Synnytykseen on vielä paljon aikaa. Olen vasta raskauden toisella kolmanneksella. Haluaisin näin etukäteen tietoa "pelkoklinikoista". Tarkoitan poliklinikoita tai missä nyt peloista keskustellaan. Synnytän todennäköisesti sektiolla. Ainakin yksi lääkäri on sanonut, että sektiota minulle ehdotetaan edellisen synnytksen vuoksi. En vielä tiedä onko syynä pelkkä henkinen puoli vai myös fysiologinen. Toki henkinen puoli löytyy ainakin. Ponnistusvaihe kesti viimeksi 2h joten kai joku fysiologinensyy on myös olemassa.
Pitkä sepustus, mutta siis itse kysymys oli, että miten teillä jotka olette pelänneet synnytys pelkokeskustelut ovat auttaneet? Monihan voi pelätä myös sektiota kuten minä. Toki pelkään vielä enemmän alatiesynnytystä, mutta siinä synnytykseen voi itsekkin hieman vaikuttaa, jos kaikki menee hyvin.
Pelkään yksin jäämistä. Pelkään heräämöön menoa (sinne ei taida mies päästä). Pelkään veritulppia. Pelkään kipua. Epiduraalin laitto onnistui viimeksi hyvin, joten sitä en pelkää. Sektion jälkeistä kipua en pelkää, koska uskon lääkkeiden auttavan. Tämän tekstin jälkeen moni voisi todeta, miksi "hankkia" lapsia, jos pelkää noin kovasti. Lapsi on kuitenkin meille erittäin odotettu ja pitkään toivottu. En muuten pelkää elämässä asiota, olen melko rohkea ja puhelias. Synnytyspelko on vain muodostunut möykyksi, jota pitää vähitellen purkaa.
Pitkä sepustus, mutta siis itse kysymys oli, että miten teillä jotka olette pelänneet synnytys pelkokeskustelut ovat auttaneet? Monihan voi pelätä myös sektiota kuten minä. Toki pelkään vielä enemmän alatiesynnytystä, mutta siinä synnytykseen voi itsekkin hieman vaikuttaa, jos kaikki menee hyvin.
Pelkään yksin jäämistä. Pelkään heräämöön menoa (sinne ei taida mies päästä). Pelkään veritulppia. Pelkään kipua. Epiduraalin laitto onnistui viimeksi hyvin, joten sitä en pelkää. Sektion jälkeistä kipua en pelkää, koska uskon lääkkeiden auttavan. Tämän tekstin jälkeen moni voisi todeta, miksi "hankkia" lapsia, jos pelkää noin kovasti. Lapsi on kuitenkin meille erittäin odotettu ja pitkään toivottu. En muuten pelkää elämässä asiota, olen melko rohkea ja puhelias. Synnytyspelko on vain muodostunut möykyksi, jota pitää vähitellen purkaa.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Minä pelkään myös kaikkea, jopa pienen pientä verikoetta. Silti olen "selvinnyt" kahdesta sektiosta:)
Mies saa olla vierellä leikkauksessa, etkä heräämössä kauaa ole, koska sektioon ei nukuteta. Tarkkailevat hetken siellä. Hyvää huolta pitävät ja lääkettä saa jos alkaa jossakin tuntumaan.
Sektio on nopea toimenpide, näin jälkikäteen jos vielä sinne joutuisin, niin jännittäisin sen jälkeisiä kipuja enemmän kuin itse leikkausta.
Nyt kun näistä alkaa olemaan jokunen vuosi, niin piikkikammoni on yhtä kauhea kuin ennen näitä sektioita. Jossakin vaiheessa se nimittäin vähän rauhottui. Nyt en voi viedä edes lapsiani verikokeelle, kun pökrään sinne.
Kyllä se siitä, me naiset ollaan uskomattoman sitkeää sakkia!!
Itsekin jännitin ensimmäistä sektiota kovin, mutta kun aloitettiin valmistelevat toimet, huomasinkin yllättäen, että enää ei jännitä ollenkaan, vaikka alunperin luulin, että siinä vaiheessa tulee viimeistään kunnon paniikki päälle.. :) Sen ammattitaitoisen ihmismäärän keskellä ei yksinkertaisesti voinut tuntea olevansa muuta kuin turvassa! Veritulppia ym. on turha alkaa miettimään ja pelkäämään etukäteen, koska eivät ne tosiaankaan ole mitään peruskamaa, ja niihinkin on olemassa hoidot, jos sellaisen sattuu saamaan.
Sektion jälkeiset kipulääkkeet eivät toimineet ainakaan minulla, oli kuin olisi junan alle jäänyt. Törkeässä huumeessa piti ne päivät kulkea, imettääkään ei noissa lääkkeissä voinut. Satakertaa olisin vaihtanut alatiesynnytykseen...
ei ollut juurikaan kipuja kummankaan sektion jälkeen, vaikka muuta lääkitystä ei ollut kuin Para tabs- pillerit (eivät tosiaankaan mikään vahva lääkitys). :)
Minäkin pelkään sektiota. Olisin viimeksi halunnut viimeiseen asti synnyttää, mutta jouduin sektioon lapsen hyvinvoinnin vuoksi. Siis pelkäsin sektiota jo ennen kuin jouduin siihen...
No epiduraalin laitto meni päin p******tä, olin horkassa koko syntymän ajan, sektion jälkeen todella kipeä ja kaiken kukkuraksi oksensin pari päivää..... Puhumattakaan siitä että olisi jaksanut hoitaa siinä pientä... Että en ihmettele jos pelkää sektiota.
Mutta kyllä siellä mies saa olla mukana. Suunnitellussa sektiossa siis. Eli ihan leikkaussalissa ja heräämössäkin, jos ei sitten halua olla vauvan kanssa.
Mutta omasta karmeasta kokemuksesta huolimatta toivon että sinulla ap. menee kaikki hyvin. Olenhan minäkin hengissä, vaikka oli kamala kokemus. Hyvää vointia!
kuulla kommentteja. Minä en sektion jälkeistä kipua pelkää, koska alatiesynnytksen jälkeen minut pumpattiin täyteen lääkkeitä ja kivut olivat poissa. Toki olen ilman vahvoja lääkkeitä, jotka estävät imetyksen, jos pystyn. Kuullostaa väliinpitämättömältä, mutta lasta ehtii imettää kotonakin, jos kivuiltaa ei pysty sairaalassa.
joissakin paikoissa pääsee mukaan ja joisskain ei ja sitten voi olal ihan ajastakin kiinni miten käy jne
Parhaan tiedon saat joko kysymällä neuvolasta tai polilta suoraan.
Onhan tuossa vähän puun ja kuoren välissä jos pelkää kaikkea. Lopulta valinta on sitten tehtävä kahden pahan välillä tai jos tuuria on niin toiset tekee sen sun puolesta lääketieteellisin perustein.
Huono kokemus jättää ikäviä muistoja ja niillä on tapana kasva akun niitä muistelee. Ei näe hetken kuluttua kuin ne huonot asiat ja hyvät jää sivuun. Keskustelun pitäisi auttaa siihen ainakin jossain määrin.
Its epelkää pistämistä joten puuduttelut on ihan kammo ja joku leikkaus hereillä aiheutta apaniikin! Onneksi alatie onnistuu..
Tsemppiä vaan sinne ja todellakin se oikea tieto tuo sen parhana avun ja helpotuksen.
samantapaisissa tilanteissa. itsellä taas esikoinen leikkattiin synnytyspelon takia ja leikkaus epäonnistui kohdallani aikapahasti ja melkeen oli kohdunpoisto edessä mutta onneksi toisella avaamisella kaikki onnistui hyvin ja kohtu jätettiin ja vuotavat suonet saatiin solmittua yhteen. oli aika tramaatista ja nyt suunnitellaan toista lasta ja alakautta synnytän jos vaan mahdollista vaikka se pelko kummitelleekin, voimakkaampi pelko tuli siihen leikkaukseen. ja elän siinä määrin sen synnytys asian kanssa että lapset antaa niin paljon että mä haluun toisenkin oli tilanne mikä tahansa ja pelko mikä tahansa. eka lapsi on tuonut niin paljon onnellisuutta ja kaikkea. meen kans juttelee pelkopolille tai jonnekin kun tulee ajan kohtaiseksi.
Kerrot, että leikkaus onnistui aika pahasti kohdallasi. Miten oireilit ? Tapahtuiko siis niin, että jotkut suonet jäi vuotamaan, miten ? Ja vatsa siis jouduttiin avaamaan uudelleen... Saitko mitään korvausta tilanteesta ? Eikös tuollainen ole lääkärin moka ?
siis eka leikkaus meni siis ihan männkikköön. lääkärin moka! mut eihän ne siellä sitä myöntäneet ja ajattelin et okei yksi tuhannesta ja se kävi sit mulle. yleensä jos jotain käy niin silloin ne tulee 100% . ja mä oon niin kiltti etten mä sit ruvennu viemää eteenpäin asiaa kun kerran hengissä selvittii ja toivuttiin ihan normaalisti ja lääkärit ja hoitajat ihmetteli toden teolla sitä miten voi olla mahdollista!! veri arvot kohos nopeesti ym.
heräämössä vuosin vaan verta ja hoitajat sitten hiero kohtuu että supistuisi ja ihmetteli kun vuoto ei lakkaa, enkä tajunnu siinä tilanteessa onko jokin vialla. kaksi tuntii siinä ihmetteli ja anestesialääkäri tuli juttelee ja sano et nyt leikkaus huone vapaaksi katsotaan mikä vuotaa. sai sitten kaksi suonta kiinni jotka oli jäänyt vuotamaan! toinen leikkaus onnistui! kohtuun laitettiin vielä verkot että pitää sen ns kiinni tai miten sen saanoo, supistettuna. kyllä lääkärit kaikella pelotteli! huh huh.
Valitettavasti nuo on niitä section tympeimpiä komplikaatioita. Mutta kait sinulle kerrottiin, jos sectiosi pereustui pelkoon, että siinä on riskinsä?
Onneksi selvisit ja suurin osa muistakin, joille noin käy, mutta kurjia ovat varsinkin ne, jotka kohtunsa menettävät.