Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

onko seksinpuute

hyväksyttävä syy

lopettaa suhde? Itselleni tuottaa vaikeuksia saada lopetettua parisuhdetta jonka ainoa vika on se että emme harrasta enää laisinkaan seksiä. Ongelmasta on keskusteltu ja naiseni sanoo ettei tunne minkäänlaista halua. Seksiä ei siis ole luvassa tulevaisuudessakaan.

Päätänkö suhteen liian heppoisin perustein? Miten pystyn perustelemaan suhteen lopettamisen itselleni? Ero rakastamastani naisesta tuntuu kipeältä, mutta en enää kykene jatkamaan elämääni näin.

18

4810

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mutta,

      meillä on mies se joka ei halua seksiä. Siis ei lainkaan. Olemme viimeksi harrastaneet seksiä yli 6 vuotta sitten!

      Kaunako teitää on mennyt kokonaan ilman seksiä?

      Minä olen päättänyt lähteä suhteesta, lapsia ei ole, joten sikäli helppoa.

      • 4kymppinen

        Vastaus teille molemmille on, että kysykääpä itseltänne minkä takia sitä ylipäätään kiinnostuu toisesta sukupuolesta ja miksi aletaan kämppäämään yhdessä? Ei varmaankaan vain yhteisten harrasteiden takia tai samankaltaisen maailmankatsomuksen takia. Hahaa, jos samanlaista kaveria hakee ja seksi suljetaan pois niin saman sukupuolen kanssa asiat sujuisivat helpommin. Eli vaikka kuinka häpeilisitte myöntää ja keksitte tekosyitä yhdessä olemiseen niin kaiken takan on kuitenkin seksi tai oikeammin laajemmin ilmaistuna seksuaalisuus kaiken kaikkiaan.

        Jos asiaa kysyy ihmiseltä, joka ei voi harrastaa seksiä kuin ehkä aniharvoin niin tottakai hän panee koko asialle hyvin vähän painoa, "elämässä on muutakin kuin seksi". No niin on, ainakin hänelle. Mutta jos asiaa kysyy ihmiseltä, jolle päivittäinen tai lähes päivittäinen seksi ja tuntikausien kieriskelyt sunnuntaiaamuisin ovat mitä luonnollisimpia, itsestäänselviä asioita, hän kenties katsoisi sinua kuin hullua, jos edes epäilisit seksin merkitystä parisuhteelle ja omalle onnellisuudelle.

        Jokainen joka sanoo "meillä menee muuten hyvin, mutta emme harrasta seksiä", valehtelee. Ainakin itselleen ja itsepetos on asiassa helppoa. Seksittömyyden perussyy on kuitenkin suhteen henkisessä toimimattomuudessa. Jos olisit muutaman kuukauden elänyt uudessa, virkeässä parisuhteessa iloisen seksin kera, et taatusti ainakaan katuisi eroa, korkeintaan sitä, että et älynnyt lähteä aiemmin.

        Sinä joka olet 6 vuotta kärsinyt, älä kärsi enää vaan lähde. Päästä irti miehestäsi. Siitä hyötyvät muutkin kuin sinä ja teet jonkun toisen miehen ikionnelliseksi. Jos ajattelet ikinä tehdä lapsia, velvollisuutesi tulevana äitinä on hankkia ensin hyvä suhde, muuten siitä kärsivät lapsetkin.

      • kuulla
        4kymppinen kirjoitti:

        suoraa puhetta asiasta. Totuus sattuu. jouduin muutamaan kertaan lukemaan viestisi ja ikäväkseni tunnustan että olet täysin oikeassa. Ainoa asia josta olen eri mieltä on se, että meillä menee oikeasti muilla elämän osa-alueilla ihan loistavasti, seksi vain puuttuu. Helppoa se ei ole, tuntuu että pää halkeaa kun joutuu menemään nukkumaan naisen viereen joka ei kykene ymmärtämään pakkoselibaatin aiheuttamaa pahaa oloa.

        Seksin puute on ollut suhteessamme ongelmana nyt noin puolitoista vuotta, josta vimeiset puoli vuotta täysin ilman seksiä.

        T: alkuperäinen kyselijä

      • 4kymppinen
        kuulla kirjoitti:

        Kipu on yleensä alkua paranemiselle. Valitettavasti kipu ei lopu tähän vaan seuraavaksi joudut satuttamaan muijaasi. Et varmaankaan halua pettää häntä tai tehdä asioita hänen selkänsä takana. Vaikka suosittelin eroa, kannattaa ottaa rakentavampi asenne. Ihan ensimmäiseksi hankkiudutte parisuhdeneuvojalle/terapeutille. Syy seksihalujen katoamiselle saattaa olla aika pienestä lukosta kiinni. Yleensä se on jokin henkinen ongelma, jotakin vanhoja kaunoja, epäluuloja, luottamuspulaa, mustasukkaisuutta... Mutta kyseessä voi myös olla fysiologinen ongelma. Niihinkin saa nykyään useimpiin tapauksiin apua.

        Älä anna hänelle uhkavaatimuksena, että haluat erota, jos ei seksiä tipu. Joudut kyllä olemaan lähes yhtä suora, mutta nainen tarvitsee kunnioittavamman lähestymisen, jotta saat hänet mukaan talkoisiin. Niin, kyseessä on yhteiset talkoot, joissa parannetaan molempien yhteiseloa eikä aleta syylllistämään ketään. Huomaa, hän ei ole "pihtari" ilkeyttään. Jos hän ei millään suostu ulkopuolisen ammattilaisen juttusille tms, silloin olet tehnyt mitä voit ja voit silloin hyvällä omatunnolla siirtyä eteenpäin. Silloin ei ole muuta mahdollisuutta kuin erota.

        Yksi hyvä konsti näin kesän lähestyessä on parisuhdeleiri, joka on ehkä terapiaa kevyempi konsti, mutta on yhtä kaikki auttanut monia.

    • on tässä:

      Kyllä on.

      Seksin puute on täysin hyväksyttävä syy lopettaa parisuhde.

      Ei seksi ole mitään teknistä suorittamista parisuhteessa. Huorissa käynneissä seksi on pelkkää seksiä ja mekaanista paineiden poistoa, jota voi verrata runkkaamiseen. Runkata voi ihan kuka hyvänsä.

      Sen sijaan parisuhde seksi on sellainen asia että se ei rajoitu pelkästään alastomana olemiseen ja yhdyntään vaan myös siihen esileikkejä edeltävään aikaan jolloin katsellaan toista, hyväillään, ollaan lähellä ja "lämmitellään".

      Jos seksi kielletään, niin se vaikuttaa parisuhteessa myös tuohon lähellä oloon. Se luo epäluottamuksen parin välille. Se luo puutteelliselle puoliskolle onnettoman olon.

      Parisuhteessa tarkoituksena on olla onnellisena yhdessä. Ellei näin ole ja tilanne ei yrityksistä huolimatta muutu, silloin on pätevä syy lopettaa suhde.

    • raputyttönen

      Jos teillä ei ole lapsia, niin erohan on paljon helpompi. Meillä sama tilanne toisinpäin, kaikki hyvin muuten, yksi lapsi, hyvä isä jne. Seksin puute kiristää ilmapiiriä sellaiseksi räjähdysherkäksi. Miestä vaan ei seksi kiinnosta, ei sitten yhtään, vaikka vierellä hyrisee ihana, haluttava nainen. En vielä haluaisi 40 v elää jossain kaverisuhteessa. Päätöksen tekeminen vaan on niin vaikeaa, ja pelko tulevaisuudesta. Tsemppiä sulle, meitä on muitakin, ja veikkaan, että paljon!!

      • siltä

        että meitä on todellakin paljon.
        Huolestuttavaa, voihan seuraavassakin suhteessa käydä samoin... Meillä suhde alkoi melko huonoissa merkeissä, olihan naiseni ollut ennen suhdettamme miltei pari vuotta ilman seksiä -silloin tosin sinkkuna. Halut heräsivät rakkauden ja osin myös kovan työn tuloksena. Ja sitten ne hiipuivat taas ilmeisesti suhteen arkipäiväistymisen vuoksi. Valitettavasti en kykene tekemään rakastamastani naisesta itselleni vaimoa, sillä en usko että jaksaisin seksitöntä avioliittoa kovinkaan kauaa.

        Lohdullisempaa olisi ollut kuulla joltakin selviytymistarina "meillä ei ennen harrastettu seksiä mutta nyt kaikki on toisin". Onkohan kukaan koskaan onnistunut..?

        Teidän tilanteessa lapsi tuo tietysti oman lisän mukanaan tilanteeseen ja saattaa nostaa erokynnystä. Oletko puhunut asiasta ukollesi? Miten reagoi? Meillä pelkästä keskustelun aloituksesta hermostutaan melkoisesti vaikka kuinka hienovaraisesti yrittäisin avata aihetta. Oletko ajatellut ryhtyä johonkin toimenpiteisiin asian korjaamiseksi vai meinaatko tyytyä kohtaloon?

        Täytyy kiristää vannetta pään ympärillä jottei kallo halkea=)

        T:alkuperäinen kirjoittelija

      • ......
        siltä kirjoitti:

        Mulle on käynyt noin, että ennen en halunnut seksiä koskaan ja nyt olen jo vuosikausia halunnut. Sun kannalta siinä on vain se ongelma, että piti vaihtaa miestä välillä... Ensimmäinen mies ei vain osannut tyydyttää minua ja kohteli kuin jotain seksiautomaattia. Nainen haluaa tuntea itsensä tärkeäksi, rakastetuksi ja että saa hellyyttä muutenkin kuin "maksuksi" seksistä. Oletko sinä kysynyt häneltä, että ensinnäkin missä on vika ja toiseksi, että suostuisiko hän kokeilemaan jonkinlaista terapiaa? Kerro hänelle totuus, mitä sinulla on enää menetettävääkään. Ehkä asiat muuttuu, ehkä ei...

    • ......

      panna sua? missä nähäään ja millon? ;)

    • TilastoMatemaatikko

      Kaikista avioliitoista, alle 60 vuotiaista vain 2 % on seksittömiä.

      Eli kun seksi loppuu, niin suhde loppuu. Näin se vain on.

      Voit hyvin aloittaa uuden naisen etsimisen vielä ollessasi nykyisessä suhteessa. Niin kaikki muutkin miehet tekevät. Vaimollasi ei ole asiaan valittamista, Hän on valintansa tehnyt.

    • Yksinäinen eronnut

      Minulle seksi on yhtä tärkeää kuin syöminen.Olen pari vuotta sitten eronnut ja seksin puute on ollut minulle se isoin ongelma.Seksi on kuitenkin niin tunneasia minulle,että sinkkuna olen kärsinyt seksin puutteesta,koska en ole löytänyt miestä vierelleni.Kaipaan ihan älyttömästi toisen kosketusta,tunnen ihan fyysistä kipua.Mutta yhden illan jutut eivät ole minua varten.Enkä halua laastarisuhdetta,vaan toivon joku päivä löytäväni ihmisen,jonka kanssa jakaa tämä hellyyden puute.Sitä päivää odotellessa kärvistellään....

      • vain

        samaa mieltä...olen liitossa jossa ei seksiä ja se todella aiheuttaa fyysistä kipua henkisestä puhumattakaan...vaimoa ei vaan kiinnosta ja jos asiasta puhuu hypätään silmille ja sanotaan sekö se nyt on tärkein asia...ei tietenkään ole,mut perus tarve kuitenkin..joku päivä on vaan varmaan tehtävä ratkaisu ja alkaa etsiä....kerranhan täällä ollaan ja ei selibaatissa tarvii olla jos ei itse halua..

      • miehenä
        vain kirjoitti:

        tämän sinulle mies.

        Seksi on tärkein asia parisuhteessa!

        Lyö perkele nyrkkiä pöytään ja tunnusta itsellesi että seksi on tärkein asia parisuhteessa!

        Minä en nyt tarkoita yhdyntää, pussailua tai mitään sellaista teknistä asiaa, vaan sitä henkistä puolta, sitä puolta mikä aiheuttaa kipua.

        Ei seksi ole mitään teknistä suorittamista, seksi on täysin yhtä paljon parisuhteessa myös henkistä puolta ja se on tärkein asia. SE on se asia mikä saa sinut rakastamaan toista ihmistä niin paljon että hänen vuokseen tekisi ihan mitä tahansa!

        Minä tiedän että tälläkin hetkellä parisuhteissa on seksittömyydessä kärvisteleviä miehiä ja naisia jotka väittävät että rakastavat kyllä vaikka eivät saakaan seksiä. PASKAPUHETTA JA ITSENSÄ PETTÄMISTÄ!

        Rakkaus on täydellistä luottamusta toista kohtaan, se on niin suurta luottamusta toista kohtaan että siinä antaa itsensä toisen käytettäväksi.

        Se mitä nämä vastaväittäjät nyt tulevat väittämään minulle, on sitä että he pettävät itseään ja pelkäävät tunnustaa itselleen sen että heidän rakkautensa on heikentynyt ja että heidän pitäisi tehdä asialle jotakin hyvin radikaalia että he voisivat olla jälleen onnellisia.

        Parisuhteessa, kummankin osapuolen tulee osallistua parisuhteen hoitamiseen täydellä 100% teholla, niin että toisella on hyvä olla. Jos molemmat tätä tekevät, silloin pari todellakin rakastaa toisiaan ja kummallakin on hyvä ja onnellinen olo, vaikka ulkoiset asiat välillä painaisivatkin pariskuntaa. Kuitenkaan, mikään ulkoinen asia ei saa pariskuntaa erotettua toisistaan jos he rakastavat toisiaan täydessä sydämestä!

        Taloudelliset vaikeudet, tai muut sellaiset ovat yhdessä kestettävissä jos rakkaus on täsmälleen tasapuolista.

        Seksittömässä liitossa kärvistelevät eivät nauti liitostaan. He pelkästään uhraavat itsensä koska eivät uskalla ottaa sitä valtavan suurta ja vastuullista askelta alkaa muuttamaan omaa elämäntapaansa toisenlaiseksi, eli aloittaa omaa elämää ja sen hallitsemista yksin, mahdollisesti uutta kumppania etsien.

        Sen vuoksi liittoon jäämistä puolustellaan "rakkaudella", vaikka se ei ole oikeasti mitään muuta kuin tottumista toisen läheisyyteen ja pelkoa siitä että jää yksin.

        Rakkaus siitä suhteesta on mennyttä ja siitä todistavat ne kirjoitukset joissa omaa kohtaloa valitetaan ja syytetään puolisoa seksittömyydestä.

        Ajatelkaa ihan todella tätä asiaa. Ja nyt puhun sinulle mies, jos vaimosi sinua todella rakastaisi täydestä sydämestään, silloin hän ei hyppäisi silmille jos otat jonkin sinua vaivaavan asian esille!

        Rakastava kumppani kuuntelee toista ja yrittää auttaa, tai vähintäänkin ymmärtää.

        Sinulla ja vaimollasi voi olla kommunikaatiossa ongelma joka pitää selvittää sillä muuten se tulee syömään rakkauden teidän liitosta ennemmin tai myöhemmin, mutta jos sinä olet tehnyt kaikkesi, eikä seksiä siltikään tipu, niin silloin voit ihan vapaasti lähteä menemään, sillä ei puolisosi sinua enää rakasta niinkuin pitäisi. Hän on vain tottunut sinuun, vähän niinkuin sukulaiseen tai kämppikseen.

      • pohtinut

        Hyvä kirjoitus, nimim. "miehenä". Olisin voinut kirjoittaa saman "naisena". En ole itse uskaltanut edes mielessä tunnustaa, että rakkaudesta on vaan rippeet jäljellä. Tähän tekstiin sekin asia tulee helpommin. Pelko toisen jättämisestä yksin, koska puoliso rakastaa ehdoitta, estää ratkaisun tekemisen. En voi kohdata vielä sitä tilannetta, että näen mieheni kärsivänä ja pettyneenä elämänsä tärkeimpään ihmiseen. Seksittömyyteen on miehelläni fysiologinen syy. Minun kiinnostukseni häntä kohtaan seksin kannalta on ollut lähes olematonta jo yli kymmenen vuotta. Mikä on pitkän avioliiton hyvyys?

      • alkuperäinen kyselijä
        miehenä kirjoitti:

        tämän sinulle mies.

        Seksi on tärkein asia parisuhteessa!

        Lyö perkele nyrkkiä pöytään ja tunnusta itsellesi että seksi on tärkein asia parisuhteessa!

        Minä en nyt tarkoita yhdyntää, pussailua tai mitään sellaista teknistä asiaa, vaan sitä henkistä puolta, sitä puolta mikä aiheuttaa kipua.

        Ei seksi ole mitään teknistä suorittamista, seksi on täysin yhtä paljon parisuhteessa myös henkistä puolta ja se on tärkein asia. SE on se asia mikä saa sinut rakastamaan toista ihmistä niin paljon että hänen vuokseen tekisi ihan mitä tahansa!

        Minä tiedän että tälläkin hetkellä parisuhteissa on seksittömyydessä kärvisteleviä miehiä ja naisia jotka väittävät että rakastavat kyllä vaikka eivät saakaan seksiä. PASKAPUHETTA JA ITSENSÄ PETTÄMISTÄ!

        Rakkaus on täydellistä luottamusta toista kohtaan, se on niin suurta luottamusta toista kohtaan että siinä antaa itsensä toisen käytettäväksi.

        Se mitä nämä vastaväittäjät nyt tulevat väittämään minulle, on sitä että he pettävät itseään ja pelkäävät tunnustaa itselleen sen että heidän rakkautensa on heikentynyt ja että heidän pitäisi tehdä asialle jotakin hyvin radikaalia että he voisivat olla jälleen onnellisia.

        Parisuhteessa, kummankin osapuolen tulee osallistua parisuhteen hoitamiseen täydellä 100% teholla, niin että toisella on hyvä olla. Jos molemmat tätä tekevät, silloin pari todellakin rakastaa toisiaan ja kummallakin on hyvä ja onnellinen olo, vaikka ulkoiset asiat välillä painaisivatkin pariskuntaa. Kuitenkaan, mikään ulkoinen asia ei saa pariskuntaa erotettua toisistaan jos he rakastavat toisiaan täydessä sydämestä!

        Taloudelliset vaikeudet, tai muut sellaiset ovat yhdessä kestettävissä jos rakkaus on täsmälleen tasapuolista.

        Seksittömässä liitossa kärvistelevät eivät nauti liitostaan. He pelkästään uhraavat itsensä koska eivät uskalla ottaa sitä valtavan suurta ja vastuullista askelta alkaa muuttamaan omaa elämäntapaansa toisenlaiseksi, eli aloittaa omaa elämää ja sen hallitsemista yksin, mahdollisesti uutta kumppania etsien.

        Sen vuoksi liittoon jäämistä puolustellaan "rakkaudella", vaikka se ei ole oikeasti mitään muuta kuin tottumista toisen läheisyyteen ja pelkoa siitä että jää yksin.

        Rakkaus siitä suhteesta on mennyttä ja siitä todistavat ne kirjoitukset joissa omaa kohtaloa valitetaan ja syytetään puolisoa seksittömyydestä.

        Ajatelkaa ihan todella tätä asiaa. Ja nyt puhun sinulle mies, jos vaimosi sinua todella rakastaisi täydestä sydämestään, silloin hän ei hyppäisi silmille jos otat jonkin sinua vaivaavan asian esille!

        Rakastava kumppani kuuntelee toista ja yrittää auttaa, tai vähintäänkin ymmärtää.

        Sinulla ja vaimollasi voi olla kommunikaatiossa ongelma joka pitää selvittää sillä muuten se tulee syömään rakkauden teidän liitosta ennemmin tai myöhemmin, mutta jos sinä olet tehnyt kaikkesi, eikä seksiä siltikään tipu, niin silloin voit ihan vapaasti lähteä menemään, sillä ei puolisosi sinua enää rakasta niinkuin pitäisi. Hän on vain tottunut sinuun, vähän niinkuin sukulaiseen tai kämppikseen.

        Kiitokset suorasta kirjoituksesta. Vaikken ihan kaikkea suoralta kädeltä allekirjoitakaan, olet ikävällä tavalla oikeassa.

        Omat asiani alkavat hiljalleen korjautumaan -olemme eronneet. Vaikka tällä hetkellä ero tekee kipeää niin uskon että tulemme olemaan päätökseen lopulta tyytyväisiä. Kunnioitus ja rakkaus tasapainoisessa suhteessa lienee seuraava tavoite.

        Aika näyttää.

    • matimi

      Hei, olen ikäistäsi kokeneenpi nainen. Edellisessä avioliitossani sexi katosi lapsien syntymän jälkeen. Vika oli minussa, ällötti koko ajatus ja exmieheni oli yliaktiivinen. Keksin kaikkia tekosyitä, ettei tarvitsisi naida. Mutta erosin hänestä jokunen vuosi sitten ja päätin, että en enää koskaan ota miestä taakakseni. Toisin kuitenkin kävi ja olen ollut naimisissa jokusen vuoden minua hieman vanhemman miehen kanssa. Ongelmamme on kuitenkin mieheni haluttomuus. Olen siitä turhautunut, suoraan sanottuna rakastelemme n. 4 kertaa vuodessa. Siis ei mitään silä saralla. Olen ymmärtäväinen mutta voimat, keinot alkavat loppua

      • omaan

        nilkkaan? Nyt voit varmaan kuvitella, miltä ex-miehestäsi tuntui? Minä tiedän myös, mutta vaimoni ei. Ainakaan vielä.

      • matimi
        omaan kirjoitti:

        nilkkaan? Nyt voit varmaan kuvitella, miltä ex-miehestäsi tuntui? Minä tiedän myös, mutta vaimoni ei. Ainakaan vielä.

        No osuvasti ilmaistu mutta en kuitenkaan ole samaa mieltä. Neljä kertaa päivässä on eri asia kuin neljä vuodessa

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      85
      2258
    2. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      50
      1954
    3. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      23
      1838
    4. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      80
      1708
    5. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      10
      1598
    6. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      77
      1522
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      24
      1403
    8. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1362
    9. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      72
      1331
    10. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      36
      1326
    Aihe