Olen kärsinyt ahmimishäiriöstä lähes 10 vuotta, murrosiän alkamisesta saakka. Painoni on heitellyt todella paljon, olen ollut hyvin lihava, sitten hoikempi ja taas on paino alkanut nousta. Painoindeksi nyt 25.
Todella harvoin ahmimiskohtauksen jälkeen olen oksentanut, mutta se on harvinaista. En edes pysty siihen. Eli bulimiaa tämä ei ole..
Olen luvannut monta kertaa miehelleni, että alan syödä terveellisempi, liikun, en ahmi ja huolehdin terveydestäni. Silti joka kerta petän lupaukseni. Ahmin, olen kiukkuinen, ahmin ja ahmin. Poden todella huonoa omaatuntoa, kun olen syönyt kaiken, mitä kaapissa on ollut. En pysty hillitä itseäni.
Sitten kiukuttelen ja puran pahan oloni mieheeni.
Mies kyllä yrittää auttaa, yrittää uskoa ja luottaa, mutta aina joutuu pettymään, kun taas kerran petän lupaukseni. En pysty hillitsemään itseäni. Vihaan itseäni. Häpeän itseäni!
Mieheni varmasti joutuu ajoittain häpeämään minua: jos seurassa alan ahmia, kun painoni nousee, on läskiä ja en ole kovin viehättävä.
En itsekään pidä itseäni enää terveenä enkä viehättävänä.
Nyt on pakko yrittää kaikkensa, että voisin pitää lupaukseni. En ahmi, syön normaalisti, yritän syödä terveellisesti, liikun, hoidan itseni kuntoon. NORMAALIKSI.
Voimat vain alkaa olla lopussa.
Säälin miestäni, kun hän joutuu katsella minua ja ahmimistani.
Todella harvoin ahmimiskohtauksen jälkeen olen oksentanut, mutta se on harvinaista. En edes pysty siihen. Eli bulimiaa tämä ei ole..
Olen luvannut monta kertaa miehelleni, että alan syödä terveellisempi, liikun, en ahmi ja huolehdin terveydestäni. Silti joka kerta petän lupaukseni. Ahmin, olen kiukkuinen, ahmin ja ahmin. Poden todella huonoa omaatuntoa, kun olen syönyt kaiken, mitä kaapissa on ollut. En pysty hillitä itseäni.
Sitten kiukuttelen ja puran pahan oloni mieheeni.
Mies kyllä yrittää auttaa, yrittää uskoa ja luottaa, mutta aina joutuu pettymään, kun taas kerran petän lupaukseni. En pysty hillitsemään itseäni. Vihaan itseäni. Häpeän itseäni!
Mieheni varmasti joutuu ajoittain häpeämään minua: jos seurassa alan ahmia, kun painoni nousee, on läskiä ja en ole kovin viehättävä.
En itsekään pidä itseäni enää terveenä enkä viehättävänä.
Nyt on pakko yrittää kaikkensa, että voisin pitää lupaukseni. En ahmi, syön normaalisti, yritän syödä terveellisesti, liikun, hoidan itseni kuntoon. NORMAALIKSI.
Voimat vain alkaa olla lopussa.
Säälin miestäni, kun hän joutuu katsella minua ja ahmimistani.
Vastaukset 4
Vanhimmat
ajatellen, et onnistu: Jos sulla on vaikka ripuli, niin päätätkö silloinkin ettet kyllä aio ulostaa, ja jos sitten paska pyrkii housuun, niin olet epäonnistuja?! Et tietenkään. BED on sairaus ja tarvitset apua, ei se itsekurilla häviä, niin kuin ei muutkaan syömishäiriöt.
Syömishäiriöinen ei tarvitse ensisijaisesti apua syömisenhallintaan (toki sitäkin, kun sairaus on ensin parannettu, ihan niin kuin vammautuneenkin pitää opetella uudelleen kävelemään kun rikkoutuneet luut on ensin korjattu), vaan niiden tuntemusten ja ajatusten hallintaan, jotka laukaisevat, toisilla himon ahmia ja toisilla tarpeen kiduttaa itseään nälällä. Syömishäiriö on se jokin pakottava, ylitsepääsemätön tunne ja sen väärin ohjelmoitu hallinta, ei itse ruoka ja syöminen.
Hyvin harva paranee syömishäiriöstä ilman ammattiauttajan apua.
Ensimmäinen askel kuitenkin on se, että lopettaa itsensä halveksimisen ja haukkumisen.
Tuo ahmimisen jälkeinen/aikainen kiukkuisuus on kyllä ihan sairaan ärsyttävää! Ihan sääliks käy läheisiä silloin, mut sille ei vaan voi mitään! ..Vaikka kuinka yrittäis :o
Itse olen nyt vaihdellut painoani 10kilon säteellä ahmimalla ja paastoamalla, mikä on näin lyhyelle ihmeselle iso vaihtelu, päähän siinä menee sekaisin.Omakaan mies sitä enää kestä, kun hänestä tukea haen. Diagnoosia en ole saanut, mutta se on tulossa. Mieheni yritti ainakin kuukauden ajan ylipuhua minua lääkärille ja sitten yksi päivä soitin. Soitin, koska inhosin itseäni työpaikan vessassa itkien niin, etten voinut mennä palvelemaan asiakkaita. Parin viikon sisällä pääsen käymään ensimmäisen kerran. Tiedän, että alkaa yksi jos toinenkin sekoamaan, jos ei hae ammattiapua. Ystävän syömishäiriö oli suurin syyni, miksi itse sairastan, ainakin jotakin. Vaikka muiden tähden lääkäriin?
Et ole syypää tilanteeseesi. Eikä sinun tarvitse myöskään hävetä mitään. Hakeudu hoitoon, niin saat apua.