Missä vaiheessa ohi?

Kertokaa omia kokemuksianne

Vauva alle 5 kk reagoi suolistolla esim. maitoon ja munaan, myös joihinkin muihin. Kertokaa omia kokemuksianne, milloin teillä allergiat ovat alkaneet helpottaa. Meillä tuntuu nyt olevan sellainen tilanne, että uusia vain tulee, mutta eikös jossain vaiheessa kehityksen pitäisi alkaa mennä toiseenkin suuntaan. Kiinteitä ei vielä ole annettu, eikä todennäköisesti annetakaan ennen puolta vuotta.

7

906

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • +++

      Joillakin alkaa helpottaa jo 1 vuotiaana, mutta aika yleinen ikä, jolloin allergiat helpottavat, on 2v. Ja seuraava "rajapyykki" on kouluikä, eli siihen mennessä useimmilla helpottaa ainakin suurimmaksi osaksi. Nämä samat ikäkaudet ovat myös sellaisia, jolloin allergiat voivat lisääntyä, ja/tai oirekuva muuttua, esim. suolioireilijalle ilmaantuu ihottumaa tai hengitystieoireita samasta allergeenista, joka aikaisemmin sekoitti vatsan.

      Myös murrosikä on sellainen, jolloin allergiarintamalla voi tapahtua muutoksia.

      TOisilla allergiat helpottavat "kertalaakista", eli yhtäkkiä kaikki alkaakin sopimaan, ja joillakin helpottaminen tapahtuu niin että oireet lievenevät pikkuhiljaa, tai yksi ennen sopimaton silloin tällöin alkaa sopimaan.

    • mapee

      oltiin todella tiukalal dieetillä alkuun kun lapsi oli 4kk vanha jolloin maito meni pannaan. Tissillä oli, mutta tarvitsi muutakin kasvaakseen edelleen. Meillä ei sopinut sitten aikanana edes maitopohjaiset korvikkeet vaan oltiin ihan kemiallisella sörsselillä. Ruokia otettiin yksi kahden viikon välein ja seurattiin oireita. Vasta kolmevuotiaana sai kokeiltua kaikkia yleisimpiä aineita kuten kalaa jne.

      Sen sijaan maito ongelma poistui pelistä kun lapsi oli noin kahden jolloin kauppaan tuli luomumaito ja se on juomana edelleen atopian takia.

      Meillä siis oli niin suolisto-oireita kuin ihottumaa sekä pulautelua ja korvatulehduksia. Lopulta allergiaa ei ole oikeastaan millekkään vaan kyse oli imeytymishäiriöstä ja toisaalta jotkut ruuat pahentaa atooppista ihoa selvästi edelleen.

      • imeytymishäiriö

        Moi!
        Eli moniallergisen lapsen (8kk) äitinä olisi kiinnostunut miten tuo imeytymishäiriö sitten todettiin? Meillä myös suolisto-oireinen lapsi.

      • mapee
        imeytymishäiriö kirjoitti:

        Moi!
        Eli moniallergisen lapsen (8kk) äitinä olisi kiinnostunut miten tuo imeytymishäiriö sitten todettiin? Meillä myös suolisto-oireinen lapsi.

        Meillä siis nuo oireet oli niin rajut, että lapsi laitettiin heti dieetille, joka oli todella raju. Sehän oli helppoa, koska eipä nelikuinen juurikana vielä mitään syö. Tämä kaikki siis siksi, että tuttelia noin purkki päivässä aiheutti isot oireet joten oli selvää, että maito ei sovi. Ainoastaan silloin pienenä testattiin maito jolle lapsi ei siis ollut allerginen!

        Koska allergiaa ei ollut ja ruoka ei sovi niin silloin kys eon imeytymishäiriöstä. Käsittääkseni tämä ei tule kyseeseen jos on monia ongelmallisia ruoka-aineita vaan lähinnä juuri maidon kohdalla. Lääkäri tuolloin sanoikin, että suurin osa maitoaööergioista on itseasiassa imeytymishäiriöitä..

        Suurin erohan on siinä, että allergia ei parane noin vain, mutta imeytymishäiriö paranee sitten aikanaan kun elimistö kypsyy.

        Meillä lapsen hoidossa onnelista oli silloin se, että omalääkärimme oli heti korvaoireiden tultua ajan tasalla ja lähetti sairaalaan tutkimuksiin eikä alkanut hoitamaan oiretta. Lisäksi siellä saimme vanhan ja kokeneen konkarin lääkäriksemme joka otti varman ja turvallisen hoitolinjan asiaan.

        Olemme vielä siksikin poikkeuksellinen "maitoallergiaperhe" että lapselle ei ole tehty maitoaltistusta sairaalassa. Kokeilin itse maitoa kotona ja se riitti sairaalaan sekä kelaankin. Tuolloinhan maidosta sai hoitotukea pelkästään ilman lisäallergioita. Muutenhan emme mitään olisi saaneetkaan koska muita allergioita ei todettu...

        Eli siis diagnoosi tuli lopulta siinä vaiheessa tuoksi imeytymishäiriöksi kun maito palasi ongelmitta ruokavalioon takaisin.

      • 4:n äiti
        mapee kirjoitti:

        Kyllä lapsilla paranee sellaisiakin allergioita, jotka on ihan virallisesti hyväksytyillä allergiatesteillä todettu. Ja sellaisiakin allergioita paranee, joissa alunperin ihottuma tuli jo siitä kun sopimatonta ruoka-ainetta laitettiin käsivarren iholle. Tällöin kyse ei voi olla imeytymishäiriöstä, koska sen ruoan ei kuulukaan imeytyä siitä iholta.

        Toki monet suolisto-oireiset "allergiat" ovatkin imeuytymishäitriöitä, ja niillä onkin huomattavasti parempi ennuste kuin iho- tai hengitystieoireisilla allergioilla. Toki suolisto oireet voivat olla ihan oikeita allergiaoireitakin.

        Mutta siinä vaiheessa kun "tilanne on päällä", ei ole käytännössä suurta merkitystä, onko kyseessä allergia, yliherkkyys vai imeytymishäiriä.

      • mapee
        4:n äiti kirjoitti:

        tosin on aika harvinaista että lehmänmaitoallergia paranee tai yleensä että alka sietämään ihan vauvana jo ruoka-aineita joille on allerginen jos kyse on allergiasta.

        Hoitohan on sama olipa kyse imeytymishäiriöstä tai allergiasta ja se kai on oleellisin asia? Tosin kerran allerginen voi herkistyä uudelleen jollekin ruoka-aineelle kun taas saa sitä eli paraneminen on tavallaan sitä että keho unohtaa ainene ja kun sitä sitten "parantuneena" taas saa alkaa oireilukin uudelleen. Imeytymishäiriön kanssa tätä ei tule vaan vaiva on taaksejäänyttä elämää.

        Koomista meidän dieetissä oli varsinkin kun sitä jatkui pari vuotta että dieetti ei aiheuttanut hoitotukea jota tleensä tuolloins ai koska lasta ei lopulta todettu allergiseksi. Koomisin oli kelan lausunnon lause jossa todettiin ettei allergiasta aiheudu kuluja koska sitä ei ole todettu! Joops... Pääasia oli meille se, että lapsi sai nopean avun ja on nyt terve nuorimies jolla on vain atopia eikä sekään juurikaan enää vaivaa.

        "Mutta siinä vaiheessa kun "tilanne on päällä", ei ole käytännössä suurta merkitystä, onko kyseessä allergia, yliherkkyys vai imeytymishäiriä" Nimenomaan!! Kaikiien hoito on ihan sama eli sitä ruokaa ei saa syödä ja se on siinä oleellisinta..

        Meillä muuten tehtiin sekä iho että veritestejä tosin ihotestejä vain todella vähän koska ehjää ihoa ei juurikaan löytynyt atopian takia..

      • Nimetön

        Kotimaisen seuranta-aineiston mukaan maitoallergiasta toipuu 44 % kahteen ja 77 % neljään ikävuoteen mennessä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Lindtman I vasemmistohallitus aloittaa viimein Suomen kuntoon laittamisen

      Tässä nyt on 3 vuotta seurattu irvokasta kärsimysnäytelmää nimeltään "valtion budjetin tasapainotus by äärioikeisto", ja
      Maailman menoa
      222
      2936
    2. Missä viipyy persujen lupaama euron bensa?

      En edes muista milloin bensapumpussa olisi ollut ykkösellä alkava litrahinta. Missä siis viipyy persujen lupaama euron b
      Maailman menoa
      173
      2556
    3. Kirje, PellePelottomalle.

      Tärkeää olisi luoda ystävyys, että se, jota rakastaa, on samalla paras ystävä ja luotettavin, jolle voi ja uskaltaa luot
      Ikävä
      109
      1208
    4. Voi teitä naisia

      Suudeltiin ja nukuttiin toisissamme kiinni mutta pillua ei tullu, ei edes aamulla. t.38vmies
      Sinkut
      132
      1112
    5. Meni kyllä aika solmuun

      Meidän tutustuminen 😐
      Ikävä
      70
      1068
    6. Lapsien pakko kasteesta on luovuttava.

      Eikö olisi parempi siirtää kaste rituaali rippikouluun,kun 15v.tietävät jo itse haluaavatko tulla kastetuksi juutalais-k
      Kaste
      583
      1045
    7. Martinan hevoset.

      Tämä todella kaunis ja ketterä harmaa hevonen jolla monet kilpailut voitetaan ei ole Martinan.Tytär ratsastaa sillä tait
      Kotimaiset julkkisjuorut
      283
      1021
    8. Persut jakavat tekoälyllä tehtyjä kuvia maahanmuuttajista somessa

      Eivät mainitse, että ovat tekoälyllä tehtyjä. Eivät näe asiassa mitään ongelmaa. Valehtelijapuolue taas vauhdissa. Unka
      Maailman menoa
      341
      996
    9. Mistä löytyy naisseuraa sinkkumiehelle?

      Kertokaapas kokeneemmat mistä löytyis naisseuraa sinkulle. Ihan ois eukko nyt tosissaan hakusessa. Tanssipaikat kun on a
      Kuhmo
      20
      929
    10. Hyvä meininki

      TTP:ssa väkeä tosi runsaasti paikalla. Hyvää ruokaa jälleen ja munkit ja sima erinomaista. Kiitos yrittäjälle! Hieno Vap
      Haapavesi
      22
      788
    Aihe