Kalli & Lehtomäki

Eivät eroa, koska ei ole mitään aihetta ja sekös ottaa punaisia tyttöjä ja poikia maljakkoon.
8259
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Eihän heidän tarvitsekaan erota. Kepulaisethan heidän yksin hallitsemissaan kunnissa ovat harjoittaneet ihan samaa, aivan samaa perspolitikkaa. Äly kun loppuu niin kannattajat antavat anteeksi. Teillä on tosi hyvä vilosovia "kepulaisittain" voima on paras, tuloksesta ei ole väliä, kukaan ei polittisesti joudu vastuuseen. Ihan pikkasen kuntliitoksiin. Monta liitosta olisi totta, mikäli herra kepu saisi sopimukseen maininnan ainakin hallituksen johtajuus, tai täysin kykemätön turhaantunut kepulainen pienen kunnan johtaja, hyi piru valittaisiin uuden suuremman yhteisön johtajaksi. Meillä täällä Itä-Suomessa on jo ihan tarpeeksi kepulaisista kunnista pois potkittuja entisiä mulkkuja, täysin yhteistyökyvyttömiä vajaatyökykyisiä ääliöitä kuntayhteistöihin palkattuna.

Äänestä
  • Marja Tiura teki täyskäännöksen vaalirahoitusilmoituksessaan
    Julkaistu: 10:18
    helsingin sanomat

    Kokoomuksen kansanedustaja Marja Tiura kertoi perjantaina saaneensa Kehittyvien maakuntien Suomelta peräti 20 000 euroa. Se on suurin toistaiseksi kerrottu yhdistyksen antama tukisumma.
    Ilta-Sanomien mukaan viime keväänä jättämässään vaalirahoitusilmoituksessa Tiura väitti, ettei yksikään hänen saamistaan tuista ylitä 1 700 euroa. Vaalirahoitusilmoituksessa pitää nimetä yli 1 700 euroa antaneet tukijat.
    Pirkanmaalainen Tiura on kannattanut Kehittyvien maakuntien Suomi -yhdistyksen takana olevan Toivo Sukarin uutta Ideapark-hanketta Vihdissä. Tiura muistutti alkuviikosta Lempäälän Ideaparkin myönteisistä vaikutuksista.
    Tiura on ollut myös puhumassa eri tilaisuuksissa Lempäälän Ideaparkin vieraana. Tiuran mukaan hänen saamallaan vaalituella ei ole mitään tekemistä Ideaparkin kanssa. "Olen yrittäjäperheestä ja olen aina ajanut yrittäjyyttä."

    Äänestä

  • Sonnimies kirjoitti:

    Marja Tiura teki täyskäännöksen vaalirahoitusilmoituksessaan

    Ja nopeasti Paula Lehtmäenkin muisti kirkastui. Joutuukose pälpättäjä Paula Lehtomäki eroamaan ministerivirasta? Ja nyt se kansallispuisto hanke, outoa käyttäytymistä Paula Lehtomäeltä!

    Äänestä

  • Sonnimies kirjoitti:

    Marja Tiura teki täyskäännöksen vaalirahoitusilmoituksessaan
    Julkaistu: 10:18
    helsingin sanomat

    Kokoomuksen kansanedustaja Marja Tiura kertoi perjantaina saaneensa Kehittyvien maakuntien Suomelta peräti 20 000 euroa. Se on suurin toistaiseksi kerrottu yhdistyksen antama tukisumma.
    Ilta-Sanomien mukaan viime keväänä jättämässään vaalirahoitusilmoituksessa Tiura väitti, ettei yksikään hänen saamistaan tuista ylitä 1 700 euroa. Vaalirahoitusilmoituksessa pitää nimetä yli 1 700 euroa antaneet tukijat.
    Pirkanmaalainen Tiura on kannattanut Kehittyvien maakuntien Suomi -yhdistyksen takana olevan Toivo Sukarin uutta Ideapark-hanketta Vihdissä. Tiura muistutti alkuviikosta Lempäälän Ideaparkin myönteisistä vaikutuksista.
    Tiura on ollut myös puhumassa eri tilaisuuksissa Lempäälän Ideaparkin vieraana. Tiuran mukaan hänen saamallaan vaalituella ei ole mitään tekemistä Ideaparkin kanssa. "Olen yrittäjäperheestä ja olen aina ajanut yrittäjyyttä."

    http://sonnimies.blogspot.com/

    Äänestä

eroa,koska eiväthän he ole naineetkaan viellä.

Äänestä

Hyvä ennustus, nappiin!!!!

Äänestä

Lehtomäellä ei ole mitään syytä erota, Talvivaarakin on esimerkki laitos ympäristöasioissa.

Äänestä

Paula Lehtomäki pysyy ikuisesti ympäristöministerinä. Hoh,hoh,hooooo punikkeja ottaa pattiin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Sonnimies kirjoitti:

Eivät eroa, koska ei ole mitään aihetta ja sekös ottaa punaisia tyttöjä ja poikia maljakkoon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu