Kuinka pitkään allergia oireita?

mk80

Kuinka pitkään allergia oireita voi tulla altistuksen jälkeen? Epäilen pojan saaneen oireita maissista. Annoin viime viikon pojalle maissia ja pari päivää aloittamisen jälkeen toinen poski tuli punaiseksi. Yleensä yön aikana häviää ja päivällä tulee takaisin. Lisäksi pojalla tuli hirveät ilmavaivat ja ripulia joka haisi kamalalta ja pylly punoitti. Lopetin maissin sunnununtaina, eli pari päivää sitten. Ilmavaivat, ripuli ja pyllyn punoitus hävisivät mutta edelleen toinen poski punoittaa. Onkohan allergiaa? Tämä on nyt kolmas viikko kun on maisteltu kiinteitä, aluksi bataattia, sitten viikko maissia ja nyt annoin perunaa. Rintamaidolla mennään muuten.

9

2961

    Vastaukset 9

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • pojun äiti

      Ihottuman paraneminen voi kestää viikonkin, varsinkin jos sitä ei rasvaa millään (kortisoni on yleensä tehokkain allergiaihottumille).

      Ja mitään uutta ei kannata aloittaa ennen kuin edellisen aiheuttamat oireet ovat hävinneet, koska jos uusikin ruoka on sopimaton, voi se ylläpitää vanhoja oireita. Kortisonivoiteen käytön jälkeen olisi hyvä pitää 2 vrk tauko ennen uuden ruoan kokeilua, jotta voisit olla varma, ettei kortisoni peitä mahdollisia allergiaoireita.

      Eli se, mitä suosittelen, on että jätät sen perunan pois niin pitkäksi aikaa, että saat lapsesi ihon kuntoon. Sitten uudestaan perunaa maistelemaan. Toivottavasti se sopii.

      • mk80

        Kiitos vastauksesta, enpä tuota ajatellutkaan. Jätän siis perunan nyt tauolle vähäksi aikaa ja jatkan bataatilla kun siitä ei tullut mitään oireita. Toivottavasti ihottuma paranee pian. Olen Bebanten-voidetta laittanut ihottumaan, täytyy neuvolasta kysyä tosta kortisonivoiteesta. Eli jos ihottuma ei ole parantunut viikossa on se mahdollisesti jostakin muusta johtuvaa...

      • pojun äiti
        mk80 kirjoitti:

        Tuo viikko oli ikäänkuin hatusta vetäisty, koska minun lapseni eivät ole juurikaan ihottumalla oireilleet. Eli en tiedä, mikä on ns. maksimiaika, minkä ihotutman paraneminen "saa" kestää.

        Jos et neuvolaan pääse, niin apteekista saa ilman reseptia sellaista voidetta kuin Sibicort.

        Toillainen tuli vielä mieleen, että jos imetät, niin se maissi kannattaa jättää myös omasta ruokavaliostasi pois ainakin oireiden parantelun ajaksi.

      • mammali

        kävi ilman oirehtimisia vasta liki vuoden iässä. Tosin onkin moniallerginen.Harva suomessa ajattelee perunaa, mutta lekuri sanoi sen yleistyvän lujaa tahtia.

      • mk80
        pojun äiti kirjoitti:

        Olen huomenna menossa neuvolaan täytyy siellä jutella asiasta. Ihmetyttää vain että miksi vain toinen poski punoittaa. Punoittava alue näytti jo pienentyneen mutta illalla lehahti taas punaisemmaksi annoin ennen sitä lactophilus-maitohappobakteeria ja tissiä...Tuskin tuo maitohappobakteeri voi ihottumaa aiheuttaa vai voiko? Ehkä yritän pärjätä pelkällä imetyksellä siihen saakka kunnes ihottuma häviää ja sitten jatkaa maistelua.

      • ...

        Meillä pojalla punoitti posket imetyksen yhteydessä (alkoi noin 5kk iässä selkeesti punottaan), löytyikin sit maitoallergia...
        Mut jos teillä se alko selkeesti maissia kokeillessa niin voi olla siitäkin. Meillä kaikki allergiat (niitä on paljon) oireilee alkuun niin että posket punottaa, vasta muutaman päivän käytön jälkeen tulee muualle ihottumaa (paitsi maito, vehnä ja muna oireilee heti voimakkaasti). Ja sit lopuks menee vatta sekasin.
        Sit siitä oireilun kestosta, meillä pahimmillaan mennyt 2 viikkoo ihon parantaluun.

      • ...
        mammali kirjoitti:

        kävi ilman oirehtimisia vasta liki vuoden iässä. Tosin onkin moniallerginen.Harva suomessa ajattelee perunaa, mutta lekuri sanoi sen yleistyvän lujaa tahtia.

        Täällä toinen peruna-allergikko ja ikää on jo 1,5v. Mutta on siitä ruokavaliosta paljon muutakin pois.

    • hennis

      kuinka kauan muilla on mennyt siihen että poskien ihottuma paranee, kun epäilty pahis on jätetty pois ruokavaliosta?

      voiko ihottuma tulla jo 1. tai 2. päivänä siitä kun "pahis" on otettu ruokavalioon (ihan makuannoksina)?

      • kolmen allergisen äiti

        Iho-oireet (kuten myös suolioireet) voivat ilmaantua heti, kun sopimatonta ruokaa on syöty, tai sitten viiveellä muutamasta tunnista pariinkin viikkoon.

        Meillä on iho alkanut olemaan parempi jo muutamassa päivässä, mutta sellainen viikko pari on mennyt ennen kuin posket on olleet täysin kunnossa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä hänessä

      Saa sut kuumaksi?
      Ikävä
      99
      1568
    2. Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmella

      Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmen torin laitamilla. Poliisi epäilee tutkivansa tapausta. Silminnäkijä
      Suomussalmi
      39
      1155
    3. Kattoikkuna puuttui - vai puuttuiko sittenkään?

      Tönölään ei saatu mökkejä, kun kattoikkunasta oli pula. Näyttää konkurssihakemus tulleen kuitenkin 31.8., joten kattoikk
      Kuhmo
      23
      930
    4. Petteri A-studiossa: "Ihmiset ovat alkaneet saada töitä" ..mitä vitt..

      Missä todellisuudessa toi Orpo oikein elää, Suomen työttömyys 2000-luvun ja EU/OECD-maiden korkein tuplat niiden keskita
      Maailman menoa
      164
      761
    5. Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.

      Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.
      Kajaani
      13
      730
    6. Nythän todellisuus on kuitenkin se

      että miehen täytyy tehdä miehen työ. Olla mies. Naisen täytyy tehdä naisen työ. Olla nainen. Voimme puhua pehmeitä ja
      Sinkut
      200
      695
    7. Hei sinä nainen

      Haluaisin koko ajan olla kiinni sinussa😟❤️❤️
      Ikävä
      46
      679
    8. Kuka oli kuskina

      Volvo suistunut päin koivua torin laidalla? Oliko vauhtia liikaa vai sairaskohtaus vai humala?
      Suomussalmi
      13
      647
    9. Onko kaivattusi

      hyvä ihminen? Kerro
      Ikävä
      33
      580
    10. Mies sun käytös satutti...

      Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.
      Ikävä
      39
      578
    Aihe