Kertokaapas, minkälaisiin outoihin tapahtumiin tai kanssa vaeltajiin ootte tuolla tallustellessa törmänny? Tuliko joku oudoissa kamppeissa vastaan vai tapasitko legendaarisen pohjosen kävijän?
Itse törmäsin yhdellä reissulla huhuun näkkäritytöstä, jolla ei hetta-pallas reitillä ollut mukanaan muuta kuin näkkäriä. Autiotuvilla muut sitten tarjosivat hänelle ruokaa. Oisikohan ollut jokin veto kyseessä. Mutta nyt tarinoimaan!
Toivottavasti kukaan ei loukkaannu, vaikka itsensä kertomuksesta/-sista tunnistaisi ;)
Itse törmäsin yhdellä reissulla huhuun näkkäritytöstä, jolla ei hetta-pallas reitillä ollut mukanaan muuta kuin näkkäriä. Autiotuvilla muut sitten tarjosivat hänelle ruokaa. Oisikohan ollut jokin veto kyseessä. Mutta nyt tarinoimaan!
Toivottavasti kukaan ei loukkaannu, vaikka itsensä kertomuksesta/-sista tunnistaisi ;)
Vastaukset 10
Vanhimmat
Sotajoella jossa kullankaivajat ahkeroivat menneinävuosiana hevosten kanssa on legendaa.
Sattuipa kullankaivajalle paha tapaturma kun nuotiota tehdessään lipesi kirves kiharasta lapinkoivusta nilkkaan.
Lääkäriin oli kiirus hevosen keralla tietenkin mitä pikimmin asiassa.
Tajunnan menetti verenhukasta johtuen kyseinen kultamies ja luiskahti sotajoen kuohuihin.
Hevonen aina palaa "tallille" ja paikalliset kultamiehet tajusivat tapahtuneen, mennyttä mikä mennyttä.
hevonen laukkasi isäntää etsien alueella edestakas kunnes väsyi ja kuoli pois.....ääni vain jäi kanjoniin jonka kuulee tyynellä ilmalla yön tunteina.
Kun keskittyy kuunelemaan, niin kavioiden kopina kaikuu alueella todellakin....
Kohde on sotajoki ja kultalaan menevän riippusillan tuntuma, höyrykoneen museoitu alue.. Sillan tuntumassa yläpuolella tupa, sekä sauna ja liiteri. varaustupa on puolet rakennuksesta.
8 kesänä ollut alueella viikon kerralla.
Jos joku bongannut fillarilla kulkevia siel niin tavattukin ehkä.
Tarina on siltä osin täyttä totta, että tämmöinen tapahtuma on todellakin sattunut. Saattoi olla 1800-luvun loppua tai 1900-luvun alussa. Oli muistaakseni engelsmanni. Tarinan voi tarkistaa kultakirjallisuudesta.
Noissa kairoissa hääräilee nykyisin mies, jolla on uskomattoman herkkä kuulo. Kuulee korkin narahuksen jopa kolmen kilometrin päähän.Kokkeileppa aukassa kossuputeli, niin kohta istuu vieressä pää kallellaan. Jos satut eksymään, niin oiva konsti saaha apua.
Kaivelen noissa samoissa kairoissa kultaa ja kerran eräs rajamies kertoi eräästä puronvarresta ja kuinka kolkko paikka se on. No miehän tietysti kerran päätin lähteä katsastamaan paikan. Ei muuta kun reppuun evästä, vaskooli ämpäri ja lapio olalle, sitte vain nokialaista etiäpäin.
Se oli semmonen loppukesän kuulakas aurinkoinen päivä. Ei tuullu ja mukavan raikas avara ilma. Kirkkaan vikkelän puron vartta vain ylävirtaa päin.Jo kohta rupesi harjua nousta kummallekin puolelle puron. Maasto nousi pikkuhiljaa ja puro siinä pikkuhiljaa kapeni. Tekasin siinä muutaman koemontun ja pienet kullan merkitkin yhytin.
Jatkoin matkaa ja kohtapa tiesin että nyt on poika perillä. Kymmenisen metriä leveässä kurussa puro vaikeroi alaspäin ja sivuilla nousi kymppimetriset törmät joiden päällä tiheä kynttiläkuusikko. Sammalikko oli paksua ja märkää. Puron vesi näytti mustalta. Taivas kirkas sininen, mutta kurussa kostea vähäsen hämärä.
No vanha haudankaivaja, joka ei ihan vähästä hätkähä alako keitellä kahavit. Tulet pukkasi savut silmille. Vaihoin puolta. Savut käänty taas kohti. Silimiä kirveli. Sain sumpit valmiiksi ja asetuin. Tuli tunne, että nytten minua joku katsoo. Tavallisesti sillon joku on myös tulossa. Ei kuulunu ketään. Mutta koko ajan katto.
Täytyy tunnustaa etten jääny nautiskelemaan hiipuvasta nuotiosta ja hiljaisuudesta. Kamppeet reppuun ja kumisaapasta avarammille maisemille.Tuli siinä pari kertaa vilkaistua taakse että jäihän se kattoja sinne. Ei ollu kiva kaveri.Oli oikiasti kolkko paikka.Pikkuperkelheitten pesäpaikka.
Käytin syksyllä puolukkareissulla yhtä tuttua samassa paikassa, enkä etukäteen aikaisemmasta käynnistäni kertonut mitään. Pysähyttiin ja ehotin pientä lepohetkeä. Kaveri sano että mennään johonki muualle. Ei puolukkasankoa laskenu maahan. Kovin oli rivakka askel pois mennessä.
Että silleen....Sen paikan rinnalla saattaapi joku pimeä kuja Tallinnassa tuntua mukavalle paikalle.
Hyvä juttu, oli totta tahi ei. Näitä lisää...
..taakse neuvommaan kun pasianssia pelaamaan alkaa kannonnokassa tauolla keskellä korpea eksyneenä...
Hyvä on samalla kysellä missä mahtanee olla kun eksynyt.
Meikä tosin jos sattuu joskus eksymään tuolla lapinkairassa niin lähden samantien kotiin tai leiriin.
Et viittis kertoa tarkemmin mistäpäin ko. paikka löytyy? Jos tulis vaikka piipahdettua...
Kun ajat Kutturan tietä n. 30km,niin tie nousee Köysivaaran päälle. Ajat vaaran yli ja kun tie laskeupii, niin se on eka puro joka tien alittaa.Aika pikkunen on se puro, vain rumpu, ei mitään siltaa. Lähet hiippaileen puron vartta ylävirtaan. Oisko kilometrin käppäily. Siinä se on.
Oletko kuullut Lankojärven erakosta? Lankojärvi on Saariselällä.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=2000000000000022&conference=4500000000000271&posting=22000000011642670
Tunnettu vaeltaja on myos Koilliskairan prinsessa. Taitaa olla opettaja ammatiltaan. Myos Saariselallä. Erittäin kokenut yksinvaeltaja. Myos muita kokeneita vaeltajia olen tavannut.
http://www.vaellusnet.com/discus/messages/18/2372.html?1100068580
Oudoista tapahtumista voisi mainita kummitusmaja Haltilla, jossa tuli oltua kaksi yotä. Siitäkin on maininta jossain kirjassa. Olikohan tuo samainen 'Suomen autiomajat'.
...Ne alkaa kyläkokoukset yöllä kun retkeilijät telttoihinsa nukkumaan asettuupi.
Puheesta ei saa selvää vaikka kuin yrittäisikin teltasta kuulostella, mutta siltikin puheenvuorojen pulina on hyvinkin kiivasta välillä. Kun kömmit ulos arvioimaan missä kokous on, niin johan tulikin hiljaista nopeasti?...paras pitää matalaa profiilia kokoustenkin aikana.
Maahiset arvioivat retkeiliää kuinka ok on käytökseltään ja eivät tee kiusaa hetken asukille alueella jos hyväksyntää maahisten havainnoissa ilmenee...
Meillä tuolla Kutturan kairassa oli yksi vuosi kummallinen konekaivaja. Tosi outo tapaus.
Tuli keväällä ostettuaan erään valtauksen ja eikun rupesi koneella möyrimään.
Kävin loppukesästä kattomassa kaveria ja tuo mulle kummastelemaan, että missä se kulta täällä oikein on??? Mie siihen, että pääasiasa tuola maassa. No tämä kyseleen, että voisikko tarkemmin näyttää paikat. Miehän näytin, ettäkö tässä puronvarressahan se, luonnonrihloissa. No onko tässä oikiasti palijon kyssyy kaveri. Mie vastaan siihen tottuuenmukasesti että ainaski 15 kiloa.Mainittin kyllä että se on sotkettu aika suureen maamäärään, joka oleellisesti hiastaa sen talthenottoa.
No mie sitte omille kaivuupaikoille ja siinähän se kesä kulahti lapioa heilutellessa. Välhin kiikaroittin kossupullola, että näkkyykö niitä karhuja. Palijon piti juua, että alako nakehmän. Mutta sitte ko alako näkehmän, niinne karhut pelekäsiki minua, nulistivat pakosale.
Lähin sitte lehtien tippumisaikhan kattomhan tätä konekaivajaa. Oli nälishän syöny jo toisen kumitelan kaivurista. Paistanu kymppi-kolomekymppisesä kastrollin ölijysä. Oli ollu kuulema ko olis verilättyjä syöny. Eikä kultaa ko hätnäppää pikkuputki puolilhan. Akkaki oli kuulema jättäny. Se oliki ainua positiivinen seikka koko kesäsä. Mie sille ehotin, että nyt ko akkaki on jättäny, niin siiry lapiokaivajaksi, sulla on menot tippunu 93 rosenttia. Ei mies aikonu. Siinä viskarssin lapiosa kun ei ole loppukesästä kuulema kovin palijon syötävää.
Ei ole miestä sen koommin näkyny.
Mie kratinoin syyskuulla aina lapiot ja mietin sitä ukkoa, että olipa ranttu ruasta.