ruotsinkielisten palvelut kunnissa järejstettävä

Ruotsinkielisillä seuduilla tulee luonnollisesti virkamiesten osata ruotsia. Tätä voi olla vaikea ymmärtää jos on muuttanut täysin suomenkieliseltä seudulta, etenkin kun suomalaisuusihanteeseemme omassa aatevirtausympäristössämme ei kovin helposti kytketä ruotsinkielisyyttä. Se tahtoo jäädä lapsipuolen asemaan.

Ennemminkin tulisi kyseenalaistaa suomen kielen välttämättömyys vanhoilla ruotsinkielisillä seuduilla, jossa ruotsinkieli ei suinkaan aina ole ollut lukumääräisessä vähemmistössä vaan ihan päinvastoin. Suomenkielen tuleminen enemmistöasemaan on suurimmaksi osaksi 1890-luvulta eteenpäin jatkunut ilmiö. Vuonna 1891 oli Helsingissä prosenttiyksikön tarkkuudella yhtä paljon ruotsin- kuin suomenkielisiäkin eli 46/46 ja muita tilastoituja kieliä 8 %.

Se, että ensin suomenkielistetään ruotsinkieliset kunnat ja seudut ja sitten vielä vaaditaan ruotsin kielen alasajoa mm. virkamiesten ruotsinkielentaitovaatimusten alentamisella entisestäänkin on liian paksua. Se on kontraproduktiivista kehitystä.

Ylivoimaisesti suurin osa Suomesta on kielilain puitteissa yksikielistä suomenkielistä seutua, jolloin ruotsin kieltä välttävällä virkamiehellä on hyvät mahdollisuudet työllistyä näillä seuduilla. Ruotsinkielisyys rikastuttaa myös virkamiehen työympäristöä ja mm. siten myös muuta elämää. Ajatellaanpa vaikkapa Valintatalon kassaa, miten paljon kielen työssä käyttäminen ja näin käytännössä lisäopiskeleminen tuo lisää sisältöä työympäristöön ja viihtyvyyteen.