Joko vihdoin

Onhan se nyt saatanan selvä juttu, että jätkä valehtelee kertoessaan, ettei muka tiennyt kuka maksoi hänen vaalikassaansa 10000 euroa. Jos hän taas tietoisesti on välttänyt tietoa rahoittajasta, niin siinä tapauksessa on oletettava Vanhasen vaalikassasta löytyvän myös varmuudella rikollisesti hankittua rahaa.

Kanervan valheet olivat pääministerin valheiden rinnalla iltasatuja.

Toivottavasti Vanhanen tulee saamaan ehdottoman tuomion rötöksistään. Vankilaan hän joka tapauksessa kuuluisi.
3129
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Sehän on kuin stasilistaa vilauttelis, kaikki juoksi kuulemma karkuun hippulat vilkkuen, ettei vaan näkis niitä nimiä. Kysykää keneltä vaan. KUKAAN ei ole nähnyt niitä nimiä, vaikka asemansa puolesta olis kuulunut ne nähdä jo maamme ja omankin turvallisuutensa takia.
Lipponen, pitkäaikainen pääministerimme ei omien sanojensa mukaan ole nähnyt stasilistaa, Jaakonsaari, joka oli vastuullinen ministeri tuolloin, näki listan asemastaan jotuen, mutta vältti lukemasta sitä, ja Tarja Kaarina Halonen sanoi telkkarissa, että hän ei ole listaa nähnyt. Ajatelkaa.
Nyt sama vaalirahoituksen kanssa. Kukaan ei tiedä mitään. Eikä taaskaan tarvitse edes tietää. Näin pääsee vastuusta AINA.
Itse ihmettelen, kuinka noilta kaikilta puuttuu kokonaan normaali, TERVE UTELIAISUUS, ihan oman turvallisuutensakin vuoksi jo se olis paikallaan.

Äänestä
  • Voiko ulkomaalaiset lahjoittaa ehdokkaiden tukiyhdistyksille avustuksia. Tulee mieleen jo, että mistä sen tietää jos vaikka Bin Ladenkin olis joku nimetön ja pyyteetön kannattaja, kun ei kerran nimiä kysellä keikä ketään kiinnosta muu kuin pelkka se itse raha.

    Äänestä

  • vitukseen, ketä on antanut meitsille kybätontun fyrkkaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


pääsemme Vanhasesta? kirjoitti:

Onhan se nyt saatanan selvä juttu, että jätkä valehtelee kertoessaan, ettei muka tiennyt kuka maksoi hänen vaalikassaansa 10000 euroa. Jos hän taas tietoisesti on välttänyt tietoa rahoittajasta, niin siinä tapauksessa on oletettava Vanhasen vaalikassasta löytyvän myös varmuudella rikollisesti hankittua rahaa.

Kanervan valheet olivat pääministerin valheiden rinnalla iltasatuja.

Toivottavasti Vanhanen tulee saamaan ehdottoman tuomion rötöksistään. Vankilaan hän joka tapauksessa kuuluisi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu