v. 2005

mulle tarjottiin mahdollisuutta osallistua uuteen johonkin ennennäkemättömään sijoutusklupiin. Se kuulemma suoritti valuuttakauppaa ja siitä saattaisi saada jopa 400% tuoton, alkuun voisi lähteä vaikka ihan pienellä summalla ja sitten vaikka vähän suurentaa...

Tälläisia tuli juttelemaan eräs savolainen tuttuni, hän kuului tähän klupiin ja jo ensimmäisen kuukauden aikana hänen sijoituksensa oli tuplaantunut. Tätä ilosanomaa hän oli jo kerinnyt levittää ja olipa siinä vaiheessa saanut muutaman vilkkaan kaverin mukaankin tuonne klupiin. Annoin tämän savoa vahvasti murtavan tuttuni innostuksissaan vaahdota ja totesinpa hälle kyseessä olevan perinteinen pyramidihuijaus.

Tämä tuttu oli vähän aikaa hiljaa ja vastasi sitten sanatarkasti: "suattaapihan tuo ehkä ollakkii, mutten mie siitä välitä - kuule tällä tehhää isoo rahhoo..." Lopetimme keskustelut tuosta asiasta siihen.

Alkuvuodesta 2008 tuo samainen kaveri irtisanoutui pitkäaikaisesta työpaikastaan ja ilmoitti kaikille lähtevänsä vaikkapa hiukan interreilaamaan ja pitävänsä vaikka välivuoden, sen jälkeen voisi ajatella muita suunnitelmia.

Lähtiessään työpaikasta pois kuulemma poltti sillat sen verran komeasti takanaan, että tuskin ainakaan samalle alalle voi Suomen maassa ikinä palata. En ole kuullut nyt tuosta kaverista alkukevään jälkeen mitään, numerotiedustelussa ei ole enää puhelinumeroa, entinen auto näyttää olevan mikkeliläisen autojobbarin myyntivarastossa ja asuntojen myynti sivuilla pohjois-Savossa näytti olevan tutun näköinen tönö myynnissä... Meinaakohan reilireissu hiukan venähtää?
1291
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kaatoi mustepullon pomon päähän, ei olis lähtenyt, jos olis ollut jo tummatukkanen aikoinaan..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mahdollisuus! kirjoitti:

mulle tarjottiin mahdollisuutta osallistua uuteen johonkin ennennäkemättömään sijoutusklupiin. Se kuulemma suoritti valuuttakauppaa ja siitä saattaisi saada jopa 400% tuoton, alkuun voisi lähteä vaikka ihan pienellä summalla ja sitten vaikka vähän suurentaa...

Tälläisia tuli juttelemaan eräs savolainen tuttuni, hän kuului tähän klupiin ja jo ensimmäisen kuukauden aikana hänen sijoituksensa oli tuplaantunut. Tätä ilosanomaa hän oli jo kerinnyt levittää ja olipa siinä vaiheessa saanut muutaman vilkkaan kaverin mukaankin tuonne klupiin. Annoin tämän savoa vahvasti murtavan tuttuni innostuksissaan vaahdota ja totesinpa hälle kyseessä olevan perinteinen pyramidihuijaus.

Tämä tuttu oli vähän aikaa hiljaa ja vastasi sitten sanatarkasti: "suattaapihan tuo ehkä ollakkii, mutten mie siitä välitä - kuule tällä tehhää isoo rahhoo..." Lopetimme keskustelut tuosta asiasta siihen.

Alkuvuodesta 2008 tuo samainen kaveri irtisanoutui pitkäaikaisesta työpaikastaan ja ilmoitti kaikille lähtevänsä vaikkapa hiukan interreilaamaan ja pitävänsä vaikka välivuoden, sen jälkeen voisi ajatella muita suunnitelmia.

Lähtiessään työpaikasta pois kuulemma poltti sillat sen verran komeasti takanaan, että tuskin ainakaan samalle alalle voi Suomen maassa ikinä palata. En ole kuullut nyt tuosta kaverista alkukevään jälkeen mitään, numerotiedustelussa ei ole enää puhelinumeroa, entinen auto näyttää olevan mikkeliläisen autojobbarin myyntivarastossa ja asuntojen myynti sivuilla pohjois-Savossa näytti olevan tutun näköinen tönö myynnissä... Meinaakohan reilireissu hiukan venähtää?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu