Soinin

Soinin vaalirahoituksen pääosa 19 553 € (kokonaissumma 25 353 €) on tullut lähteestä nimeltä:

”Perussuomalaiset rp Uudenmaan piiri ry (sekä omaa ja osin puolueen omaa imagomainosta)”

Onko kenelläkään tarkempaa tietoa tuosta niin varakkaasta järjestöstä. Mistä se on saanut niin paljon rahaa, että sillä on tuosta noin vain heittää parikyt donaa Soinin vaalikampanjaan?

http://www.vaalit.fi/uploads/ir8c9yd.pdf
11362
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

piirin kassan pohjalta tuosta vaan pelkkään Timpan kampanjaan? Lisäksi tulee muistaa, että piiri tuki myös muita alueensa ehdokkaita runsain mitoin. Eräälläkin Uudenmaan naisehdokkaalla (ei Pirkko R-L) näkyi olleen oma vaaliauto, suuret henkilökohtaiset julisteet, valtavasti omaa vaalikrääsää jne. Julkisuuteen hän on jatkuvasti valittanut köyhyyttään. Kuinka yhdellä piirillä voi olla "kassassa" ainakin 30.000 euroa samaan aikaan, kun muut piirit kituivat köyhyydessä ja saivat parhaimmillaankin vain muutamia tonneja?

Äänestä
  • Valehtehtelija. onneksi noin pöhkölle ei maksettu mitään.

    Äänestä

sen tosiasian että uudenmaan piiri on saanut puoluetuesta ison kakun, ja muut piirit ovat jääneet nuolemaan näppejään. Jäsentuloilla ei uudenmaan piiri pysty tukemaan Soinia melkein 20 000 eurolla.
Paljonko tukea muut piirin ehdokkaat saivat piiriltä? Tuskin mitään! Hävetkää soinilaiset jos vielä olette silmät kiinni ja ylistätte Soinia ja hänen "rehellisyyttään ja tasapuolisuuttaan".

Äänestä
  • Soini - ei pimeää vaalirahaa.

    Toimittu lain mukaan.

    Summahan on täysin selvästi, puolue ja piiri eli puolueen osuus voi olla 18 .000 ja piirin 1,000.

    Iniskää lakia rikkoneista kokoomuksesta ja kepusta.

    Äänestä

  • Luetun ymmärtäminen kirjoitti:

    Soini - ei pimeää vaalirahaa.

    Toimittu lain mukaan.

    Summahan on täysin selvästi, puolue ja piiri eli puolueen osuus voi olla 18 .000 ja piirin 1,000.

    Iniskää lakia rikkoneista kokoomuksesta ja kepusta.

    Nimi piirin papereihin?? kieh kieh kieh

    Äänestä

Mihin meitä raukkoja oikein viedään? Auttaako enää nyökyttelykään? Voi hyvänen aika.

Äänestä
  • Käytössään, kuin kaikilla muilla yhteensä. Luonnolista? Joopa joo! Ja sitten vielä Manna-avusta pullat...huh huh!

    Äänestä

Siinä on erittelemättä laitettu mm.
MTV3 aamu-tv:n säätiedotus (jos joku muistaa?)
Kenttää kiertäessä Timpaa mainostetaan puolueen tai eduskuntaryhmän varoilla, kuten muitakin kansanedustajia.
Yhteismainokset muiden ehdokkaiden kanssa, ovat myös tässä läjässä.
Sit tuossa saattaa olla eduskuntavaalien alla jakoon tullut flaijeri.
Eli kyllä noista yhteismainoksista tulee äkkiä se 3/4 osaa kuluista.
Noi nyt ainakin tuli ekana mieleen.

Äänestä
  • noin naiivia ja läpinäkyvää tarinaa. Asiallisuus tuosta on kaukana, sillä jos yhden piirin suhteen on käytetty tuollaisia "yhteismainos" rahoja, niin miksi sitten ei muiden piirin kanssa? Oiskohan kuitenkin niin ettäSoinin lakeijat saivat ja muut eivät. Olisipa mielenkiintoista tietää mirten Oinonen vaalinsa rahoitti, sillä omia varoja tuskin juurikaan oli.

    Äänestä

  • selittää mitään kirjoitti:

    noin naiivia ja läpinäkyvää tarinaa. Asiallisuus tuosta on kaukana, sillä jos yhden piirin suhteen on käytetty tuollaisia "yhteismainos" rahoja, niin miksi sitten ei muiden piirin kanssa? Oiskohan kuitenkin niin ettäSoinin lakeijat saivat ja muut eivät. Olisipa mielenkiintoista tietää mirten Oinonen vaalinsa rahoitti, sillä omia varoja tuskin juurikaan oli.

    rohmusivat Timpan kanssa leijonanosan. Jos otetaan huomioon kaikki puolueet: Kenen muun ehdokkaan kuin Timpan tv-mainos pyöri joka arkipäivä monta kertaa päivässä kaksi kuukautta televisiossa? Uusimaaliset ja Etelä-Pohjanmaan piiri pitävät kaikkia muita piirejä pilkkanaan. Piirit on jaettu isäntä ja torpparipiireihin.

    Äänestä

  • selittää mitään kirjoitti:

    noin naiivia ja läpinäkyvää tarinaa. Asiallisuus tuosta on kaukana, sillä jos yhden piirin suhteen on käytetty tuollaisia "yhteismainos" rahoja, niin miksi sitten ei muiden piirin kanssa? Oiskohan kuitenkin niin ettäSoinin lakeijat saivat ja muut eivät. Olisipa mielenkiintoista tietää mirten Oinonen vaalinsa rahoitti, sillä omia varoja tuskin juurikaan oli.

    Siinä samassa vaalirahoitus kohdassa on sekä puolueen antama, että piirin antama summa. Se ei koske pelkästään Uudenmaan piirin antamaa avustusta vaan myös puolueelta tullut avustus sisältyy tähän kohtaan.
    Saattaa olla, että Timpa rehellisenä miehenä on sisällyttänyt tähän myös yleismainoksen, jossa hänen naamansa pällisteli:)
    Tarviiko vääntää rautalanka malli?!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


vaalirahat kirjoitti:

Soinin vaalirahoituksen pääosa 19 553 € (kokonaissumma 25 353 €) on tullut lähteestä nimeltä:

”Perussuomalaiset rp Uudenmaan piiri ry (sekä omaa ja osin puolueen omaa imagomainosta)”

Onko kenelläkään tarkempaa tietoa tuosta niin varakkaasta järjestöstä. Mistä se on saanut niin paljon rahaa, että sillä on tuosta noin vain heittää parikyt donaa Soinin vaalikampanjaan?

http://www.vaalit.fi/uploads/ir8c9yd.pdf

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu