pitkään ihmetyttänyt kun joka paikassa vaahdotaan klamydiasta kuinka se leviää jne., mutta senhän saa antibiooteilla hoidettua, eikä siihen kuole. Toisin on kondylooman kanssa, sen aiheuttamaan syöpään voi kuolla, joten se on mielestäni paljon vaarallisempi sukupuolitauti kuin klamydia, eikä siitä meuhkata julkisuudessa läheskään niin paljon. Merkillistä...
Mua
on jo
4349
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Klamydia voi esiintyä oireettomana. Silloin kaikki eivät osaa hoitaa sitä. Ja turha antibioottikuuri se on, jos on klamydian hankkinut, kun olisi voinut turvaseksiä käyttää.
Klamydia voi aiheuttaa hoitamattomana hedelmättömyyttä. Rauhassa muhiva oireeton klamydiatulehdus on siten salakavala tappaja. Se tappaa naisen mahdollisuuden saada lapsia!!!
Kun käy säännöllisesti tutkimuksissa, mahdolliset syöpäsolut ehditään havaita, ennen kuin ne tappavat.
Siis toi "sehän voidaan hoitaa antibiooteilla" on niin LAPSEN suusta...tyyliin: "pannaan ensin paljaalla ja haetaan sitten lääkkeet"...!
TSIISÖS!
aloittaja ei lopulta tarkoittanutkaan, että pannaan kaikessa rauhassa ensin paljaaltaan ja sitten haetaan lääkkeet. Ehkä hän tarkoitti sitä, että kondyloomasta lopulta puhutaan ja valistetaan todella vähän, sillä harvoin siitä kuulee juuri muuta kuin mainittavan. Hiv:stä, klamydiasta, tippurista, herpeksestä, hepatiiteista ja jopa kupasta kuulee puhuttavan paljon tarkemmin kuin kondyloomasta. Kondylooma on kuitenkin virus joka jää elimistöön (paitsi niillä joillakin onnekkailla, joilta se ihmeesti katoaa..) vaikka näkyviä oireita ei olisikaan. Mutta kondylooman seurauksena voi kuitenkin olla syöpä, joten ei se aivan pieni asia ole. Nuo kaikki muut edellä mainitut taudit voivat olla miehellekin kivuliaita ja ikäviä, mutta kondyloomasta mies selviää usein suhteellisen helposti, verrattuna naiseen. Johtuisiko sitten siitä, että ko. ongelmaa vähätellään tyyliin: papillooma-virus (kondylooma) on hyvin yleinen virus, melkein jokainen saa jonkin papillooma-virustartunnan elämänsä aikana..
tätä tarkoitin, siis en suinkaan sitä, että paljaalla vetelemään vaan. Näköjään jotkut vaan haluaa käsittää asiat täysin päin p:tä.
Siksikin olen asiaa mietiskellyt koska minulla on teini-iässä ollut klamydia ja nyt aikuisiällä kondylooma ja kaiken huipuksi kun se lääkärissä todettiin, niin lääkäri höpötti, että se on virusperäinen naisten vaiva kuten hiivatulehduskin, sukupuolitauti jäi mainitsematta, aika omituista käytöstä lääkäriltä.