Olen melko varma, että olen raskaana, vaikken vielä testiä olekaan tehnyt. Oireet viittaavat niin vahvasti siihen.
Jos nyt niin huonosti tai iloisesti, miltä kantilta sen nyt ottaa, käy, on ongelmana vanhempani, koko sukuni ja erityisesti äitini.
Meidän suvussa kaikkiovat opiskelleet ensin yliopistotutkinnon ja menneet keskimäärin 28-vuotiaina naimisiin. Lapsia ei vielä kenelläkään oman sukupolveni edustajalla ole, koska kaikki ovat ns. uraihmisiä. Itse taas asetan perheen perustamisen etusijalle ja kukaan ei sitä ymmärrä. Kuitenkin hyväksytyksi tuleminen on minulle tärkeää ja jos pitäisin lapsen, saisin osakseni paljon halveksuntaa. Äitini tietenkin näkisi abortin ainoana vaihtoehtona.
Sinänsä olen vahva. Vaikka suvulta tulisikin negatiivisia kommentteja, ei se elämääni haittaisi niin paljon kuin äidin ja isän suhtautuminen. Asuisin vauvan kanssa kuitenkin heidän luonaan vielä jonkin aikaa, koska olen 17, ennen vauvan syntymää 18. En tiedä miten asian kertoisin tai miten saisin heidät hyväksymään asian. He vain keskittyisivät saarnaamaan opiskelujeni keskeytymisestä ym., joka olisi järjesteltävissä, eivätkä huomioisi sitä, mitä minä päässäni mahdan käydä läpi. Tukea kun tarvitsisin!!
Onko muita saman tilanteen läpikäyneitä? Miten olette selvinneet tilanteesta? Lukiessani noita vanhempia viestejä, useilla äidit olivat innoissaan tulevasta vauvasta, eivätkä suinkaan pakottaneet tekemään aborttia.
Jos nyt niin huonosti tai iloisesti, miltä kantilta sen nyt ottaa, käy, on ongelmana vanhempani, koko sukuni ja erityisesti äitini.
Meidän suvussa kaikkiovat opiskelleet ensin yliopistotutkinnon ja menneet keskimäärin 28-vuotiaina naimisiin. Lapsia ei vielä kenelläkään oman sukupolveni edustajalla ole, koska kaikki ovat ns. uraihmisiä. Itse taas asetan perheen perustamisen etusijalle ja kukaan ei sitä ymmärrä. Kuitenkin hyväksytyksi tuleminen on minulle tärkeää ja jos pitäisin lapsen, saisin osakseni paljon halveksuntaa. Äitini tietenkin näkisi abortin ainoana vaihtoehtona.
Sinänsä olen vahva. Vaikka suvulta tulisikin negatiivisia kommentteja, ei se elämääni haittaisi niin paljon kuin äidin ja isän suhtautuminen. Asuisin vauvan kanssa kuitenkin heidän luonaan vielä jonkin aikaa, koska olen 17, ennen vauvan syntymää 18. En tiedä miten asian kertoisin tai miten saisin heidät hyväksymään asian. He vain keskittyisivät saarnaamaan opiskelujeni keskeytymisestä ym., joka olisi järjesteltävissä, eivätkä huomioisi sitä, mitä minä päässäni mahdan käydä läpi. Tukea kun tarvitsisin!!
Onko muita saman tilanteen läpikäyneitä? Miten olette selvinneet tilanteesta? Lukiessani noita vanhempia viestejä, useilla äidit olivat innoissaan tulevasta vauvasta, eivätkä suinkaan pakottaneet tekemään aborttia.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Ikävää, että sinulla on tilanne näin. Omakin äitini kannustaa minua opiskelemaan eläinlääkäriksi. Siskoni on yliopistossa, toinen ammattikorkeassa ja menossa pian yliopisoton ja viimeinen mennyt ammattikorkean. Itse olen vain peruskoulun läpäissyt keskiarvolla 7.4 ja ammattikoulun ensimmäisen vuoden suoritin ihan penkin alle. Äitini on aina pitänyt minua huonompana, haukkunut, vertaillut ja muuta. Isäni ei ole niin paljoa, mutta tyhmäksi sanonut usein.
Saa nähdä nyt miten he suhtautuvat raskauteeni, varmaan huonosti, mutta toivottavasti hyvin.
Sinulla on ehkä hieman samalainen tilanne kuin minulla, muttei ihan. Ainakin itse olen vahva ihminen, teen mitä haluan ja kuljen omia polkujani ja toivottavasti sinäkin. Olen valmis äitiyteen, kihlattuni on valmis tukemaan minua ja olemaan maailman parhain isä. Itse ainakin välillä herään siihen, että hei tämä on meidän perhe, nyt mulla on oma perhe eikä mun vanhemmat voi päättää meidän perheen asioista. Tottakai mun äiti ja isä kuuluu mun perheeseen, mutta ei poikaystäväni tai välttämättä lapsenkaan.
Jos haluat pitää lapsen, niin pidä hänet. Ei äitisi saa ohjailla elämääsi ja kertoa mikä on oikein tai väärin. Kaikille uraelämä ei ole kaikki kaikessa, joillekkin on perhe se tärkein ja tavotelluin asia. Toivottavasti kuljet omaa polkuasi. :) *haleja sinne*
Itselläni on ihan vähän sama asia.
No vanhempani eivät itse minua pakota mihinkään kouluun, mutta toisenasteen koulu on pakko käydä läpi.
No nyt sitten menkat olivat aina paljon myöhässä ja kerroin siitä äidilleni, se oli ihan tosi vihainen ja sanoi että nyt ostat raskaustestin ja ootat pari päivää että alkaako ne menkat. Sitten kyllä keksittiin kihlattuni kanssa, että voidaankin nyt tehdä oma pieni ihana vauva ja laittaa se vahingon piikkiin. Nyt sitten ollaan yritetty ja yritetty ja kohta toivottavasti tärppää :)
Siis ajattelimme, että sanoo äitini mitä sanoo, koska en jaksa enää tapella sen kanssa tuosta asiasta, voin ihan hyvin käydä koulua etänä ja sitten loput sen jälkeen, kun lapsemme on vähän isompi ja pystyy jo olemaan hoidossa.
Niin ja olen siis 17-vuotias ja jos nyt tärppää, niin lapsi syntyy n. helmikuussa ja sitten on puoli vuotta vielä, kun itse täytän 18.
Kun 22-vuotiaana aloin odottaa lasta, äitini ehdotteli aborttia. Opinnot olivat vielä kesken eikä minulla tai puolisollani ollut vakituista työpaikkaa.
Vähitellen äitini sopeutui tilanteeseen. Nykyään hän on aivan hullaantunut lapsenlapseensa ja nauttii isoäitiydestä täysillä.
Luulen että shokkireaktio johtui lähinnä siitä että äitini tajusi minun olevan aikuinen ja samalla oman ikääntymisensä.
Ensireaktio ei siis kerro vanhempien lopullisesta suhtautumisesta tilanteeseen.
olette tulleet täysi-ikäisiksi, menisitte sitten naimisiin ja sitten vasta tekisitte sen muksun? Oikea järjestys on tärkeä tässä asiassa. Onnea tiellenne!
spontaanisti "voi kamala", kun kuulin, että tyttäreni 22v odottaa toista lastaan. Luulin näet, että hän aikoo tehdä abortin. Näin ei kuitenkaan käynyt, vaan vauva syntyy syyskuussa. Onnea kaikille nuorille äideille!
Ap:lle älä tee aborttia, teet elämäsi tyhmyyden , jos niin teet. Vanhempasi voivat ensin olla torjuvia, mutta loppujen lopuksi lapsenlapsi on heille rakas.
..Voit jatkaa opiskeluja heti äitiysloman päätyttyä, eikä haittaa, vaikka hoitaisit lastasi kotona pari vuotta. Oppisopimuskin on keksitty, eli siten rahallisestikaan ei tulisi niin tiukkaa. Kerrohan äidillesi tilanteesta, hän saattaa yllättääkin. Ennen kaikkea ÄLÄ missään nimessä anna kenenkään painostaa sinua aborttiin jos haluaisit pitää lapsen. Se jos mikä jää kummittelemaan, ja harvalla masentuneella tulee opiskeluista yhtikäs mitään. Toivottavasti asiat ratkeavat parhain päin! :)
On myöskin olemassa ensikoteja nuorille äideille jossa saa sitä tukea jos tarvitsee. Tunnen parikin nuorta äitiä, jotka tulivat "vahingossa" raskaaksi ja hyvin ovat selvinneet. Sitäpaitsi nuorempana jaksaa paremmin. :D
Kysymyksessä on siis täysin vahinkolapsi, e-pillerit pettivät. Tarkoituksemme ei siis ollut hankkia lasta vielä moneen vuoteen.
Kysymys on nyt siitä kannatko vastuun vai et. in Kyllähän suurin osa tietää, että pilleritkin on vaan 98% varmoja. Sadasta naisesta siis kaksi saattaa tulla raskaaksi. Hienoa, että olette huolehtineet ehkäisystä, mutta jos harrastaa seksiä, pitää myös olla valmis kantamaan seuraukset. Kirjaimellisesti. :)
Olen 21 v. opiskelija, opiskelut puolessa välissä niin minulla kuin poikaytävällänikin.
Silti olen vakavasti miettinyt lasten "hankintaa" nyt kesken opiskeluiden.
Lainaus kirjoituksestasi:
"Meidän suvussa kaikkiovat opiskelleet ensin yliopistotutkinnon ja menneet keskimäärin 28-vuotiaina naimisiin. Lapsia ei vielä kenelläkään oman sukupolveni edustajalla ole, koska kaikki ovat ns. uraihmisiä."
Meidän suvussa sama juttu.
Älä kuitenkaan ahdistu äitisi mahdollisesti negatiivisista kommenteista.
Minun kohdallani olen varma että lähisukumme, etenkin äitini, olisi kauhuissaan aluksi kun kuulisi raskaudestani.
Hänen järkytyksensä johtuisi siitä että olen hänelle välillä vielä "äitin pikku tyttö", en aikuinen nainen, ja hänelle tekee kipeää huomata kasvuni.
Järkytys johtuisi myös huolesta: raha-asiat? keskeytyvätkö opinnot? onko seurustelusuhteeni varmasti vakavalla pohjalla? yms. yms.
Olen nimittäin keskustellut äitini kanssa tästä aiheesta, tosin hieman pilke silmäkulmassa, mutta kuitenkin.
Kun sanoin hänelle että voisin haluta lapsen "jo" vaikka 25- vuotiaana, hän nauroi minulle.
Sekin olisi äitini mielestä liian varhain... :)
Joten minä ainakin tiedän mitä odottaa: alkujärkytys, joka aivan varmasti laantuu ajan myötä.
Kukaan lastaan rakastava ja kunnioittava äiti ei "pakota tekemään aborttia".
Kukas ne lapsesta koituvat kulut teillä maksaa? Pappa betala?
Itse täytän pian 20 ja huomattiin tuossa miesystävän kanssa, että olen raskaana. Olen vasta aloittamassa toisen asteen opinnot syksyllä ja rahatilanteemme on äärimmäisen huono, joten aborttiahan siinä ensin ajateltiin ja varasin ajan lääkärille niin piakkoin kuin mahdollista, kun tässä vedellään viime hetkiä, etten joudu lääkejutun sijaan kauhottavaksi.
Minua painaa kuitenkin tämä asia. Olen ollut pari päivää hirveän ahdistunut ja toimintakyvytön. Ensijärkytys oli se, että mieheni suoralta kädeltä teilasi asian ja käski sen syvempiä miettimättä tehdä abortin. Tuntui ihan käsittämättömältä, että oma rakkaani sanoi noin. Nyt olen sitten nököttänyt 2 päivää kotona murjottamassa (olen työtön, joten kotiinjääminen ei sinänsä ole mikään ongelma) ja pohtinut, mitä muutakaan voin tehdä. Ensiksi luin netistä kaiken maailman aborttitiedot, mutta enkös sitten eksynytkin opiskelemaan lastenkasvatusta. Uskon, että minusta olisi siihen nuoresta iästä huolimatta.
Se on vaan ihan selvää, että perheemme taloudellinen tulevaisuus on aika huteralla pohjalla, kun menen opiskelemaan ja ainoastaan puolisoni "tuo rahaa kotiin" (ja sillä on pärjätty niukin naukin nytkin). Inhottaa pelkkä ajatuskin, että pitäisi alkaa ruinaamaan vanhemmilta tms. perheeltä rahaa - eivät nekään siinä erityisemmin ryve ja olen kuullut kaikenlaisten opintotukien katkeavan, jos jää vuosilomalle koulustaan.
Minusta elämä on kuitenkin rahaa tärkeämpää ja vaikkei sisälläni alkanut elämä ole pientä hassua solumöykkyä kummempi, tässä on kuitenkin selkeä mahdollisuus siihen, että meillä voisi olla onnellinen kolmihenkinen perhe. Pelkään, että jos nyt teen sen abortin, alan 9kk päästä katua asiaa.
Olen vieläkin ihan shokissa siitä tiedosta, että olen ylipäätänsä raskaana, joten päätöksenteko ei ole mitenkään helppoa.
Tuli pieni kirjoitusvirhe, kun opintojen sisältö ei ollut se viestiä kirjoittaessa eniten kiinnostava asia. Eli ylioppilaslakki on päässä, mutta seuraava vaihe on edessä.
olen tätä asiaa tuolla vauvakuume osioissa myös miettinyt. itselläni on sellainen tilanne, että ensimmäinen vuosi yliopisto-opiskeluita takana ja nyt on aivan hirveä vauvakuume.. itse täytin juuri 20. mies valmistuu syksyllä ja siirtyy työelämään, ja itselläni suhteellisen hyvin säästöjäkin kertynyt, että raha-asiat tässä eivät olisi esteenä.. muutettiin juuri isompaan kaksioonkin mikä osaltaan lisää vain vauvakuumetta.
mietinkin tässä nyt sitä miten vanhempani suhtautuisivat, opiskeluita ja panikoin muuten vain.. opiskeluitahan voi aina jatkaa ja vaikka kandin ensin tekisinkin niin vielä jäisi maisterin tutkinto tulevaisuuteen..eli toisaalta ei opiskelutkaan ole ongelma. oikeastaan olemmekin jo päättäneet että lapsi saa tulla vaikka kolmannen opiskeluvuoteni aikana. nyt sitten väkisinkin mietin miten vanhempani suhtautuvat (ei sillä että se olisi este), kun muutenkin oli välit mennä kun muutin avokkini kanssa yhteen 18-vuotiaana, ja suvussani lapsia tehty opiskeluiden jälkeen lähemmäs kolmikymppisenä. itse synnyin äitini ollessa 28-vuotias...ja siksi itsekin ajatellut että ehkä olenkin aivan liian nuori äidiksi (vaikka muuten siltä ei tunnu). nämähän ovat vain ns kulttuurieroja..
ääh, en tiedä mitä yritän sanoa, tuli nyt tällaista vuodatusta. mutta jos edes mietit että tulisit katumaan aborttia, niin luultavasti niin kävisikin.. miehesi reaktio oli kyllä aivan kamala, voimia ja jaksamista...yrittäkää keskustella paljon. klisee mutta yleensä auttaa edes vähän :)
Juu, meillä oli eilen vähän parempisuuntainen keskustelu mieheni kanssa ja hän kallistuikin jo vähän "mikä ettei"-linjalle, vaikka mitä nyt tänään kuulostelin, ne raha-asiat painavat yhä, kun hänestä sitten tulisi käytännössä ainoa elättäjä... Kyllä minä käsittääkseni pystyn elämään pienelläkin rahalla ja silti syömään ihan hyvin ja huolehtimaan myös lapsen hyvinvoinnista täyspainoisesti. Jos saisimme sopivalla vuokrahinnalla olevan asunnon samasta kaupungista opiskelupaikkani kanssa, luulisi laskuistakin selviävän. Ja kai minullakin oikeuksia joihinkin tukiin on, kun emme millään tavoin ole vielä virallisesti yhdessä?
Omakin äitini oli minun syntyessäni 28:n nurkilla, mutta minusta esim. 25 ei ole ollenkaan huono ikä. Ja eikös siitä ensisynnyttäjien keski-iän noususta valiteta jatkuvasti? Jos onnistuisin suunnittelemaan nuo opiskelukuvioni jotenkin järkevästi (jos nyt pääsen jonnekin sisään, ensimmäiset puoli vuotta siellä ja helmikuussa olisi laskettu aika, jolloin pitäisi jäädä äippälomalle), uskaltaisin tätä suunnitelmaani eteenpäin esitelläkin.
Vähän hullultahan se kuulostaa, että "jo" tällä iällä rupeaa lastentekoon, mutta pidemmälle ajateltuna ei se 20-vuotias äiti minusta kuulosta yhtään hullummalta, varsinkaan kun on puoliso siinä tukena.
On tässä ollut huono omatuntokin, kun mies ja vanhemmat joutuvat käymään läpi hirveän shokin (no empä sitten minä! :B) takiani ja sitten vielä ryhdyn vastustamaan aborttihanketta. Kielteisyys sen suhteen nimittäin kehittyi tuossa päivän aikana aika lähelle sataa prosenttia. Entä, jos nyt menen sen tekemään ja sitten en saakaan opiskelupaikkaa, tai myöhemmin siinä "ihanteellisessa iässä ja elämäntilanteessa" ei enää tärppääkään?