Isäukko osti parivuotta sitten Husqvarna Riderin käytettynä merkkiliikkeestä, tarkasta mallista ei ole tietoa. No tämä rotisko kyllä leikkasi nurmikkoa mutta huonosti ja parin kuukauden jälkeen se ei enää lähtenyt edes käyntiin ja niinpä se vietiin takaisin liikkeeseen huoltoon (oli siis muka tehty liikkeessä täysremontti ennen myyntiä) huollossa korjattiin huonon leikkuukyvyn vika (laitettiin puuttuva keskiterä) ja käynnistymisvika johtui vuotavasta bensapumpusta(siihen kiedottiin pari kierrosta eristysnauhaa) ja taas pelitti. Talven yli kone seisoi kylmässä tallissa. Keväällä kone lähti käyntiin ihan normaalisti, mutta sateisen kesän takia ei tullut paljoa ajeltua. Syksyn tullessa piti kone taas ajaa talliin, mutta eipä lähtenyt enää käyntiin. Asia jäi sikseen ja työntelin koneen talliin. Toisena keväänä yritettiin taas käyntiin, ilman tulosta. Vika paikallistettiin bensapumppuun joka oli päässyt kuivumaan. Kone lähti käyntiin, kun pumppuun saatiin bensaa ja toimikin taas sen kesän. Syksyllä ajoin leikkurin lämpimään talliin ja suljin bensahanan, jottei bensapumppu pääse kuivumaan. Tänä keväänä taas piti ottaa leikkuri käyttöön, vaan eipäs käynnistynytkään.Samalla meni kaasuvaijeri poikki, joka vaihdettiin ehjään. Käynnistysvika oli taas kuivuneessa bensapumpussa, kun se sai bensaa niin johan lähti käymään.Lähdin siitä sitten leikkaamaan nurmikkoa, enkä päässyt kuin jotain sata metriä kun kone sammui eikä lähtenyt enää käyntiin. Syynä oli bensan puute koska pumppu ei pumpannut mitään. Paskana oleva pumppu sai mennä ja tilalle laitettiin Peugeot 309:n sähköinen bensapumppu, ja taas lähti käymään ja pysyi myös käynnissä. Juuri kun kuvittelin että nyt toimii laitoin vaihteen päälle ja samalla kone sammui, no uusi yritys ja taas sama homma. Kone sammuu jopa silloin kun laskee leikkuupöydän.
Vaihde päällä ei lähde käyntiin.
Osaisiko joku sanoa missä vika vai työnnänkö koko paskan suohon, alkaa jo ottaa päähän koko härveli.
Husqvarna Rider käyntiongelma
14
18266
Vastaukset
- Kouvolan Pienmoottori
Mä tarjoon siitä satasen sulle kun työnnät sen meille.
- eitaas
Laita nolla perään niin voin täältä Lohjalta lähteäkin työntelemään.
- Juha)))))))))
Epäilisin että vika on Mikrokytkimissä, niitä on esim. istuimessa ja leikkuulaitteessa!
Tarkistappa istuimen alla oleva kytkin.. - rider850
Itsellä oli rider 850 jossa oli aivan sama ongelma. Vaikuttaisi siltä että penkin alla oleva tunnistin on häiriötekijä, se tunnistaa että penkillä istutaan - moottori sammuu kun koittaa laittaa vaihdetta silmään tai laskea pöytää alas. Tarkista että piuha tunnistimessa on kunnolla kiinni tai että sen metallilevyrinkulan ja tunnistimen välissä ei ole mitään.
- eitaas
NO niin nyt tuntuu vahvasti siltä että tämä härveli on kirottu.
Tänään tarkistin sen mikrokytkimen penkin alta ja kun käänsin avaimesta koe alkoi pyörittää ja liikkua taaksepäin, vaikka vaihde ei ollut edes päällä. Tästä viisastuneena painoin kytkintä ja käänsin avaimesta ja ei mitään, ei edes useamman yrityksen jälkeen. - Juha)))))))))
eitaas kirjoitti:
NO niin nyt tuntuu vahvasti siltä että tämä härveli on kirottu.
Tänään tarkistin sen mikrokytkimen penkin alta ja kun käänsin avaimesta koe alkoi pyörittää ja liikkua taaksepäin, vaikka vaihde ei ollut edes päällä. Tästä viisastuneena painoin kytkintä ja käänsin avaimesta ja ei mitään, ei edes useamman yrityksen jälkeen.Mikä on sen Husqvarnan malli ja valmistus vuosi?
- sasdwada
eitaas kirjoitti:
NO niin nyt tuntuu vahvasti siltä että tämä härveli on kirottu.
Tänään tarkistin sen mikrokytkimen penkin alta ja kun käänsin avaimesta koe alkoi pyörittää ja liikkua taaksepäin, vaikka vaihde ei ollut edes päällä. Tästä viisastuneena painoin kytkintä ja käänsin avaimesta ja ei mitään, ei edes useamman yrityksen jälkeen.myy se mulle, maksan 2 hunttii
- eitaas
Juha))))))))) kirjoitti:
Mikä on sen Husqvarnan malli ja valmistus vuosi?
Niinkuin tuolla alussa lukee, ei vuosimallista eikä mallista ole mitään tietoa. Penkin alla on maahantuojan laittama tarra jossa lukee TSH no 1105/6111/87 mitä sitten tarkoittaa, koneen mukana kun ei tullut edes käyttöohjekirjaa.
Liikkeen omistaja, jolta tämä kone ostettiin, oli isäukkoni kavereita. Viime vuonna liike vaihtoi omistajaa. Mikäli en nyt saa tätä rakkinetta toimimaan, on kai pakko käyttää sitä taas huollossa. - raideri
eitaas kirjoitti:
Niinkuin tuolla alussa lukee, ei vuosimallista eikä mallista ole mitään tietoa. Penkin alla on maahantuojan laittama tarra jossa lukee TSH no 1105/6111/87 mitä sitten tarkoittaa, koneen mukana kun ei tullut edes käyttöohjekirjaa.
Liikkeen omistaja, jolta tämä kone ostettiin, oli isäukkoni kavereita. Viime vuonna liike vaihtoi omistajaa. Mikäli en nyt saa tätä rakkinetta toimimaan, on kai pakko käyttää sitä taas huollossa.juu vaikuttais että kyseessä olis rider 850. Vittumaisia ovat nuo viritykset. Kuten tuossa mainitsinkin, mulla oli samanlainen viritys ihtellä. Vaihteen täytyy siis olla tasan siinä N -asennossa muuten ei pihahda. Taitaa olla se vaihteenvalitsimen mikrokytkin viallinen tai ainakin häiriötä kytkennässä. Ota ne ruuvit siitä suojapellistä irti ja ota se pelti veks. Tarkista sen liittimen kunto ja tunnistimen kunto.
- on kans
raideri kirjoitti:
juu vaikuttais että kyseessä olis rider 850. Vittumaisia ovat nuo viritykset. Kuten tuossa mainitsinkin, mulla oli samanlainen viritys ihtellä. Vaihteen täytyy siis olla tasan siinä N -asennossa muuten ei pihahda. Taitaa olla se vaihteenvalitsimen mikrokytkin viallinen tai ainakin häiriötä kytkennässä. Ota ne ruuvit siitä suojapellistä irti ja ota se pelti veks. Tarkista sen liittimen kunto ja tunnistimen kunto.
tuollanen yli kakskymmentä vuotta vanha raideri....
eipä sitä ole huollettu tai muuten rassailtu...akku kerran vaihdettu ja terät..muistaakseni kerran öljytkin....kaikki pelittää ja hyvin käydä säksättää
pojan komennan nykyisin pihat ajamaan, kun heinä niin pitkää, ettei ilkee katella ...pihaa maalaistalossa kyllä riittää ....
pensa vaan niin kallista, ettei paljon kannata....ennen tekee niilläkin pensoilla risusavottaa ja ja ensitalveksi polttopuita... - eitaas
raideri kirjoitti:
juu vaikuttais että kyseessä olis rider 850. Vittumaisia ovat nuo viritykset. Kuten tuossa mainitsinkin, mulla oli samanlainen viritys ihtellä. Vaihteen täytyy siis olla tasan siinä N -asennossa muuten ei pihahda. Taitaa olla se vaihteenvalitsimen mikrokytkin viallinen tai ainakin häiriötä kytkennässä. Ota ne ruuvit siitä suojapellistä irti ja ota se pelti veks. Tarkista sen liittimen kunto ja tunnistimen kunto.
Vika oli juurikin siinä mikrokytkimen tunnistimessa.Tarkalleen ottaen se pieni rulla oli jumissa, kun se alkoi taas pyöriä kunnolla, niin konekin lähti käyntiin ja vaihteelle laittaminen ei sammuttanut konetta.
- Husse850
Tutulla on kans tuo riideri 850 10.5 hp tykillä. Tänätalvena jouduttii ajaa ulos ja oli pakkasta -20. Akku paikallee, vähä ryyppyy ja heti käymähän. Sama ny talven jälkeen. Heti raksuttaa. Vääntävä kone ja kuluttaa vähän. Tuossa ei ole vikoja ollut!
- mf....
selvä "vilunkikone" !!
Eli: edellinen omistaja oli mennyt sieltä mistä aita oli matalin - valitettavasti isäukkosi taisi tällä kertaa halpaan.
Kylläpä se eristysnauhan käyttö kertoi paljon liikkeen ammattitaidosta :D !
Vaihde päällä se EI SAAKAAN käynnistyä - muutenhan tulisi päälle , jos kuski seisoi koneen ulkopuolella . - mökkiläinen5
Laita metalli keräykseen ja ongelma poistuu lopullisesti.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Alle 15 oli
Arvasi että lapsi asialla hallin palossa. Surullista. Mutta jos osaa/kykenee käyttää tulentekovehkeitä niin pitää osata912670Heh, persut = vassarit = 10,0 %
Minja tuli nyt jo Riikan rinnalle, sitten alkaa tekemään kaulaa. Molemmilta kympin arvoinen suoritus! https://www.hs.f2051695- 1161610
Paula Koivuniemi täyttää tänään 78 vuotta! Sydämelliset onnittelut!
Paula Koivuniemi, tuo suomalaisen iskelmän ikoninen artisti, täyttää tänään 78 vuotta. Muutaman vuoden estradeilta pois411481Olen miettinyt pitkään miksi hän ei uskalla
Hän kyllä yrittää tiedän sen ja olen yrittänyt olla helposti lähestyttävä ystävällinen lempeä jne. mutta silti hän yhä v641242Juhannusterveiset kaivatulle
Onko teillä yhteisiä juhannuksia vietettynä ja millaista juhannusta viettäisit kaivattusi kanssa juhannuksena 2025? 🌻761025- 56989
- 79934
- 45877
- 62849