homeitiöiden leviäminen

typerä

Minä olen tyhmä, tyhmä, tyhmä...

Kaverini vuokra-asunnossa on ollut monta kattovuotoa. Katto on aivan laho, ja me oltiin huolestuneita, että kuinkahan paljon siellä mahtaa olla hometta. Kattolevyt murtuivat aivan käsiin, kaverini mursi, otti levyja katosta. Sieltä paljastui lahonnutta puuta, valkoista rihmamaista ilmeisesti hometta ja vihreää irtonaista hometta. Katossa kaikki oli rutikuivaa. Laitoin homeisen kattolevyn ihan nenäni alle ja haistoin haisiko se miltään? Ei haissut. Minulla ei ollut mitään suojuksia, tiedän, tiedän, tosi tyhmää. Tästä on noin viikko aikaa, minulla on siitä illasta asti särkenyt todella paljon pää. Mahtaako päänsärky johtua jostain muusta, eikö oireen pitäisi helpottua, kun ei ole enään siinä asunnossa.

Nämä minun typeryydet eivät loppuneet tähän. Olin asunnossa toisen kerran. Minulle tuli mieleen, että täällä palstalla ihmiset lähettelevät joskus kuvia homeista. Otin sieltä katosta homeisia rakenteita, toin ne kotiin keskeiselle paikalle, otin valokuvia ja laitoin purkkiin. Tämä oli varmaan tässä tapahtumaketjussa kaikkein typerin teko. Homeitiöt levisivät varmaan kuivasta homeesta koko asuntoon. Saanko itiöitä mitenkään pois asunnosta? Onneksi meillä on koneellinen poistoilma. Minua ahdistaa tämä homejuttu lasteni puolesta. Pelkään, että homemyrkkyä erittyy rintamaitoni kautta lapseen. Pelkään myös, että he saavat oireita homeesta, kun toin sitä kotiin. Jos poika saa esikoulusta jonkun flunssaviruksen ja tartuttaa sen muihin lapsiin minä alan heti ajattelemaan, että heillä oli heikentynyt vastustuskyky homeen takia. ONKO TEIDÄN MIELESTÄ MAHDOLLISTA, ETTÄ HOMEEN AINUT OIRE ON SE, ETTÄ VASTUSTUSKYKY FLUNSSIIN ON HEIKENTYNYT? Kuinkahan kauan ihmiset ovat usein altistuneita homeelle ennenkuin vastustuskyky laskee? Luulisi nyt sitä ennen tulevan ärsytysoireita, jos kerran limakalvot ovat ärtyneet ja siksi virukset pääsevät puremaan niihin paremmin. Puhutaan myös vastustuskyvyn lamaantumisesta, luulisi senkin nyt kestävän aika kauan ennenkuin se tapahtuu?

Tiedän, että olen tosi tyhmä. Älä kuitenkaan kerro sitä minulle, olen niin ahdistunut muutenkin. MITÄ TEEN? MITEN SAAN HOMEITIÖT KODISTAMME POIS?

11

3254

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • itiöitä jo muutenkin

      Homeitiöitä on luonnostaan jatkuvasti ilmassa jossain määrin, terveessäkin töllissä, joten ei huolta ellei jostain ala hirmuinen kasvusto (epätodennäköistä jos kerran paikat on kuivia).
      Itse olen ollut useammassakin paikassa "nuuskimassa" eikä päänsärkyä tule kuin stressistä... älä ressaa, kyllä se siitä...

    • kuinka merkitsevää

      En tiedä, mikä osuus haistelulla on päänsärkyyn tai kuinka vaarallista tuo homeisten rakenteiden kotiin tuominen on, jos perheessä ei ole allergisia tai homeherkistyneitä. Eihän se hyvä juttu tietenkään ole. Itselleni tuo olisi hyvin vakava asia, mutta reagoin jo hyvin pienistä homemääristä.

      Nyt kannattaa siivota tosi perusteellisesti hyvällä imurilla (hepa-suodattimellisella) ja imuroinnin jälkeen vaihtaa pölypussi ja ehkä myös hepa-suodatinkin. Imuroi siis aivan kaikki, mihin suinkin yltät: katto, seinät, huonekalut taustoineen, sohvat jne. järjestelmällisesti ylhäältä alaspäin. Tuuleta imuroinnin jälkeen ristivedolla. Jos tilassa, jossa käsittelit homeista rakennusmateriaalia, on tekstiilejä, pese ne kuudessakympissä. Laita tekstiilit pesuun jo enen imurointia ja laita ne takaisin paikoilleen vasta imuroinnin jälkeen.

    • pikku Myy

      Yksittäinen altistus ei ole vaaraksi sinulle. Ehkä saat ärsytysoireita limakalvoille tai päänsärkyä, niistä kotiintuoduista paloista, etkä sen takia ehkä pääse särystä eroon. Kun niitä heität pois, varmasti olosi paranee pikkuhiljaa.

      Siivoa materiaalipöly pois vaikka paperiliinoilla, ja heitä ne sitten roskikseen. Tai heitä käyttämäsi pyyheliinaa pois. Tottakai viet ne "näytepurkit" muualle, esim. tutkittavaksi tai takaisin kaverillesi.

      Mitä vastustuskykyyn, homeisiin ja flunssiin tulee, niin sanoisin että itse homeet aiheuttavat flunssaoireita. Eli niinpäin se menee.

      En sinuna olisi huolissani rintamaidon laadusta. Ei kertaaltistus ole paha. Jos esim. vertailee homealtistusta "imetyksen aikana kiellettyjen" lääkkeitten käyttöön, niin niistäkin sanotaan että kertaannos ei ole vaaraksi. Ainoastaan jatkuva käyttö on vaaraksi.

      • typerä

        Kiitos kaikille paljon rauhoittelusta ja neuvoista. Onneksi asumme nykyaikaisessa talossa. Talossamme on hyvä ilmanvaihto, se vie ilmaa sisältä ulos ja toinen laite puhdistaa ilmaa. Mieheni sanoi, että jos itiöitä on tullut, niin laitteet kyllä vie ne nopeasti ulos. Oloni on jo paljon parempi.

        Haluaisin vielä kysyä siitä vastustuskyvyn heikkenemisestä flunssaviruksille. Minä olen ymmärtänyt, että homeiden oireet ovat ärsytysoireita, yleisoireita ja infektioherkkyyttä. Eli eikö se ole niin, että homeen aiheuttama oire voi olla se, että sairastuu helpommin esim. flunssavirukseen? Limakalvot ärtyy ja niiden värekarvojen liike muuttuu, näin flunssavirukset pystyvät paremmin iskemään niihin kuin terveisiin limakalvoihin. Sanotaan myös, että vastustuskyky jotenkin lamaantuu. Luulisi, että tämmöinen tarvitsisi aika pitkän ja voimakkaan altistuksen? Kuinkahan pitkä altistus tähän tarvittaisiin? Tiedän, että tämä on tyhmä ajatus, mutta kirjoitan sen kuitenkin. Pelkään, että esikoiseni saa esikoulusta flunssaviruksen ja se tarttuu vauvaani, koska hänen vastustuskykynsä on laskenut homeiden vaikutuksesta. Onko tämä mahdollista, että homeista ei tulisi mitään muita oireita kun se, että sairastuu helpommin flunssaviruksiin? Tiedän, että tämä kuulostaa hullulta. Olisin kuitenkin kiitollinen, jos jaksaisitte sanoa näkemyksenne tähän näin tyhmään asiaan. Hyvää kevättä kaikille!

      • Homeherkkä
        typerä kirjoitti:

        Kysyit, että eikö ole niin, HOMEEN AIHEUTTAMA OIRE VOI OLLA SE, että SAIRASTUU HELPOMMIN esim. FLUNSSAVIRUKSEEN? Limakalvot ärtyy ja niiden VÄREKARVOJEN LIIKE muuttuu, näin flunssavirukset pystyvät paremmin iskemään niihin kuin TERVEISIIN LIMAKALVOIHIN.

        Kirjoitit myös, että pelkäät esikoisesi saavan esikoulusta FLUNSSAVIRUKSEN JA SE TARTTUU VAUVAAN, koska HÄNEN (siis vauvan) VASTUSTUSTUSKYKY ON LASKENUT HOMEIDEN VAIKUTUKSESTA.

        Olen itse ollut homeallergikko jo 18 vuotta, eikä vastustuskykyni viruksille ole laskenut pätkänkään vertaa. Eihan vastustuskyky virukselle laske muidenkaan allergioiden suhteen.

        Sinulla ei ole siis ole mitään syytä huoleen koskien omasta hektisestä toiminnastasi aiheutuvaa vauvasi immuunijärjestelmän heikkenemistä suhteessa virusinfektioihin.
        Vai oletko joutunut viemään vauvaasi infektiokierteen takia jatkuvasti lääkärin vastaanotolle?

        Vaan miten se kaverisi homeasunnossaan jakselee?

        Muutama kommentti vielä.

        Se määrä, mikä tuli niistä homeisista materiaaleista jotka toit kotiin, ei voi vaikuttaa vauvaan vastustuskykyyn niin paljon että hänen vastustuskykynsä alenee sen verran että hän helpommin saa flunssaa.

        Jos pelkäät flunssaa ja haluat yrittää vaikuttaa siihen, ettei vanhempi lapsesi tartuta vauvaasi voit kokeilla seuraavaa:

        - Pyydä, että vanhempi lapsesi pesee kätensä heti kun hän tulee kotiin/sisään.
        - Kerro ettei hän saa pistää sormia suuhun tai nenään. (Jos nenässä on jotain, niin sitä ei kaivata sieltä pois sormilla. Näin hän ei ehkä sairastu yhtä helposti, eikä tuo kaikkia "pöpöjä" kotiin.) Se kuuluu muutenkin hyvin tapoihin, eli eikun opettamaan.
        - En tiedä minkä ikäinen nuorin lapsesi on, mutta jos niillä molemmilla on oma hammastahnatuubi, tahna ei toimi tartunnan "avustajana". Omassa lapsuudenkodissani meillä oli omat hammastahnatuubit. Tapa syntyi kyllä siitä, kun kaikki halusimme erimakuisia tahnoja, mutta se osoittautui hyväksi tavaksi koska huomasimme ettemme enää yhtä helposti tartuttaneet toisiamme.

        Nämä ovat halvat, koetut ja hyväksi todetut tavat - omasta mielestäni.

      • vastustuskykyyn
        Homeherkkä kirjoitti:

        Hometalojen myko- ja bakteeritoksiinit tuhoavat T-soluja, mikä alentaa vastustuskykyä. Hometaloissa on kysymys paljon paljon muustakin kuin allergiasta.

      • minä taas
        pikku Myy kirjoitti:

        Kiitos, kun jaksatte vastailla minun tyhmiin kysymyksiin. Oikeastaan minä olen miettinyt tätä vastustuskyky-asiaa jo ennen, kun toin homeita kotiin. Anoppi ja appiukko asuu vanhassa talossa, jossa on ollut lukemattomia vesivahinkoja. Kenelläkään ei tule talossa mitään oireita, tämä on mielestäni erikoista, koska minun on vaikea uskoa, että siellä ei muka kasvaisi hometta. Lapseni joutuvat olemaan paljon hoidossa tässä talossa. Eli kysymys: Jos lapsilleni ei tule oireita talossa, mutta he sairastuvat välillä flunssaan, kuten lapset sairastuvat. Niin voiko se johtua homeiden takia laskeneesta vastustuskyvystä? Luulisi että ärsytysoireet tulisivat ennen vastustuskyvyn laskemista ja vastustuskyvyn laskeminen tarvitsisi pitkän altistumisen. Kuinkahan pitkän? Eli voiko homeista olla ainoastaan se oire, että flunssa tarttuu helpommin? Koettakaa kestää kysymykseni. Minua on murehdittanut tämä asia pitkään.

      • Homeherkkä
        vastustuskykyyn kirjoitti:

        Hometalojen myko- ja bakteeritoksiinit tuhoavat T-soluja, mikä alentaa vastustuskykyä. Hometaloissa on kysymys paljon paljon muustakin kuin allergiasta.

        Hometutkijat ovat tutkimuksissaan todenneet, että VIRUSflunssia esiintyy hometaloissa huomattavasti enemmän kuin terveissä taloissa.

        Kun homeallergia aiheuttaa ihan samanlaiset oireet kuin virusflussakin, niin flunssakierteeseen joutuvilla tulisi lääkäreiden pystyä erottamaan onko kysymys homeallergian aiheuttamasta inflammaatiosta vai virusinfektiosta.
        Omalla kohdallani saamiani homeinflammaatioita työterveyslääkäri väitti viruksen aiheuttamaksi. Viruksen aiheuttamaksi väitti TTL:kin A. fumigatuksella aiheuttamaansa kokonaisvaltaista tulehdusreaktiota.

        Mitä T-solujen tai NK-solujen tuhoutumiseen tulee myko-, bakteeritoksiinien takia, niin lab. tutkimus niiden testaamiseen on ollut olemassa.

        Ja kun on ollut, niin ihmettelen miksi maamme homegurut eivät ole ko. tutkimusta käyttäneet kosteusvauriorakennuksissa infektiokieteeseen joutuneiden kohdalla. Ainahan tieteellinen teoria pitäisi pystyä todistamaan todeksi.

        Homeallergikkona pystyn saamaan homealtistusta käyttämällä itselleni tulehduksen limakalvoihini ja aina keuhkorakkuloitani myöten milloin tahansa, jota tulehdusta ulkopuolinen ei pysty erottamaan virusflunssasta.

        Pallohan on maame KTL:n ja TTL:n homeguruilla mitä heidän myrkkyteorioihinsa tulee koskien virusflunssa-alttiutta.
        En ole nähnyt yhtään ainoaa tutkimusta heidän taholtaan missä olisi kosteusvauriorakennuksissa oleskelevilta tutkittu T-, NK-solut.
        Neutrofiilitasohan tutkitaan perustesteissä. Niidenkin aleneminen altistaa virus-bakteeritulehduksille.

        Totesit, että hometaloissa on kysymys paljon muustakin kuin allergiasta.
        No enpä itse vähättele allergisia tulehdusreaktioita ja niiden tuottamia soluvaurioita niitä itse kokeneena jopa kortisonivoidereaktion aiheuttamana.
        Vieläkään sitten 8 kuukauden olkapää-lapaseutuni ei ole täysin kunnossa kostisonivoiteen aiheuttaman allergisen valkosolu-sytokiiniryöpytyksen ansiosta, joka ryöpytys tapahtui muutamassa tunnissa.
        Tuon allergisen reaktion aiheuttaman reumaoireilun sain kuriin 5 kuukauden päästä parin akupunktiokerran jälkeen.

        Toki joku allergisista tulehdusreaktioista tietämätön (myös lääkäri) voi niitä vähätellä. Onnekseni ihopolin iholääkäri ei vähätellyt saamaani artriittista kortisonivoidereaktiota eikä pari tk-lääkäriäkään ole sitä tehnyt.

      • Mä olen

        kanssa joskus miettinyt lukiessani tutkimuksia, että onkohan varmasti kysymys virusflunssista vai vain flunssaisesta olosta? En tiedä onko asia näin, mutta joskus minusta tuntuu, että tutkimuksia tehdään niin, että kysytään ihmisiltä, että kuinka monta kertaa sinulla on ollut viruksen aiheuttama flunssa viimeisen kuukauden aikana? Tutkittava voi erehtyä luulemaan esim. ärsytys- tai yleioireita flunssaksi. Mahdollinen virus olisi ihmisestä hyvin yksinkertaisilla testeillä mahdollisuus selvittää.

        Mihin sinä perustat sen ajatuksen, että homealtistus ei lisää herkkyyttä saada virusflunssaa? Oma kokemus homealtistusajasta vai mikä?

    • TYPERÄ

      Minä kirjoitin aikaisemmin homeitiöiden mahdollisesta leviämisestä asuntooni. Kuulin asiantuntijalta, että kuivunut home ei levitä homeitiöitä. Onkohan se niin? Mitenhän se itiöiden levittäminen tarkoittaa? Erittääkö home koko ajan jotain vaarallisia aineita vai vain toisinaan? Jos homeitiöitä on levinnyt kotiini, niin kuinka kauan ne elää huoneilmassa?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä tapahtunut

      Poliiseja monta autoa+panssariauto Porista kpäähän päin tänään klo n.20 kuka hurjistunut ?
      Kankaanpää
      48
      5978
    2. Lakea konkurssiin. Asukkaat menettävät asuntonsa

      Kuntarahoitus on tänään jättänyt konkurssihakemuksen lakean kaikista kiinteistö osakeyhtiöistä. Kassa on tyhjä, kaikki
      Seinäjoki
      62
      3649
    3. Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta

      Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t
      Tornio ja Haaparanta
      16
      2800
    4. Gallup: kaivattusi syntymävuosi

      Minä vuonna kaipaamasi henkilö on syntynyt?
      Ikävä
      186
      2779
    5. mahdollista, että olet ollut iltavuorossa

      Ja kotiin päästyäsi tulit palstalle etsimään merkkiä minusta, jos kaipaat yhtään minua niin kuin minä sinua Ei mennyt k
      Ikävä
      13
      2329
    6. Missäpäin,,,

      Lapuaa tapettu ihminen viime yönä ? Hurjaa touhua nykymeno täällä...
      Lapua
      36
      2315
    7. törniöläiset kaaharit haaparannassa

      isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/
      Tornio ja Haaparanta
      18
      2117
    8. Upea peppuisella naisella

      Upea peppuisella naisella on upea peppu.
      Ikävä
      21
      2049
    9. Mitähän ne katseet merkitsee

      Kun et saa sanaa suustasi.
      Ikävä
      149
      1418
    10. Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!

      https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu
      Maailman menoa
      284
      1366
    Aihe