a) Kotikäynnit avohoitoasiakkaan asunnoissa
- muuttakaa käytäntöjä niin että kerran viikossa
sijaan käyntejä tapahtuu kerran kahdessa viikossa tai jopa kerran kolmessa viikossa.
- tai asettakaa tältä 1-3 viikon välimaastosta
mahdollisuus harkita kunkin asiakkaan kohdalla mikä on oikeasti tarpeellista ja tarkoituksenmukaista
-> Kritiikki: Nykyäänhän kotikäynnit tapahtuvat
puhtaalla automatiikalla. Kotikäynnin suorittaja saapuu paikalle kuin "ruokapöytään=palkkapöytään" ja ei tietenkään itse ryhdy ehdottamaan eduskunnalle
tai muillekaan tahoille että käyntejä voisi olla tarvittaessa harvemminkin.
b) Työpajat ja Klubitalot
- olisi hyvä tehdä kokonaan ja tosiasiallisesti
vapaaehtoisiksi
Syy: 1) Henkisesti sairausalttiiden joukossa oleminen ei paranna ollenkaan siinämäärin kuin se , että suoraan sairaalasta mennään heti mahdollisimman nopeasti normaalien ihmisten pariin ja ympäröidään oma arki normaalien ihmisten läsnäololla. (Ei ole pakko olla heti työtäkään vaan terve suorituminen normaaleissa
rutiineissa ilman liian helposti päälle painolasteiksi laitettuja edunvalvojia ja klubitaloja)
On arveluttavaa että huonokuntoisten ihmisten seura johtaisi muuhun kuin myös omalla kohdalla "porukan mukana menoon" ja siten jopa
oman sairauden syvenemiseen.
Auttamisjärjestelmä nykyään siis on passivoiva
ja sairastuttava ja väitän että siten kyse on
nykytilassaan edelleen yksilön SÄILYTTÄMISESTÄ
eikä muutosta tosiasiallisesti ole tapahtunut
niin että pyrittäisiin KUNTOUTTAMAAN ja palautta-
maan henkilön kyky työskennellä tai muutoin toimia normaalin yhteisön jäsenenä.
c) Avohoito yleensä
Jo edellisessä kappaleessa asian ydinsisältö
eli nykyinen avohoitojärjestelmä on edelleen "säilytysvaikutteista" (muutoinhan ei sairaala-asiakasta pyrittäisi luisuttamaan
syrjäytyvään sairaiden "kokoamispaikoille" vaan
sen sijaan sulauttamaan ympäröivään yhteiskuntaan, josta hän alunperin ennen sairaalaantuloaan on toiminutkin.
Väitän, siis että avohoito on toiminut ja toimii
edelleen automatiikalla, joka on saanut erittäin vähän jos ollenkaan kritiikkiä osakseen.
d) Edunvalvonta
Myönnetään Suomessa löyhin perustein. Lyhytekestoisena esim. max puoli vuotta edunvalvonta voisi olla tervehdyttävä muistutus
kansalaiselle,mutta tätä pidemmät edunvalvontajaksot vain kaivavat asiakkaan alta
kykyjä ja itseluottamusta hoitaa omia asioita, koska harjaannus ja harjoittelu puuttuvat.
e) Sairaalajaksot
Tulisi määritellä maximipituudet sille kuinka pitkään asiakasta saa sairaalassa pitää (poislukien rikostaustalla olevat).
On toki selvää, että sairaalakokemus on aina
asiakkaalle mypös negatiivinen kokemus.
Pakkohoito ei voi olla yleisin hoitomuoto tai korjaustoimenpide
herkkien ihmisten kuntouttamisessa.
e) Päätelmät
Jo edellä mainitut esimerkit nykytilanteesta ovat epäoikeudenmukaisia, epärationaalisia ja luonnollisesti myös rasittavat yhteiskunnan kukkaroa. Ne eivät myöskään kuulu keinoihin,
jossa tulisi kehittää yhteisöllisyyttä ja
noudattaa avoimuuden, tieteellisyyden ja kestävälle pohjalle rakennetun demokratian
vaalimista.
Automaattisiksi malleiksi kehittyneet ratkaisut,
joissa käytetään eritasoista ja eri tavoin ilmaistuja pakkokeinoja eivät ole osa länsimäisen
valtion demokraattisia keinoja kansalaisia
suojellakseen tai heidän terveydellisiä asioita
konsultoidessa ja neuvoessa.
On myös muistettava, että lääketiede ei ole
eksaktisti toimiva oppijärjestelmä ja siten sen viittaukset sopivat totuudellisesti katsoen
aina pääsääntöisesti hyviksi suosituksiksi,mutta
ei kaikkiin tapauksiin pakkokeinoin suoritettaviksi toimenpiteiksi. Nykyaikaisen
demokratian olisi kyettävä tunnistamaan itsekriittisesti, ennakoivat ja oma-aloitteisesti
omat virheensä hallintomenettelyissään ja siinä suhteessaa miten kansalaisia kohtaan käytetään
pakkoon perustuvaa opastusta ja neuvontaa.
Se miksi näin paljon vaaditaan valtakoneiston
avainhenkilöiksi valituilta on myös ainoa
mahdollisuus siihen että saadaan aikaiseksi
oma-aloitteinen, toimintakykyinen ja vireä
kansalainen jonka omaan harkintakykyyn voidaan
aina pääsääntöisesti luottaa myös siinä suhteessa, koska on tullut aika pyytää yhteiskunnalta apua.
Pakkokeinoja pienissäkin asioissa käyttävä yhteiskunta ei voi ansaitakaan muunlaisia kansalaisia kuin holhousta odottavat.
Tässä mielessä olisi tarvetta demokraattisten päättäjien nähdä myös oma roolinsa esimerkkeinä
ennakoivina päätöksentekijöinä ja huolehtia
siitä, että erityisesti vähemmistöjen oikeudet
ovat Suomessa ajantasalla sillä ne mittaavat
demokratian toimivuutta.
f) Suositukset
Asian ratkaisuksi eduskunnassa on tehtävä
toki komiteapohjaista tutkimustyötä mutta myös omaehtoista edelläkävijätyötä (ei siis vain
omaksua passivinen seurantarooli ja tähyillä kansainvälistä kehitystä muissa maissa)ja luotava uusi mielenterveyslaki. 1991
lakiin on korjattava ja lisättävä puutteet, sillä mielenterveyssektori on ollut ja tulee olemaan edeleen suurien muutospaineiden alainen. Erityisesti ongelmien siirtyessä (ja pyrittävä myös VANHANKIN LAIN mukaisesti todella asiat hoitamaan ilman sairaaloita) avohoidon rajapintaan on avohoidosta on erikseen luettava uudessa
tulevassa mielenterveyslaissa eikä sitä saa
perustaa johonkin vanhaan sosiaalihuoltolakiin.
Lainmuutokseen ei missään tapauksessa saa antaa kulua niin paljon aikaa kun kävi viimeksi lain
uusinnassa: =39 vuotta (1952 laki uusittiin vasta
1991 huolimatta voimakkaista muutospaineista
psykiatrian ja potilashuollon osalta)
Laki olisi jo tärkeä olla voimassa jo nyt
ja siten sen valmistelut tulee aloittaa
viivyttelemättä.
Eduskunnan tulee osoittaa rohkeutta ja alkaa poistaa nopeasti ne epäoikeudenmukaisuudet
jotka demokratiassamme ovat ja mielenterveyssektori näyttää olevan viimeinen saareke, jossa demokratiakaan ei toimi.
On tarpeetonta edes mainita että kyseessä ollessa
vähemmistöasian ovat lääkärit ja hoitohenkilökunta saaneet toimia varsin rauhassa
ja kriitikkömästi muodostaessaan nykyiset
sairaala-, ja avohoitokäytännöt; seurauksena
tarpeettoman kallis, epäoikeudenmukainen
ja huonosti kuntouttava järjestelmä.
-Se jolla on aikaa ja asiaan intressejä muokatkoon oman version tai lähettäköön tämän
eduskuntaan. Esim. oppositiopuolueiden edustajille.
- muuttakaa käytäntöjä niin että kerran viikossa
sijaan käyntejä tapahtuu kerran kahdessa viikossa tai jopa kerran kolmessa viikossa.
- tai asettakaa tältä 1-3 viikon välimaastosta
mahdollisuus harkita kunkin asiakkaan kohdalla mikä on oikeasti tarpeellista ja tarkoituksenmukaista
-> Kritiikki: Nykyäänhän kotikäynnit tapahtuvat
puhtaalla automatiikalla. Kotikäynnin suorittaja saapuu paikalle kuin "ruokapöytään=palkkapöytään" ja ei tietenkään itse ryhdy ehdottamaan eduskunnalle
tai muillekaan tahoille että käyntejä voisi olla tarvittaessa harvemminkin.
b) Työpajat ja Klubitalot
- olisi hyvä tehdä kokonaan ja tosiasiallisesti
vapaaehtoisiksi
Syy: 1) Henkisesti sairausalttiiden joukossa oleminen ei paranna ollenkaan siinämäärin kuin se , että suoraan sairaalasta mennään heti mahdollisimman nopeasti normaalien ihmisten pariin ja ympäröidään oma arki normaalien ihmisten läsnäololla. (Ei ole pakko olla heti työtäkään vaan terve suorituminen normaaleissa
rutiineissa ilman liian helposti päälle painolasteiksi laitettuja edunvalvojia ja klubitaloja)
On arveluttavaa että huonokuntoisten ihmisten seura johtaisi muuhun kuin myös omalla kohdalla "porukan mukana menoon" ja siten jopa
oman sairauden syvenemiseen.
Auttamisjärjestelmä nykyään siis on passivoiva
ja sairastuttava ja väitän että siten kyse on
nykytilassaan edelleen yksilön SÄILYTTÄMISESTÄ
eikä muutosta tosiasiallisesti ole tapahtunut
niin että pyrittäisiin KUNTOUTTAMAAN ja palautta-
maan henkilön kyky työskennellä tai muutoin toimia normaalin yhteisön jäsenenä.
c) Avohoito yleensä
Jo edellisessä kappaleessa asian ydinsisältö
eli nykyinen avohoitojärjestelmä on edelleen "säilytysvaikutteista" (muutoinhan ei sairaala-asiakasta pyrittäisi luisuttamaan
syrjäytyvään sairaiden "kokoamispaikoille" vaan
sen sijaan sulauttamaan ympäröivään yhteiskuntaan, josta hän alunperin ennen sairaalaantuloaan on toiminutkin.
Väitän, siis että avohoito on toiminut ja toimii
edelleen automatiikalla, joka on saanut erittäin vähän jos ollenkaan kritiikkiä osakseen.
d) Edunvalvonta
Myönnetään Suomessa löyhin perustein. Lyhytekestoisena esim. max puoli vuotta edunvalvonta voisi olla tervehdyttävä muistutus
kansalaiselle,mutta tätä pidemmät edunvalvontajaksot vain kaivavat asiakkaan alta
kykyjä ja itseluottamusta hoitaa omia asioita, koska harjaannus ja harjoittelu puuttuvat.
e) Sairaalajaksot
Tulisi määritellä maximipituudet sille kuinka pitkään asiakasta saa sairaalassa pitää (poislukien rikostaustalla olevat).
On toki selvää, että sairaalakokemus on aina
asiakkaalle mypös negatiivinen kokemus.
Pakkohoito ei voi olla yleisin hoitomuoto tai korjaustoimenpide
herkkien ihmisten kuntouttamisessa.
e) Päätelmät
Jo edellä mainitut esimerkit nykytilanteesta ovat epäoikeudenmukaisia, epärationaalisia ja luonnollisesti myös rasittavat yhteiskunnan kukkaroa. Ne eivät myöskään kuulu keinoihin,
jossa tulisi kehittää yhteisöllisyyttä ja
noudattaa avoimuuden, tieteellisyyden ja kestävälle pohjalle rakennetun demokratian
vaalimista.
Automaattisiksi malleiksi kehittyneet ratkaisut,
joissa käytetään eritasoista ja eri tavoin ilmaistuja pakkokeinoja eivät ole osa länsimäisen
valtion demokraattisia keinoja kansalaisia
suojellakseen tai heidän terveydellisiä asioita
konsultoidessa ja neuvoessa.
On myös muistettava, että lääketiede ei ole
eksaktisti toimiva oppijärjestelmä ja siten sen viittaukset sopivat totuudellisesti katsoen
aina pääsääntöisesti hyviksi suosituksiksi,mutta
ei kaikkiin tapauksiin pakkokeinoin suoritettaviksi toimenpiteiksi. Nykyaikaisen
demokratian olisi kyettävä tunnistamaan itsekriittisesti, ennakoivat ja oma-aloitteisesti
omat virheensä hallintomenettelyissään ja siinä suhteessaa miten kansalaisia kohtaan käytetään
pakkoon perustuvaa opastusta ja neuvontaa.
Se miksi näin paljon vaaditaan valtakoneiston
avainhenkilöiksi valituilta on myös ainoa
mahdollisuus siihen että saadaan aikaiseksi
oma-aloitteinen, toimintakykyinen ja vireä
kansalainen jonka omaan harkintakykyyn voidaan
aina pääsääntöisesti luottaa myös siinä suhteessa, koska on tullut aika pyytää yhteiskunnalta apua.
Pakkokeinoja pienissäkin asioissa käyttävä yhteiskunta ei voi ansaitakaan muunlaisia kansalaisia kuin holhousta odottavat.
Tässä mielessä olisi tarvetta demokraattisten päättäjien nähdä myös oma roolinsa esimerkkeinä
ennakoivina päätöksentekijöinä ja huolehtia
siitä, että erityisesti vähemmistöjen oikeudet
ovat Suomessa ajantasalla sillä ne mittaavat
demokratian toimivuutta.
f) Suositukset
Asian ratkaisuksi eduskunnassa on tehtävä
toki komiteapohjaista tutkimustyötä mutta myös omaehtoista edelläkävijätyötä (ei siis vain
omaksua passivinen seurantarooli ja tähyillä kansainvälistä kehitystä muissa maissa)ja luotava uusi mielenterveyslaki. 1991
lakiin on korjattava ja lisättävä puutteet, sillä mielenterveyssektori on ollut ja tulee olemaan edeleen suurien muutospaineiden alainen. Erityisesti ongelmien siirtyessä (ja pyrittävä myös VANHANKIN LAIN mukaisesti todella asiat hoitamaan ilman sairaaloita) avohoidon rajapintaan on avohoidosta on erikseen luettava uudessa
tulevassa mielenterveyslaissa eikä sitä saa
perustaa johonkin vanhaan sosiaalihuoltolakiin.
Lainmuutokseen ei missään tapauksessa saa antaa kulua niin paljon aikaa kun kävi viimeksi lain
uusinnassa: =39 vuotta (1952 laki uusittiin vasta
1991 huolimatta voimakkaista muutospaineista
psykiatrian ja potilashuollon osalta)
Laki olisi jo tärkeä olla voimassa jo nyt
ja siten sen valmistelut tulee aloittaa
viivyttelemättä.
Eduskunnan tulee osoittaa rohkeutta ja alkaa poistaa nopeasti ne epäoikeudenmukaisuudet
jotka demokratiassamme ovat ja mielenterveyssektori näyttää olevan viimeinen saareke, jossa demokratiakaan ei toimi.
On tarpeetonta edes mainita että kyseessä ollessa
vähemmistöasian ovat lääkärit ja hoitohenkilökunta saaneet toimia varsin rauhassa
ja kriitikkömästi muodostaessaan nykyiset
sairaala-, ja avohoitokäytännöt; seurauksena
tarpeettoman kallis, epäoikeudenmukainen
ja huonosti kuntouttava järjestelmä.
-Se jolla on aikaa ja asiaan intressejä muokatkoon oman version tai lähettäköön tämän
eduskuntaan. Esim. oppositiopuolueiden edustajille.
Vastaukset 2
Vanhimmat
))))
Hyvä kirjoitus! Olen samaa mieltä asiasta suurimmalta osin.
Aion lähettää asian tiimoilta postia eduskunnan jäsenille, sekä hallituspuolueiden että opposition edustajille.
Kansaedustajien nimet ja sähköpostiosoitteet löytyvät eduskunnan kotisivuilta. Kannattaa lähettää asiallisia, melko lyhyitä meilejä usean eri puolueen kansanedustajille.