Noin vuoden ajan olen kärsinyt erilaisista pelkotiloista. Ehkä jopa paniikkihäiriöstäkin. Eilen se tunne valtasi minut taas, voimakkaampana kuin aiemmin. Tuntui ohimenevästi ettei henki kulje, käsiä hikoilutti ja sydän hakkasi aivan hulluna. Säikähdin oloa ja käsiä alkoi pistellä, olo oli epätodellinen ja huimasi. Tuntui, että menetän hallintani ja sekoan. Toisaalta kärsin sama aikaa myös migreenistä, että saattoikohan epätodelinen olo johtua osaksi myös siitä.?
Migreeni on haitannut elämääni jo pienestä pitäen, viime vuosien aikana se on kuitenkin voimistunut huomattavasti ja kohtauksia tulee usein ja ne ovat rajuja vaikka itselläni onkin hyvä lääkitys. (pronaxen, zomic)Särky ei aina ole niin voimakas, mutta aura vaihe lamaannuttaa minut täysin. Silmissä sumenee, poski ja kaula puutuvat, huimaa ja heikottaa, olo on epätodellinen. Auravaihe haittaa elämääni paljon, mutta estolääkitykseen ei vielä nän nuorena lääkärit suostuneet. Olen alkunut pelkäämään migreenin puhkeamista ja se on varmasti osasyynä pelkokierteeseeni. Uskon itse, että jos en olisi sairastellut tai minulla ei olisi näin voimaksta migreeniä pelkoni olisivat vähäisemmt. Voin olla väärässä! Nyt pelkään etteivät ne kammottavat oireet tulisi enää ikinä ja silloinhan migreeni juuri laukeaakin.
Olen lukiolaistyttö ja erittäin kova jännittämään kaikkea mahdollista. Puheita, esitelmiä,sosiaalisissa tilanteissa puolitutuille puhumista ym. Ala-asteella minua kiusattiin ja siitä on jäänyt itsetuntooni iso kolhu, en luota itseeni minulla on huono itsetunto ja ajattelen aina mitähän muut ajattelevat minusta. Tiedän että se on turhaa. Elämäni viime vuodet ovat olleet myös melko stressaavia niin koulun kuin muun elämänikin kanssa. Sairastuin muutama vuosi sitten vakavasti, mutta nyt jo hyvää vauhtia paranemassa. Voisnkin sanoa, ett asiani ovat nyt paremmin kuin koskaan. Olen terve, minulla on hyvä koti ja ystävät, mutta en vain osaa nauttia ja arvostaa itseäni ja elämääni. Mietin, että entäs jos satuu sitä ja tätä ja ajatus saa minusta vallan enkä kykene elämään täysillä. Joko pyörin menneessä, siinä että minua kisattiin tai mietin tulevaa entäs jos sairastun, tai oikeastan pelkään, että jos minulla tulee taas paniikin kaltaisia oit´reita. Kaikenmaailman rituaalit ja miettiminen ja pelkäminen hallitsevat elämääni. Ajattelen noidankehä on saanut minut pauloihinsa, enkä ole päässyt sieltä ulos vaikka olen kuinka yrittänyt. Pelot hallitsevat elämääni täysin. Ajoittain pelot unohtuvat ja uskalan elää, nauttia elämästä ja ystävistä, mutta toisinaan se on täysin mahdotonta.
Kaiken tämän valituksen jälkeen saattaa olla vaikea uskoa, että kaikesta huolimatta olen kuitenkin positiivinen, valoisa ja realistinen ihminen, joka nauttii elämästään ja ystävistään. Välillä pelot kassvavat kuitenkin liian suuriksi ja valtaavat sisimpäni, jolloin tavallinen toimintakykyni lamaantuu. Jaksan kuitenkin uskoa hyvää tulevaisuuteni. :)
Kiitos jos joku teistä jaksoi lukea tarinani. Olisi mukava kuulla näkemyksiänne...
-mallu-
Migreeni on haitannut elämääni jo pienestä pitäen, viime vuosien aikana se on kuitenkin voimistunut huomattavasti ja kohtauksia tulee usein ja ne ovat rajuja vaikka itselläni onkin hyvä lääkitys. (pronaxen, zomic)Särky ei aina ole niin voimakas, mutta aura vaihe lamaannuttaa minut täysin. Silmissä sumenee, poski ja kaula puutuvat, huimaa ja heikottaa, olo on epätodellinen. Auravaihe haittaa elämääni paljon, mutta estolääkitykseen ei vielä nän nuorena lääkärit suostuneet. Olen alkunut pelkäämään migreenin puhkeamista ja se on varmasti osasyynä pelkokierteeseeni. Uskon itse, että jos en olisi sairastellut tai minulla ei olisi näin voimaksta migreeniä pelkoni olisivat vähäisemmt. Voin olla väärässä! Nyt pelkään etteivät ne kammottavat oireet tulisi enää ikinä ja silloinhan migreeni juuri laukeaakin.
Olen lukiolaistyttö ja erittäin kova jännittämään kaikkea mahdollista. Puheita, esitelmiä,sosiaalisissa tilanteissa puolitutuille puhumista ym. Ala-asteella minua kiusattiin ja siitä on jäänyt itsetuntooni iso kolhu, en luota itseeni minulla on huono itsetunto ja ajattelen aina mitähän muut ajattelevat minusta. Tiedän että se on turhaa. Elämäni viime vuodet ovat olleet myös melko stressaavia niin koulun kuin muun elämänikin kanssa. Sairastuin muutama vuosi sitten vakavasti, mutta nyt jo hyvää vauhtia paranemassa. Voisnkin sanoa, ett asiani ovat nyt paremmin kuin koskaan. Olen terve, minulla on hyvä koti ja ystävät, mutta en vain osaa nauttia ja arvostaa itseäni ja elämääni. Mietin, että entäs jos satuu sitä ja tätä ja ajatus saa minusta vallan enkä kykene elämään täysillä. Joko pyörin menneessä, siinä että minua kisattiin tai mietin tulevaa entäs jos sairastun, tai oikeastan pelkään, että jos minulla tulee taas paniikin kaltaisia oit´reita. Kaikenmaailman rituaalit ja miettiminen ja pelkäminen hallitsevat elämääni. Ajattelen noidankehä on saanut minut pauloihinsa, enkä ole päässyt sieltä ulos vaikka olen kuinka yrittänyt. Pelot hallitsevat elämääni täysin. Ajoittain pelot unohtuvat ja uskalan elää, nauttia elämästä ja ystävistä, mutta toisinaan se on täysin mahdotonta.
Kaiken tämän valituksen jälkeen saattaa olla vaikea uskoa, että kaikesta huolimatta olen kuitenkin positiivinen, valoisa ja realistinen ihminen, joka nauttii elämästään ja ystävistään. Välillä pelot kassvavat kuitenkin liian suuriksi ja valtaavat sisimpäni, jolloin tavallinen toimintakykyni lamaantuu. Jaksan kuitenkin uskoa hyvää tulevaisuuteni. :)
Kiitos jos joku teistä jaksoi lukea tarinani. Olisi mukava kuulla näkemyksiänne...
-mallu-
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.