Palkinto

Suomessa myönnetään joka vuosi ns. Tiedon julkistamispalkinto. Mielestäni tänä vuonna tuo palkinto pitäisi ehdottomasti myöntää tälle nuorten IT-alan taitajille (ns. MuroBBS).
Perusteluna se, että he paljastivat tähän asti
mittavimman ja röyhkeimmän talousrikosvyyhden.

Lisäksi toivelistani tulevista tapahtumista:

1. Rikolliseen toimintaan osallistuneiden nimet
on julkaistava - lista on varmaan pitkä, mutta
kansalaiset haluavat tietoa asioista.
2. Rikollisella toiminnalla saadut rahat on
perittävä takaisin valtiolle.
3. Päätekijät on tuomittava ankariin
rangaistuksiin, jotta tämänkaltainen toiminta
(vrt. Move,gnld, agel ym. ym. ) saadaan kitkettyä pois.
5462
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Olet sinä etevä. Vaikka ketään ei ole oikeudessa edes tuomittu, sinä se vaan jakelet yksipuolisia tuomioita. Vai että oikein talosrikosvyyhti? No, onhan clubissa ollut rahanpesua, sitä ei edes johto kiistä:

http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=500000000000003&conference=4500000000000561&posting=22000000035253882

Tärkeintä on saada tuo rikollinen aines pois, jotta rehelliset matti meikäläiset saavat taas sijoittaa kansainvälisiin pisneksiin. Mutta se ei taida kuulua sinulle. Valuuttasijoittaminen kun ei ole ihan joka pojan heiniä. Siinä pitää tietää mihin sijoittaa, laskea paljonko on valmis häviämään ja tuntea yhteistyökumppani kenelle annat varasi sijoitettavaksi. Wincapitalla on hyvä menneisyys isoine tuottoineen. Pankitkaan eivät pysty edes unelmoimaan vastaavista tuotoista.

Äänestä
  • Aika hyvä yritys, mutta eipä taida vielä riittää vastuuvapauden myöntämiseen ponzitoiminnasta klubissa.

    Huomattavasti pontevampaa uskontunnustusta peliin niin ehkä tuomaritkin uskoo sun toimineen alentuneesti syyntakeisena tai muutoin vastuuttomassa tilassa.

    Äänestä

Teille voidaan myöntää korkeintaa vuoden naapuri kyttä/kateus palkinto,vai oliko se jo teillä:)

Äänestä
  • vuoden kyttäyspalkinto. Ja vuoden paskanpuhumispalkinto, pari viikkoa jaksettiin jauhaa yhtäsoittoa jostain Konneveden emännästä. Älli ei riitä sen vaikeampaan.

    Äänestä

  • Sokerimuro kirjoitti:

    vuoden kyttäyspalkinto. Ja vuoden paskanpuhumispalkinto, pari viikkoa jaksettiin jauhaa yhtäsoittoa jostain Konneveden emännästä. Älli ei riitä sen vaikeampaan.

    sinua..

    Oikeasti..

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


WarQer kirjoitti:

Suomessa myönnetään joka vuosi ns. Tiedon julkistamispalkinto. Mielestäni tänä vuonna tuo palkinto pitäisi ehdottomasti myöntää tälle nuorten IT-alan taitajille (ns. MuroBBS).
Perusteluna se, että he paljastivat tähän asti
mittavimman ja röyhkeimmän talousrikosvyyhden.

Lisäksi toivelistani tulevista tapahtumista:

1. Rikolliseen toimintaan osallistuneiden nimet
on julkaistava - lista on varmaan pitkä, mutta
kansalaiset haluavat tietoa asioista.
2. Rikollisella toiminnalla saadut rahat on
perittävä takaisin valtiolle.
3. Päätekijät on tuomittava ankariin
rangaistuksiin, jotta tämänkaltainen toiminta
(vrt. Move,gnld, agel ym. ym. ) saadaan kitkettyä pois.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu