyjä kilohaileja, joita meillä saa silakkamarkkinoilta kokonaisina muovitölkeissä (ennenmuinoin puupytyissä) sekä ruokakaupasta peltipurkeissa fileinä voileipäpöytään ja Janssonin kiusaukseen pantavaksi. Tällainen maustekala on alunperin saksalainen tapa säilöä kilohailia samoin kuin Välimeren rannikolla ja läntisessä Euroopassa säilötään sardellia. OECD:n kauppakalaluettelo käyttää tällaisesta säilykkeestä saksalaista nimeä Anchovis ja englanninkielisinä niminä esiintyvät Scandinavian anchovy ja Christiania anchovy (Norjan Kristianian eli nykyisen Oslon mukaan). Ruotsiksi kirjoitetaan kilohailianjoviksen nimi useimmiten muodossa ansjovis.

Eurooppalainen sardelli puolestaan on pikku kala Engraulis encrasicolus, jota esiintyy valtavina parvina Atlantissa päiväntasaajan Afrikasta Välimerelle, erityisesti Adrianmeressä, Mustan meren pohjoisosissa sekä aina Pohjanmereen, Tanskan salmiin ja joskus harvoin Itämereenkin saakka. Sitä näkee meidän kaupoissamme ainoastaan tönkkösuolattuna ja maustettuna, yleensä öljyyn purkitettuna nimellä sardelli. Ranskassa se on anchois, Espanjassa boquerón, anchova tai anchoa, Englannissa anchovy, Italiassa acciuga, alici tai anchio jne. Saksassa sanotaan joko Sardelle tai echter Anchovis (eli aito anjovis). FAO:n ja OECD:n kalaluettelossa se on nimellä European anchovy, mutta eläintieteellisessä kirjassa käytetään ainakin suomeksi nimeä sardelli.
Tällainen nimisekaannus johtuu siitä, että Saksassa, Ruotsissa ja sen johdosta myös meillä on anjovis jo aikoja sitten vakiintunut merkitsemään kilohailista tehtyä maustekalaa. Kun sitten eurooppalainen anjovis tuli purkitettuna kauppojemme hyllyille, ottivat meikäläiset keittokirjat ja ruokakaupat käyttöön nimen sardelli, joka siis tarkoittaa "aitoa anjovista".

Muuten, tuon maustekalan punainen väri saatiin meillä aikaan santelipuujauheella. Nykyaikana on varmaan keksitty halvempi väriaine. Alkuperäinen Välimeren alueen anjovis eli säilykesardelli ei kuitenkaan sisältänyt kalan lisäksi muuta kuin suolaa ja – jauhettua tiiliskiveä! Vielä 1960-luvulla julkaistussa Larousse Gastronomiquessa on anjoviksen säilöntäohje, jossa käytetään näitä aineita.

Anjovis-sana on luultavasti tullut espanjan kautta baskin sanasta anchu, sanoo Jay Jacobs.

Anjovis muistuttaa tuoreena silakkaa
Kaikissa Välimeren maissa syödään anjovista (eli siis sardellia) tuoreena, tavallisesti friterattuna tai marinoituna kuten sardiineja. Suosituin on tuore aito anjovis Turkissa, jossa sitä syödään nimellä hamsi. Tätä herkkua leivotaan siellä jopa eräänlaiseen leipään. Atlantin länsirannalla elää toinen laji Anchoa hepsetus, joka ei ole gastronomisesti kiinnostava. Sen sijaan on Tyynenmeren eli Perun anjovis Engraulis ringens huomattavan tärkeä erityisesti Perun rannoilla, jossa sen nimi on anchoveta. Tämä on se kala, joka seuraa kylmää Humboldtin virtaa ja voi yllättäen hävitä tutuilta vesiltä virran kääntyessä.

Aidon anjoviksen maku on hiukan kitkerä, joten sitä syödään suhteellisen harvoin tuoreena. Maku on samalla tavalla erikoinen kuin silakan, joten suomalaiset kyllä pitäisivät siitä. Ilmeisesti ei herra Berlusconi pidä myöskään tuoreesta anjoviksesta, koska hän vieroksuu silakkaa. Mutta italialaisen Campanian maakunnan ruokien ja viinien promootiotilaisuudessa La Dolce Vita in Campania elokuussa 2005 tarjottiin juhlaillallisen pääruokana Alici ripieni con provola eli provola-juustolla täytettyjä anjovisfileitä, hyvin samanlaisia kuin meikäläiset juustotäytteiset silakkapihvit.

Muinaiset roomalaiset tekivät anjoviksesta kuuluisaa maustekastikettaan, garumia. Nykyajan vastine on juuri tuo yllämainittu, suolaan ja öljyyn säilötty aito anjovis eli sardelli, joka on kaikkialla Etelä-Euroopassa tärkeä mauste. Sillä saadaan vauhtia esimerkiksi Italiassa tonnikalaan, maksaan, salaatteihin ja pasteijoihin. Persilja, oliiviöljyn, kapriksen ja sitruunamehun kanssa siitä syntyy kuuluisa salsa verde eli vihreä kastike. Ranskassa sardellia käytetään moniin vastaavanlaisiin kastikkeisiin ja tahnoihin, kuten anchoyade, tapenade, pissalat jne. Useisiin tarkoituksiin ovat purkkisardellit liian suolaisia, joten ne liotetaan, kuten suolasilakka meillä.

Sardellin käyttäminen mausteeksi kastikkeissa yms. perustuu siihen, että kala yleensä sulaa olemattomiin kuumennettaessa. Kastikkeen teon voi aloittaa hieromalla sardellifileitä kattilan pohjalle ennen muiden ainesten lisäämistä.

Lue lisää

Ajattelin aluksi, että onpas pitkä copy paste, mutta kun oli niin järjellä haettu niin pitää kiittää kauniisti. Erityisesti siinä mielessä kun nämä perusasiat ovat niin monella täysin sekaisin ja tässä on hyvä selitys sardelliin, anjovikseen yms. hienossa muodossa.

Lisäksi vielä kun tuossa mainittiin tuo Alici ripieni con provola - Sardellia sitruunalehtien välissä provolonajuustolla, jota satuin juuri syömään keväällä, niin en voinut olla innostumatta. Melko juhlavan hyvä ruoka ja voisi todellakin ihan hyvin soveltaa omaan silakkaamme tai muikkuunkin - mikä ettei.

Todellakin aikalaisten sekaannuksen takia suomessa anjovis on santelipuujauheella värjättyä mausteliemessä marinoitunutta kilohailia, kun taas periaatteessa aito anjovis on sardellia. Suomessa tosin sokerisuolattua, mausteliemistä, santelipuulla värjättyä kilohailia kutsutaan anjovikseksi, mutta öljyyn ja viinietikkaan säilöttyä sardellia puhtaasti sardelliksi (toki valaistuneissa herkkukaupoissa suomessakin voit löytää importattuja anjovissäilökkeitä, joiden sisältä löytyy sardellia). No höpötykset sikseen. Sardelliakin saa vähemmän säilöttynä versiona joka ei säily hyvin ja vaatii kylmäsäilönnän(valkoinen anjovis), mutta myös pitempään säilöttynä. Vielä 60-luvulla sardellille saatettiin antaa punertavanruskea väri punatiilijauheella (nam nam).

Tässä aikasemmin joku kyseli, mihin Italian maakuntaan anjovis ja pizza liittyy, niin siihen olen löytänyt aika tyhjentävän vastauksen eräästä vanhemmasta ruokasanakirjasta: "Pizza on Napolilainen talonpoikaispiirakka, joka on täytetty tomaattikastikkeella, anjoviksella, juustolla ja kapriksilla". Käykääs Napolissa, niin sieltä sitä piirakkaa löytyy :) Moni lähde tukee sitä, että alkuperäinen rapsakka ja ohut pitsa on sieltä suunnasta, mutta on hyvin todennäköistä, että pizza nykymuodossaan ei olisi levinnyt ja kehittynyt nykyvariaatiohinsa moisella vauhdilla ilman Italialaisia USA:n muuttajia.

Jounikka kirjoitti:

Todellakin aikalaisten sekaannuksen takia suomessa anjovis on santelipuujauheella värjättyä mausteliemessä marinoitunutta kilohailia, kun taas periaatteessa aito anjovis on sardellia. Suomessa tosin sokerisuolattua, mausteliemistä, santelipuulla värjättyä kilohailia kutsutaan anjovikseksi, mutta öljyyn ja viinietikkaan säilöttyä sardellia puhtaasti sardelliksi (toki valaistuneissa herkkukaupoissa suomessakin voit löytää importattuja anjovissäilökkeitä, joiden sisältä löytyy sardellia). No höpötykset sikseen. Sardelliakin saa vähemmän säilöttynä versiona joka ei säily hyvin ja vaatii kylmäsäilönnän(valkoinen anjovis), mutta myös pitempään säilöttynä. Vielä 60-luvulla sardellille saatettiin antaa punertavanruskea väri punatiilijauheella (nam nam).

Tässä aikasemmin joku kyseli, mihin Italian maakuntaan anjovis ja pizza liittyy, niin siihen olen löytänyt aika tyhjentävän vastauksen eräästä vanhemmasta ruokasanakirjasta: "Pizza on Napolilainen talonpoikaispiirakka, joka on täytetty tomaattikastikkeella, anjoviksella, juustolla ja kapriksilla". Käykääs Napolissa, niin sieltä sitä piirakkaa löytyy :) Moni lähde tukee sitä, että alkuperäinen rapsakka ja ohut pitsa on sieltä suunnasta, mutta on hyvin todennäköistä, että pizza nykymuodossaan ei olisi levinnyt ja kehittynyt nykyvariaatiohinsa moisella vauhdilla ilman Italialaisia USA:n muuttajia.

Lue lisää

Heh, joku oli ehtiny jo selventään asiaa aikasemmin :)

Katsoa voipi ruokasanasto
http://www.kolumbus.fi/rahola/sanastot/a.html#anjo