Media

demokratisoida.

Median viime päivinä harrastama vastuuton vääristely pitää saada kuriin.

Vanhasen hallituksen on pikaisesti aloitettava tervehdyttävät toimenpiteet.

1. YLE:n A-studiolle on saatava uusi päällikkö. Tehtävän voisi ylimenokauden ajaksi ottaa vastaan Ilkan eläkkeelle siirtynyt päätoimittaja Kari Hokkanen. Voisimme olla varmoja, että A-studiosta tulisi oikeamielistä ohjelmaa

2. Helsingin Sanomat ja iltapäivälehdet on laitettava haittaveron piiriin. Tästä verosta voisi vapautua, jos lehtien päätoimittajiksi saadaan oikeamieliset henkilöt. Vanhasen hallitus auttaa mielellään uusien valinnassa.

3. MTV3:n Tanssii tähtien kanssa-ohjelma on esitettävä paitsi keväisin, myös syksyisin.

Ja ohjelmaan pitää tasapuolisesti ottaa molempien suurten hallituspuolieiden eli kepun ja kokoomuksen kansanedustajia. Tanssijoiden valinta suoritetaan eduskuntaryhmien kokouksissa - samaan tapaan kuin ministerien valinta.

4. Median on syytä tutustua "Vanhasen oppiin" eli että keskeneräisiä asioita ei käsitellä.

Tätä on syytä noudattaa tarkasti. Jos joku mielestään nerokas toimittaja on sitä mieltä, että joku ministeri on toiminut laittomasti - niin asiaa ei tietenkää voi käsitellä ennenkuin asiasta on olemassa lainvoimainen Hovioikeuden tai Korkeimman Oikeuden tuomio. Ei muutaman vuoden viive merkitse mitään asian käsittelyssä.

Nämä ovat kiirellisimpiä toimia demokratian vahvistamiseksi ja kansalaisten luottamuksen palauttamiseksi.

Vanhasen hallitys ryhtyköön töihin.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


pitäisi. kirjoitti:

demokratisoida.

Median viime päivinä harrastama vastuuton vääristely pitää saada kuriin.

Vanhasen hallituksen on pikaisesti aloitettava tervehdyttävät toimenpiteet.

1. YLE:n A-studiolle on saatava uusi päällikkö. Tehtävän voisi ylimenokauden ajaksi ottaa vastaan Ilkan eläkkeelle siirtynyt päätoimittaja Kari Hokkanen. Voisimme olla varmoja, että A-studiosta tulisi oikeamielistä ohjelmaa

2. Helsingin Sanomat ja iltapäivälehdet on laitettava haittaveron piiriin. Tästä verosta voisi vapautua, jos lehtien päätoimittajiksi saadaan oikeamieliset henkilöt. Vanhasen hallitus auttaa mielellään uusien valinnassa.

3. MTV3:n Tanssii tähtien kanssa-ohjelma on esitettävä paitsi keväisin, myös syksyisin.

Ja ohjelmaan pitää tasapuolisesti ottaa molempien suurten hallituspuolieiden eli kepun ja kokoomuksen kansanedustajia. Tanssijoiden valinta suoritetaan eduskuntaryhmien kokouksissa - samaan tapaan kuin ministerien valinta.

4. Median on syytä tutustua "Vanhasen oppiin" eli että keskeneräisiä asioita ei käsitellä.

Tätä on syytä noudattaa tarkasti. Jos joku mielestään nerokas toimittaja on sitä mieltä, että joku ministeri on toiminut laittomasti - niin asiaa ei tietenkää voi käsitellä ennenkuin asiasta on olemassa lainvoimainen Hovioikeuden tai Korkeimman Oikeuden tuomio. Ei muutaman vuoden viive merkitse mitään asian käsittelyssä.

Nämä ovat kiirellisimpiä toimia demokratian vahvistamiseksi ja kansalaisten luottamuksen palauttamiseksi.

Vanhasen hallitys ryhtyköön töihin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu