Olisi tarkoitus paikallisesta puutarhamyylästä ostaa tammi. Kuinka nopeasti otsikon mukainen tammen vesa kasvaa?
Olen käsittänyt, että tammi on hidaskasvuinen. Onko tuollainen metrinen tappi n. 2 vuotias?
Pihamme on aika savinen (vanhaa peltoa). Tarviiko kaivaa iso kuoppa ja täyttää se mullalla ennen istutusta?
Tammi 100 - 125 cm
7
8255
Vastaukset 7
- vanhempi on
Sanoisin kasvuolosuhteita muuten tuntematta, että metrinen tammentaimi on n. (5...)10 vuotias. Kasvu on alussa todella hidasta eikä tammi kasva 5 vuodessa juurikaan polvenkorkuista pidemmäksi. 10-20 vuotias tammi kasvaa reippaammin, kunnes kasvu taas hidastuu.
Voithan kysäistä puutarhamyymälästä, mikä on taimen ikä?- parivuotias
edellinen vastaaja olikeilla linjoilla kasvunsuhteen. Tammi kasvaa myös ensin korkeutta kapeana jonka jälkeen vasta alkaa leveyskasvu.
ÄLÄ missään nimessä kaiva savimaahan kuoppaa ja täytä sitä pussimullalla saat siitä istutus saavin taimelle jossa vesi seisoo, vaikka olisi kuution monttu.
Mielummin kumpareistutus jos nyt ollenkaan on tarvetta laittaa uutta multaa kun on kerta peltomaata jota on kuitenkin viljelty.
Ei luonnossakaan kukaan taimille "parempaa" multaa laita ja silti nuo hyvin kasvavat. Kunhan muistat kalkin. - painetta piisaa
parivuotias kirjoitti:
edellinen vastaaja olikeilla linjoilla kasvunsuhteen. Tammi kasvaa myös ensin korkeutta kapeana jonka jälkeen vasta alkaa leveyskasvu.
ÄLÄ missään nimessä kaiva savimaahan kuoppaa ja täytä sitä pussimullalla saat siitä istutus saavin taimelle jossa vesi seisoo, vaikka olisi kuution monttu.
Mielummin kumpareistutus jos nyt ollenkaan on tarvetta laittaa uutta multaa kun on kerta peltomaata jota on kuitenkin viljelty.
Ei luonnossakaan kukaan taimille "parempaa" multaa laita ja silti nuo hyvin kasvavat. Kunhan muistat kalkin.Tammilla on yksi parhaista juuripaineista ja kykenee siksikin kasvamaan jäykilläkin mailla.
Hyvä tuenta alkuvaiheessa on paikallaan, ettei kasvu lähde vinoon, jolloin energiaa kuluu fotonastisiin liikkeisiin turhaan. Tammi menestyy hemiboreaalisella byöhykkeellä mainiosti. - Tamminen
painetta piisaa kirjoitti:
Tammilla on yksi parhaista juuripaineista ja kykenee siksikin kasvamaan jäykilläkin mailla.
Hyvä tuenta alkuvaiheessa on paikallaan, ettei kasvu lähde vinoon, jolloin energiaa kuluu fotonastisiin liikkeisiin turhaan. Tammi menestyy hemiboreaalisella byöhykkeellä mainiosti.ottamatta..?
No, leikki leikkinä.. jotkut vaan tykkää "esittää" sivistyssanoilla.. :)
- Anonyymi
meidän pihaan on luonto istuttanut tammen alun. Ikää noin 5 vuotta.keväällä oli noin 1,5metrinen Tänä kesänä innostui kasvamaan,kuin putkea.Tähän mennessä kasvanut 183 sm 23/8 2024 .Ja kasvu jatkuu On otettu valokuva todisteeksi
- Anonyymi
Luonnon taimi on ollut jo 5 vuotias siinä vaiheessa kun se on vasta huomattu.
- Anonyymi
Meillä noin -06 istutettu tammen taimi on jo kaatokunnossa. Kasvanut korkeutta n.kahdeksan metriä ja leveyttä liikaa. Täyttänyt kssvupaikkansa ja varjostaa pihaa. Istutettu väärään kohtaan. Tammi vaatii valtavasti tilaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Olivia Oras kuollut
Taidepariskunta Reijo Oraksen ja Johanna Oraksen ihana päivänsade. Liian nuorena lähti. Osanotto läheisille 🥲 IS1192940Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.
Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.161061Mies sun käytös satutti...
Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.63883Onko ankeampaa kyläpahasta kuin Haapavesi?
Koiria kidutetaan, mustalaiset vie invaparkit, makkarakastike on finedining, kylät kuolee pois, nuoret häipyy pois ja ke51836- 52799
- 47684
Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?
Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍79655- 80626
- 50625
Tönölän hukkaputki
Tönölään rakennettiin kunnon hukkaputki verorahoilla. Ihmettelin tätä mökki sekamelskaa jo alunperin, Eikö tuollainen le35614