Minusta tämä

keskustelu ei johda mihinkään ja voisimmeko vain olla pysäköimättä väärin, jos mahdollista ja korkeimman oikeiden päätökset ja sitten mikä on eduskunnan aikataulu tulevalle laelle. Jos ette halua maksaa valesakkoja niin siihen teillä on oikeus sillä se on henkilökohtainen asia tai asioida niissä paikoissa jossa ko järjestelmä on.
Minä ainakaan en kirjoita enää sanaakaa tästä aiheesta sillä oikeasti ei kiinnosta enää. Onko liikaa pyydetty?
2278
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Missään muualla me kirstit ja torstit ei voida itseämme kylähullujen kastiin saattamatta esiintyä salanimillä suurina oikeusoppineina ja käräjäsalisankareina.

Äänestä

Oikeassa olet. Mitä uskomattomimmat hörhöt esiintyvät lain asiantuntijoina ja tulkitsijoina. Höpisevät petoksista, rikoksista ja laittomuuksista tietämättä asiasta ja asioista varsinaisesti ns. tuon taivaallista. Suhteellisuudentajukin on hämärtynyt.
Kaiken takana varmasti on jokin trauma, katkeruus, kauna, jokin joka saa kohtuullisen vähämerkityksellisestä ja aikanaan laillisesti ratkaistavasta kysymyksestä elämääkin suuremman.
Syntyy vaikutelma eräänlaisesta uskonlahkosta.
Mutta kaipa se näille nimettömille turhautuneille ja jopa kenties väärin pysäköinneille on välttämätön kanava tämä Suoli24.
Huvittava kyllä on seurata tuota pyhää vihaa! Joten antaa palaa vaan.
Suolesta tulee mitä suolesta nyt yleensä tulee, eikö vain?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ei enää kiinnosta kirjoitti:

keskustelu ei johda mihinkään ja voisimmeko vain olla pysäköimättä väärin, jos mahdollista ja korkeimman oikeiden päätökset ja sitten mikä on eduskunnan aikataulu tulevalle laelle. Jos ette halua maksaa valesakkoja niin siihen teillä on oikeus sillä se on henkilökohtainen asia tai asioida niissä paikoissa jossa ko järjestelmä on.
Minä ainakaan en kirjoita enää sanaakaa tästä aiheesta sillä oikeasti ei kiinnosta enää. Onko liikaa pyydetty?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu