Sisilisko

Siisseli

Meillä on mökillä paljon sisiliskoja. Oikein mukavia ja melko kesyjäkin, kunhan ei oikein nopeita liikkeitä tee.
Jossain vaiheessa kesää osa isoista siisseleistä tulee keskikohdaltaan paksuksi. Hieman myöhemmin sitten vilistää pikkusiisseleitä. Niin pieniä, kuin tikunpätkiä, silloin kun ovat paikallaan.
Onkos nyt niin, että siisselit synnyttävät eläviä poikasia ja montako??
Olen joskus ajatellut, että jos jostain saisi jonkin lasikotiskan, niin voisin ottaa lemmikiksi muutaman siisselin.
Olen myös ottanut kädellenikin siisselin, ja oikein mukavalta ne vaikuttavat. Varsinkin viileällä ilmalla ne ovat mielellään lämpöisellä kädellä. Pikkusiisselit eivät edes halua lähteä kädeltä pois. Joten mikäs sen mukavampi lemmikki olisi.

8

1530

    Vastaukset 8

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ...

      Sisiliskot ovat rauhoitettuja, niitä ei saa ottaa vangiksi.
      Tuskin pysyisivätkään hengissä terraariossa kauaa.
      Hanki ennemmin joku ihan lemmikiksi kasvatettu lisko, lajeja kyllä riittää.

      • kit

        Suomen laki kieltää eläinten vangitsemisen luonnosta!

      • Siisseli
        kit kirjoitti:

        Suomen laki kieltää eläinten vangitsemisen luonnosta!

        "Suomen laki kieltää eläinten vangitsemisen luonnosta".

        Mutta ei näytä kieltävän sitä, että eläin vangitaan ulkomaan luonnosta, tuodaan ja pidetään vankeudessa suomen myyntipaikoissa ja myydään edelleen vankeuteen.
        Eläinten tuontimäärät ovat niin suuria, että vaikka moraaliton kauppias kuinka väittäisi ja valehtilisi, että eläin on syntynyt vankeudessa, niin se ei yleensä koskaan pidä paikkaansa useimpien liskojen, käärmeiden ja hämähäkkien suhteen.
        Nämä eläimet tuodaan sellaisilta seuduilta, joilla niiden vangitseminen ja myyminen on sikäläisille ihmisille tuottava bisnes.

        No, mitä tulee siisseleihin, niin voin kertoa seuraavaa:
        Aikoinaan siivosin mökkiympäristön putipuhtaaksi puukasoista, lautapinoista, kivikasoista, revin kannot ja tasoitin maan.
        Siitä seurasi siisseleiden joukkohävikki.
        Sitten palautin sinne puukasoja ja siisseleille mieluisia paikkoja. Puita kaataessani jätin kantoja jäljelle. Kyllä siisselikannat runsastuivat. Yhden kannon päälläkin ja kyljissä saattaa aurinkoisena päivänä paistatella kymmenenkin siisseliä.
        Että näin sitä ihminen vaikuttaa halutessaan siisselikantoihinkin. Halutessaan voi tehdä siisselille soveltuvia olinpaikkoja. Toisaalta halutessaan voi tuhota isonkin siisselialueen. Meillä niitä nyt on kuin muurahaisia. Että vaikea on uskoa tuollaiseta
        "siisselinvangitsemislaista". Koskeekos se sitten muurahaistakin, heh heh?
        Lähinnä noistä kirjoituksista tulee mieleen ne moraalittomat liskokauppiaat, jotka eivät koskaan tee mitään luonnon hyväksi, vaan ovat erikoisen kateita, jos joku ottaa lemmikin muualta, eivätkä tulekaan syytämään rahojaan heille.

      • ...
        Siisseli kirjoitti:

        Sisiliskot ovat _rauhoitettuja_, sen takia niitä ei saa pyydystää.
        Suomen laki kieltää ottamasta vangiksi luonnonvaraisia nesäkkäitä tai lintuja. Matelijoista ja sammakkoeläimistä taas kaikki paitsi kyy ovat rauhoitettuja.
        Muurahaisia saat kerätä ihan sydämesi kyllyydestä. ;)
        Eläinkauppojen matelijoita koskevat aivan eri lait, joitain lajeja saa pyydystää luonnosta myyntiin.
        Mutta enemmistö lemmikeiksi myytävistä lajeista on sellaisia, että ne lisääntyvät helposti vankeudessa ja niitä kasvatetaan yleisesti Suomessa ja muualla Euroopassa (esim. viljakäärme, kuningasboa, leopardigekko, parta-agama jne).

      • Ohhoh
        ... kirjoitti:

        Eläinsalakuljetus rehottaa. Jatkuvasti rajoilla jää kiinni yrittäneitä. Niillä on usein laukut tai muut salakätköt täynnä tiukkaan pakattuja eläimiä. Niitä hiljennetään erilaisilla sitomisilla ja teippaamisilla. Niiden salakuljetukseen on valmiiksi laskettu "hävikki", eli noin puolet niistä kuolee kuljetuksen aikana.
        Todellisia salakuljetusmääriä voi vain arvailla.

        Tietysti lakia pitää noudattaa. Lait vain muuttuu kaiken aikaa. Monet asiat ovat nyt sallittuja, jotka olivat joitain vuosia sitten kiellettyjä. Ja päinvastoin. Monet lait ovat sitäpaitsi typeriä ja menee aivan liian pitkään, että niitä korjataan. Kyllä lakien pitäisi koskea yhtälailla kaikkia.
        Eivätkä lait ole koskaan estäneet ihmisten typeryyttä. Esim. se, että jotain eläintä pyydystetään rankasti, koska siitä on jotain hyötyä ihmiselle. Sitten kun se on saatu tuhottua lähes sukupuuttoon, alkaa kauhea päinvastainen vouhotus, jossa taas rahan syytämistä ei lasketa lainkaan. Vaikka tietysti järkevämpää olisi ollut olla hävittämättä ko. eläimiä niin loppuun.
        Ja kaikki tuokin hävitys aivan lain puitteissa.
        Että älä tuollaista tule puhumaan, että laki olisi välttämättä koskaan sama kuin terve järki.
        Järkeä ja rehellisyyttä kun näyttää lainlaatijoilla olevan usein keskimääräistä vähemmän.

      • Ääni
        Ohhoh kirjoitti:

        kyllä siellä Jäättenmäkiä, Juhantaloja ja muita rötöstelijöitä riittää. Kaikki eivät vaan jää kiinni.
        Mutta niin on, että kyllä jotkut valehtelevat tässä liskoasiassakin, kun myyjät väittävät suomessa syntyneiksi, mutta tullin takavarikko- ja kiinnijäämistilastot puhuvat aivan toista. Ja koskaan en ole nähnyt, enkä kuullut, yhtään eläintä kaupattavan salakuljetettuna täällä, vaikka niitä niin paljon on salakuljetettu. Joten kyllä ne joillekin ja jotain kanavia pitkin saadaan täällä kaupattua.

      • ---
        Siisseli kirjoitti:

        "Suomen laki kieltää eläinten vangitsemisen luonnosta".

        Mutta ei näytä kieltävän sitä, että eläin vangitaan ulkomaan luonnosta, tuodaan ja pidetään vankeudessa suomen myyntipaikoissa ja myydään edelleen vankeuteen.
        Eläinten tuontimäärät ovat niin suuria, että vaikka moraaliton kauppias kuinka väittäisi ja valehtilisi, että eläin on syntynyt vankeudessa, niin se ei yleensä koskaan pidä paikkaansa useimpien liskojen, käärmeiden ja hämähäkkien suhteen.
        Nämä eläimet tuodaan sellaisilta seuduilta, joilla niiden vangitseminen ja myyminen on sikäläisille ihmisille tuottava bisnes.

        No, mitä tulee siisseleihin, niin voin kertoa seuraavaa:
        Aikoinaan siivosin mökkiympäristön putipuhtaaksi puukasoista, lautapinoista, kivikasoista, revin kannot ja tasoitin maan.
        Siitä seurasi siisseleiden joukkohävikki.
        Sitten palautin sinne puukasoja ja siisseleille mieluisia paikkoja. Puita kaataessani jätin kantoja jäljelle. Kyllä siisselikannat runsastuivat. Yhden kannon päälläkin ja kyljissä saattaa aurinkoisena päivänä paistatella kymmenenkin siisseliä.
        Että näin sitä ihminen vaikuttaa halutessaan siisselikantoihinkin. Halutessaan voi tehdä siisselille soveltuvia olinpaikkoja. Toisaalta halutessaan voi tuhota isonkin siisselialueen. Meillä niitä nyt on kuin muurahaisia. Että vaikea on uskoa tuollaiseta
        "siisselinvangitsemislaista". Koskeekos se sitten muurahaistakin, heh heh?
        Lähinnä noistä kirjoituksista tulee mieleen ne moraalittomat liskokauppiaat, jotka eivät koskaan tee mitään luonnon hyväksi, vaan ovat erikoisen kateita, jos joku ottaa lemmikin muualta, eivätkä tulekaan syytämään rahojaan heille.

        Itseasiassa nykyään harvat terraarioeläimet ovat suoraan luonnosta pyydystettyjä.
        Suomeen tilataan paljon eläimiä esim. saksalaisilta ja ruotsalaisilta kasvattajilta.
        Monia lajeja lisäännytetään suomessakin jo menestyksekkäästi...
        Ja alkuperäistodistuksestahan sen näkee, mistä eläin on kotoisin.

    • kysyvä ei erehdy

      Jos aie halua mökilleen sisiliskoja niin miten niitä voisi karkottaa? Ikäväseni en ole tottunut sisliskoihin enkä muihinkaan matelijoihin ja mökin laiturin alla taitaa olla melkoinen sisliskojen kotipaikka.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      59
      1551
    2. Taas henkirikos

      Kuka lienee nyt asialla.
      Ilomantsi
      26
      1184
    3. 85
      1048
    4. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      42
      857
    5. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      65
      816
    6. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      92
      784
    7. Humalassa autolla ajo.

      Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.
      Suomussalmi
      15
      749
    8. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      715
    9. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      131
      715
    10. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      115
      686
    11. Suloinen ja herkkä

      Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.
      Rakkaus ja rakastaminen
      31
      615
    12. Jäljitelmä Birginit

      Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �
      Kotimaiset julkkisjuorut
      144
      614
    13. Hurja pako Kuhmossa

      19 vuotias kaahasi humalassa jalkakäytävälle tänään. Kuka mitä häh.
      Kuhmo
      4
      612
    14. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      43
      601
    15. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      570
    16. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      19
      556
    17. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      74
      547
    18. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      44
      538
    19. Hyvää yötä hurmuri

      Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä
      Ikävä
      24
      523
    20. Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle

      Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke
      Hyrynsalmi
      17
      487
    Aihe