Löytyykö tältä palstalta muita jotka kärsivät jatkuvasta pakkomeilteisestä ihmisten tarkkailtavana olemisen pelosta? Eli siis ei siis pakkomielteisestä tarpeesta olla keskipisteenä vaan pakkomeilteisestä pelosta. Itselläni tämä juontaa luultavasti nuoruudesta jolloin olin rankasti koulukiusattu. Kiusaaminen oli henkistä ilkeää kommentointia tekemisistä tai huutelua. Pakkomielteeni on aiheuttanut minulle suurta haittaa sillä pelkään ihmisjoukkoja. Kestän myös huonosti kritiikkiä jonka johdosta olen töissä ylitunnollinen. Jouduin viime syksynä psykoosiin liiallisen työtaakan ja sitä seuranneen stressin(pahensi pakkomiellettäni entisestään) vuoksi. En ole vielä toipunut kunnolla tästä vaikka olenkin ollut töissä jatkuvasti.(Vaihdoin työpaikkaa) Tunnen syvää ahdistusta työstä, sillä olen jatkuvasti varpaillani koska pelkään esimieheni tarkkailevan työskentelyäni. Toisinaan ahdistus yltyy niin kovaksi että tekisi mieleni huutaa. Syön ahdistuslääkkeitä sekä psyykenlääkkeitä mutta ainoastaan alkoholi tuo helpotusta pakkomielteeseeni. Päivä kerrallaan kuitenkin selviän ja ainakin yritän kohti parempaa. Työt voisin lopettaa, sillä se parantaisi oloa mutta en halua joutua työttömäksi hyväpalkkaisesta työstä.
Pakkomielle suurennuslasin alla olemisesta
-Apua-
71228
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Kärsin samanlaisesta kiusallisesta ongelmasta kuin sinäkin eli todella voimakkaasta pelosta olla tarkkailun kohteena. Luulen, että myös mun kohdalla pelko johtaa juurensa nuoruuden koulukiusaamiseen: selän takana nauramista, kuiskimista ja syrjintää ym. henkistä kiusaamista.. Ne kokemukset on romuttaneet itseluottamukseni todella pahoin ja vaikuttavat elämään jatkuvasti. Aina joudun miettimään mitä muut ajattelevat ja tuntuu kuin olisin jatkuvan tarkkailun kohteena. Niin työelämässä kuin koulussakin kärsin näistä peloista ja ajatuksista.
Ei auta vaikka kuinka järjellä ajattelee eivätkä mielialalääkkeetkään ole juuri apua tuoneet.
Minullakin työssäolo on alkanut tuntua niin tuskalliselta, kun energia menee alituiseen ympäristön tarkkailuun, että olen miettinyt sairaslomaa jo pidemmän aikaa. Mutta opiskelutkin pitäisi vielä jaksaa suorittaa loppuun..
Pakkomielle on pakko-oireen vastakohta ja palsta on tarkoitettu pakko-oireiselle häiriölle.
Viestisi kuvaa kuitenkin pakko-oireista ajattelua.
..Ritalin kestity hieman epäolennaiseen! >:/
tosin en ole pitänyt sitä pakko-oireena tai pakkomielteenä, vaan julkisten paikkojen kammona, sosiaalisena pelkona. Kärjistyi minulla teini-iässä paniikkioireina.
Aina kun käy vaikka vaan kaupassa niin tuntuu että kaikki vahtaavat. Se on tosi häiritsevää ja silloin ei tiedä miten päin olisi ja miten edes kävelisi. Pelkään jo mennä kauppaan tai muualle kun ihmisten "muka"-katseet ahdistaa. Töissä en käy enkä pystyiskään.
Tuntuu että ihmiset katsovat ja puhelevat minusta, nauravat minulle (oudot ihmiset) ja että näytän rumalta yms. Järjellä ajateltuna se on todella tyhmää ajatella noin, mut eipä siinä tilanteessa järki tule mieleen.
Niin ja muakin on kiusattu koulussa.....
Voisitko ottaa asian puheeksi pomosi kanssa.JOhtaja koulutus on yleensä sellainen missä kerrotaan erilaisista työntekijöistä ja jos saisit puhuttua niin tietäisit ettei sun tartte ainakaan sen takia jännittää.Onko teillä työterveyttä tai psykologia siellä töissä.Lähde purkamaan sitä asiaa ennen kuin se hajoaa käsiin.Sulla on lupa olla heikko ihmisenä mutta vahva työntekijänä.Ongelmia ei voi siirtää pois työpaikkaa vaihtamalla jos se on sun sisälläsi.Se kulkee mukana ja se pitää vaan käsitellä.Uskalla sanoa ääneen stressi ja heitä se vaikka vitsiksi koska meitä väsyneitä on niin paljon että varmaan muitakin helpottaisi kuulla se sun suusta.
Koulukiusaminen varmaan teki tuhojaan ja sitä häpeää kantaa koko ikänsä kunnes tajuaa ettei mulla olekaa mitään hävettävää.Se paha olikin siinä toisessa ihmisessä ja se purki sitä sinuun heikompaansa.Ehkäpä sen vanhemmat oli pahoja sille ja se nautti kun näki sun avuttomuutesi, koska itse koki sitä kotonaan.Anna jo anteeksi sille raukalle ja nosta pääsi pystyyn.Olet arvokas ja hieno ihminen.Kaikki ei pääse töihinkään.
Sama täällä, koko ajan, siis kotonakin, tuntuu siltä että joku tarkkailisi. Pakonomaisesti pitää jatkuvasti vilkuilla joka suuntaan, ärsyttää! Ja myös minulla koulukiusaamista taustalla.