laina puoliksi??

ollaan ottamassa yhteinen talolaina avopuolison kanssa.. itse olen ollut tähän asti velaton kun taas miehellä on lainaa n 112000 (asuntolaina 88000 ja loput "vanhoja kalavelkoja") nyt olemme siis ostamassa ensimmäisen yhteisen talon ja mietinkin että pitäisikö tuo tuleva talolaina puolittaa ettei minun tarvitsisi ottaa kontolleni miehen vanhoja velkoja mihin minulla ei ole osaa eikä arpaa. joutuuko siinä tapauksessa maksamaan kahdet eri korotkin? vai mikä olisi järkevin ratkaisu ettei minun tarvitse maksaa ukon vanhoja velkoja? olisi mukavaa kun joku neuvoisi.
4942
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Yksinkertaisin ratkaisu: Sovitte ensin, missä suhteessa omistatte talon jatkossa, esimerkiksi 50%-50%. Tämän jälkeen kumpikin järjestää sen verran rahaa joko pankkilainalla tai muutoin, että tuo prosenttiosuus uudesta talosta saadaan maksettua. Raha voi tulla uudesta asuntolainasta, vanhan asunnon myynnistä tai säästöistä tms.

Äänestä
  • Juuri näin, kuten edellä on sanottu.
    Ja pitää muistaa myös se, että koska olette avopari, niin kumpikin vastaa omista veloistaan ja omistuksistaan.
    Muista myös se, että edelleen, koska olette avopari, niin ero- tai kuolemantapauksessa, sinulla ei ole mitään oikeuksia tuohon miehesi mahdollisesti omistamaan puolikkaaseen, vaan se menee automaattisesti miehesi perillisille ja tietysti päinvastoin.
    Ja jos menette naimisiin, niin suosittelen vakavasti avioehtoa, jotta et joutuisi pahimmassa tapauksessa makselemaan noita miehesi velkoja.

    Äänestä

  • Näin... kirjoitti:

    Juuri näin, kuten edellä on sanottu.
    Ja pitää muistaa myös se, että koska olette avopari, niin kumpikin vastaa omista veloistaan ja omistuksistaan.
    Muista myös se, että edelleen, koska olette avopari, niin ero- tai kuolemantapauksessa, sinulla ei ole mitään oikeuksia tuohon miehesi mahdollisesti omistamaan puolikkaaseen, vaan se menee automaattisesti miehesi perillisille ja tietysti päinvastoin.
    Ja jos menette naimisiin, niin suosittelen vakavasti avioehtoa, jotta et joutuisi pahimmassa tapauksessa makselemaan noita miehesi velkoja.

    kiitos vastauksista.. joutuuko siis ottamaan kaksi eri lainaa ja maksaa niin myös kahdet korot vai onko mahdollista ottaa vain yksi laina ja silti puolittaa tuo lainaosuus? lainaa kun ei ole aikasemmin ollu niin on vähän epäselvää..

    Äänestä

  • mie.. kirjoitti:

    Voitte kyllä ottaa myös yhteisen lainan. Tai sitten kaksi erillistä. Korkojen kannalta noissa ei pahemmin ole eroa.
    Jos otatte kaksi lainaa, niin asunnon panttaus menee siten, että toisessa lainassa asunto on vakuutena ja toiseen lainaan tehdään jälkipantaus.
    Pankissa tuo selviää parhaiten. Muutenkin kannattaa keskustella pankissa, miten tuo laina kannattaa järkevimmin tehdä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

mie.. kirjoitti:

ollaan ottamassa yhteinen talolaina avopuolison kanssa.. itse olen ollut tähän asti velaton kun taas miehellä on lainaa n 112000 (asuntolaina 88000 ja loput "vanhoja kalavelkoja") nyt olemme siis ostamassa ensimmäisen yhteisen talon ja mietinkin että pitäisikö tuo tuleva talolaina puolittaa ettei minun tarvitsisi ottaa kontolleni miehen vanhoja velkoja mihin minulla ei ole osaa eikä arpaa. joutuuko siinä tapauksessa maksamaan kahdet eri korotkin? vai mikä olisi järkevin ratkaisu ettei minun tarvitse maksaa ukon vanhoja velkoja? olisi mukavaa kun joku neuvoisi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu