Sampo pankin

Nyt näyttäisi siltä, että suurimmat murheet ovat takana. Ei ole enää haukkuvia kirjoituksia ja itselläkin on toiminut pitkään jo moitteetta.

Onko jollain vielä ongelmia vai voidaanko jo lopettaa pankinvaihto keskustelu?

Ehkä kärsivällisyys kuitenkin palkitaan:)
333077
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 33

Vanhimmat

en ikipäivänä astu sampoon.

Äänestä

niin moni on joko jo kyllästynyt jauhamaan aiheesta tai sitten on jo onnellisesti siirtynyt toisen pankin asiakkaaksi (minä olen yksi näistä jo aikaa sitten pankkia vaihtaneista, siksi ei enää mua henk.koht. sammon ongelmat juuri kiinnostakaan).

Äänestä

vaihdoin jo pankkia, eikä yhtään kaduta.

onneksi ei olut velkaa, jonka vaihtaminen juuri nyt ei kannattaisi,
joten vaihto oli helppoa ja halpaa.

nyt on silmäni avautunut, korkoakin tulee talletuksille 0,3-2 % tai enemmän kuin enemmän sammossa.

Myös kokonaiskulut ovat paljon edullisemmat.

Äänestä

ja vaikka toimisiKIN kuin junan vessa niin muuten sampon verkkopankki on SYVÄLTÄ! Vanhassa kaikki oleellinen tieto oli nähtävissä yhdellä silmäyksellä. Tässä anusversiossa pitää klikkailla sinne ja tänne, eikä silti voi nähdä samoja tietoja kuin vanhassa. Jos eivät muuta kykene tolle räpellykselle tekemään, niin nysväisivät edes paluunapin joka sivulle. Taitaa vaan olla, että jopa sekin on liikaa pyydetty.

No, eipä hirveesti enää minun rahaliikennettä haittaa. Ärsyttää vaan pirusti, kun menivät loistavan verkkopankin vaihtamaan tollaseen kuraan. Säästöt ja rahaliikenteen siirsin jo toiseen pankkiin. Yks tyhjä tili vielä sampossa siltä varalta, että oon unohtanu ilmoittaa jonnekin.

Äänestä

sellanen fiilis,että toi tuli sampopankin tiedotusosastolta? Mulle tuli ja kovaa.Varmaan oon väärässä mutta ei voi käsittää, että joku muu tollasta kirjottaa.

ei se verkkopankki pelaa. porukat ei vaa jaksa pitkää aikaa purnata samasta asiasta.Ny ne purnaa vaalirahoista. Ja syystä.

Äänestä

Lopetetaan vaan, enää ei harmita yhtään. Vaihdoin pankkia. Nyt on käytettävissä toimiva verkkopankki, käyttötilille 2.5%/a päiväsaldolle (vs. Sammon 0.10% kuukauden alimmalle saldolle) ja asuntolainen marginaalin tippuminen 0.25%:iin. On myös todennäköistä, että kuun lopussa lähtee tililtä niin lyhennys kuin korkokin kuten pitääkin, toisin kuin Sammolla.

Kylläpä helpotti, kun otin itseäni niskasta kiinni, Danskea en saanut taipumaan.

Äänestä
  • ...vaihdoit ? Jos saan hieman udella ? Itselläni on nyt Sammossa ja voisin tietty kilpailuttaa palvelut/lainan. Ainoa huoli on kun otimme sukulaisia/ystäviä säästääksemme lainanvakuudeksi Sammon tarjoaman lainavakuuden jostain vakuutusyhtiöstä eli joutuisimme kaiketi sen maksamaan uudelleen jostain toisesta pankista. Mutta harkitaan. Kiitos jos jaksat vastata .

    Äänestä

  • ...pankkiin.. kirjoitti:

    ...vaihdoit ? Jos saan hieman udella ? Itselläni on nyt Sammossa ja voisin tietty kilpailuttaa palvelut/lainan. Ainoa huoli on kun otimme sukulaisia/ystäviä säästääksemme lainanvakuudeksi Sammon tarjoaman lainavakuuden jostain vakuutusyhtiöstä eli joutuisimme kaiketi sen maksamaan uudelleen jostain toisesta pankista. Mutta harkitaan. Kiitos jos jaksat vastata .

    Se kotimainen, josta myös vakuutuksia saa samalla yhtiön nimellä. Tuli kyllä useammasta kysyttyä, mutta hyvä palvelu varmisti asian.

    Äänestä

  • jipii kirjoitti:

    Se kotimainen, josta myös vakuutuksia saa samalla yhtiön nimellä. Tuli kyllä useammasta kysyttyä, mutta hyvä palvelu varmisti asian.

    Hyvä asia on myös mielestäni, että kyseisestä pankista saa vielä kunnon Luottokunnan Visa-pankkikorttiyhdistelmän. Tällainen Sampopankissakin toimi pääsiäiseen asti kunnolla. Nyt ei enää toimi Visassa Verified by Visa-palvelu.

    Sampopankin omia Visa-kortteja ei ole luvassa kuin aikaisintaan syksyllä. Sellaista en edes halua.

    http://www.sampopankki.fi/fi-fi/Henkiloasiakkaat/Pages/visa_faq.aspx

    Äänestä

On siellä edelleen ongelmia. Itsellä on asuntolainaa ja se on jaettu kahteen eri lainaan (toisessa omatakaus). Omatakauslainasta on määrätty osa lyhennettävä ensimmäisten 8 vuoden aikana ja nyt toukokuussa sitten sampo kämmäsi takaisinmaksun siten, että alun perin näkyi tuleva lainan lyhennys + korot korrektisti, tämä sitten ennen maksupäivää pankin toimesta POISTETTIIN ja tilalle tuli pelkkä korkojen veloitus!

Kävin sitten konttorissa (yhteensä lainasotkujen vuoksi jo 3. kerta). Koska systeemiä ei saatu oikein toimimaan, ehdotin virkailijalle ystävällisesti, että koska näyttää siltä että pankin automaattiset systeemit eivät toimi eikä minulla ole oikein aikaa käydä tämän tästä konttorissa (eikä verkkopankin kautta lähetettyihin viesteihin parissa viikossa olla edes vastattu) koska olen työssäkäyvä 3 lapsen yksinhuoltaja, että poistavat lainojen maksut suoraveloituksesta ja lisäksi haluan 1,50 EUR/kk laskutuspalkkiot lainaa kohti pois, koska en halua maksaa palvelusta jota pankki ei osaa sovitusti hoitaa. Virkailija suostui tähän heti, lainat pois suoraveloituksesta ja 1,50 EUR/kk laskutuslisät poistuivat eli yhteensä säästyy 3 EUR kuussa (siis kahdesta lainasta). Nyt sitten hoidan itse lainan lyhennykset sovittuun tapaan...

Pankkia olisin ehkä jo vaihtanut, mutta ei ole aikaa käydä juoksemassa tarjousten perässä, lisäksi eräs pankki, jossa sattumalta kävin, olisi ollut minun tapauksessani omatakauksesta johtuen huomattavasti kalliimpi (marginaali 0,8% kun nyt on 0,27%).

Uusi verkkopankki on kyllä täysin susi vanhaan verrattuna. Pankkitoimihenkilökin oli kanssani tästä samaa mieltä. Viime viikon perjantaina tuntia ennen sulkemisaikaa pankissa asioidessani en nähnyt yhtä ainuttakaan muuta asiakasta pankissa, näin tyhjänä pankkia en ole koskaan nähnyt, vaikkakaan en kovin usein siellä asioi...

Äänestä

kenen pussista luulet otettavan tämän sekoilun aiheuttamat menetykset?

Ja toimiessaankin tuo verkkopankki on käytettävyydeltään aika kaukana nykyajan vaatimuksista.

Äänestä
  • Tämänkin keskustelun saa lueskella, jos kiinnostaa:

    Nimimerkitön kirjoittaja:

    "Lopetin kaksi tiliäni ja visa-korttini Sampo Pankissa heti kriisin alettua pääsiäisen jälkeen. Tai ainakin niin luulin. Perjantaina soitti Sampo Pankin täti, joka sanoi, että tilejäni ei ole suljettu ja että palvelumaksut ovat vetäneet tilin miinukselle. Myöskään Visa-korttiani ei ollut suljettu.

    Että silleen. En jaksanut alkaa riidellä, vaan pyysin, että voisitteko nyt sulkea ne. Eipä riittänyt, että hoidin asian konttorissa JA PALAUTIN VISA-korttini 2 kk sitten!"

    http://www.taloussanomat.fi/keskustelut/?&threadID=109790&offset=170#comments

    Äänestä

  • sigfe534q kirjoitti:

    Tämänkin keskustelun saa lueskella, jos kiinnostaa:

    Nimimerkitön kirjoittaja:

    "Lopetin kaksi tiliäni ja visa-korttini Sampo Pankissa heti kriisin alettua pääsiäisen jälkeen. Tai ainakin niin luulin. Perjantaina soitti Sampo Pankin täti, joka sanoi, että tilejäni ei ole suljettu ja että palvelumaksut ovat vetäneet tilin miinukselle. Myöskään Visa-korttiani ei ollut suljettu.

    Että silleen. En jaksanut alkaa riidellä, vaan pyysin, että voisitteko nyt sulkea ne. Eipä riittänyt, että hoidin asian konttorissa JA PALAUTIN VISA-korttini 2 kk sitten!"

    http://www.taloussanomat.fi/keskustelut/?&threadID=109790&offset=170#comments

    Sampopankin Visa-kortit olivat ennen pääsiäistä Luottokunnan Visa-kortteja. Ainakin Visa-puolen kortista sulkee Luottokunta, kun pyytää. Koska kortit ovat yhdistelmäkortteja, pitäisi tietysti myös pankkikortti saada suljettua. En ole varma sulkeentuuko se luottopuolen sululla.

    Äänestä

jostain syystä ainakin oma nettipankki takkuilee. Johtuneeko Javasta vai mistä mutta hyvin hidasta on koko asioiminen.

Pidin kovasti Sampo pankista ennen mutta nyt se on Danske pankki ja se suomalainen fiilis on poissa.

Kun ehdin niin taidan vaihtaa pankkia, jo on aika. En vain oikein ole päättänyt mihin pankkiin vaihdan ja koska ehdin hoitaa asian käytännössä.

Näiden häiriöiden takia olen jo juossut pankissa kerran kun nettiyhteys oli liian hidas eikä pelannut.

Noerdeaan en halua mennä se oli se KOP ennen, olen enemmän demarilinjalla.

Äänestä
  • Mulla nettipankki kyllä pelaa yleensä, mutta en pidä koko käyttöliittymästä. Lisäksi esimerkiksi hinnastoja ei ole missään täydellisinä tai edes palvelujen sivuun klikattavina. Lisäksi en pidä palvelumaksuista, joita en ennen joutunut maksamaan sijoitusten ansiosta. Ilmaiset reealiaikaiset ovat mennyttä. En edes vielä kaikkea tiedä, koska koko ajan on tullut esille negatiivisia yllätyksiä.

    Itsekin pidin vanhasta Sampopankista. Olin ehtinyt olla jo sen edeltäjienkin asiakas hamaan Postisäästöpankkiin asti.

    Uuden pankin harominen on vienyt aikaa. Aikaisemmin olin avannut S-Pankissa tilin ja saanut Visa cd-kortin. S-Pankissa kaikki on maksutonta ainakin vielä ensi vuoden. Mm. Visa creditin toimimattoman VbV:n (ei toimi ainakaan joka paikassa!) takia tarvitsin pankin, josta saan Luottokunnan Visan. Päädyin loppujen lopuksi Tapiola Pankkiin, jossa ennestään on ollut jo vakuutuksia. Johtamalla sinne säännöllisen tuloni, saan palvelumaksuista vapautuksen. Luottokunnan Visasta joudun maksamaan tietysti normaalin maksun.

    Sampopankista en pääse sijoitusrahastojeni vuoksi kokonaan eroon. Katson kesän mittaan tilannetta. Kortteja en tarvitse. Verkkotunnukset ehkä. Yllättävän työlästä pankin vaihto kaikkinensa on ollut minulle enkä olisi halunnut tehdä sitä, mutta kun käytännössä oli pakko.

    Äänestä

  • yritin kirjautua verkkopankkiin, mutta tuli vain erroria "404 multifail"
    eli ilmeisen kaatunut koko systeemi.

    Äänestä

  • tänään.. kirjoitti:

    yritin kirjautua verkkopankkiin, mutta tuli vain erroria "404 multifail"
    eli ilmeisen kaatunut koko systeemi.

    Niin, 2 päivän ajan olen koettanut kirjautua taas maksamaan laskuja. Sivut eivät vastaa tarpeeksi nopeasti, joten ei aukea. Eräpäivät hakkaa päälle. Ottaa päähän järjestellä taas elämä niin, että pääsee konttoriin maksamaan. Pienten lasten vanhempana kun se ei ole niin itsestään selvää. Taidan ensi kerralla kun jossakin tarvii harrastuksistaan kertoa, liittää mukaan sampoilun. Harrastushan tämä alkaa olla, eikä edes itse valittu. Olisin jo vaihtanut pankkia, jos ei olisi lainat sammosta. Kohta ei enää sekään ole este. P#ska mikä p#ska.

    Äänestä

  • tänään.. kirjoitti:

    yritin kirjautua verkkopankkiin, mutta tuli vain erroria "404 multifail"
    eli ilmeisen kaatunut koko systeemi.

    eli tänään illalla viesti "404 multifail" eikä mobiilipankkikaan toiminut

    Äänestä

  • vaihdettu kirjoitti:

    Mulla nettipankki kyllä pelaa yleensä, mutta en pidä koko käyttöliittymästä. Lisäksi esimerkiksi hinnastoja ei ole missään täydellisinä tai edes palvelujen sivuun klikattavina. Lisäksi en pidä palvelumaksuista, joita en ennen joutunut maksamaan sijoitusten ansiosta. Ilmaiset reealiaikaiset ovat mennyttä. En edes vielä kaikkea tiedä, koska koko ajan on tullut esille negatiivisia yllätyksiä.

    Itsekin pidin vanhasta Sampopankista. Olin ehtinyt olla jo sen edeltäjienkin asiakas hamaan Postisäästöpankkiin asti.

    Uuden pankin harominen on vienyt aikaa. Aikaisemmin olin avannut S-Pankissa tilin ja saanut Visa cd-kortin. S-Pankissa kaikki on maksutonta ainakin vielä ensi vuoden. Mm. Visa creditin toimimattoman VbV:n (ei toimi ainakaan joka paikassa!) takia tarvitsin pankin, josta saan Luottokunnan Visan. Päädyin loppujen lopuksi Tapiola Pankkiin, jossa ennestään on ollut jo vakuutuksia. Johtamalla sinne säännöllisen tuloni, saan palvelumaksuista vapautuksen. Luottokunnan Visasta joudun maksamaan tietysti normaalin maksun.

    Sampopankista en pääse sijoitusrahastojeni vuoksi kokonaan eroon. Katson kesän mittaan tilannetta. Kortteja en tarvitse. Verkkotunnukset ehkä. Yllättävän työlästä pankin vaihto kaikkinensa on ollut minulle enkä olisi halunnut tehdä sitä, mutta kun käytännössä oli pakko.

    entinen postipankkilainen. Olen pankkiuskollinen aisikas.

    Tänäänkin on hidasta ja olen päätynyt siihen että ei kannata olla pankkiuskollinen tanskalaiselle pankille.

    Samaten on sijoitusrahastoja Sampo pankissa mutta jotenkin on sellanen tuntuma että jossain vaiheessa vaihdan nekin.

    Nallen aikainen hype on kadonnut, rahastoille voi käydä samoin. Ne ilmeisesti menettävät suosiotaan ja samalla hyvät tuotot saattavat jäädä historiaan.

    Minulla on toinen tili OP ssa joten ehkä muutan kaiken yhteen pankkiin, kahden sijaan.

    Joo, ei ole ollut itsellänikään palvelumaksuja mutta danske ilmoittaa että nyt on.

    Ehkä jätän pari rahastoa ja seuraan niitä mutta hankalaksi tämä on mennyt.

    Äänestä

  • Aikoinaan KOP ja SYP yhdistyivät tuosta yhteenliittymästä syntyi Merita.

    Merita ja Ruotsalainen pankki yhdistyivät tule nimeksi Nordea.

    Äänestä

  • tanskanmaa kirjoitti:

    entinen postipankkilainen. Olen pankkiuskollinen aisikas.

    Tänäänkin on hidasta ja olen päätynyt siihen että ei kannata olla pankkiuskollinen tanskalaiselle pankille.

    Samaten on sijoitusrahastoja Sampo pankissa mutta jotenkin on sellanen tuntuma että jossain vaiheessa vaihdan nekin.

    Nallen aikainen hype on kadonnut, rahastoille voi käydä samoin. Ne ilmeisesti menettävät suosiotaan ja samalla hyvät tuotot saattavat jäädä historiaan.

    Minulla on toinen tili OP ssa joten ehkä muutan kaiken yhteen pankkiin, kahden sijaan.

    Joo, ei ole ollut itsellänikään palvelumaksuja mutta danske ilmoittaa että nyt on.

    Ehkä jätän pari rahastoa ja seuraan niitä mutta hankalaksi tämä on mennyt.

    Sijoitusrahastojen pito Sampopankissa käytännössä edellyttää ilmeisesti verkkopankkitunnusten säilyttämistä. Kortteja ei välttämättä tarvitse. Kuukausiveloitus lienee verkkopankista 2,9 euroa/kk. Tällainen erä oli hävinnyt tililtäni ja samana päivänä hyvitetty. Nimimikkeenä oli palvelumaksu käyttötilistä. Hinnastoista ei tietysti tällaista maksua löydy!

    Toisaalta mainitaan peruspaketti, jonka hinta on 3,4 euroa/kk. Tähän pitäisi kuulua myös luottokortti ja pankkikortti, ilmeisesti pankikortin sijaan myös debit-kortti. Tällaisia minulla ei ole. On pelkästään vanha Visa-pankkikorttiyhdistelmä, josta olen maksanut Luottokunnalle 2 % vuodessa. Noita uusia Sampopankin kortteja ei ilmeisesti ole edes saatavilla, ainakaan Sampopankin omaa Visaa. En haluakaan Sampopankilta enää mitään kortteja. Verkkopankki on käytännössä pidettävä sijoitusrahastojen takia. Muuten rahaliikenne on melkein jo siirtynyt toimivampaan pankkiin.

    Kun saan uudesta pankistani vielä Visa-pankkikortin (on tilauksessa), käyn Sampopankin konttorissa lopettamassa heidän korttinsa. Samalla täytyy selvittää, mikä arvo-osuustilini täydellinen numero oikein on, koska verkkopankissa näkyy vain kymmenen viimeistä numeroa. Numero tarvitaan osakesalkun siirtoon edullisempaan ja pätevämpään paikkaan. Huom! Arvopaperilehdessä 5/2008 on laaja vertailu kaikista suomalaisista nettivälittäjistä. Voi ottaa mainoksenakin. :)

    Äänestä

Sampon verkkopankki on toiminut joka kerta kun olen siellä käynyt. En ole huomannut minkäänlaista toimimattomuutta, käyn verkkopankissa 1-2 kertaa viikossa.
Tämä juttu täällä palstalla on sellaista "vali vali vali", joidenkin on vaan pakko ruikuttaa ja ruikuttaa pelkästä ruikuttamisen ilosta.

Tuossa jo yllä olevassa ketjussa joku sampolainen on hermostunut siihen turhaan valittamiseen ja luopunut työpaikastaan. Ihmiset voisivat vähän miettiä mitä heidän rutisemisensa oikein muille ihmisille aiheuttaa.

Kyseessä on ketjureaktio, kun jonkun verkkopankki ei ole kerran johtuen oman koneen tukkoisuudesta tai pöpöistä johtuen toiminut, hän kirjoittaa siitä tänne, ja sitten joku toinen säestää, ja siitä se "lumipallo lähtee pyörimään".

Kuten sanottu, Sampon verkkopankki on erittäin toimiva, ja on vieläpä hyvän näköinen ulkoasultaan ja värimaailmaltaan, sekä käyttöliittymän selkeydeltään.

Äänestä
  • Olen pitkälti samaa mieltä eli perushommat SP:ssa ovat jotenkin toimeet alun muutaman päivän söhellyksen jälkeen, mutta tekniikassa ja toteutuksessa hypättiin kyllä >10 v taaksepäin. Jos haluaa tarkistaa vain tilin saldon ja maksaa laskuja, niin se on kyllä jotenkin saatu toimimaan, mutta siihenpä se sitten jääkin.

    Pankissakin toki tehdään virheitä, inhimilliset on helppo hyväksyä, mutta tietojärjestelmän tekemiä ei! Luottamuksen voi menettää vain kerran ja kyllä Danske on sen nyt menettänyt omalla kohdalla mm. siitä syystä, että asuntolainan lyhennyksissä/koroissa on ollut aivan liikaa virheitä, joista osan pankki on pitkällä viiveellä selvittänyt, mutta osa on edelleen työn alla. Jos pankin tietojärjestelmä ei hallitse sellaisia perusasioita kuin koron laskemista, niin miten pankkiin voi luottaa kun jokainen veloitus pitää itse erikseen laskea ja tarkistaa?

    Varmasti tietojärjestelmä saadaan ennemmin tai myöhemmin kuntoon (oma arvio on 1-3 v), mutta se maksaa enkä asiakkaana aio jäädä kustannuksien maksajaksi. Vaihdoin pankkia jo huhtikuun alkupuolella OP:iin, käyttötili on vielä niin kauan SP:ssa, kun sen saan ilmaiseksi pitää.

    Niin kommentti tuosta verkkopankista. Onko Sampo S. Pankkisen mielestä hyvin toimiva verkkopankki esimerkiksi sellainen, jossa tilille tulevien suoritusten viitenumeroita ei saa näkyviin muuten, kuin jokaista tapahtumaa erikseen kliksuttamalla? Tilin tapahtumista saa vaikkapa Exceliin vietävissä olevan tiedoston, mutta miksi ihmeessä siinäkään ei näy viitenumeroita? Ainoa paikka, jossa ne näkyvät on kuukauden alussa ilmaantuva sähköinen tiliote, josta tapahtumia ei tosin pdf-muodosta johtuen saa Exceliin tuotua. Lisäksi tiliotteiden ilmaantuminen on enemmän tai vähemmän sattumanvaraista aivan kuten verkkopankin kautta lähetettyihin viesteihin vastausten saaminenkin.

    Käyttöliittymän suunnittelijankin pitäisi mennä vielä jatkamaan opiskeluaan. Miksi lähes kaikilta sivuilta puuttuu back-toiminto? Edelliselle sivulle toki pääsee selaimen painuikkeella, mutta se tuntuu edelleenkin iolevan takuuvarma tapa kaataa ainakin Firefox. Mikään muu nettisivu ei muuten tähän omalla kohdallani ole pystynyt, mutta SP helposti. Visab tapahtumat ovat myös totetukseltaan /C:stä, missään vaiheessa ei ole varmuutta mitä on tulossa seuraavaan laskuun ja mitä ei eikä nykyään edes suoraveloituksen suorituksia oie näkyvissä.

    Itse olen todennut, että valittaminen on turhaa. Viisaampaa on todeta tilanne ja vaihtaa sellaiseen pankkiin, josta saa tarvitsemansa palvelut ja järjestelmät toimivat luotettavasti.

    Äänestä

  • Yhdyn täysin edelliseen kirjoittajaan. Sammo verkkopankki on todellakin toiminut hienosti koko ajan, pieniä ongelmia on päivityksestä johtuen ollut mutta nämä palstoilla ruikuttajat (toisten pankkien työntekijät?) luovat tappiomielialaa ja levittävät perättömiä huhuja. T. AnttiS

    Äänestä

  • Rahoituspäällikkö kirjoitti:

    Yhdyn täysin edelliseen kirjoittajaan. Sammo verkkopankki on todellakin toiminut hienosti koko ajan, pieniä ongelmia on päivityksestä johtuen ollut mutta nämä palstoilla ruikuttajat (toisten pankkien työntekijät?) luovat tappiomielialaa ja levittävät perättömiä huhuja. T. AnttiS

    Jaa, no käytämme varmaankin eri versioita. Minun verkkopankkini nimittäin heittää ulos jatkuvasti, silloin siis jos sinne onnistuu ylipäänsä kirjautumaan. Viime viikkoina ongelmia on tosiaan ollut aiempaa vähemmän, mutta en silti sanoisi homman toimivan hienosti, jos ongelmia on nyt "vain" 60% asioimiskerroista aiemman 80% sijaan.

    Meillä tuskaa on tuottanut myös tuo asuntolaina. Olisin lähtenyt pankista jo kauan aikaa sitten, ellei tuo lainan siirtäminen olisi niin iso projekti. Mua ei huvita olla tällä hetkellä tekemisissä juuri minkään pankin kanssa. Arvatkaa harmittaako, kun tuli otettua tuo asuntolaina helmikuussa.

    Meillä sovittu lyhennys+korko kuussa noin 650e hujakoilla, eikä se ole tainnut mennä vielä kertaakaan normaalisti. Tällä hetkellä seuraava erääntyvä lasku näyttää yli 1400e. Emme ole siirtäneet lainanhoitotilille senttiäkään enempää, kuin mitä sovittuihin maksuihin tarvitaan. Nämä tekniset ongelmat kuitenkin sietäisin, ellei asiakaspalvelun taso olisi niin säälittävää. Olemme yrittäneet mieheni kanssa soitella konttoriin ja lähetellä viestejä verkkopankin kautta kuukauden päivät. Työaikaa ja vapaa-aikaa on mennyt jonotteluun ihan kiitettävästi. Kun pääsimme ensimmäistä kertaa vihdoin läpi kolmisen viikkoa sitten, asiakaspalvelija ei tuntunut tajuavan mistään mitään, vaikka selitimme ongelman juurta jaksaen. Hän lupasi selvittää asiaa ja "soitella". Arvatkaa soitteliko.

    Seuraavan kerran olen saanut ihmisen langan päähän vasta äskettäin. Koko homma piti luonnollisestikin selittää alusta alkaen, ja tällä kertaa heillä oli jopa käsitys siitä, mikä on mennyt vikaan. Nyt kun olisi vielä ollut vastaus siihen, mitä asialle tehdään. Tälläkin kertaa luvattiin soitella, sanaa luvata vain painotettiin hieman enemmän. Luottamus noihin lupauksiin on kyllä mennyt jo ajat sitten. Eniten otti päähän muutama kommentti. Näin suorastaan punaista, kun minulle sanottiin "Joo, sä et oo tietenkään huomannut tätä silloin kun viime kuun lyhennys meni, silloin tän ois voinu vielä korjata eikä täältä ois mennyt näitä vääriä summia, jos olisit ottanut yhteyttä..."

    MINÄHÄN OTIN YHTEYTTÄ, vastasin. Otin yhteyttä enkä päässyt viikkoon läpi. Ja kun vihdoin pääsin, asia luvattiin hoitaa. Ei hoidettu. Huomasin virheen ihan itse, koska en siinäkään vaiheessa luottanut siihen, että sopimus Sampo Pankin kanssa pitää. On se kumma, että täytyy itse kytätä, tekeekö pankki sen, mistä on mustaa valkoisella.

    Mutta joo. Tässä näin päällisin puolin se, miksi en suinkaan sanoisi Sampo Pankin toimivan hienosti. Puhelua odotellessa. Itse en ainakaan sinnepäin enää soita. Melkeinpä toivon, että jossain vaiheessa tulee yhteydenotto sen vuoksi, että olemme "laiminlyöneet" maksumme. Sitten tästä vasta juttu saadaan aikaan.

    Taidat AnttiS olla myös Anttixxx, eikö niin? Viesti tähän samaan ketjuun klo 11:35 ja taas toimii verkkopankki hienosti.

    Onko sampopankki rekrytoinut sinut vastapalloksi palstojen kritiikkiheittoihin?

    Hienoa, että jollakin sampon verkkopankki toimii moitteitta. Vähemmän se nyt mullakin pykii kuin aiemmin, mutta ikävä kyllä vielä ei voi sanoa, että toimii hienosti. Onneksi käyttötarvetta ei enää juurikaan ole ja sekin vähän loppuu syksyllä.

    Toi verkkopankin reistaaminen on loppujen lopuksi pieni harmi lainalyhennyssotkujen rinnalla. Onneksi ei ole samposta lainaa. Tsemppiä niille, jotka joutuvat aikaansa ja hermoaan pankin vuoksi polttamaan asioita oikoessaan. Tekevät pankin työtä ilman korvausta. Toivottavasti pankki saa sotkunsa selvitettyä ja lyhennykset menemään oikein niin sen jälkeen ei naurattais niin paljoo anttien sun muiden verkkopankkihehkutukset. Aivan kuin kaikki olis ok kun verkkopankki ei jumi joka kerta.

    Upee keli ulkona ja viikonlopuksi vaan paranee. Ei ku ulos. Zambouu !

    Äänestä

  • kyllästynyt asiakas kirjoitti:

    Jaa, no käytämme varmaankin eri versioita. Minun verkkopankkini nimittäin heittää ulos jatkuvasti, silloin siis jos sinne onnistuu ylipäänsä kirjautumaan. Viime viikkoina ongelmia on tosiaan ollut aiempaa vähemmän, mutta en silti sanoisi homman toimivan hienosti, jos ongelmia on nyt "vain" 60% asioimiskerroista aiemman 80% sijaan.

    Meillä tuskaa on tuottanut myös tuo asuntolaina. Olisin lähtenyt pankista jo kauan aikaa sitten, ellei tuo lainan siirtäminen olisi niin iso projekti. Mua ei huvita olla tällä hetkellä tekemisissä juuri minkään pankin kanssa. Arvatkaa harmittaako, kun tuli otettua tuo asuntolaina helmikuussa.

    Meillä sovittu lyhennys+korko kuussa noin 650e hujakoilla, eikä se ole tainnut mennä vielä kertaakaan normaalisti. Tällä hetkellä seuraava erääntyvä lasku näyttää yli 1400e. Emme ole siirtäneet lainanhoitotilille senttiäkään enempää, kuin mitä sovittuihin maksuihin tarvitaan. Nämä tekniset ongelmat kuitenkin sietäisin, ellei asiakaspalvelun taso olisi niin säälittävää. Olemme yrittäneet mieheni kanssa soitella konttoriin ja lähetellä viestejä verkkopankin kautta kuukauden päivät. Työaikaa ja vapaa-aikaa on mennyt jonotteluun ihan kiitettävästi. Kun pääsimme ensimmäistä kertaa vihdoin läpi kolmisen viikkoa sitten, asiakaspalvelija ei tuntunut tajuavan mistään mitään, vaikka selitimme ongelman juurta jaksaen. Hän lupasi selvittää asiaa ja "soitella". Arvatkaa soitteliko.

    Seuraavan kerran olen saanut ihmisen langan päähän vasta äskettäin. Koko homma piti luonnollisestikin selittää alusta alkaen, ja tällä kertaa heillä oli jopa käsitys siitä, mikä on mennyt vikaan. Nyt kun olisi vielä ollut vastaus siihen, mitä asialle tehdään. Tälläkin kertaa luvattiin soitella, sanaa luvata vain painotettiin hieman enemmän. Luottamus noihin lupauksiin on kyllä mennyt jo ajat sitten. Eniten otti päähän muutama kommentti. Näin suorastaan punaista, kun minulle sanottiin "Joo, sä et oo tietenkään huomannut tätä silloin kun viime kuun lyhennys meni, silloin tän ois voinu vielä korjata eikä täältä ois mennyt näitä vääriä summia, jos olisit ottanut yhteyttä..."

    MINÄHÄN OTIN YHTEYTTÄ, vastasin. Otin yhteyttä enkä päässyt viikkoon läpi. Ja kun vihdoin pääsin, asia luvattiin hoitaa. Ei hoidettu. Huomasin virheen ihan itse, koska en siinäkään vaiheessa luottanut siihen, että sopimus Sampo Pankin kanssa pitää. On se kumma, että täytyy itse kytätä, tekeekö pankki sen, mistä on mustaa valkoisella.

    Mutta joo. Tässä näin päällisin puolin se, miksi en suinkaan sanoisi Sampo Pankin toimivan hienosti. Puhelua odotellessa. Itse en ainakaan sinnepäin enää soita. Melkeinpä toivon, että jossain vaiheessa tulee yhteydenotto sen vuoksi, että olemme "laiminlyöneet" maksumme. Sitten tästä vasta juttu saadaan aikaan.

    Minunkin kohdallani Sampo sotki lainanlyhennysasiat perin pohjin, kävin konttorissa, jossa luvattiin asia korjata seuraavaan päivään mennessä ja soittaa tai ottaa sähköpostitse yhteyttä (ei otettu yhteyttä) ja lainan toisen puolikkaan kanssa (laina jaettu kahteen osaan) tuli nyt pari viikkoa myöhemmin ongelmia, kun pankki ei ottanut lyhennystä sovitusti vaan ainoastaan korot ja lisäksi ensimmäisestä puolikkaasta meni ylimääräinen "palkkio" 1,5 EUR.

    Ratkaisu oli yksinkertainen: marssin konttoriin ja pyysin, että otetaan lainat pois suoraveloituksesta ja poistetaan laskutuspalkkiot sillä perusteella, että en ole valmis maksamaan palvelusta, jota ei kyetä sopimuksen mukaisesti hoitamaan. Virkailija hyvin ystävällisesti pyyteli anteeksi sotkuja ja suostui heti näihin järjestelyihin. 25 vuoden laina-ajalla nämä 1,5 EUR palkkiotkin tekevät kahdelle lainalle monta sataa euroa ja nyt ei tarvitse enää miettiä, osaako pankki lyhentää lainaa oikein vai ei...

    Äänestä

  • Rahoituspäällikkö kirjoitti:

    Yhdyn täysin edelliseen kirjoittajaan. Sammo verkkopankki on todellakin toiminut hienosti koko ajan, pieniä ongelmia on päivityksestä johtuen ollut mutta nämä palstoilla ruikuttajat (toisten pankkien työntekijät?) luovat tappiomielialaa ja levittävät perättömiä huhuja. T. AnttiS

    Otetaan tähän nyt yksi konkreettinen asia.

    Miten on toiminut itselläsi Sampopankin kautta saamasi Luottokunnan Visa Verified by Visa-varmistuksessa?

    Koska et varmasti tiedä, voin kertoa. Luottokunnan ilmoituksen mukaan palvelu on katkaistu 18.3. alkaen. Miten Sampopankki on tästä informoinut asiakkaitaan ja mitä on luvannut tehdä asian hyväksi? Luottokunnalle on maksettu maksut ja Sampopankki halvaannuttaa toiminnan varoituksetta.

    Äänestä

  • Näköjään Sampo pankki on siirtynyt seuraavaan vaiheeseen, henkilökunta on siirretty asiakaspalvelusta ja bugien korjaamisesta spammaamaan positiivisia viestejä keskustelupalstoille. Tämäkö on tosiaan pankin linja, kun ongelmat karkaavat käsistä? Jätetään asiakkaat yksiksekseen etsimään kadonneita rahojaan.

    Se on sitten adjö, Sampo pankki. Samalla tosin lähtevät IF:stä vakuutukset ja Henki-Samposta sijoitukset, laskitko Nalle tämän varaan myydessäsi Sampo Pankin roskapankille?

    Äänestä

sampopankki on selvittänyt yhtä asiaa, 34 päivää eikä vastausta kuulu

kohta on myöhäistä

Äänestä

Kommentoi aloitusta

verkkopankki kirjoitti:

Nyt näyttäisi siltä, että suurimmat murheet ovat takana. Ei ole enää haukkuvia kirjoituksia ja itselläkin on toiminut pitkään jo moitteetta.

Onko jollain vielä ongelmia vai voidaanko jo lopettaa pankinvaihto keskustelu?

Ehkä kärsivällisyys kuitenkin palkitaan:)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu