Olen 32-vuotias mies ja ongelmana on alituinen erektio alastomien naisten läsnä ollessa. Olisi paljon kiinnostusta käydä esim. sekasaunoissa ja jopa jossain nudistijutuissa, mutta en todellakaan voi mennä sellaisiin, johtuen erektiosta, joka syntyy erittäin helposti.
Sinänsä mielenkiintoista, että kolmen vuoden suhteessa exäni kanssa saunoimme kerran viikossa enkä muista yhtään kertaa ilman melkoista erektiota. No, ei se exää tietenkään haitannut, jopa päinvastoin, mutta eri asia on sitten vieraitten ihmisten kanssa.
Kieltämättä aika nolo ja varmasti monen mielestä hauskakin ongelma. Koen sen joka tapauksessa ongelmaksi, josta pyrin eroon. En ole kuitenkaan mikään seksimaanikko tms. vaan muutoin aika normaali mies.
Onko muilla vastaavaa ongelmaa tai onko kenties naisia, jotka ovat havainneet samaa ongelmaa miehissään?
Sinänsä mielenkiintoista, että kolmen vuoden suhteessa exäni kanssa saunoimme kerran viikossa enkä muista yhtään kertaa ilman melkoista erektiota. No, ei se exää tietenkään haitannut, jopa päinvastoin, mutta eri asia on sitten vieraitten ihmisten kanssa.
Kieltämättä aika nolo ja varmasti monen mielestä hauskakin ongelma. Koen sen joka tapauksessa ongelmaksi, josta pyrin eroon. En ole kuitenkaan mikään seksimaanikko tms. vaan muutoin aika normaali mies.
Onko muilla vastaavaa ongelmaa tai onko kenties naisia, jotka ovat havainneet samaa ongelmaa miehissään?
Vastaukset 48
Vanhimmat
Mutta missä se ongelma on,ole nyt hyvä mies onnellinen kun vielä jöpöttää,sitten ne todelliset ongelmat vasta alkaa,kun ei enää kulli seisokkaan.
No onhan toi ihan totta mitä sanot. Kyllä sitten harmittaa aika paljon, kun veitikka ei pelitä lainkaan.
On se kuitenkin aika harmillista välillä, kun ottaa eteen kuin teini-ikäisillä pojankoltiaisilla.
No, mukava kuulla, että joku muukin on pudonnut viagra-pataan pienenä..
Sana, josta niinpä on johdettu, on NIIN, eikä NIIM...
Toi meni nyt kieliopilliseksi saivarteluksi. Ei ole kai tarkoitus keskustella suomen kieliopista tässä ketjusta, vaan mm. häiritsevästä erektiosta saunassa ym. tilanteissa.
Olisi mukava kuulla muiden kokemuksia ja ratkaisuja kyseiseen ongelmaan.
siitä. Asia korjaantuu, kun et mene yleiseen saunaan muiden kuin miesten kanssa. Tuskinpa vehkeesi silloin ponkaisee pystyy ja jos ponkaisee, niin se se vasta nolompi juttu on..:D
Pippelisi on sellainen kuin olet sen lahjaksi luonnolta saanut, olet herkää reagoimaan siihen, mitä näet, ole siis onnellinen siitä.
Ei ole ongelmia erektion saamisen suhteen.
Kyllä se murteella sanottuna kuulostaa niimpä sanalta enemmän, kuin niinpä sanalta. Ja täällähän yleensä kirjoitetaan niinkuin lausutaankin.
Et sä tätäkään ÄFFÄLLÄ kirjoita, vaikka selvästi sen ÄFFÄN lausutkin.
kyllä mä lausun sen ihan pesuvati niinkuin kirjoitankin...
Miten ihmeessä kirjoitetaan niin kuin lausutaan?? Mitä jos Englantiakin alettaisiin kirjoittamaan niin kuin lausutaan?
entiselläni ei toiminut, milloinkaan ja ero tuli.
tuskin sinun nykyillissikään toimii sinun kanssa
hyvin vapaudella pelittää
Hahhahaa. Hyvää kuittia vaikka aihe ei sinänsä tälle palstalle kuulukkaan.
ryöminyt kiven alta kehumaan omaa "kuittiaan" kun kukaan muu ei sitä tee...
Tarkista lääkitys.
"Onko muilla vastaavaa ongelmaa tai onko kenties naisia, jotka ovat havainneet samaa ongelmaa miehissään?"
Ei ole eikä tule. Normaali mies hallitsee penistään eikä penis miestä.
Mitä ihmettä nimimerkki vapaus nyt sekoilee. Eikö se nyt ole aika tavallista, että varsinkin nuoremmilla uroilla (alle 40-v) saattaa aika helpostikin syntyä erektio naisia nähdessään. Oma siippa ei ikävä kyllä ole saunassa erektiossa ellei sitten harrasteta jotain hierontaa tai vastaavaa. Ei kyllä haittaisi jos olisi. En ainakaan itse ole pahoillani, jos mies saa erektion minut nähdessään. Sehän kertoo, että vetovoimaa on vielä jäljellä. Melko varmasti säilyy seksielämä viriilinä vielä vanhempanakin, jos erektion saaminen ei tuota ongelmia. Ketjun avaajalle tiedoksi vaan, että eiköhän naiset ole tyytyväisiä tuohon sinun "ongelmaasi".
Kuuleppas nyt Laura. Sulla on aivan väärä käsitys miehen fysiologiasta.
Mies hallitsee penistään ajatuksillaan ja ellei mies ajattele mitään seksuaalista niin velttona pysyy vaikka olis sadan kauniin alastoman naisen keskellä. Eikä tällä ole mitään yhteyttä kykyyn saada erektio silloin kun on siihen oikea aika.
Jos joku mies on sulle uskotellut ettei voi erektiolleen mitään niin on puhunut roskaa. Tarkoitusperiä sille voi vain arvailla...
Ei oikeilla naturistimiehillä seiso koskaan naturistitilaisuuksissa eikä nakumestoissa. Ei vaikka kuinka toivoisit.
Taitaa tää vapaus-niminen herra olla melkoinen guru kun kerran velttona pysyy alastomien naisten keskellä. Eikös miehessä oo silloin jotain vikaa.
Aikamoisia velikultia jotka hallitsee jormansa toimintaa tosta noin. Minä en siihen ainakaan pysty. Oma jormani ainakin elää ihan omaa elämäänsä ja siihen onkin vaikeaa vaikuttaa. Minä en noista oikeista naturistimiehistä tiedä kun en ole ollut touhuissa mukana.
Älä puhu paskaa. Se sinun "jormasi" on suorassa yhteydessä aivoihin eikä silmiin kuten kaikilla muillakin miehillä.
Peniksen toiminta riippu siitä mitä pään sisällä liikkuu. Vain ja ainoastaan siitä.
Tuollaisella asenteella parempi onkin ettet tule naturistitouhuihin mukaan.
Myöskin silmät ovat suorassa yhteydessä aivoihin.
Ne aivot välittävät näkemänsä tiedon edelleen ja aiheuttavat myöskin erektion, jos näkymä on kiihoittava.
ei seiso saunassa, ei seiso, muuallakaan.
kun olet IMPOTENTTI. voi reppana vapautta.
impotentit ilmoittaa olevansa naturisteja.
heti kun ei seiso, niin ollaan naturisteja.
hah hah hah haa, vapaus on impotentti.
Mitään automaattista erektiota ei tule vaikka näkymä olisi kuinka kiihottava jos sitä ei ajattele seksuaaliselta kannalta.
Toisaalta erektio voi tulla vaikka silmät kiinni jos ajattelee seksiä. Kaikki on siis edelleenkin kiinni ajatuksista- ei näköaloista
Ei mullekkaan tule nakumestoissa mitään erektiota koskaan vaikka alastomia naisia istuu vieressä koska ymmärrän erottaa seksin ja alasotomuuden toisistaan.
Kyllä sun pitäis tietää etten ole mikään impotentti.
Et taida olla oikeasti mun exä.
kun mun ois tehnyt mieli. niin herralla ei toiminut. oli jos mitä tekosyytä, ja vaikka mitä.
Ei se aina sitä tarkoita etteikö toimisi. Aina ei vaan jaksa.
Helppoahan se naisille on kun levittää vaan jalkansa mutta miehille se on raskas fyysinen suoritus.
Impotentin selittelyä, aivan selvästi!
Näin on!
Millä perusteella väität että olisin muka impotentti?
Enhän minä niin väittänyt, vaan sanoin, että perustelusi ovat täysin impotentin perusteluita omalle impotenttiydelleen.
Viriili mies ei koskaan ryhdy selittelemään halujensa puutetta millään ulkoisella tekijällä. Ainoastaan impotentit syyllistyvät selittelyihin...
Jos olisit saanut peruskoulusi päätökseen niin tietäisit että halulla tai haluttomuudella ei ole mitään tekemistä impotenssi ja seksuaalisen kyvyn kanssa.
Kun ei TOIMI, niin impotentti sanoo, että hän ei vaan nyt halua.
Näin impotentti yrittää piilotella omaa impotenttiyttään, kuten Sinä juuri nyt.
Hmm... Haluatko että todistan etten ole impotentti?
Et Sinä kuitenkaan USKALLA tulla julkisesti esiin.
Sinä olet aiemminkin luvannut tulla sinne ja tänne ja AINA olet perunut lupauksesi. Sinä olet virtuaalinaturisti, joka ei uskalöla naamaansa näyttää siten, että sinut voisi tunnistaa nimimerkki Vapaudeksi.
Sinä olet pelkuri.
Mä olen näyttänyt naamani joka kuukausi USEISSA nakumestoissa ympäri Suomen.
Jos silloin kukaan ei ole tunnistanut minua nimimerkki 'Vapaudeksi' niin se on heidän ongelmansa ei minun.
Mutta nakumestoissa en todista seksuaalista kykyäni koska niissä ei saa seisottaa.
kahdessa virtuaaliyhdistys pksn:n saunatilaisuudessa.
Muuten et ole käynyt missään "nakumestassa".
Olet pelkkä nurkissa nysväävä perverssi kyttääjä.
Aivan totta. MIES pystyy estämään erektion ihan vaan vaikka ajattelemalla jotain aivan muuta ja tarviiko sinne yleiseen saunaan sitten mennä tuijottamaan niitä tissejä ja perseitä, jos ei vehes pysy aisoissa??
Hyvin sanottu!
Siis väität että kaikilla normaaleilla, ei-impotenteilla seisoo vaikka äitinsä ja tyttärensä kanssa väkisinkin saunassa???? Täh?
Kyllä kanaria nakurannalla on niin vanhaa porukkaa ri niillä seiso kun järki.Moni saisi laittaa paitaa ja housuja jalkaan olisi siistin näköinen.Kyllä nuoria on ihana katsella un ovat kauniita.
Hae ihmeessä jostain apua, sillä erektioiden määrä on vakio.
Jos nyt seisottelet jatkuvasti, niin jo viiskymppisenä olet täysin impotentti.
Vika ei ole penkiksessäsi, vaan päässäsi, sillä erektion saaminen on kiinni AJATUKSISTASI.
Jpos pystyt täysin epäämään eroottisuuden pois saunomisesta, niin peniksesi ei reagoisi millään tavoin naisten (tai miesten, tai lasten) alastomuudelle.
Nyt on julkaistu ennenkuulumaton lääketieteellinen sensaatio: erektioiden määrä on vakio?!?
Jos vielä kertoisit, mikä tuo vakimäärä on ja onko se joka miehellä sama vai vaihtelee yksilöstä toiseen?
Onko tuo vakio syntymässä saatu ominaisuus vai voiko siihen itse vaikuttaa?
Entä oletko harkinnut tai kenties jo tekemässä väitöskirjaa aiheesta?
Hahhhahhhaaa!!?!
Aluksi sori kun puuttu aa:n ja oo:n pilkut.
Se taitaa toi vapaus olla impotentti, koska tollaista sanoo. Etta muka ei ala penis reagoimaan kauniin naisen nahdessaan. WTF?
Sehan on terveen miehen merkki vaan, etta penis reagoin herkasti kauniisiin naisiin. Kiusallistahan se tietenkin on, jos kalu alkaa koko ajan hakemaan asentoa.
Mutta jos alkaa vaittamaan, etta kalu ei tee elettakaan naisia nahdessaan. Diagnoosi on selva. Impotentti. Harkitsisin erektiolaakkeita sellaisessa tapauksessa.
jos Vapaus ei tosiaan kiihotu nähdessään alatomia naisia...
Jospa häntä kiihottavatkin vain alastomat MIEHET. Taikka lampaat.
Missä Vapaus ratsastaa, siellä Lampaat ei voi laiduntaa...
Ei kait semikään ongelma ole. Minä ainakin nautin suuresti siitä, että jonkun miehen kulli alkaa seisomaan jos se katselee minun vittuani, mikä ei ole lainkaan pahannäköinen ja rintanikin ovat kyllä katselemisen arvoiset. Joten anna vaan kullisi seisoa ja nauti minun kropastani.
Olet poju, etkä mikään nainen.
Vain homoilla seisoo sua katsoessaan...
Auttaako jos purat pahimmat paineet yksinäsi juuri ennen saunomista?
Näinpä..