Kepu yrittäjien puolue

Kepu on pyrkinyt mainostamaan itseään yrittäjien puolueena. Tämä väite näyttää käyvän toteen päivä toisensa perään. Kepu on todellakin "maatalousyrittäjien" ja liikemiesten puolue ja heidän puolellaan. Kansalaisten etuja ajavat puolueet ovat sitten jo ihan muita.

Toivottavasti kovakalloisimmatkin kepukannattajat alkavat vihdoin huomata, mikä tätä puoluetta oikein liikuttaa. Kemijärvellä voitiin nähdä, ettei ainakaan kansalaisten huoli toimeentulosta ja tulevaisuudesta. Vihdissä ja Pallastunturilla tiedetään, mikä Kepua juoksuttaa. Kepussa on tietysti Oivia, jotka ovat päättäneet ummistaa silmänsä ja korvansa kaikelta Kepun toiminnan kuvauksilta. He katsovat kirjoistaan, millainen Kepu on todistavat aiemmin kirjoittamallaan sen todeksi. Näin toimii tosiuskovainen. Onneksi sellaisten määrä on kouluopetuksen kehittymisen myötä laskenut koko ajan. Vähin erin tämä sivistystason nousu alkaa näkyä myös Kepun laskevissa kannatusluvuissa.

Hyvä Matti. Teet hyvää työtä Kepun kannatuksen eteen. Suunta on nyt oikea - tai pitäiskö sanoa laskeva.

11

322

    Vastaukset 11

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Siksi on

      tärkeää, että yritystoimintaa ei ainakaa vastusteta! Sinä juristina taidat olla myös yrittäjä!

    • argumentointia

      olet saanut vastauksiksi avaukseesi. Tosin yksikään
      niistä ei käsittele avauksesi aihetta.
      Eivätkä ne sisältönsä puolesta oikeastaan
      kuuluisikaan tänne iltalypsy-palstalle.

      • sorron yössä

        ...TOVERI TOVERIN tuntevan.."TYÖNORJIA" nähtävästi...siellä


      • verrattain

        loistavia vastauksia peräkammaripojilta, joiden älykkyysosamäärä on sama kuin heidän kengännumeronsa.

        Kepureppanilta ei voi odottaa älykästä kirjeenvaihtoa.


    • sivistynyt ihminen

      Kansan sivistystason nousu ei ole näkynyt Kepun kannatuksen laskuna, onhan puolue maamme suurin eduskuntapuolue. Itseasiassa on käynyt tasan päinvastoin.

      Sivistyksen lisääntyminen on syössyt vasemmiston alamäkeen, yhteenlaskettunakin vasemmistopuolueiden kannatus yltää hädin tuskin kolmannekseen vaaleissa annetuilla äänillä mitattuna. Ja sen todenmukaisempaa mittaria ei ole.

      Keskustan kannatus tulee kaikenlaisilta ihmisiltä, koulutus tai sosiaalinen asema voi olla hyvinkin erilainen niillä jotka keskustan löytävät omakseen. Vasemmiston vihamielinen suhtautuminen maaseudun ihmisiin, yrittäjiin, korkeasti koulutettuihin sekä vastakkainasettelun lietsominen omien kannatajien ja muiden kesken on johtanut sen kannatuksen vapaaseen pudotukseen. Sivistyneet ihmiset ei kertakaikkiaan voi ymmärtää sellaista öykkäröintiä ja räksytystä mitä esim. tyhjäpää Heinäluoma harrastaa.

      • edes suurin

        M-kukka loikkas kokoomukseen, koska totesi Matin kyvyistä jotakin. Eli tasn ovat e-kuntapaikat. Jos matti olisi kyenneyt tyydyttämään Merkikukan niin se olis loikannut kepuun. Mutta Merikukka totesi, että kokoomuksessa saa isompaa melaa kuin kepussa. Se oli loikkauksen syy.


      • onkin sivistynyt
        edes suurin kirjoitti:

        M-kukka loikkas kokoomukseen, koska totesi Matin kyvyistä jotakin. Eli tasn ovat e-kuntapaikat. Jos matti olisi kyenneyt tyydyttämään Merkikukan niin se olis loikannut kepuun. Mutta Merikukka totesi, että kokoomuksessa saa isompaa melaa kuin kepussa. Se oli loikkauksen syy.

        punikki:))))


      • kokkari...
        onkin sivistynyt kirjoitti:

        punikki:))))

        ja melamies!


    • hyväpalkkaiset työläiset

      Matin maailmankuvaan kuuluu, että työläinen on orja eli työläisen pitää raataa niskalimassa itsensä hautaan käytännössä ilman palkkaa ja elää kurjudessa. Siihen Matti pyrkii kaikilla poliittisilla ratkaisuillaan koko ajan. Matilla on pakkomiele tuhota kaikki hyväpalkkaiset työpaikat Suiomesta ja tehdä tästä huonopalkkaisten palvelualojen täyttämä bordelli. Molo-rosis-Matti on oikeasti hysteerinen äärioikeistolainen. Se ei ole koskaan ajanut tasapuolisesti kansan asiaa. Matista on tullut pienen mafian juoksupoika. Kuluttaa energiansa oikeudessa pillujuttujensa vuoksi. Todella pieni on Matin mieli. Matti on Suomen historian huonoin pääministeri. Sille pitäisi lähettää hamekangas.

      • Ei onnistu mikään, ei

    • ikävää tässä

      tilanteessa on se, että demarit on edelleen oppositiossa ja tulee pysymään siellä.

      Ei auta sinunkaan vittuilut yhtään. Porvarihallitus vain parantaa menoaan ja demut kusee hädissään housuunsa ja huuto kovenee...

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      108
      2227
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      66
      843
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      47
      818
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      776
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      518
      725
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      650
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      65
      630
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      590
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      561
    Aihe