Haluan kirjoittaa tarinani tänne ja kannustaa muita etteivät ikinä alkaisi laihduttaa tällä tavoin. Elikkäs ennen joulua painoin 66kg ja oon n. 161cm pitkä.. tunsin itteni läskiks vaik en todellakaan loppujen lopuks ollut! Laihdutin ekat 10kg kahdessa kuukaudessa syömällä alle 100kcal/päivä... välillä sorruin ahmimaan järettömästi ja siitä seurasi hirveä morkkis ja masentunu olo.. paino jumitti noin kuukauden paikoillaan ja sit laihduin taas.. nyt painan noin 50kg, vaikka alku tavoitteeni oli 55kg.. Sitten aloin miettimään ettei tässä oo mitään järkee, kiitos ystävieni. En ole sen parempi laihana luikkunu kuin hieman tukevampanakaan.. Elämä on liian lyhyt ainaiseen laihduttamiseen. ennen ajattelin etten ikinä voisi syödä 500kcal enempää, nyt olen nostanut kalorit 1200:aan ja seuraavak siirryn 1600kcal/päivä, eli suurinpiirtein sen verran kuin kulutankin. Tuntui etten pysty hyväksymään itseäni, en vaikka kuinka laihduttaisin. Aloin katsomaan muita ihmisiä, he eivät todellakaan ole kaikki laihoja mutta silti ihailen niitä! Nyt mulle on ihan sama vaikka lihoisin hieman takaisin, mutta anoreksiaa en halua enkä halua enää ikinä tuntea morkkista syömisestä.. Itkin melkein joka ilta, tunsin itseni isoksi rumaksi siaksi. Taustalla mulla oli koulukiusausta, läheisistä luopumista sekä sitä että eräs paras kaverini painaa vain 48kg ja on 167 pitkä ja olin sille hirveän kateellinen.. Nyt ku ajattelen, ei se oo loppujen lopuks edes kaunis. Sen vartalo ei ole edes naisellinen..
Pro anat, älkää suuttuku tästä kirjoituksesta.. halauan vain sanoa että olkaa tyytyväisiä itseenne, laihuus ei tuo onnea.. harva vain tajuaa sen ajoissa!
Pro anat, älkää suuttuku tästä kirjoituksesta.. halauan vain sanoa että olkaa tyytyväisiä itseenne, laihuus ei tuo onnea.. harva vain tajuaa sen ajoissa!
Vastaukset 2
Vanhimmat
Jos vois lähettää auringon paistetta, niin täältä pesis! Mun sisko on sun ikänen ja on vähän samaa vikaa... Ensin koulukiusataan ja sit PAM, se painaa ihan liian vähän (en pistä mitään lukuja, ettei ihmiset saa päähänsä mitään haamurajoja).
Se on käyny jutteleen terapiassa jo jonkun aikaa, mut huomaa miten se alkaa taas saamaan otetta elämästä. Monta kertaa on tiputtu takasin pohjalle, mut ehkä tänään...
Hyvää kesää kaikille, jotka jakso lukee loppuun
Joskus olin mielestäni lihava, vaikka olin alipainoinen. Itkin monesti peilin edessä kun reidet ja perse näyttivät mukamas liian suurilta. Onneksi tulin lopulta järkiini, kun siskoni alkoi ilkkua, että pääni näytti kamalan isolta suhteessa vartaloon. Ja kun katsoin peilistä, niin näytin tosiaan ihan tikkarilta=) Se oli kamalan näköistä ja sen jälkeen aloin pikkuhiljaa syödä normaalisti ja jopa toivomaan itselleni naisellisempia muotoja tissejä/peppua. Valitettavasti minulla on luonnostaan niin kapea lantio, että minun on turha koskaan edes unelmoida naisellisista muodoista=( Jalatkin ovat kamalat tikut, vaikka syön normaalisti ja vähän enemmänkin. Poikaystävästä minun on varmaankin turha unelmoida, sillä harvoja poikia kuitenkaan loppupeleissä kiinnostaa liian laihat tytöt. Ystäväpiirissäni kaikkein halutuimpia ovat muodokkaat tytöt ja ruipelot jäävät rannalle ruikuttamaan. Niin se vain menee. Ne muodot juuri erottavat naisen miehestä. Minä näytän vartaloltani pikkupojalta ja ihmettelen suuresti, että miksi joku tahtoo olla vapaaehtoisesti tällainen kuin minä. Itselläni ei ole muuta vaihtoehtoa=(