Riistäjä kapitalisti ja hänen riistomekanisminsa

Riistäjä kapitalisti ja hänen riistomekanisminsa eli vastaus kysymykseen, omistajan oma työ kapitalistisessa yrityksessä

Aina on kyse tavaratuotannosta, jos aiomme tuottaa pääomaa, sillä se esiintyy vain tavaroiden kasaantuneena arvona itseensä ja tämän kasautuman omistamisesta on kyse.

Omistajan työ ei luo lisäarvoa, koska lisäarvoa luova pääomanmuoto on vain teollisuuskapitalistin, pääoman uusintamisprosessiin sijoittama pääoma. Jotta kapitalistin omatyö loisi lisäarvoa, tulisi tämän esiintyä pääoma markkinoilla sellaisessa ”suhteessa” pääomaan, että se loisi lisäarvoa. Silloin se kuitenkin rikkoisi ”suhteensa” omistamiseen. Sillä pääoma on lisäarvoa luova suhde, mutta lisäarvoa se luo vain teollisuuspääoman tuotantosuhteena, jota omistajan oma työ ei koskaan ole. Koska hänen suhteensa pääomaan on omistajan suhde, ei riistetyn suhde. On siis tärkeää huomata ero onko omistaja vai työvoimansa myyjä.

Tämän paremmin ymmärtämiseksi, tulee ymmärtää pääoman eri muodot, joten tarkastellaan niitä ensin.

Kapitalistinen pääoma esiintyy kolmena eri pääomana. Teollisuuspääomana eli pääomana jossa syntyy juuri lisäarvo, työläistä riistämällä tämän työstä. Sitten on kauppapääoma eli tavarapääoma jossa on tavarat joita teollisuus kapitalisti työläisillä teettää ja lopuksi rahapääoma eli pankki- ja luototuspääoma.
Lisäarvo syntyy siis vain teollisuus kapitalistin pääoman kierrättämisestä tavaratuotannossa työläisen työstä. Kuitenkin kaikki nämä eri pääoman muodot ovat samaa kapitalistista riistoa, jossa työläinen luo uutta arvoa ja kapitalistit sen häneltä vievät valtion turvatessa tätä ryöstöä ja ryöstösaalista.

Miten on siis omistajan oman työnlaita, jos hän alkaa teollisuuskapitalistiksi, kuvitellen itse riistävänsä itseltään lisäarvoa ja näin rikastuvansa. Ensinnäkin hän on yksin, hänen kuviteltuun pääoman uusittamisprosessiin sijoittamansa pääoma ei saa hänen tuottamanaan riittävästi tulosta, vaikka tavarain vaihdossa hän voisi kuvitella korvanneensa yhden työläisistään ja keksineensä ”Sammon”, itseään riistämään. Sitä hän ei huomaa, että hän menettelemällä näin, todistaa itselleen juuri lisäarvontuottamisen työläisiä riistämällä olevan se rikastumisen keino.

Lisäarvo ei synny tavarain kiertokulussa, sillä ei osto eikä myynti luo lisäarvoa. Lisäarvoa ei voi kuitenkaan syntyä tavarain kiertokulun ulkopuolellakaan. Tähän porvari pähkäilijät juuttuvat, koska eivät voi ymmärtää mitä tapahtuu, koska eivät voi tarkastella tavarantuotanto prosessia kuin ahnein silmin, mutta ei riistäjän silmin.
Jotta tavara loisi lisäarvoa tavarainvaihdossa, tulisi sen olla sellaista tavaraa jolla on sellainen käyttöarvo, jotta se kulutettuna luo enemmän arvoa kuin sen oma arvo on. Tällainen tavara on ainoastaan tavaratuotannossa, tavaran tekoon osallistuva työvoima tavara. Työläinen omaa siis itsessään käyttöarvon, joka luo lisäarvoa eli työvoimansa. Työvoimalla tavaraksi muutettuna on tällainen ominaisuus, jota kapitalisti tarvitsee, jotta saa tavara vaihdossa tavaralleen lisääntynyttä arvoa.


Tämä prosessi, teollisuuspääoman kiertokulku tavaratuotannossa on syntynyt kapitalismin kuluessa, koska teollisuuskin syntyi silloin. Kauppapääoma on huomattavasti vanhempi pääoman lisääntymisprosessi, jossa ostetaan halvalla ja myydään kalliilla. Kauppapääoma ei ole kuitenkaan tavaroita tuottavaa työtä, vaan tavarain vaihtoa. Ja koska tavarain vaihdossa ei synny lisäarvoa, ei sitä synnyt kauppiaan tavara vaihdossakaan. Täytyy mennä tavaratuotantoon ja löytää tuo tavara, joka kulutettuna luo enemmän arvoa kuin sen oma arvo on.


On tärkeää nyt yrittää ymmärtää ero työvoiman ja työn välillä, koska lisäarvon syntymisen ymmärtäminen aukeaa tämän eron ymmärtämisen kautta.
Työvoimalla on käyttöarvo ja arvo. Käyttöarvolla on kyky sitä kulutettaessa luoda uutta käyttöarvoa. Tämä käyttöarvo on ollut työvoiman ominaisuus aina. Työvoimalla on myös tavarataloudessa sellainen arvo, että se kulutettuna pystyy luomaan uutta arvoa, kuten edellä olevasta juuri luimme. nyt kun työvoima on muuttunut näin tavaraksi itsekin, se tulee myös käyttöarvoksi kapitalistille.

Tämä lisäarvo prosessi on hyvin vaativa ymmärtää ja tämän prosessin esiin kaivaminen kapitalismin käytännöstä oli valtava työ Marxille, sillä tämä prosessi ei näy, mutta se toimii kuten sähkö ja sytyttää valon riistäjän silmiin, ahneuden valon. Jotta Marx pystyi onnistumaan tässä työssään, hänen piti löytää menetelmät, jotka paljastaisivat kapitalismin näkymättömänä olevan, mutta selvän rikastumisen. Tässä työssä marx käytti menetelmänä kapitalismin purkua alkutekijöihinsä ja kokosi näin löytyneistä osasista prosessin, joka vastasi käytäntöä ja sai näin vahvistuksensa. Tämä prosessi oli abstrahointi prosessi, pura asia osiinsa, älä muuta osia, älä lisää, äläkä poista mitään, mutta kokoa prosessi niin, että se vastaa todellisuutta. Tällöin löytyi tavara, jolla on kyky kulutettuna tuottaa enemmän arvoa kuin sen oma arvo on.

Porvaritaloustieteilijöille asian tulee olla yhtä selvä, kuin se on tavarana esiintyvälle työmiehelle. Tälle porvaristolle tämä on kuitenkin myös hyvin epämiellyttävä löytö, jota sen tulisi olla vain työmiehelle. Työmieshän tässä prosessissa esiintyy selvästi alistettuna, jota riistetään. Tässä vyyhdessä syntyykin se kummallisuus, että työmies tulee saattaa luulemaan, että hänen etunsa on sidottuna kapitalistin etuun. Koska, muuten työmies repii itsensä irti tärkeästä työvoimansa arvoa luovasta roolista ja ottaa sen omaan haltuunsa. Tämän hämäämistehtävän porvari osaa ottaa yhtä tosissaan kuin suorittamansa riiston, koska juuri ahneudenvalo pitää hänet liikkeessä. Tämän työn porvari hoitaa valtion, virkamiehistön ja hegemonian avulla, luoden osasta ihmisiä itselleen hedemonisteja mm. antamalla näille monella tapaa enemmän kuin heidän luokka- ja työtovereillaan on. Tämänhän mm. listan porvarit meille joka päivä todistaa oikeaksi.

Hannu Rainesto    Helsinki 20.5.2008