Heipsan! Olen 21-vuotias tytön hupakko ja aina välillä tulee mietittyä että mitäs sitten kun tuntuis olevan aika hankkia lapsia..
Jostain kumman syystä vierastan ajatusta olla raskaana. Tiedän, että useat naiset pitävät siitä ja tuntevat olonsa naisellisiksi odottaessaan. Minä sen sijaan toivoisin, että miehet voisivat kantaa jälkikasvua ja antaisin mielelläni tulevan lapseni isän hoitaa homman!
Toinen asia, joka saa minut voimaan pahoin, on synnytys. Voisin jo sen takia jättää hankkimatta lapsia. En pelkää mitään, ajatus vaan on niin kuvottava, enkä haluaisi joutua siihen tilanteeseen.
Olenkin pohtinut, saako pyytämällä keisarinleikkauksen. Siis ilman mitään painavaa, erityistä syytä. Ihan vaan mukavuussyistä.. Olisin valmis maksamaankin siitä. Onko jollakin tietoa asiasta?
Jostain kumman syystä vierastan ajatusta olla raskaana. Tiedän, että useat naiset pitävät siitä ja tuntevat olonsa naisellisiksi odottaessaan. Minä sen sijaan toivoisin, että miehet voisivat kantaa jälkikasvua ja antaisin mielelläni tulevan lapseni isän hoitaa homman!
Toinen asia, joka saa minut voimaan pahoin, on synnytys. Voisin jo sen takia jättää hankkimatta lapsia. En pelkää mitään, ajatus vaan on niin kuvottava, enkä haluaisi joutua siihen tilanteeseen.
Olenkin pohtinut, saako pyytämällä keisarinleikkauksen. Siis ilman mitään painavaa, erityistä syytä. Ihan vaan mukavuussyistä.. Olisin valmis maksamaankin siitä. Onko jollakin tietoa asiasta?
Vastaukset 13
Vanhimmat
itse kun sain kuulla, että olen raskaana, oudoksuin koko asiaa ja samalla mieleen pamahti kaikkein kauhein; synnytys. mietin siihen liittyviä tuskia, kaikkea epämukavuutta mitä NAINEN joutuu kokemaan (syljetti ajatus että mies ei joudu kärsimään 1, raskausarvista 2, raskaus kiloista ja 3, synnytyksestä). olen tällä hetkellä raskausviikolla 32, ja sanoisin että ihan aiheesta se nainenkin kantaa sisällään lasta 9kk. mieli kerkeää tottua ajatukseen, keho ei pamahda yhdessä yössä hurjiin mittoihin, rinnat ala painaa ja mielialat muuttuu. se kaikki tapahtuu hitaasti ajan kanssa, ja siihen vaan yksinkertaisesti tottuu. olen myös neuvolassa käydessä jutellut terveydenhoitajan kanssa sektio-asioista, ja nykyään suomessa on sellainen tilanne että ns."pelkosektion" saa, jos vakuuttaa synnytyslääkärit ym. siitä ettei vaan yksinkertaisesti voi/halua synnyttää alakautta. itse olin vielä rv28 asti sektio kannalla, mutta niin se mieli vaan muuttuu. älä turhaan huoli siitä, että jos joskus kuuletkin olevasi raskaana mitä kaikkea negatiivista se tuo mukanaan. on raskaudessa positiivisia puoliakin, esim. aamupahoinvointi, jatkuva kuumotus ja sen sellainen ;) ellei sinulle sitten siunaudu "helppoa" odotusta! ei minulle ainakaan, mutta näillä mennään. "luota omaan kehoosi".
Mies sai ainakin meillä osakseen kaikenlaiset hormonimylläkät, ei kyllä aina oikein tahtonut perässäkään pysyä ;) Lisäksi mies kantoi huolta taloudesta, pelkäsi rahan riittävyyttä ym juttuja, vaikka sekin oli turhaa näin jälkikäteen ajatellen.
Muissa raskauksissa sitten joutui hoitelemaan kotia senkin edestä, varsinkin viimeisessä jouduin makoilemaan puoli vuotta yhteensä, ja mies sitten teki kaiken raskaamman, hoiti vanhemmat lapset, siivosi, kävi kaupassa ym. Itse pystyin tekemään vain kevyimpiä hommia, kuten pyykki, uuniruoat jne... Lisäksi oli koko ajan pelko siitä, ettei kaikki menisikään hyvin, sairaalakassi oli pakattuna jo monta kuukautta, kun ei koskaan tiennyt, milloin on lähdettävä. Jos olisin joutunut sairaalaan lokkuraskaudeksi, olisi se tiennyt vielä enemmän vastuuta hänelle.
En yhtään ihmettele, että ei meille enää lisälapsia haaveile kumpikaan.
itse olen synnyttänyt ja venähtänyt, nykyisin ajattelen että olisi mukava kun olisi synnyttänyt sektiolla.
synnytykset tuntuvat seksuaalisesti mukavilta, mutta jälkeenpäin, nautin siitä että olen synnyttänyt, se tuntuu hyvälle, mutta emätin on "räjähtänyt". ensimmäisesä synytyksessä ponnistin 35 min. olin tiukka nuori 20v. nainen, toisessa synnytyksessä ponnistin 10 min. ekassa tehtiin episiotomia. repesin "vuosirenkaat" sentin välein hajalle. toisessa synnytyksessä ponnistin vain 10 min. ja vuosirenkaat hävisi eli muuttuivat emättimen putkirakenteeksi. emätin oli väljä putki, kolmannessa synnytyksessä ponnistin muutaman minuutin ja siinä se oli. ihana lapsi, emätin kuin ämpäri, eikä jumpallakaan palautunut.
minusta naisen nykyaikana pitäisi saada valita. nykyisin tehdään vaikka mitä tähystyksinä. keisarileikkaus on hyvä vaihtoehto synnytykselle. ei minusta ole enää pakko ponnistaa lapsi ulos ja menettää se ainut emätin jonka on saanut. itse menetin sen. olin tiukka nuori nainen joka synytysten myötä lösähti.
tsemppiä sulle ja muillekin naisille, miksi pitää synnyttää alateitse kun se alapää väljistyy ja menettää miehensä sen jälkeen tiukkapilluille
Aivan samaa mieltä kuin sinä, mutta jos nainen haluaa sektion siitä syystä että paikat pysyisivät kunnossa, hänet syyllistetään siitä turhamaiseksi.
Olen synnyttänyt myöskin 3 lasta alateitse ja mitä siitä seurasikaan ; ensimmäisen jälkeen tehtiin episiotomia, tikkejä tuli moneen kerrokseen, häntäluu murtui, en istunut kunnolla moneen kuukauteen. Toinen synnytys, taas leikeltiin välilihaa ja ompelu sattui ihan kamalasti, 3 synnytys iso 4 kiloinen vauva, ei tehty epparia, repesin pikkasen, mutta en ollut tämän synnytyksen jälkeen kovinkaan kipeä.
Mutta ongelmat tulivat tämän kolmannen synnytyksen jälkeen laskeumavaivoina, peräsuolen, virtsarakon ja kohdun laskeuma. Professori, viisas mies joka tutki sanoi laskeuman syyksi ison lapsen alatiesynnytyksen, sanoipa vielä että ei näitä voi millään jumpalla ehkäistä. Nyt on laskeumat korjattu ja kohtu poistettu leikkauksella, mutta eihän se ole enää sama kuin olisi paikat ehjinä.
Itselläni oli järjetön synnytyspelko, ja sain valita sen takia sektion. En kadu päätöstäni yhtään, vaikka jälki kivut oli hirveät ja parantuminen kestää kauemmin kuin alatie synnytyksestä. Nyt sektiosta on 4kk aikaa ja voin ihan hyvin. Pieniä kipuja saattaa silloin tällöin tulla mut ei häiritsevää.
Olen 42v ja sain ekan lapseni 2.5 vuotta sitten. En ollut koskaan halunnut lapsia. Syynä juuri mainitsemasi asiat- en voinut kuvitellakaan olevani raskaana ja synnytys kauhistutti/pelotti. Mitä naiselle "tehdään" ! Koko lapsensaanti asia oksetti ja en pitänyt lapsista yhtään.Olin ajatellut, että jos saisin kuitenkin lapsen, en synnyttäisi missään nimessä alakautta. Kun tulin raskaaksi (ei olisi yleensäkään pitänyt olla mahdollista), päätin pitää lapsen. Olin 40v, joten eiköhän se ollut ns kohtalo.Minut laitettiin Naistenklinikalle terveydentilani takia (perussairaus). Lääkärin tapasin 12rv tms ja otin asian heti puheeksi. Hän suhtautui asiaan kielteisesti ja sanoi, että voi ottaa minut yksityisesti potilaaksi ja sitten voidaan tehdä sektio (hän kielsi tämän myöhemmin). Rv 20 tapasin ko sairaalan osaston ylilääkärin. Esitin hänelle asiani ja hän haukkui minut lyttyyn.Kirjaimellisesti. Ylilääkäri oli nainen ja haukkui minut - raskaana olevan- kuin olisin ollut vastuuton teinityttö! Tein valituksen hänen käytöksestään, johon sain pikaisen vastauksen. Sektiota ei luvata ennenkuin 3vkoa ennen laskettua aikaa! Siihen asti saisin pelätä. Kieltäydyin aivopesusta eli pelkoklinikasta ja siksi ylilääkärin mielestä olin vain mukavuudenhaluinen. Puhuin erään tuttavan gynekologin kanssa ko sairaalasta ja hän sanoi, että kukaan ei voi pakottaa minua synnyttämään alakautta. Ja että sektio ei ole niin iso asia kuin annetaan ymmärtää. Ongelma on mm. anestesialääkärit, joita on vähän.Ystäväni Kreikassa sai muuten etsimällä etsiä lääkäriä, joka suostuisi alatiesynnytykseen! Siellä suurin osa lapsista syntyy sektiolla.
No, vaihdoin sairaalaa ja siellä minua oli kuulemassa lääkäri, joka on erikoistunut pelkotapauksiin sekä kaksi muuta "tuomaria". Asennoituminen minuun oli normaali ja minua kuunneltiin - minulle luvattiin sektio - olin silloin 24rv. Mikä helpotus! Pystyin elämään loppuajan "normaalisti". Sektio tehtiin suunnitellusti ja samalla tehtiin sterilisaatio. Sterilisaation takia jälkikivut olivat kovemmat. Mieheni hoiti lasta koko sairaalassaolon ajan ja vielä kotona 4 viikkoa.Minä imetin ja muuten totuttelin tilanteeseen. Leikkauskipu virtsakivut kestivät noin 2-3 viikkoa (laitettiin katetri). En kadu yhtään leikkausta, vaikka toipumiseen meni aikaan. Aerobicin aloitin, kun leikkauksesta oli kulunut 4,5kk.
Eli sektion saa mutta se vaatii "potilaalta" taistelua asiansa puolesta.
Hei. Kertoisitko mikä sairaala oli kyseessä, jossa lääkäri oli erikoistunut synnytyspelko potilaisiin. Minulla on samanlaiset ajatukset raskaana olosta ja synnytyksestä... Aivan yli pääsemätön synnytyspelko... Ja sektion riskithän ovat suuremmat yli 40 vuotiailla. Luin, että 100 kertainen keuhkoveritulppariski jne. Saitko mitään estolääkettä tähän ? Hyvää kesää sinulle ja onnea lapsesta.
Jorvi. Muistaakseni lääkäri oli erikoistumassa synnytyspelon hoitoon eli ilmeisesti toimii yhdessä pelkopolin kanssa. En ole kuitenkaan aivan varma asiasta. Suomessa pelotellaan sektion vaaroilla "tarkoituksella". Nyt on eteeni tullut monta alatietapausta, joissa on ollut hengenmeno lähellä (äidin). Alatiesynnytyksen vaaroista ei kirjoitettu sairaalan antamassa esitteessä juuri mitään- vain hyviä puolia! Oksetti suoraan sanoen...Ai niin, lääkäri tarjosi minulle psykologia ja suostuin. Jorvissa toimii vauva/äiti yksikkö, jossa kävin ennen sektiota ja vielä sen jälkeenkin. Psykologi tuli sairaalaankin ja antoi minusta lausunnon papereihini -miten suhtaudun lapseen yms. Itse leikkauksesta- en saanut estolääkitystä ja ei kai sitä annetakaan, jos ei ole terveyden kanssa ongelmia. Minulla on muuten epilepsialääkitys ja sekään ei riittänyt sektion perusteeksi (en tosin saa kohtauksia enää).Lääkäri sanoi ,kun kävin tarkastuksessa jossain vaiheessa, että koska minulla ei ollut rasvaa vatsassa, leikkauksen tekeminen oli helpompi sen takia. Minua kohdeltiin koko ajan (ennen sektiota ja sen jälkeen) kuin "kuningatarta"- liekö syynä se, että olin ns mielenterveyspotilas :-)).Mutta niinhän tavallaan olinkin. Voimia sinulle asian kanssa!
Nyt hyvät naiset miettikää, mitä täällä kirjoitatte. Tuollaiset väitteet, että alatiesynnytykset olisivat vaarallisempia, kuin keisarinleikkaus, ovat täysin tuulesta temmattuja ja hurjien, osaksi väritettyjen synnytystarinoiden tulosta. SUURIN OSA alatiesynnytyksistä kuitenkin sujuu täysin normaalisti ja toipuminen on nopeampaa, kuin keisarinleikkauksissa. Sanoin siis suurimmassa osassa synnytyksiä. Tietenkään mikään synnytys ei ole identtinen toisen synnytyksen kanssa ja joskus tulee komplikaatioita, mutta nämä ovat harvinaisia ja hyvin paljon harvinaisempaa on kuolemanvaara normaalissa alatiesynnytyksessä, joka on sujunut ilman komplikaatioita, kuin normaalissa keisarinleikkauksessa joka on sujunut ilman komplikaatioita.
Täällä on hyvin edesvastuutonta kirjoitella tuollaisia perättömiä väitteitä. Muutenkin alatiesynnytystä pelätään jo ihan turhaan.
Sanojasi lainatakseni - SUURIN OSA sektioista sujuu myös täysin normaalisti. Monessa eurooppalaisessa valtiossa tehdään sektioita paljon enemmän kuin Suomessa (katso aikaisempi kirjoitukseni mm. Kreikasta) - ei kai sektioita tehtäisi, jos siihen "järjestään" kuolisi. Minun mielestäni ei ole mitään järkeä naisten keskenään tapella siitä, mikä on oikein ja mikä väärin. Jokainen tekee niin kuin parhaaksi tuntee.Ja noista "tuulesta temmatuista" tarinoista- tiedän tapauksen ihan lähipiiristä, jossa ensimmäinen lapsi "tehtiin" hätäsektiolla- äiti oli todella pieni mutta päätettiin vaan yrittää alakautta.Toisen lapsen kohdalla yritetään taas alakautta äidin vastustuksesta huolimatta (hän ei jaksanut "kiistellä" asiasta)- hätäsektio ja äiti joutui kahdeksi päiväksi teholle ja "tainnutettiin" kaiken lisäksi.Lääkäri oli todennut, että jos synnytys olisi tapahtunut maakuntasairaalassa, äiti olisi kuollut.
Pointtini olikin se, että miksi näillä yksittäistapauksilla pitää pelotella nuoria synnyttäjiä. Tuon "muissa maissa tehdään näin" kommentin jätän omaan arvoonsa, ennenkuin näen jotain tilastoja. Mutta se on ainakin selvä asia, että leikkaus on aina leikkaus ja keisarinleikkaus ei todellakaan ole sieltä pienimmästä päästä. Totta on, että suurin osa keisarinleikkauksistakin sujuu hyvin, mutta komplikaatioiden riski on suurempi kuin normaalisti sujuneessa alatiesynnytyksessä.
"Kieltäydyin aivopesusta eli pelkoklinikasta"
Jos kerran sektion syynä oli sinulla valtava synnytyspelko, niin miksi kieltäytyit aivopesusta, minusta olisi vain hyvä yrittää edes "pestä" se turha pelko pois sieltä aivoista, kuin leikata edes yrittämättä ensin hoitaa pelkoa pois! Itse aion pyytää päästä tuonne pelkopolille. En vaan vielä pääse kun olen niin varhaisilla viikoilla. Toivoisin saavani tän pelon pois.
Pelkoklinikka varmasti "toimii", jos tulevalla äidillä on halu tulla äidiksi ja POSITIIVINEN kuva äitiydestä. Minä en ole koskaan halunnut tulla äidiksi enkä ole suhtautunut äitiyteen positiivisesti. Olin jo 40v, joten noiden kahden asian suhteen "päätä on enää vaikea kääntää".
Minulta oltaisi leikattu jo kohtu pois vaivojen takia (lääkärit eivät keksineet enää muuta) mutta antioksidanttihoidolla ja vyöhyketerapialla sain itseni kuntoon! Ja silloin tulin raskaaksi, vaikka sen ei olisi pitänyt olla edes mahdollista. Uskon johdatukseen, joten en uskaltanut ajatellakaan aborttia.Pelkoklinikalla käynnit olisivat vain saaneet minut erittäin ahdistuneeksi. En osallistunut edes neuvolan synnytysinfoon. En olisi pystynyt. Tätä on vaikea sellaisen ymmärtää, joka haluaa äidiksi.