Koulun jälkeen 15-16v kanssa 70-luvulla

Landepaukku

Tämä tapahtui 70-luvun puolivälissä peruskoulun neljännellä luokalla. Olin itse melko laiha ja jos vain voitte kuvitella nörtin joka ei ole ihan laiha niin siinä on meikäläinen... pippelikin oli ihan tavallisen kokoinen. Itse asissa kun kaverit puhuivat panohommista niin koin olevani ulkopuolinen ja paljon kavereitani varttuneempi, kun en oikein syttynyt heidän jutuilleen. Olin selaillut muutamaa pornolehteä ja lukenut jokusen jutunkin mutta kun ei tapahtunut mitään jalkojen välissä niin siinä sitä oltiin.

No, sitten syksyllä joku kutosluokan romaanityttö, taisi olla Vera nimeltään uomasi meikäläisen. Tytteli pyyteli pitkin syksyä että käveltäisiin käsi kädessä kotimatkat, mutta minä välttelin Veraan minkä ehdin. Vera oli todella mukiinmenevä, mustat pitkät hiukset ja kauniit kasvot. vartalo oli todella upea ja rinnat pystyt ja pakara sopivan kokoinen. Vera käytti tiukkoja farkkuja ja oli todella huomion arvoinen tyttö. Hän oli itse asiassa jäänyt luokalle jo parikin kertaa ja oli mielestäni ainakin 15-kesäinen.

No sitten tuli kevät ja toukokuu. Ja jotakin kolahti kohdallani kun sitten Vera taas tuli ja kysyi että mennäs yhdessä kotiin päin. Suostuin. Aurinko paistoi, lunta ei ollut enää ollut maassa pitkään aikaan ja ruoho kasvoi vihreänä. Ilma oli kuin ihan kuin keskikesällä, oli niin lämmintä että mulla oli itselläni pelkkä t-paita koulussa.

Koulupäivä päättyi ja istuskelin Veran kanssa ulkona vähän aikaa ja sanoin että odotetaan että muut lähtevät kotiin, koska olisimee joutuneet kulkemaan linja-autopysäkin ohi ja kaverit olisivat viimeistään siinä vaihessa revenneet. Koulupiha hiljeni ja lähdimme sitten kulkemaan kotia kohti. Vera otti hellästi kädestäni kiinni ja kuljimme siinä pysäkin ohi niitylle josta sitten alkoi pieni metsäpolku ja ylämäki noin puoli kilsaa koululta. Minua jännitti aikalailla koko juttu ja tunsin outo kihelmöintiä jonka lähdettä en pystynyt paikallistamaan. Katson Veraa ja ihmettelin että hän on todella kaunis ja sanoinkin hänelle niin.

Kun olimme pääseet siihen niityn päähän metsän ja kukkulan juurelle niin Vera pysähtyi ja kävi istumaan kivelle siihen niityn laidalle ja sanoi että olen kultainen, kohtelias ja mukava poika. Istuin siihen hänen viereensä ja otin häntä kädestä kiinni. Vera hymyili ja sanoi että täälä on aika lämmin ja hän otti pois collegepaidan. Irrotin käteni ja katselin kun hän sulavasti riisui paidan päältään ja häkellyin kun hänellä oli vain rintaliivit päällään paidan alla. Sitten hän yhtäkkiä kääntyi minuun päin ja antoi suudelman suoraan suulleni ja sanoi sitten että kiitos....

Nyt muistikuvat alkavat käydä jo vähän hämäräksi, mutta taisin kietoa käteni hänen ympärilleen samalla kun tunsin outoa pullotusta housuissani. Otin hanet syliini ja annoin hänelle suudelman, punastuen samalla. Vera hymyili hyvin somasti ja antoi minulle taas tulisen suudelman. Samalla hän hyväili minua ja minä hyväilin takaisin samalla tavalla, oppien koko ajan jotakin jostakin jota en ollut aikaisemmin kokenut. Tunsin kuinka jalkani jännittyivät niityn pehmeää multaa vasten. Sydämmeni alkoi takoa pikajuoksua ja hengitykseni kiihtyi. Vera katsoi minua tummanruskeilla silmillään ja hymyili ja jatkoi suutelua ja halailua. Hän sanoi jotakin että hän on tehnyt tätä aikaisemminkin joten minun ei tarvitse pelätä, ihmettelin tätä mistä hän puhui, mutta tulisin pian tietämään mitäse oli!

Siiten Vera Aukaisi vyöni ja farkkujeni napin ja veti vetoketjun alas. Hän pyysi että teksin samoin hänelle ja vapisevin käsin avasin hänen housunsa. Siten hän kaatoi minut siihen niitylle ja tuli itse perässä. Ähkyin vähän että jopas nyt, mutta Vera sanoi taas että ei hätää, tää kuluu asiaan. Vera hyväili kovettunutta kulliani ja itse hyväilin vaistomaisesti hänen rintojaan jotka olivat siinä hyvin tarjolla. Paine kasvoi koko ajan sisälläni enkä yhtään tiennyt ihan että mistä on kysymys, tunne oli todella mahtava!

Sitten Vera pyysi että ottaisin hänen rintaliivinsä pois. Siinä sitten aloin aloin alottelijana etsiä rinsikoiden hakasta ja keksiä että miten ne avataan. Vera jatkoi minun suutelemistani ja huomautti että en ole tainnut montaakaan rintaliiviä riisua elämäni aina ja murjaisin taksisn että kun en ole tyttö niin aika vaikeata se on. No, Vera sitten paussasi vähän ja otti rinsikat itse pois. siinä sitten mulla oli muutama sekunti aikaa huohataa ja pohtia mitä seuraavaksi tapahtuu...

Sitten päästiin takaisn hommiin, riisuttiin siinä housut molemmilta ja pistettiin ne maahan selkää vasten, niin ei ollut niin epämukavaa olla maaten. Siiten Vera sanoi että vaihdetaan paikkoja ja Vera pyöräti makaamaan maahan ja kutsuvasti hymyillen ja ojentaen kätensä, hän pyysi että tulen siihen hänen päälleen. Katsoin häntä siinä, alastomana, rinnat kohollaan, tumma iho ja jalat levällään sopivasti niin että näin hänen alapäänsä. Itselläni alkoi jalkojen välissä tuntumaan tosi kovalta ja aloin ymmärtämään että mitä pornolehtien nakukuvat saavat aikaiseksi.

Kävin siihen hänen päälleen puoli-istualteen ja suutelin häntä ja hyväilin hänen rintojaan ja vatsaansa. Vera äänteli tyytyväisenä ja pyysi etä hyväilisin hänen pilluaan ja sitten hän ohjasi kädellään käteni hänen klitorikselleen ja aukolleen ja sanoi että tuosta kun hellästi pyörittelet ja hyväilet niin hyvin menee. Siiten hän alkoi ääntelehtimään ja pyörimään allani enemmän ja otti osaa omalla kädellän ja toisella hän hyväisi minua. Ja sitten Vera laukesi, hänen pakaransa jännittyivät ja hän sai vain sanotuksi aaaah ahhh. Seuraavaksi hän pyysi että tulisin hänen sisäänsä... En ihan keksinyt heti mitä hän tarkoitti muutta sitten Vera otti jäykkänä sojottavan kullini käteensä ja ohjasi sen mitä ihanimpaan paikaan maan päällä. Tunsin kuinka lämmin hänen vakonsa oli ja meinasin tulla hulluksi siinä, en osannut vielä ihan nauttia tuntemuksesta mutta työnnyin sisään hänen lämpimään ja kosteaan pilluunsa ja kävin makuulle hänen päälleen.

Otin tukea kyynärpäillä maasta suutelin Veraa ja haroin hänen tumman mustaa hiuksiansa ja aloin vedellä kulliani hänen lämpimässä raossaan edestakaisin. En ehtinyt siinä päällä olla kuin kaksi liikettä ja sitten laukesin täysillä. Ensimmäistä kertaa eläessäni laukesin ja tunsin kuinka kehoni värisi ja jännityin ihan kaarelle ja tulin. Voihkasin siinä ja sitten kaikki oli ohi. Vera katsoi minuun ja sanoi että se oli ihanaa, taisi olla eka kertasi? Sanoin että, joo, ja sitten sielä että parempaa en olisi koskaan kuvitellut ekaksi kerraksi, Vera hymyili kauniisti ja pukeuduimme siinä ja lähdimme jatkamaan matkaamme käsikkäin kotiamme kohti....


Jälkeenpäin ajatellen olisi pitänyt olla kumi mukana, mutta mistäs sen taikoo
tollaseen tilanteeseen? Sen jälkeen kyllä hankin kumin ja käyttöä on ollut,
sen verran Vera muutti maailmankuvaani että aina muistan hänet. Tämän jälkeen Vera löysi jonkun toisen poikakaverin (kokemneemman ??) yhdestä toisesta kutosluokan pojasta. Seuraavana vuonna Vera ei enää näkynyt koska hän oli mennyt yläasteelle. Kun itse pääsin seiskalle niin häntä ei enää ollut edes ysiluokkalla. Olisin kyllä toivonut että oltaisiin voitu ottaa joskus uusiksi paremmin varustautuneena.

vuonna -76

10

15717

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Landepaukku

      niin kiljotusvilheita on jonkin verran....

      kestäkää!

    • Jussi2003

      niin se oli poikuudenpoistoa romaanitytöltä. Taisit oppia jotain...?
      Eipä tainnut olla posliini siihen aikaan, vaan täysi viidakko?

      • Landepaukku

        ja muutaman muun kanssa ennen mua, ...


    • jrrrrrr

      Oli miten oli, mutta hyvä tarina!

    • Nipo

      Valitettavasti tuota ei voi uskoa tositarinaksi kun siinä ollaan romaanihenkilön kanssa...

      • Landepaukku

        ... niin voisit olla eri mieltä....


      • ~miiiiiii~
        Landepaukku kirjoitti:

        ... niin voisit olla eri mieltä....

        mä en ymmärrä et miten soot voinu olla tuolloin vasta neljännellä? ja tyttö oli 15??
        on tainnu jäädä luokalle vähän enemmän kuin pari kertaa...


      • niin
        Landepaukku kirjoitti:

        ... niin voisit olla eri mieltä....

        Niin varmaan juu. Voisit tutustua romanikulttuuriin ensin ja sitten alkaa väittää tuota todeksi... Tunnen aika hyvin romanikulttuuria ja muutamastakin jutusta jo sen pohjalta tietää, ettei tarina voi olla tosi. Lisäksi nuo kuvaukset, ei se voi mennä noin. Luulen, että sulla eka kerta taitaa olla vielä edessä. Mutta, hyvä yritys ja ihan hyvää tekstiä, varmaan tosin muiden tekstien lukemisen perusteella kirjoitettua... Kasva, koe ja yritä uudestaan...


      • Landepaukku
        ~miiiiiii~ kirjoitti:

        mä en ymmärrä et miten soot voinu olla tuolloin vasta neljännellä? ja tyttö oli 15??
        on tainnu jäädä luokalle vähän enemmän kuin pari kertaa...

        Ja 11-v .... en siis itse ollut 15-v


      • Landepaukku
        niin kirjoitti:

        Niin varmaan juu. Voisit tutustua romanikulttuuriin ensin ja sitten alkaa väittää tuota todeksi... Tunnen aika hyvin romanikulttuuria ja muutamastakin jutusta jo sen pohjalta tietää, ettei tarina voi olla tosi. Lisäksi nuo kuvaukset, ei se voi mennä noin. Luulen, että sulla eka kerta taitaa olla vielä edessä. Mutta, hyvä yritys ja ihan hyvää tekstiä, varmaan tosin muiden tekstien lukemisen perusteella kirjoitettua... Kasva, koe ja yritä uudestaan...

        En väitä tuota tarinaa todeksi. Tämähän on "seksinovelli" / Ekakerta...;-)

        Ja ei tuo romaanikultturikaan 100% pitävä ole. Jos nyt halutaan hakemalla hakea tarinalle pohjaa.

        ELikkä kyllä sielläkin sattuu ja tapaahtuu (ja sitten heiluu puukko;-)

        Ja eka kerta ei ole edessä päin ;-)


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      97
      2763
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      104
      2350
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      91
      2110
    4. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      16
      1894
    5. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      44
      1741
    6. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      38
      1735
    7. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1706
    8. 114
      1699
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      130
      1491
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1294
    Aihe