sen kaltainen "toimintamekanismi", että masentunut ihminen kääntää (huom!) tiedostamattaan vihan tunteensa itseään kohti ja kärsii tämä takia/seurauksena? Muistaakseni olen lukenut jostain näin, mutta en ole varma. Kiitoksia!
Onko masennuksessa
****
6413
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Kesksuteltiin opiskelutovereiden kanssa tästä asiasta koulussa. Ja tulimme kanssa siihen tulokseen. Samoin nyt kun itse sairastuin niin olen huomannut että syytän itseäni kaikesta jos tapahtuu jotain jossain, osaan kyllä kääntää kaikki itseni syyksi.
Onneksi aviomieheni osaa kääntää minut oikeille raiteille, hän ei anna minun syyttää itseäni kaikesta.
En tiedä masennuksen syistä, mutta eroon tästä haluaisi. Ei tämä ole kellekään kivaa. Kuinkahan kauan tätä voi kestää ja pääseekö tästä eroon ilman lääkkeitä. Jotenkin toivoisi että koittaisi päivä jolloin olisi taas iloinen.
mullakin. kumpa oisin normaali ei tällästä oikeen jaksais. Kun ei mikään innosta ei sitten mikään.
Jos meistä masentuneista olisi toisille apua. Mehän tiedetään miltä tämä tuntuu. Mikä ihme siinä on että tälläiseen tilaan joutuu? Tietenkin syythän ne ovat jokaisella, mutta ajatelkaa on niitä ihmisiä joilla on asiat vielä huonommin kuin meillä.
Parempi tämä on kuin yksin miettiä ja syödä lääkkeitä, jotka keinotekoisesti vievät vain pahan olon pois.
Yritetään yhdessä selvitä tästä sukelluksesta, eikö vaan? Valitetaan toisille ja kerrotaan jos jokin asia on auttanut.
Sepram nostettiin 20mg 40mg. Ennen oli pelkät paniikkihäiriöt ja nyt massennuksen takia nostettiin annostusta. Koko viikon ollu ahdistuneempi ja todella huono olo. Sit myös otan 15mg opamoxin ehkä kaks kertaa päivässä jos ahdistaa oikeen kunnolla. Ja vuoden unilääkkeenä ollut zopinox 7.5mg joka ei meinaa enää tehota ja sit täytyy ottaa kaks. Oisin niin onnellinen jos ei tarvis syödä mitään lääkkeitä mutta tällä hetkellä en voi ilman olla.
....ikinä! Yli 5-kymppiä jo huitelen ja voin sannoo, sorry vaan, että koko ikänikin kun ahdistus-masennusvaiheet päällä, olen tajunnut, että se kaikki on jokin ikivanha ns. vaillejäämisen raivo, viha; semmonen jäsentymätön möykky, joka koskaan ei ole tullut ulos normaalina toimintana ja tuntemisena, normaaleissa ihmissuhteissa. Elän kuin puoliksi ja se elämätön puolikas on se masennusmöykky, joka kyllä 'tietää' olla vaihainen, raivona ja katkera, muttei pääse sieltä minnekään. Sitten se vinouttaa minut ja koko maailmani. - Tai, mä en edes tiedä millaista elämän kuuluisi olla. Millaista se on, kun on hyvä olla, kun on "onnellinen", joka on paljon käytetty sana. Mä ikäänkuin odotan koko ajan jotakin, että pääsis pois tai jotakin. En osaa olla tässä ja nyt, se möykky! - Jaksellaan.