Taustaa näille ajatuksilleni ja tilanteelleni sen verran, että olen naimisissa oleva äiti, minä 33v. ja mies 32v. Suhdetta takana yli 13 vuotta, avioliitossa 6 vuotta. Meillä on kaksi lasta, esikoinen tyttö 10v. ja kuopus poika 1v.1kk.
Ulkoiset puitteet ovat kunnossa, meillä oma koti rak. 5 vuotta sitten, molemmilla vakityöt ja hyvä tukiverkosto ja hyviä ystäviä, ei ole ollut vakavia vastoinkäymisiä (esim sairauksia ym.) elämässämme.
Mieheni painosti minua, että meidän täytyy yrittää saada toinen lapsi. Hänelle toisen lapsen saaminen tuntui olevan jo pakkomielle. Esikoisen syntymän jälkeen sanoin miehelleni, että olen hyvin tyytyväinen yhteen lapseen enkä tiedä haluanko enää lisää lapsia. Tunne vain vahvistui ajan myötä ja sanoin sen vuosien aikana monet, monet kerrat miehelleni. Hän vakuutti ymmärtävänsä, kunnes esikoisen ollessa n. 6-7v. alkoi todellinen painostaminen, kiristäminen ja jopa verhoiltu uhkailu.
3 vuotta sitten itselleni tuli ajankohtaiseksi 30v. täytettyäni, että kävisin poistattamassa kohtuni (on suvussa kohtusyöpää ja rintasyöpää) ja koska en lisää lapsia halua. Mies ei suostunut, piti 3kk:n mykkäkoulun, siis todella 3kk. oli ettei puhunut minulle kuin aivan välttämättömissä tilanteissa, kuten kyläreissuilla. Kotona käytti lastamme meidän välissämme tuomassa viestejä minulle päin ja itse tietenkin hermostuneena tuli huudettua miehelle ja suututtua jne.
Mieheni uhkasi jättää meidät, ellen suostu toiseen lapseen. Lupaili hoitaa lapsen, jäädä itse kotiin töistään jne.jne. Osasi kyllä hyvin perustella, miksi toinen lapsi jne. Lopulta olin niin lyöty, masentunut ja pahoillani tilanteesta. Ajattelin, että minussa on jotain vikaa, kun en halua toista lasta. Kuvittelin sen olevan itsekästä ja että teen väärin miestäni kohtaan, jos en suostu toiseen lapseen. Ja niimpä sitten vastahakoisesti jätin ehkäisyn pois.
Tulin 4kk:n "yrittämisen" jälkeen raskaaksi. Tuo yrittämisaika oli sellaista, että itkeskelin lähes koko ajan, en jaksanut tehdä mitään, elämä tuntui huonolta, seksi ei huvittanut ja lähes pakonomaisesti suostuin siihen vain miellyttääkseni miestäni.
Raskausaika oli paljon vaikeampi kuin esikoisen aikana. Olihan esikoisen raskaudesta jo 9 vuotta aikaa. Voin pahoin, olin väsynyt ja eniten ehkä juuri henkisesti. Tuntui, ettei minulla ollut enää mitään mielipiteenvapautta. Että olin siinä tilanteessa pakotettuna.
Mies oli ihana, yritti kaikkensa, vei meidät ulkomaille, teki kotityöt, huolehti tyttömme harrastukset jne. että minä saisin vain levätä ja olla raskaana. Itse vain katkeroiduin miehelleni ja syytin häntä mielessäni siitä, että hän pakotti minut.
Poikamme syntyi. Synnytys oli vaikea, siitä jäi jopa ihan traumoja. Näin synnytyksen jälkeen pitkään painajaisia. Poika syntyi 42 vkolla, jäi "jumiin" synnytyskanavaan, meinattiin tehdä hätäsektio, ei tehtykään, vaan väkisin vedettiin ulos ja olipa vielä napanuorakin kaulanympärillä.
Poikamme on ollut aika vaikea vauva. Ei ollenkaan niin perustyytyväinen kuin esikoinen oli aikoinaan. Valvoo ja itkee yöt, oli koliikkia, allergioita, suostui olla vain sylissä jne.
Nyt vuoden ikäisenäkään poika ei nuku öitään hyvin, herää 3-5 kertaa joka yö, voi huutaa tunninkin putkeen.
Mies ei hoida öisin koska vetoaa siihen, että tarvitsee unta tehdäkseen töitä. Nukkuu vierashuoneessa. On nukkunut koko vuoden.
Minä yksin valvon yöt ja päivät. Yritän jaksaa tehdä kotitöitä, yritän jaksaa hoitaa huutavan pojan, yritän jaksaa kuskata tyttöä harrastuksiin ja olla hänelle äiti.
Nyt vain ollaan siinä pisteessä, että vihaan miestäni ja olen katkera hänelle. En vihaa tietenkään lastani, viatonta poikaa, vaan tätä tilannetta. Asia on niin arka ja kipeä, etten voi puhua siitä lähipiirissä. Kaikki ovat onnitelleet ja pitäneet tätä maailman parhaimpana asiana, kun me nyt saatiin vielä se toinen lapsi, josta monet ovat vuosia kyselleet, koska tulee toinen.
Esikoinenkin jo reagoi tilanteeseen. En jaksa antaa huomiota, kun olen niin loppu. Tyttökin itkesekelee, haluaa että olen sama äiti kuin ennenkin. Isä taas ei tee esikoisen kanssa enää mitään, välillä tuntuu, että esikoinen on kuin ilmaa miehellemme, poika vain on tärkeä. Tosin ei mies hoida lasta, kehuskelee vaan kavereille ja sukulaisille, joskus leikkii hetken illalla.
Mies on myös paljon poissa kotoa. Ei kai jaksa katsella minua väsyneenä, kuunnella pojan huutoa ja esikoisen itkeskelyä ja huomion vaatimista.
Nyt tekisi vain mieli pakata kamppeet ja lapset ja lähteä pois. Meillä ei ole miehen kanssa enää kunnon parisuhdetta. Kaikki oli hyvin kunnes mies pakotti minut hankkimaan toisen lapsen. Vihaan itseäni, kun en tajunnut, että olisin syönyt vaikka pillereitä salaa mieheltäni, niin emme olisi tässä tilanteessa nyt. Tuntuu, ettei kukaan kunnioita minua ja mielipiteitäni, valinnanvapauttani enää.
Arki tuntuu raskaalta, vihaan taloamme josta ennen niin kovasti pidin, säälin esikoista ja säälin kuopusta. Olen kamala äiti, tiedän sen.
En tiedä enkä jaksa uskoa siihen, että tilanne vielä korjaantuu. Mies on jo etääntynyt todella paljon. Menee missä menee, varmasti pettääkin, koska seksiä ei ole ollut pitkälti yli vuoteen. Eikä läheisyyttä muutenkaan. En pysty, en luota ja olen katkera. Pelkään esikoisen puolesta, miten tämä kaikki vaikuttaa herkkään tyttöömme. Ja poika, miten voin katsoa poikaani rakastavan äidin silmin, jos en ole alunperin halunnut häntä. Se sattuu. Rakastan lastani, mutta vihaan ajatuksiani siitä, että kadun toista lasta.
Ulkoiset puitteet ovat kunnossa, meillä oma koti rak. 5 vuotta sitten, molemmilla vakityöt ja hyvä tukiverkosto ja hyviä ystäviä, ei ole ollut vakavia vastoinkäymisiä (esim sairauksia ym.) elämässämme.
Mieheni painosti minua, että meidän täytyy yrittää saada toinen lapsi. Hänelle toisen lapsen saaminen tuntui olevan jo pakkomielle. Esikoisen syntymän jälkeen sanoin miehelleni, että olen hyvin tyytyväinen yhteen lapseen enkä tiedä haluanko enää lisää lapsia. Tunne vain vahvistui ajan myötä ja sanoin sen vuosien aikana monet, monet kerrat miehelleni. Hän vakuutti ymmärtävänsä, kunnes esikoisen ollessa n. 6-7v. alkoi todellinen painostaminen, kiristäminen ja jopa verhoiltu uhkailu.
3 vuotta sitten itselleni tuli ajankohtaiseksi 30v. täytettyäni, että kävisin poistattamassa kohtuni (on suvussa kohtusyöpää ja rintasyöpää) ja koska en lisää lapsia halua. Mies ei suostunut, piti 3kk:n mykkäkoulun, siis todella 3kk. oli ettei puhunut minulle kuin aivan välttämättömissä tilanteissa, kuten kyläreissuilla. Kotona käytti lastamme meidän välissämme tuomassa viestejä minulle päin ja itse tietenkin hermostuneena tuli huudettua miehelle ja suututtua jne.
Mieheni uhkasi jättää meidät, ellen suostu toiseen lapseen. Lupaili hoitaa lapsen, jäädä itse kotiin töistään jne.jne. Osasi kyllä hyvin perustella, miksi toinen lapsi jne. Lopulta olin niin lyöty, masentunut ja pahoillani tilanteesta. Ajattelin, että minussa on jotain vikaa, kun en halua toista lasta. Kuvittelin sen olevan itsekästä ja että teen väärin miestäni kohtaan, jos en suostu toiseen lapseen. Ja niimpä sitten vastahakoisesti jätin ehkäisyn pois.
Tulin 4kk:n "yrittämisen" jälkeen raskaaksi. Tuo yrittämisaika oli sellaista, että itkeskelin lähes koko ajan, en jaksanut tehdä mitään, elämä tuntui huonolta, seksi ei huvittanut ja lähes pakonomaisesti suostuin siihen vain miellyttääkseni miestäni.
Raskausaika oli paljon vaikeampi kuin esikoisen aikana. Olihan esikoisen raskaudesta jo 9 vuotta aikaa. Voin pahoin, olin väsynyt ja eniten ehkä juuri henkisesti. Tuntui, ettei minulla ollut enää mitään mielipiteenvapautta. Että olin siinä tilanteessa pakotettuna.
Mies oli ihana, yritti kaikkensa, vei meidät ulkomaille, teki kotityöt, huolehti tyttömme harrastukset jne. että minä saisin vain levätä ja olla raskaana. Itse vain katkeroiduin miehelleni ja syytin häntä mielessäni siitä, että hän pakotti minut.
Poikamme syntyi. Synnytys oli vaikea, siitä jäi jopa ihan traumoja. Näin synnytyksen jälkeen pitkään painajaisia. Poika syntyi 42 vkolla, jäi "jumiin" synnytyskanavaan, meinattiin tehdä hätäsektio, ei tehtykään, vaan väkisin vedettiin ulos ja olipa vielä napanuorakin kaulanympärillä.
Poikamme on ollut aika vaikea vauva. Ei ollenkaan niin perustyytyväinen kuin esikoinen oli aikoinaan. Valvoo ja itkee yöt, oli koliikkia, allergioita, suostui olla vain sylissä jne.
Nyt vuoden ikäisenäkään poika ei nuku öitään hyvin, herää 3-5 kertaa joka yö, voi huutaa tunninkin putkeen.
Mies ei hoida öisin koska vetoaa siihen, että tarvitsee unta tehdäkseen töitä. Nukkuu vierashuoneessa. On nukkunut koko vuoden.
Minä yksin valvon yöt ja päivät. Yritän jaksaa tehdä kotitöitä, yritän jaksaa hoitaa huutavan pojan, yritän jaksaa kuskata tyttöä harrastuksiin ja olla hänelle äiti.
Nyt vain ollaan siinä pisteessä, että vihaan miestäni ja olen katkera hänelle. En vihaa tietenkään lastani, viatonta poikaa, vaan tätä tilannetta. Asia on niin arka ja kipeä, etten voi puhua siitä lähipiirissä. Kaikki ovat onnitelleet ja pitäneet tätä maailman parhaimpana asiana, kun me nyt saatiin vielä se toinen lapsi, josta monet ovat vuosia kyselleet, koska tulee toinen.
Esikoinenkin jo reagoi tilanteeseen. En jaksa antaa huomiota, kun olen niin loppu. Tyttökin itkesekelee, haluaa että olen sama äiti kuin ennenkin. Isä taas ei tee esikoisen kanssa enää mitään, välillä tuntuu, että esikoinen on kuin ilmaa miehellemme, poika vain on tärkeä. Tosin ei mies hoida lasta, kehuskelee vaan kavereille ja sukulaisille, joskus leikkii hetken illalla.
Mies on myös paljon poissa kotoa. Ei kai jaksa katsella minua väsyneenä, kuunnella pojan huutoa ja esikoisen itkeskelyä ja huomion vaatimista.
Nyt tekisi vain mieli pakata kamppeet ja lapset ja lähteä pois. Meillä ei ole miehen kanssa enää kunnon parisuhdetta. Kaikki oli hyvin kunnes mies pakotti minut hankkimaan toisen lapsen. Vihaan itseäni, kun en tajunnut, että olisin syönyt vaikka pillereitä salaa mieheltäni, niin emme olisi tässä tilanteessa nyt. Tuntuu, ettei kukaan kunnioita minua ja mielipiteitäni, valinnanvapauttani enää.
Arki tuntuu raskaalta, vihaan taloamme josta ennen niin kovasti pidin, säälin esikoista ja säälin kuopusta. Olen kamala äiti, tiedän sen.
En tiedä enkä jaksa uskoa siihen, että tilanne vielä korjaantuu. Mies on jo etääntynyt todella paljon. Menee missä menee, varmasti pettääkin, koska seksiä ei ole ollut pitkälti yli vuoteen. Eikä läheisyyttä muutenkaan. En pysty, en luota ja olen katkera. Pelkään esikoisen puolesta, miten tämä kaikki vaikuttaa herkkään tyttöömme. Ja poika, miten voin katsoa poikaani rakastavan äidin silmin, jos en ole alunperin halunnut häntä. Se sattuu. Rakastan lastani, mutta vihaan ajatuksiani siitä, että kadun toista lasta.
Vastaukset 58
Vanhimmat
ja pääsette tämän kriisin yli.
Kannattaisi miettiä myös sitä, mikä itsessäsi on vikana, kun et halunnut saada lisää lapsia. Oletko ollut vain itsekäs? Avioliitossa pitää olla valmis saamaan lapsia koko hedelmällisen ikänsä. Itse synnytin vielä 46-vuotiaana. Sinä olet vasta 33v! siis parhaassa synnytyiässä.
Minusta on ihan luonnollista, että miehesi halusi pojan, kun ensimmäinen lapsi oli tyttö. Mies ei voi mitenkään hankkia lapsia, jos vaimo ei suostu niitä synnyttämään.
Olet todella huono esikuva tyttärellesi, jos hänestä tulee aikanaan huono äiti, se on sinun syytäsi. Ryhdistäydy hyvä ihminen, pyydä anteeksi mieheltäsi ja lapsiltasi ja rupea kunnon vaimoksi ja äidiksi! Kyllä välinne siitä korjaantuvat.
Kohdun poisto on suuri ja vaikea leikkaus, jota ei tehdä sen takia, että jollain suvussasi on ollut kohtusyöpä. Tavallisen sterilisaation sen sijaan voit saada, mutta ainakin ennen siihen tarvittiin paitsi lääkärin lausunto myös puolison lupa.
Siis, en mitenkään voi taas ymmärtää joidenkin ihmisten kylmyyttä ja pahansuovuutta...
Ap:lle toivon paljon voimia. Hankalaan tilanteeseen olet joutunut.
Voin vain kuvitella miten kamalalta tuntuu kun oma puoliso painostaa vuosia tekemään ja suostumaan johonkin, mihin ei itse ole halukas/valmis.
Toivottavasti et ota edellistä kommentoijaa tosissasi. Taitaa siinä olla asialla joku elämästä katkeroitunut besserwisser...
Jotkut ovat luotuja suurperhe-elämään, jotkut taas haluavat vain yhden lapsen. Koskaan ei kuitenkaan saisi pakottaa naista synnyttämään lapsia joita hän ei aidosti halua. Tiedän itse muutamia vastaavia tapauksia joissa nainen on synnyttänyt lapsen enemmän miehen, kuin omasta, tahdosta. Ja väistämättä siitä suhde joutuu pahaan kriisiin. Eikä lapsetkaan välttämättä kovin hyvin voi sellaisissa oloissa, joissa äiti on selvästi onneton ja vanhempien välillä jatkuva jännite.
Teillä tilanne on jatkunut jo vuosia. Esikoisenne jo reagoi voimakkaasti pahalla olollaan ja huomion haulla. Kun kirjoitit että miehellesi poika on nykyään tärkein, satutti minua tyttärenne puolesta.
Suuresta äidinrakkaudestasi kertoo se, että kirjoitit tänne. Olet selvästi pohtinut tätä tilannetta paljon, ja tiedät itsekin että tilanteen on pakko muuttua jo lapsienkin vuoksi.
Muita neuvoja en osaa antaa, kuin että puhu miehellesi avoimesti ja rehellisesti omista tunteistasi ja koeta saada hänet ymmärtämään että tilanne on jo ns. veitsen terällä. Mitä pidempään annat tilanteen jatkua, sitä pahempaan solmuun suhteenne ja perhe-elämänne menee. Vielä esim. perhe/pariterapiasta voitte saada apua ja hyötyä.
Voimia :)
Järki kirjoitus kerrankin.
Alkuperäiselle sanoisinkin että kun
Kohtelet miestäsi kuin sontaa, ja ihmettelet miksei hän teistä välitä?
Todella itsekästä tekstiä, täytyy sanoa.
Itsekin sain vauvan vajaa vuosi sitten,ollessani 42 vuotta, kolmannen, mieheni halusta. Pojan. Edellisestäni oli jo 18vuotta. Ja nyt vauva syntyi 2 kk etuajassa, ja tarvitsi erityishoitoa keskosuutensa takia, eli ei ihan helppoa ollut meilläkään.
Meillä myös mies nukkuu vierashuoneessa, koskapa tarvitsee sitä unta työssäkäymisensä tueksi. Minä olen vielä äitiyslomalla, ja jaksan yhä edelleen syöttää 11 kuista lasta myös ne muutamat kerrat yössä.
Ainoa ero joka meillä, sinulla ja minulla on onkin tuo asenne. Minä rakastan kaikkia lapsiani. Ja jopa miestäni. Siitä huolimatta vaikka hän nukkuukin vierashuoneessa, hän kyllä muistaa "vierailla" yhteisessä makuuhuoneessamme alku yöstä vähintään kerran viikossa.
Onhan se miehenkin oikeus saada lapsia!!!!!!
Et voi tietää kuinka hän on mahtanut voida pahoin, ilman että on mahdollisuutta lapsia tehdä.
Hän on ollut ansassa, jonka Sinä hänelle järjestit! Olla nyt naimisissa, naisen kanssa joka EI LAPSIA HALUA.
Jokatapauksessa johtuipa tuo huono olosi mistä syystä tahansa, hakeudu hoitoon. Voihan se olla synnytys masennusta tai masennusta muutoin vain. Hoitoonhakeutuminen on lastesi ja itsesi parhaaksi. Hoitamattomana seuraukset voivat olla perheen rikkovia, ja lapsillesi näin elinikäisiä.
panetella toisenlaisia mielipiteitä kylmiksi ja pahansuoviksi. Minkälaisen kuvan luulet sen itsestäsi antavan? Avarakatseisen ja suvaitsevaisen? Arvaappa uudelleen!
Voi itku mikä viesti.Etkö vois
nätimmin kirjoittaa,ihmiselle jolla
on jo vaikeata muutenkin.
Mies ei voi pakottaa lapsen tekoon ,ja se
ei oikeuta tekemään poikaa tai tyttöä
Olkoon se kumpi tahansa,kumma nuilla
miehillä yleensä että poika pitää olla.
Kyllä se tyttö on tervetullut tähän
maailmaaan kuin poikakin.
Ei tässä äidissä ollut mitään vikaa,
ei vain halunnut enään lasta.Eikös se
pitäis olla yhteinen päätös lapsenteko,
eikä painostaa toista.
Ja mitä mies lupasi vaimolle,pitikö
lupauksensa.
Et ole huono äiti.Eikä anteeksi tarvitse sinun
pyytää keneltäkään.Miehesi on tehnyt
tyhmästi sillä on oikeus pyytää
anteeksi.
Sterilisaation ei tarvitse puolison
lupaa.Minulle on tehty ja lääkäri sanoi
että se on äidin yksin päätettävissä
oleva asia.Ja niin oli.
Äidillä on yksin valta päättää
omasta ruumistaan,ei aviomiehellä.
Mistäs mies on tiennyt "pakottaneensa" kun nainen kerta on itse ehkäisyn pois jättänyt?
Idioottimaista ruveta sitten jälkikäteen marisemaan, kun ensin on itse tilanteen pedannut.
Tietysi on aina helpompaa syyttää muita. Näinhän se on.
Kun ei isän näkökulmaan lainkaan osaa samaistua, vaan samaa itsekästä linjaa kylmästi vetää.
Oma puoliso ei siis saa lapsista lainkaan haaveilla? ei edes kahdesta? Alkuperäinenhän itse jätti ehkäisyn pois, mistä isä voisi tietää olevansa kaiken pahan alku ja juuri tässä asiassa? Hän ei olisi siis edes saanut SANOA mitään? ei kertoa haluavansa toista lasta? kiva kiva.
Tottakai esikoinen reagoi, kun huomaa että äiti on kierompi kuin korkkiruuvi. Epänormaalihan hän olisi jos ei reagoisi.
Ja mistään äidinrakkaudesta kirjoitus ei todellakaan kerro, vaan sanoinkuvaamattomasta itsekyydestä, koskapa tännekkin tulee vain hakemaan tukea miehensä haukkumiselle, ja väärinkohtelulle.
omiin kirjoituksiisi?
Harmittaako Sinua kun on omastasi eriävää mielipidettä?
Aika tylyä tekstiä.
Himpun vaikeaa on toisen ihmisten tälläisessä asiassa ruveta ainakaan arvostelemaan jonkun tekemisiä, koska ei itse ole tilanteessa. Ei näe eikä tunne asiaa kunnolla. On aika epäreilua tämän alkuperäisen kirjoituksen perusteella neuvoa olemaan parempi ihminen, parempi äiti tai parempi puoliso. HEI HALOO!!!
Oma tilanteeni ei ihan samankaltainen ole, mutta samojen asioiden kanssa painin, lähteäkkö vai jäädä... Ei siihen toisilta ihmisiltä sitä oikeaa vastausta saa, kuten aiemmista kirjoituksista huomaatte, jonkilaista tukea neuvoa ehkä siihen, että kuinka asian voisi saada ratkeamaan parhainpäin.
Suomalainen helposti korostaa niitä omia murheitaan, mutta kyllä mielestäni tällä henkilöllä on oikeasti niitä ihan yllin kyllin. Syyllistäminen tilanteen vuoksi ei käsittääkseni asiaa ainakaan paranna.
Uskoni siihen, että toista ihmistä voisi ruveta uudelleen rakastamaan tai haluamaan sen jälkeen, kun hän joillakin teoillaan on saanut syntymään suorastaan vihan ja inhon tunteita, tuntuu tällä hetkellä minusta ylitsepääsemättömän vaikealta.
Alkuperäisessä kirjoituksessa ei aivan suoraan kerrottu, että vieläkö nainen uskoisi voivansa rakastaa miestään, jos nämä muut solmut saataisiin purettua. Aivan varmastikin keskustelemalla solmut selviäisivät, mutta kyllä käsittääkseni kahden ihmisen välinen NORMAALI parisuhde vaatii muutakin kuin sen, että tullaan toimeen keskenään ja voidaan asua yhdessä?
"mikä sussa on vikana kun et halua toista lasta"???? Onko silloin ihmisessä jotain VIKAA kun ei halua toista lasta tai ei lapsia ollenkaan??
PÖH!! Meillä on yksi tytär ja mies puhunut syntymästä asti toisesta mutta mä en halua, eikä mussa kumminkaan oo mitään vikaa!!
PAKKO TEHDÄ LISÄÄ LAPSIA!?? TEE JOS TYKKÄÄT!!! Jos on se tunne et tää yks riittää mulle, ni sitte se riittä! toiset ei halua ollenkaan lapsia ja sun ei kuuluis edes saada niitä ollenkaan!
Tommonen ukko on itte erittäin itsekäs ja ajattelematon paskan puhuja!!!
Että ottaa koteloon tommoset!
Neuvolassakin ekan jälkeen alko kauhee tuputus et heti pitäis toista perään.. Ja kauhee ihmettely kun sanoin etten halua enempää!
Ensiksi, älä edes lue mitä nim. lapsi kasvaa kirjoitti sinulle!! Nainen ei ole mikään synnytyskone ja ei todellakaan tarvi puskea lapsia vain sen takia että se olisi naisen tehtävä avioliitossa. Omasta mielestäni on suorastaan tyhmää edes synnyttää lapsia yli 40-vuotiaana, koska raskauden riskit ovat siinä iässä jo niin suuret.. ja perheessä varmasti pieniä jotka vielä tarvitsee äitiään.
Olet oikeassa, tästä et missään nimessä voi syyttää viattomia lapsiasi ja asit pitäisi koittaa nyt tehdä niin että lapset eivät tulisi tilanteesta kärsimään ja eivät missään nimessä saisi syyttää itseään sinun ja miehesi vastoinkäymisistä.
Tarvitset nyt sairauslomaa ihan kaikesta, ota aika terapautille ja keskustele tunteistasi. Ei ole häpeä hakea apua! Sun pitää nyt kerätä voimia, jotta jaksatte yhdessä miettiä miten liitollenne käy... kovasti voimia ja jaksamista!
Ja terveen tasapainoisesti elämästä.
Tämä: Tiedätkö mitä, suippis28 paljasti koko tyhmyytensä:
Ihmisen jonka mielestä on tyhmää synnyttää yli 40vuotiaana, omaa jo niin realimaailmasta erkaanneen suppean näkemyksen joka perustunee omaan suppeaan elämänkatsontaan, jottei kannattaisi julkisilla palstoilla enää "jaella neuvoja" lainkaan.
"synnytyskone" kahden synnytyksen jälkeen!
Kun pää on pipi, hoito auttaa kyllä.
Kuulostaakin että olet päässyt elämässäsi liian helpolla vakitöinesi ja turvaverkkoinesi ettet osaa arvostaa onneasi miksikään.
Hakemallakin haet hankaluuksia, ihan omasta päästäsi tehden. JA TIETTY SYYTTÄEN MIESTÄ????
Mielestäsi, miehelläsi ei ole ollut oikeutta lapsiin? Eikä isyyteen? Et huomaa tässä mitään itsekyyden paikkaa itsessäsi? VAIN KAKSI LASTA on vielä todella vähän. Tuskin olet ennen liittoa julistanut ettet lapsia halua? Oletkin vain pettänyt miehesi luottamuksen saada perhe. JA KIUKUTTELET SIIHEN PÄÄLLE. Ei seksiä yli vuoteen??????? Ääliömäistä käytöstä. Sinulta.
Kuinka itsekäs ihminen tuollaiseen tarvitaankin? Ei taida sanat riittää kertomaan.
Kun eroatte, lasten kohtalo on vain ja ainoastaan SINUN syytäsi. Sinun itsekyytesi syytä.
Ja miksi nyt et kanna vastuuta omista teoistasi? Syyttelet vain muita ja kiukuttelet kuin lapsi.
Eipä olis ihme jos mies kävisikin vieraissa kun olet kieltänyt jo yli vuoden. Et ansaitse miestä rinnallesi. Minkäänlaista miestä.
Senkös luulet parantavan tilannettasi?
Kiellä seksi mieheltäsi, ja aja perhe muutenkin eroon!!! Teillä on muuten liian helppoa, kun on asunnot ja vakityöt. Kyllä naapuri sitten nauraa kun huomaa että on talo myynnissä. hahhaha.......
tälläisistä jotka itse itsensä hunningolle ajavat.
huomattaisin, että nämä muutamat varsin kummalliset (ja parin minuutin välein postatut) vastaukset lienee kirjoittanut yksi ja sama vinksahtanut henkilö.
Mietihän sitä!
Ja sanon, että katsoppa peiliin!
eikä vain uhata. Hänen olisi pitänyt etsiä nainen joka haluaa olla nainen ja saada lapsia.
Voihan hän tehdä sen vieläkin, sinä voit jopa auttaa häntä siinä. Eroa, ja anna miehellesi vapaus elää. Hänelläkin on vain yksi elämä.
Millaista myötätuntoa oletit täältä netistä kertyvän? Sellaistako että haukutaan miehet urakalla lyttyyn? Etkö nää itsessäsi lainkaan syytä?
Sanoisin, että korvienvälistä se syy ahdistukseen löytyy, ja sitä korvienväliä olisi syy tuulettaa ja hartaasti. Toivottavasti miehesi odottaa vielä kuntoutuksesi ajan, ja lapsilla olisi molemmat vanhemmat.
Kai nyt tähänastisesta oppineena olet jo teettänyt tuon piuhojen solmuunlaittamisen? Ettet vielä uudelleenkin saa tekosyyllä vastuuta toisten tiliin laittaa.
elämä sullakin kun on pitänyt postata aloittajalle lukuisia viestejä ja vielä vastailla myönteisesti omiin viesteihisi.....
Mene ulos, siellä on hieno ilma, voisit ehkä saada vähän paremman mielen!
Idiootti!
mielipiteet sinunkanssasi on in!
vastailetko useinkin,
Ottamatta itse kantaa asiaa,
kyllä voi olla tyhjä
Noi on ainakin kaikki sun tyhjiä pörinöitäs.
Ikävää että oot saanu näin törkeetä palautetta. Ketään ei pitäisi painostaa lapsen hankintaan ja on törkeää että miehesi on suostutellut sinut siihen lupailemalla tyhjiä. Nyt sinulla kuitenkin on kaksi lasta, toivottavasti jaksat pitää heistä huolta. Tunnen erään, joka myös painostamalla suostui lapsen hankkimaan eikä sitten jaksanut lasta loppujen lopuksi. Toivottavasti sinulle ei käy niin, kirjoitit kuitenkin että rakastat poikaa ja katkeruutesi kohteena on mies, ei lapsi, se on hyvä.
Olen sitä mieltä, että jos pysyy yhdessä ihmisen kanssa jota ei rakasta, se on itselle aivan liian raskasta. Ehkä voisit kuitenkin ensin kokeilla terapiaa tai jotain ennen kuin eroa alat ottamaan. Jos se ei auta, itse en kyllä tuollaista elämää pystyisi elämään vaan jättäisin miehen.
Vaimon kieltäytyminen lasten synnyttämisestä on avioeron syy. Jokainen mies haluaa pojan sukunsa jatkajaksi. Ap:n aviomiehen olisi pitänyt ottaa ap:sta ero, pitää pariskunnan tytär itsellään ja hankkia uusi vaimo ja lapsia hänen kanssaan.
Nykyajan naiset ovat törkeitä. Minä, minä, minä vain kokoajan. Muista ihmisistä ja heidän ajatuksistaan ja toiveistaan viis. Pahinta on, että tuo pahojen ajatusten kierre on jatkunut jo vuosikausia. Ilmeisesti ap ei ole koskaan rakastanutkaan miestään.
minä en tahdo useita lapsia ihan lasten itsensä vuoksi, jotta heille saa annettua kaiken mitä tarvitsevat. minä en ikinä hankkisi hirveätä kakaralaumaa, jossa joutuvat pitämään toisistaan huolta sillä välin kun isi ja äiti tehtailevat makkarissa uutta. hyi vittu tuota ajatusmaailmaasi
miehet ei muuten ihan noin vaan lapsia pidä... mutta sinä et taida olla laista tietoinen ollenkaan. kenties kuulut erääseen uskonlahkoon..?
Uskonlahko sulla on housuissas kun et tota tajua. Tahallas tai vähäistä järkeäs asioita vääristelet.
Oma ajatusmaailmasi on täysin ala-arvoinen.
mitään lapsia tekiskään, kun sulla ei ole järki tallella.
Lasten parhaaksi sulla mitään lapsia ole,jos on niin voi heitä!
voi ollakin. jotkut tahtovat vain yhden lapsen kun tietävät jaksavansa vain yhtä lasta. ja silloin on järkevää hankkia vain se yksi lapsi, lapsen parasta ajatellen.
niinkuin tässäkin tapauksessa että poika on epätoivottu, onko se sitten lapselle hyväksi?
ja sen mukaan tiedän etten tahtoisi kuin korkeintaan kaksi lasta. Yksi on jo eikä sitä tarvitse mitenkään voivotella, on oikein hyvät oltavat, älä sinä sitä murehdi. Isäkin luona pysynyt ja ihan tyytyväisiä ollaan jokainen kaikin puolin.
Kyllä on kielenkäyttösi kamalaa....meillä 5 lasta ja ovat saaneet kaiken mitä tarvitsevat.Enkä pidä heitä "hirveänä kakaralaumana".Sääli SINUN ajatusmaailmaasi.
nimenomaan se, että toiset jaksavat monta lasta ja toiset eivät. Joku haluaa niin monta kuin on tullakseen, joku yhden, joku ei ollenkaan jne. Missään näistä ei ole mitään vikaa, jokainen tekee niinkuin itse tahtoo ja ap:n mies teki väärin painostaessaan vaimoaan ja ap. itse teki väärin suostuessaan vastoin tahtoaan.
Mitä vikaa on ajatuksissani jos mielestäni lapsia ei pidä hankkia vastoin tahtoaan?
Se, että sinä pystyt huolehtimaan viidestä lapsesta tasapuolisesti ja hyvin, ei tarkoita sitä, että kaikki pystyvät, eikä sitä, että kaikkien pitäisi pystyä. Sinun tapasi ei ole ainoa oikea.
Melko kummallisia vastauksia olet saanut. Noh, tämä on suomi24 ja palstan tasohan tunnetaan junteista.
1) Naisella ei ole velvollisuutta käyttää ruumistaan siihen, mihin ei halua. Lasten teko on yhteinen päätös.
2) Nainen ei tarvitse tuollaisia syytöksiä, kun häntä on ensin painostettu erittäin intiimiin ja isoon asiaan ja sitten petetään lupaukset ja jätetään yksin asian kanssa.
3) Nainen on aina nainen ja oman elämänsä haltija, vaikka ei tekisi yhtäkään lasta
4) Käsittämätöntä syytellä itsekkäästi naista, joka on uhrannut kehonsa toisen mielihalujen takia. Mies on itsekäs kun ei kanna vastuutaan. Aloittaja sentään huolehtii lapsistaan.
Tässä taitaa nyt olla kyseessä yksi ja sama ihminen, joka on kirjoittanut noita vihamielisiä ja ihan käsittämättömiä viestejä syytellen aloittajaa ja ylistäen miestä, joka ei kanna vastuutaan.
velvollisuuksia avioliitossa, niinkö? Voi aikoja, voi tapoja! Ap:n mieshän hoitaa lasta, mutta ei yöllä, koska hän käy päivätöissä ja hänen pitää saada nukkua yöllä. Ei aloitusviestistä ilmene, että mies olisi mitenkään pettänyt ap:ta.
Ei raskaana oleminen synnyttäminen ole mitään "oman kehonsa uhraamista toisen mielihaluille". Se on aviovaimolle täysin luonnollinen olotila. Omat viestisi ovat sairaita, mutta et itse huomaa sitä, koska ne ovat nykytrendien mukaista feminististä soopaa!
ei velvoita ketään lasten hankintaan kuten ei myöskään lasten hankinta avioliittoon, olitpa feministi tai et. Olotila, johon ei halua, ei ole luonnollinen.
Ja ap. kirjoitti muistaakseni että mies ei lupauksista huolimatta lapsia hoida! Lueppa teksti uudestaan.
Sellanen juttu vielä, että lastenhoito on erittäin raskasta jos on masentunut, uskoisin isän päivätyön olevan paljon helpompaa.
Näitä kumman puoltavia kirjoittelee yksi ja ainoa.
Ei tässä ole kyse siitä kumpi pääsee helpommalla, vaan siitä onko kummallakin puolisolla oikeus perheeseen. Miehelläkin on oikeus saada jälkikasvua avioliitostaan, taikka sitten erota ja etsiä suopeampi nainen asialle.
Suostumattomuus jälkikasvuun on selkeä avioeron syy.
Ilman muuta lastenhoito on raskasta ja kyseisen äidin olisikin suositeltavaa kääntyä hakemaan apua mielenterveytensä kuntoutukseen. Miehen dumppaaminen ja turha syyttely vain pahentavat asiaa.
Täällä on useita kirjoittajia. Aina kun katson tänne palstalle, näkyy tulleen uusia viestejä.
tarkoittanutkaan, sinä vain kirjoitit, että mies hoitaa lasta mutta ei yöllä koska käy töissä jne.
Meinasin vaan että olet väärässä, mies ei hoida lasta, ja tarkoitin että kyseinen äiti tässä enemmän lepoa kaipaisi. Yritähän ymmärtää lukemaasi.
Joo, siis tiedän kyllä ettei kyse ole siitä urpo. Ja kukaan ei ole väittänyt ettei miehellä ole oikeutta perheeseen. Mutta myöskään nainen ei ole siihen velvollinen. Miksi sinun mielestäsi vain miehellä on oikeus päättää montako lasta hankitaan? Jos välttämättä tahtoo lisää lapsia eikä vaimo tahdo, pitäisi hommata uusi eukko eikä pakottaa entistä.
Helppohan sitä on sanoa pakottamiseksi. On se miehelläkin oikeus lähteä ja etsiä se uusi jos ei kerta vaimo lapsia halua. Siitähän oltiin samaa mieltä.
Ei se mies vaimoaan raiskannut ole, joten se siitä "pakottamisesta"
Mies voisi ihan yhtähyvin sanoa että nainen pakoitti hänet lapsettomuutteen. Että silleen.
ymmärtää miltä tuntuu monien vuosien painostus? Yritä edes kuvitella. Kyllä sitä voi pakottamiseksi sanoa. Minullakin siitä kokemusta, eri asiassa tosin.
Yhdestä asiasta tosiaan ollaan samaa mieltä eli mitäpä tässä sitten miestä surkuttelemaan, olisi lähtenyt kävelemään.
Ja eihän kyseinen mies ole lapseton ollut yhden lapsen jo saatuaan! Siitäkin saisi nykyisin olla onnellinen kun hedelmällisyysongelmat ym. lisääntyy koko ajan.
häipyä tai sitten tyytyä siihen, ettei toinen halua lasta, ja lopettaase painostaminen. Herra Jumala monen vuoden painostaminen ei todellakaan ole pikku juttu!
Jos mies olisi meillä saanut päättää, lapsia olisi seitsemän. Mä en välttämättä olis kaivannut toistakaan... tai edes sitä ekaa. Olen varmaan monen mielestä huono äiti, mutta kestän sen ;) Oikeasti olen hyvä äiti näille kahdelle, jotka sitten päädyttiin hankkimaan (saatiin).
Me puhuttiin asiasta ja tehtiin jonkunlainen kompromissi. On se rakkautta miehenkin puolelta ymmärtää, ettei jokaisesta naisesta ole suurperheen äidiksi. Meillä mies jäi vanhempainvapaalle ja hoitovapaalle, mikä sopi mulle hyvin. Ja ihan terveiltä ja normaaleilta lapset vaikuttavat, vaikka isä niitä hoitikin, eikä niitä imetettykään ku 8kk.
Mun mielestäni on siis ihan normaalia olla haluamatta lapsia/montaa lasta. Jos isä niitä kovasti haluaa ja lasten hankkimiseen päädytään, kantakoot isä osansa vastuusta. Siis ihan käytännössä jäämällä kotiin.
Puhu miehellesi. Puhu jollein, vaikka perheneuvolan psykologille. Menkää perhe/parisuhdeterapiaan vaikka perheasiainneuvottelukeskukseen. Ei lasten takia kannata pysyä onnettomassa liitossa (kyllä lapset sen tajuaa, jos vanhemmat ovat tyytymättömiä ja kärsivät siitä), mutta lasten takia kannattaa ehdottomasti yrittää kaikkensa eikä eroa, jollei ole varma, että se on oikea ratkaisu.
Siis mun mielestä.
jostain 1800-luvulta...Lestadiolaisetko ne siellä möykkäävät? Ei kai kukaan muu enää ajattele, että lapsia täytyy pukata niin paljon kuin niitä tulee?
Alkuperäinen: hae kiireesti apua neuvolasta, perheasianneuvottelukeskukuksesta (oliko se nimi noin?) tai muualta. Tilanne vaikuttaa jo vakavasti esikoiseeseenne ja sen jatkuminen täytyy estää! Ajattele lasta, jos et muuten jaksa.
Kriisitianteissa voi ja tulee hakea apua, ei se ole häpeä vaan normaalia. Tee se kuitenkin pian, ettei tilanne pääse enää pahemmaksi. Pyydä mieskin mukaan tai mene itse, jos hän ei halua.
Kun seinät alkaa kaatua päälle ja oman elämän hallinta katoaa niin tuohan se on lopputulos.
Mies pitää saada tajuamaan, missä ollaan menossa ja mitä on tulossa jos noin jatkuu. Lisäksi tarvitset nyt jonkun jonka kanssa jakaa ajatuksia ja purkaa paineita. Kun itseksesi mietit ja pyörität elämääsi niin et näe kuin huonot puolet ja sen, mitä tahdot nähdä.
Teidän tilanen on tavallaan se sama, mihin moni nainen miehen pakottaa. Useimmitenhan se on nainen, joka tahtoo vielä sen yhden lapsen jne.Ja pahimmillaan hankkii sen salaa jättämällä pillerit pois. Olipa niin tai näin niin katkeruus on lopputtulos jos ei aisat mene niin kuin itse tahtoo..
Kymmenvuotias vähemmän herkkäkin lapsi näkee ja tajuaa missä mennään ja on varmasti ahdistunut jossain määrin kotioloistaan. Ihan lapsen takia olisi aika puhua asioita selväksi ja hakea tukea jaksamiseesi.
varmaan on kädenvääntöä lapsiluvusta.Ja joskus toiveet ja unelmat ei tunnu lainkaan kohtaavan.Kovia syyttelyitä ap on saanut osakseen.Ei kaikki ihmiset ole äitityyppejä,itsellä on monta lasta,mutta tuttavapiirissä olen tavannut pareja,joille se yhdenkin hankkiminen on ollut avioliiton kynnyskysymyksiä ja mahtava riidan aihe.Nyt on lapsi kuitenkin syntynyt ja jollakin tavalla olisi tilanne saatava normalisoitumaan.Koko perhe ehkä tarvitsisi ulkopuolista tukea,perheneuvolakeskustelut,ehkä?
ulkopuolisen avun hakemsita pelätään jotensakin ihan liikaa. Taita ajuonta ajotenkin tuonne jenkkiläiseen sarja yms bisnekseen, jossa neuroottiset ihmiset käy terapioissa ja siitä tulee itselle se ajatus, että ei ole ihan tavisten juttu jne?
Monasti meillä on ihme käsityksiä toisistamme ja luulemme vaikka mitä, mille ei ole kateta todellisessa elämässä. Usein myös aliarvioidaan puolison älyä ja havaintokykyä tai luullaan vain itsestämme liikoja...
Parisuhde on kompromissi joss akummallekkin pitää löytää sopivia ratkaisuja. Etukäteen viisas puhuu lapsiluvut sun muut valmiiksi ihan suhteen alkuun niin ei tule yllätyksenä, vaikka mieltäänkin on saatava muuttaa.
Lapsiluvuiss aon koomisiakin juttuja.. Yksi perhe oli linjalla, joss amies olisi halunnut tusinan tenavaa ja vaimo ei ehkä ollenkaan. Kaverit ehdotti kompromissiksi kuutta. Lopulta päätyivät yhteen ja mies lupasi pyhästi hoitaa senkin lapsen kaikki asiat!
Ja oma lukunsa on ne perheet, joisssa hankitaan se lapsiluku josta on haaveiltu ja sitten sanotaan ääneen, että ei tämä ole sitä, mitä tahdoin! Olsiiko voinut sanoa sen vaikka toisen lapsen jälkeen eikä odottaa viidennen syntymää?
Ja kyllähän meistä jokainen tietää, että puhuminen on vaikeaa kun pitäisi puhua tärkeistä asioista. Kun sapettaa, että toinen ei koskaan kehu uutt akampausta niin huudetaan likasukista ja tiskeistä jolloin ei taatusti kumpikaan tule yhtään viisaammaksi!
Minun mielestä tärkein asia tässä on että saatte apua ja nopeaan. Teidän täytyy molempien mennä perheterapiaan, koska se on parisuhde ongelma, eikä yksittäinen ongelma. Asiat ovat painaneet jo niin kauan, ettekä ole voineet niitä selvittää kotona, en usko et pystytte enää sitä tekemään.
Jos perheterapia ei auta (antakaa siihen mahdollisuus) erotkaa. Parempi on lapsille kaksi erillään asuvaa ja onnellista vanhempaa, kuin yhdessä asuvat tulehtuneessa ilmapiirissä. Kaikki ansaitsevat olla onnellisia, et ainoastaan sinä, mutta myös miehesi ja lapset. Lapset ovat onnellisia jos vanhemmat ovat, koska tyytyväiset vanhemmat jaksavat tukea ja rakastaa lapsiaan. Lapset aistivat kyllä kaiken ja pahasta ilmapiiristä voi niille aiheutua elinikäisiä ongelmia.
Katkeruus on kauhea asia. Se tuhoaa monen elämän ilon. Meillä kun on vain yksi elämä, minun mielestä ei sitä kannata tuhlata katkerana olemiseen. Mene ja hae apua tilanteeseen heti. Toivotan teille kaikille parempaa huomista.
ota asia puheeksi sen miehesi kanssa ja sano suoraan kuinka asiat sinun mielestäsi on. Vaatii tietysti ihan hirvittävästi voimia ja itsekkyytä heittää tollainen toiselle päin naamaa mutta hänhän sinut tuohon tilanteeseen ajoi.
laita kekrut hoitoon ja ota itseäsi niskasta kiinni ja ota tilanne haltuun.
Lapsesi tarvitsevat terveet ja onnelliset vanhemmat. Joko niin että ovat yhdessä tai erikseen, mutta pääasia on että ovat onnellisia. KUMPIKIN.
siis oikeasta KUMPIKIN.
Syyllistäminen (vaikka se tässä tilanteessa on kai ihan helppoa tehdä) aiheuttaa vain pahaa verta. Otat oman osasi vahingoista tietysti, kyllä niihin sänky hommiin nyt kuitenkin kaks tarvitaan, sanot kuinka asiat on ja viet tuon julmuuden teistä jokaista kohtaan päätöseen.
jos et saa muualta voimia niin katso silmiin niitä lapsiasi ja mieti mitä olet heille velkaa!!!!He eivät tänne maailmaan ihan itekseen päässeet, jollakulla on vastuunsa heidän hyvinnoistaan.
Minulle riittää yksi lapsi, toista ei tule, ei sitten millään. Minusta ei vain olisi siihen.
Sinulla niitä nyt on, kaksi, vaikket alunperin halunnutkaan.. ymmärrän sinua hyvin! Nyt on tärkeintä että haet ulkopuolista apua.
Et ole paha, olet väsynyt ja YMMÄRRETTÄVISTÄ SYISTÄ! Älä välitä ilkeistä vastauksista mitä olet saanut. Niitä kirjoittelee jotkut katkerat ja tylsistyneet ihmiset. Äideiksi en noita ihmisiä nimittäisi, hirviöiksi enemmin!
Olet edennyt yhden hyvän askeleen kun kirjoitit tänne, nyt soitat perheneuvolaan ajan, tai lääkäriin, ihan tilanteen mukaan. Olet tärkeä lapsillesi ja he sinulle, älä masennu enempää, tästä on vain suunta ylöspäin, alemmas et voi päästä joten tartu puhelimeen.Olen hengessä mukana!!!:)
, kylläpä onkin raskas tilanne sinulla! Yrittäkääpä nyt tosissaan vielä. Keskustelkaa rehellisesti mikä on avioliittonne tilanne ja mitä tästä eteenpäin ja aivan ehdottomasti nyt parisuhdeterapeutille ennenkuin teette mitään hätiköityä. Jos et saa miestäsi mukaan, mene ihmeessä itse selvittämään tunteitasi terapeutille-ihan oikeasti kannattaa. Saat uusia eväitä jatkaa eteenpäin! VOIMIA SINULLE!!!! Älä vielä luovuta.
ap:lla on hänen väsymyksensä, muut ovat kiukuttelua. Ehkä hänelle joskus tulee oikeitakin ongelmia, niin ei tarvitse turhasta kiukutella.
Jos joku oikeasti on tuota mieltä,että raskaana oleminen on aviovaimon luonnollinen olotila, niin hän on joko mielisairaalakamaa tai lestadiolainen.