Sain perättäin monta keskenmenoa, joista kerrottiin lähisuvullekin. Kukaan ei jonkun tyhmän huokaisun jälkeen kommentoinut mitenkään tai kysynyt edes vointia, itse kärsin pitkään. Nyt yhdellä vakava sairaus ja kaikki tietenkin myötäelää. En voi mitään sille, että vähän olen katkera. Mitäs ajattelette
Täällä ehkä joku ymmärtää
:-(((
8831
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Minusta tuntuu että monilla, jotka eivät ole km kokeneet on vaikea ymmärtää. Koska ulkoisesti kaikki on "hyvin" (verenvuodon jne jälkeen), ihmiset ajattelevat että kaikki on palutunut normaaliksi. Raskaus ei ole sairaus ja km nähdään onnettomuutena, ei sairautena. Ne ovat yksittäisiä onnettomuuksia, vaikka niitä olis monta. Harva ajattelee et se olis sairaus, vaikka kyllä se sellaisena menis jos niitä alkaa monta olla.
Itse olen ainakin antanut ihmisille anteeksi niiden käyttäytymiset. En ensimmäisen jälkeen enää muista puhunut. Varsinkin vanhempien ihmisten kanssa voi olla hankala puhua. Niiden sukupolvi ei tuollaisista asioista ääneen puhu.
Ihmiset voivat katkeroitua helposti. Koska ei ole yleensä mitään järkevää syytä on sitä hankala hyväksyä. Monet alkavat inhoamaan toisia joilla on lapsia jne. Asiaa täytyy vaan katsoa toiselta kantilta: ei nuo ihmiset (sun suku) haluaisi sinun voivan pahoin, ei ne halua että sinä olet katkera, ei se joka on sairas halua et sinä jäät pimentoon jne....
Jos sinä jäit saamatta niiden huomiota, anna niille anteeksi. Näin voit jatkaa omaa elämääsi täysin rinnoin. Yritä olla katkeroitumatta, se ei auta ketään. Ihmiset eivät osaa suhtautua asioihin monesti niin kuin me haluamme, meillä on kaikilla puutteemme. Täytyy vaan antaa asioiden mennä, koska muuten joutuu pimennossa elämään. Eiks juu?
Minä olen kokenut monta keskenmenoa. En kuitenkaan "jaksa" kerjätä sääliä sukulaisilta, koska sitä ei siltä taholta heru. Olen puhunut asiasta avoimesti vain sellaisten kanssa, joilla tiedä olevan kokemuksia useista keskenmenoista. Osa heistä on sukulaisia, ja osa ystäviä.
Se, että joku ihminen on sukulainen, ei takaa sitä, että häneltä löytyisi empatiakykyä juuri niissä asioissa, jotka itselle ovat vaikeita.
Keskenmenon raakuutta, ei sellainen ymmärrä
joka ei sitä ole kokenut.
Alkuraskauden keskenmenoa monetkaan ei pidä
niin suurena ihmeellisenä asiana,
kun ei vauvaan ole ehditty tutustua.
Itse odottajalle keskenmeno on rankka,
itse kaksi keskenmenoa kokeneena
päätin surra yksin, kun lähipiirin kommentit olivat luokkaa: "eihän se ole edes ihminen vielä",
"luonto hoitaa omansa" ja "Onhan sulla aikaa"
Mulla on aikaa, mutta vauvalle sitä ei annettu.
Ja se raastaa.
Kaikista paras mun mielestä oli surra
vaan puolison kanssa..
Hae tukea saman kokeneilta ne ymmärtää.
Voimia sinne!
Mulla on kans 2keskenmenoa takana ja itelle ollu henkisesti ja fyysisesti todella rankkaa. Kuinkas ollakkaa eihän sitä kukaa oo oikein ymmärtäny miltä itestä tuntuu, mut helppo niiden on olla kun ei oo joutunu samaa kokemaan..
Mulla on itellä sen verran kamala olo etten oikein pysty olla edes kaverien muksujen kans... Heti on tippa linssis. Itellä mieles vain kaihertaa et meilläki olis oma pallero jos ei olis käyny niin ku kävi.Mut kyl tää tastä kun pää vaa alkaa selviää. Voimia kaikille km saaneille!Kyllä sinne risukasaan joskus aurinkoki paistaa!!
surtava... itse menetin kaksoseni kuukauden välein, ensimmäisen 6 viikon ikäisenä ja toisen 11 viikon ikäisenä... kipu oli kova ja se henkinen kipu vielä kovempi. meillä kyllä suku ja kaikki ymmärsivät, olihan raskautta odoteltu jo monta vuotta ja lapset olisivat olleet toivottuja ja kaivattuja. Nyt onneksi jo vuoden ikäinen rakkaus-pakkaus kipittelee ympäriinsä ja koettelee äipän hermoja kiukunpuuskissaan. Mutta kyllähän on asia niin, että jos ei itse ole km kokenut, on vaikea samaistua. On myös muistettava, että km on niin vaiettu asia edelleen ja sitä pidetään niin henkilökohtaisena asiana, jotta vanhemmat ihmiset usein sen ohittaa... ikävä kyllä... mutta voimia sulle ja toivotaan parasta sinnekin päin, jotta onni potkii!! iloista kesää!
Äitini kommentoi 12 viikon keskenmenoa sanomalla olipa hyvä että meni kesken tuollaisen miehen kanssa. Saman miehen kanssa oli jo 2 ulkopuolista ja tämän jälkeen 6 viikon km (en ole viitsinyt edes kertoa tästä jälkimmäisestä).
Nyt äiti kertoilee huolissaan ystävänsä sairauksista - evvk:(
hauskasti. Taitaa olla sun mutsi mun mutsin kadonnut sisko :). Ei ihan oikeesti mun mutsilla on yleensä joka asiaan negatiiviset kommentit, joten sille harvoin tuli nuorempana mitään sanottua. Nyt en enää jaksa välittää kun ikää on tarpeeksi. Turha mulle nokkaa koputtaa. Ihme olikin suuri kun mun km ei ollut negatiivista sanomista, syy: hänellä oli aikoinaan yksi km. Hän vain sanoi "uutta putkeen" ja antoi mulle sinisen potkupuvun (meil on jo tyttö). Et se siitä, sellaisia äitejä :D.
Itse sain sentään jonkinlaista myötätuntoa omalta lähisuvulta, mutta miehen perhe ei kommentoinut mulle mitenkään kumpaakaan keskenmenoani, mutta seläntakana asiaa puitiin koko suvun voimin. Tämä kävi ilmi keskustelussa, kun miehen ei edes kovin läheinen serkku hehkutti ruokakaupassa omaa raskauttaan pari viikkoa ensimmäisen keskenmenoni jälkeen, johon mieheni yritti puuttua, että meillä ollut vähän ikäviä kokemuksia, johon serkku kommentoi: "kyllä mä siitä teidän keskenmenosta tiedän, olipa kumma juttu sekin"!
Onko se niin vaikeaa sanoa jotain osaanottavaa tai ainakin olla hehkuttamatta omasta onnestaan jos tietää että toisilla on suruaika...