Kun muistelen vl.aikaani, minusta oli todella ahdistavaa, kun monissa tilanteissa oli oikean uskon merkiksi puristettava itkua, jos ei muuten, niin väkisellä. Nenäliinan kanssa tihuuttelu oli toinen vaihtoehto. Pääasia oli, että näytti surkealta..
Olin aivan tyytyväinen vl.uskis, kuuntelin mielelläni saarnoja, ne koskettivat monesti syvältä,mutta en vain ollut herkkä itkemään. Ei minulla ollut myöskään mitään sen kummempia houkutuksia tms., mitä olisin synnintuskissani nyyhkinyt.
Olin siis tasapainoinen ja tyytyväinen vl, mutta sen verran herkkä sosiaaliselle tilanteelle, että tiesin, ettei tietyissä tilanteissa saa olla erilainen. Tällä palstalla on joku muukin puhunut kyyneleistä oikean uskon merkkinä, joten näköjään en ole ainoa, joka joutui tässä kohti keksimään selviytymiskeinoja.
Onko muilla kokemuksia tällaisista samanlaisista hullutuksista vain rajun yhdenmukaisuudenpaineen vuoksi?
Olin aivan tyytyväinen vl.uskis, kuuntelin mielelläni saarnoja, ne koskettivat monesti syvältä,mutta en vain ollut herkkä itkemään. Ei minulla ollut myöskään mitään sen kummempia houkutuksia tms., mitä olisin synnintuskissani nyyhkinyt.
Olin siis tasapainoinen ja tyytyväinen vl, mutta sen verran herkkä sosiaaliselle tilanteelle, että tiesin, ettei tietyissä tilanteissa saa olla erilainen. Tällä palstalla on joku muukin puhunut kyyneleistä oikean uskon merkkinä, joten näköjään en ole ainoa, joka joutui tässä kohti keksimään selviytymiskeinoja.
Onko muilla kokemuksia tällaisista samanlaisista hullutuksista vain rajun yhdenmukaisuudenpaineen vuoksi?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Itse en ole vl, uskovainen kylläkin. On mulle siellä itku tullut muutaman kerran, mut ei se mielestäni mitään uskoani ole kuvastanut vaan ihan omia juttujani olen miettinyt.
Varmaan olen surkealtakin näyttänyt, mut se taas johtuu siitä, että olen niin pöyristynyt puheista.
Itkeminen on ihan oman mielentilan juttu, ei uskon kan mitään tekemistä.
, ellet itke tai tekoitke ry:llä. Kyllä siellä on tosi tarkat ohjesäännöt kaikkien kirjoitettujen sääntöjen lisäksi.
melkein koko ajan, kun näin kuinka läheisiä vanhuksia kohdeltiin. Kärsin suunnattomasti koko hommasta, mutta ei ollut vuosikausiin uskallusta ottaa asiaa puheeksi. Kun sitten tuli mitta täyteen, niin otin pesäeron kerralla koko julmaan ja ahdistavaan yhteisöön. Monet ihmettelivät, että miksi sinä lähdit vaikka sinua ei edes otettu hoitojen kohteeksi?
Koko vl-ajasta jäi paha maku suuhun ja muisto tuntikausien itkemisen aiheuttamasta kurkun kipeydestä. Sellaista on vl-usko. Osalle julmimmista ihmisistä se sopii, mutta ei meille herkemmille.
VL-yhteisössä pysytelläkseen on jatkuvasti esitettävä puhuttelijoilleen katumattomia anteeksipyyntöjä. Kun tullaan nuhtelemaan sellaisesta, mikä ei omasta mielestä ole lainkaan syntiä, ainoa mahdollisuus jatkaa elämää eteenpäin on tirauttaa pieni katumusitku ja ottaa synninpäästö Jeesuksen nimessä ja veressä.
Näin puhuttelija saa haluamansa ja itse pääsee loputtomasta puhuttelukierteestä mihin olisi joutunut jos olisi erehtynyt oman mielipiteensä sanomaan asiasta.