tämä koiravastaisuus tässä kaupungissa.
Muutin tänne viime Joulukuussa ja siitä saakka olemme koirien kanssa kulkeneet sulassa sovussa kävelijöiden ja juoksijoiden kanssa tuolla pururadalla. Kukaan ei koskaan ole sanonut mitään poikkipuolista koirien siellä ulkoiluttamisesta.
TÄNÄÄN oli ilmestynyt pururadalle uudet kieltomerkit joissa oli kielto koirilta sekä polkupyöriltä. Millainen ihmeen paikka tämä Kaarina oikein on, harvoin mekin siellä kuljetaan, kerran tai kaksi päivässä. Yleensä ei kukaan muu kulje siellä silloin kun me ja harvoin tulee ketään vastaan ja vielä harvemmin polkupyöriä tai muita kulkupelejä. Yksi auto sinne talvella oli eksynyt ja sinne sitä sitten hajoittivat niin että saa vieläkin keräillä lasinsirpaleita pururadalta pois. Minä ja joku muu koiranomistaja niitä sieltä keräiltiin, tuskinpa juoksijain selkä olisi taipunut siihen, valittamiseen kyllä. Taidan tietää kuka tämänkin aloitteen sinne kunnalle on tehnyt kun niin oli naama aina solmussa vastaantullessa. Näytti aivan ilmeiselle valittajalle tämä tyyppi, tuskin erehdyn ihmisestä. Sanonpa vaan että kyllä meillä koiraihmisillä pitäisi samat oikeudet olla liikkua pururadalla kuin kävelijöillä taikka juoksijoilla. Sen ymmärrän että jos talvella latua ei haluta pilata että silloin on kiellettyä siellä koiria ulkoiluttaa, mutta että nyt.!! Sitä en kyllä ymmärrä, taitaa olla jotain pikkusieluista menoa täällä kuitenkin. Ja minä kun kovasti iloitsin siitä että on kesällä viileä metsä jossa koirat ulkoiluttaa, se oli yksi syy asunnon valintaan. Saitte nihilisti ihmiset ainakin pilattua minulta päivän ja loppukesänkin. Jotta teille ei ainakaan kiitosta minulta heru. Ja tukehtukaa niihin lasinsiruihin siellä metsässä, minä en niitä sitten enää keräile, varmaan kolme kiloa tänä keväänä kantanut sieltä pois.
Pettynyt Kaarinalainen koiranomistaja.
Koirapuistokin pieni kuin sieni ja sijoitettu aukeaan paikkaa ettei lämpimillä ilmoilla ole koirien kanssa mitään asiaa sinne kun koirat ei kestä tuota kuumuutta kuten ihmiset.
Hyi Kaarina!
Muutin tänne viime Joulukuussa ja siitä saakka olemme koirien kanssa kulkeneet sulassa sovussa kävelijöiden ja juoksijoiden kanssa tuolla pururadalla. Kukaan ei koskaan ole sanonut mitään poikkipuolista koirien siellä ulkoiluttamisesta.
TÄNÄÄN oli ilmestynyt pururadalle uudet kieltomerkit joissa oli kielto koirilta sekä polkupyöriltä. Millainen ihmeen paikka tämä Kaarina oikein on, harvoin mekin siellä kuljetaan, kerran tai kaksi päivässä. Yleensä ei kukaan muu kulje siellä silloin kun me ja harvoin tulee ketään vastaan ja vielä harvemmin polkupyöriä tai muita kulkupelejä. Yksi auto sinne talvella oli eksynyt ja sinne sitä sitten hajoittivat niin että saa vieläkin keräillä lasinsirpaleita pururadalta pois. Minä ja joku muu koiranomistaja niitä sieltä keräiltiin, tuskinpa juoksijain selkä olisi taipunut siihen, valittamiseen kyllä. Taidan tietää kuka tämänkin aloitteen sinne kunnalle on tehnyt kun niin oli naama aina solmussa vastaantullessa. Näytti aivan ilmeiselle valittajalle tämä tyyppi, tuskin erehdyn ihmisestä. Sanonpa vaan että kyllä meillä koiraihmisillä pitäisi samat oikeudet olla liikkua pururadalla kuin kävelijöillä taikka juoksijoilla. Sen ymmärrän että jos talvella latua ei haluta pilata että silloin on kiellettyä siellä koiria ulkoiluttaa, mutta että nyt.!! Sitä en kyllä ymmärrä, taitaa olla jotain pikkusieluista menoa täällä kuitenkin. Ja minä kun kovasti iloitsin siitä että on kesällä viileä metsä jossa koirat ulkoiluttaa, se oli yksi syy asunnon valintaan. Saitte nihilisti ihmiset ainakin pilattua minulta päivän ja loppukesänkin. Jotta teille ei ainakaan kiitosta minulta heru. Ja tukehtukaa niihin lasinsiruihin siellä metsässä, minä en niitä sitten enää keräile, varmaan kolme kiloa tänä keväänä kantanut sieltä pois.
Pettynyt Kaarinalainen koiranomistaja.
Koirapuistokin pieni kuin sieni ja sijoitettu aukeaan paikkaa ettei lämpimillä ilmoilla ole koirien kanssa mitään asiaa sinne kun koirat ei kestä tuota kuumuutta kuten ihmiset.
Hyi Kaarina!
Vastaukset 42
Vanhimmat
Minäkin iloitsin aikoinaan kovasti muutosta Kaarinaan, mutta pettyä olen saanut karvaasti. Kaarinassa olisi tilaa ja kaunista luontoa ihmisten iloksi, mutta kummallinen päätöksenteko on vienyt ilon asua täällä. Liikaa mainostivat aikoinaan Turunseudun "vetovoimaisinta" ja lapsiystävällistä kaupunkia.
on kyttääjiä ja kyräilijöitä jotka haluavat toisille pelkkää pahaa, kun itsellä on henkinen hyvinvointi heikoilla. Heillä on aina selittämättömän paha olo ja se pitää sitten purkaa kaikenlaisella kiusanteolla kanssaeläjille. Keksitään mitä katalampia juonia sille että saadaan toiset yhtä pahoinvoiviksi mitä itse ovat.
Kyllä sen naamasta näkee keillä tällainen peili seisoo kasvojen edessä. Niitä tulee täällä usein vastaa ja niistä virtaa sellaista negatiivista energiaa. Yleensä ne ei vastaa jos niitä puhuttelee jollain tavalla. Vaan katsovat toisia pitkin nenänvarttaan. Inhoittavia nihilistejä, kurjaa joutua asumaan niiden keskuudessa.
Pitäähän sen pururadan saada siellä tyhjänä jököttää, muutaman hassun juoksijan siellä vielä kiertäessä. Tyhmää!
Tiedätkö kuinka vaikeaa on koirakammoisen yrittää hölkätä, kun koiraa ulkoiluttavia tulee vähän väliä vastaan.
Ja kun kaarinalaisista ei koskaan tiedä, joutuu ensin tiirailemaan, onko se kymmenen metrin hihnassa oleva koira oikeasti hihnassa vai päästetty vapaasti saalistamaan.
Hölkkääjä ei myöskään voi tietää, onko sinun koirasi juuri sellainen outo koira, joka ei pidä ohijuoksijoiden pureskelusta, sillä yleensä ne tekee niin.
Ja yhtä asiaa en ymmärrä. Miten koirat voisivat pilata pururadan, vai kuulutko sinä niihin paskiaisiin, jotka jättävät koiranjätökset luontoon?
aikaihminen ja pieniä elukoita pelkää, mene lääkäriin. Ai niin mutta sinähän oletkin sellainen.
Niin ja en jätä jätöksiä pururadalle, mutta sinä jätät ne lasinsirpaleet juuri siihen missä ne ovat jo vuosia olleetkin, sehän ei sinua liikuta.
Niin ja harvassa ne hölkkääjät siellä pururadalla ihan oikeasti on, tulevat vastaan melkein missä tahansa muualla muttei siellä, siellä kun ei maisemia paljoltikaan ole.
Pitäisi kyllä koirien omistajienkin saada kulkea siellä rauhassa ilman koirafobiaa sairastavia ihmisiä. Ikäviä tuollaiset ja todella TODELLA harvassa, onneksi.
oletko sinä se koiranvihaaja joka kylvää tänne Kaarinan poluille niitä lasinsirpaleita ettei niitä koiria sitten siellä ulkoilutettaisi missä sinä kuljet/juokset?
oli joku syksyllä levitellyt myrkytettyjä leivänpalasia..ei linnuille vaan koirille.
sairaita ihmisiä löytyy ihan korkeiltakin johtopaikoilta. Ties mitä saavat aikaan tässä maailmassa kun mikään näille ei merkitse mitään.
Monelle koira on se ainoa tervejärkisenä pitävä tässä maailmassa missä ihmisiin ei voi luottaa nimeksikään. Yhteiskunta säästää koirien vuoksi suuria summia rahaa mielenterveyspuolella. Siltikin näitä vastaan hyökitään aika-ajoin. Onhan koiranomistajissakin paljon vikaa jos jätetään esim. ne koirankakat siihen tielle ja ihan paikkoihin joissa lapset vaikka kuljeskelee tai vastaavaa. Mutta ei koirista suurempaa haittaa pitäisi kenellekään olla, ellei sitten omaa koirafobiaa jostain syystä. Maailma vaan ei saa kulkea pelkästään yhden pienen ryhmän vallanhalujen mukaan, vaan pitää ottaa huomioon laajempiakin seikkoja asioista.
Mietittäväksi tässäkin asiassa jää, kun sorretaan yhtä ihmisryhmää toisen kustannuksella että paljonko tarvittiin tähän voiteluun ja mitähän se mahtoi olla? Lounas, kaljailta, rahaa etc.?
Voideltiinko omalla vaiko vieraalla, sen tietää voitelija parhaiten itse.
Koiraihmisillä se liikunta tahtoo rajoittua siihen koirien kanssa lenkkeilyyn, kaikki kun eivät yksin halua kulkea niin koira on oiva kumppani. Sen kanssa ei tule riitaa ainakaan kuten monasti sen ihmiskumppanin kanssa kaikki kun eivät ole niitä keskustelijoitakaan. Lisäksi hölkkä ei sovellu kaikille jonkin liikuntavamman vuoksi tmv.
Minusta on väärin että ihmisiä kohdellaan epäoikeudenmukaisesti ja syrjien, vaikka eihän se siitä syrjijästä syrjinnälle tunnu varmaankaan. Syrjinnän kohde vaan tuntee itsensä kiusatuksi ja loukatuksi, kuten tässäkin tapauksessa.
Keneksi mua mahdat oikein luulla? :D
Kyllä se on kuule niin, että koiran omistajien on pystyttävä ymmärtämään se, että jotkut ihmiset pelkäävät koiria yhtä paljon kuin susia tai karhuja.
Pururata on kuntoilua varten. Ihmisten kuntoilua, ei koirien. On kyllä jo jostain älykkyyden tasosta kiinni, jos ei sellaista asiaa ymmärrä.
Suhtaudu asiaan aikuisen tavalla, älä valita kuin joku teini-ikäinen kakara. Säännöt on siellä tarkoituksella, ei pelkästään sinun kiusaksesi.
Ei se ole koiran vika, jos omistaja on idiootti.
että monet ihmiset käyvät "kuntoilemassa" niiden koiriensa kanssa. Tässä kuulehan eriarvoistetaan ihmiset erinäisiin karsinoihin jälleen kerran. Sinäkö se oletkin arvokkaampi kuin ne kenellä on koira kävelykaverinaan? Taikka juoksukumppaninaan?
Tietääkseni koiraihmisetkin maksavat veroja samalla tavalla kuin muutkin.
Ja minähän marisen ihan niin paljon kuin tahdon jos huomaan jotain epäoikeudenmukaisuutta asioissa, sanot sinä sitten ihan miksi tahansa. Minullakin on oikeuteni, vaikka sinä toisin yrität minulle kertoa.
Älykkyyden tasosta en viitsi kanssasi kinata, sehän on jo huomattu mikä se on.
Jos säännöt ovat epäoikeudenmukaisia ne on silloin muutettava oikeudenmukaisiksi.
Niin ja minun puolestani saat pelätä ihan mitä vaan, se ei minulle kuulu. En minäkään pelkojeni takia vaadi koko maailman muuttuvan, se ei kuitenkaan sitä tee.
montakin koiran omistajaa?
Se on ihmisille se pururata tarkoitettu, siellä pitää saada spurtata, ilman että täytyy pelätä koiran intoutuvan perään. Vaikka sun koirasi pysyisi aisoissa, niin jonkun toopen ei pysy ja sitten se rakki on jalassa kiinni!
Jos koiran kanssa täytyy kuntoilla niin kuntoile muualla, pururata ei ole koiranulkoiluttajille, koita nyt jumalauta tajuta, että tässä yhteiskunnassa on sääntöjä, jotta jokaisella olisi mukava täällä elää ja siinä hierarkiassa lemmikkieläimet eivät mene ihmisen edelle.
Sinä mariset koska olet itsekäs, että ymmärrä asioita muiden ihmisten kannalta katsottuna. Minä kyllä ymmärrän sinun näkökantaasi, mutta ymmärrän myös että ne ovat liika pyydetty.
Äläpä lähde älyn kanssa kinastelemaan, koska sinä olet se, joka tahtoo tehdä sääntöjen vastaisesti. Jos se rata olisi koirille sallittu, niin moni ei varmaan sinne tulisi hölkkäämään.
Ja viimeinen kappaleesi osoittaa täydellisesti, kuinka sinun mielestäsi muut saavat pelätä, kunhan sinä vain saat elää niin kuin haluat. Eli aika helvetinmoista itsekkyyttä.
Mutta ei sinänsä, hyvin sinä sovit sinne muiden kaarinalaisten idioottien joukkoon, kyllä minä tiesin jo ennestään, että Hovirinnassa koirien hoitaminen on holtitonta.
Tuossa joku aika sitten oli juttua, kun koira tappoi pojan. Ja kaikki koiraihmiset olivat kilpaa arvailemassa, mitähän se poika teki väärin.
Täällä koiraulkoiluttaja ihmettelee, miksi ei saa ulkoiluttaa koiraa pururadalla, jossa ihmiset juoksevat.
Ei siitä paljon voi päätellä ainakaan koiraihmisten hyväksi.
Viisas koiranomistaja ei marise, jos ei pääse pururadalle koiransa kanssa, ehkä jopa tajuaa miksi niin on.
Ja tähdennän vielä miksi. Vaikka yhden ihmisen koira olisikin harmiton pururadan varrella, niin lupa olla siellä koiran kanssa antaa luvan kaikenlaisille koiranulkoiluttajille olla siellä koiran tavoista huolimatta.
Lopputulos on se, että ei enää uskalla käydä hölkkäämässä, kun saa pelätä henkensä edestä aina vähän väliä.
Juoksevat ihmiset ja koiranulkoiluttajat eivät sovi samoille poluille, niin se vain on.
No ei.. odottakaa niin minä tulen sinne ajamaan pyörällä ja lupaan, että sen jälkeen ei ole kenelläkään mukavaa. Aion ajaa niin lujaa kuin haluan, koittakaa sopeutua siihen.
...hurttas muualle paskomaan
älykästä laittaa tällainen tänne. Mahtaa sinusta tuntua aivan ihanalle tuo oma kommenttisi, eikö vaan?
Ilmaisit tällä kommentillasi oman älykkyysosamääräsi, täpärästi vaille 50.
Rakentavaa, sellaista tämä elo tässä maailmassa ei ainakaan nykyisin enää ole. Päinvastoin joka asiaa vaikeutetaan, kaikki kurjistuu ja joku on kovasti vahingoniloinen asioista. Pilkka vaan yleensä osuu yhtäkkiä siihen omaan nilkkaan.
..joita aiheuttaa pieni osa koiranomistajista.
Koiria hankitaan pääasiassa seura-, harrastus-, turva- yms. tarkoituksissa, vastuullisten ja harkitsevien ihmisten toimesta. Valitettavasti vähemmistö koirista hankitaan kemiallisella impulssilla lapsille joululahjaksi. Koiran kasvatus unohtuu samalle tasolle kuin kakaroidenkin. Osa koirista hankitaan ns. jatkeeksi (vrt. Viagra) ja osa edellisten lisäksi kanssakäymiseen naapuruston kanssa.
Pururadat ovat kaikkialla koirilta kiellettyä aluetta, kiitos koirakkaiden em. vähemmistön, joka käy tekemässä tarpeensa pururadalle, joka saa kohotetta hihnatta vierellä juoksevasta vasikan kokoisesta viagrasta, joka saattaa reagoida agressiivisesti pururadalla etenevään henkilöön, useimmiten murkkukokoiseen.
Vastuullinen, oikea koiraihminen ymmärtää ja hyväksyy, että sääntojen ja rajoitusten tiukkuustaso niin koira-, liikenne- yms. alueilla määräytyy kunkin aihealueen idioottivähemmistön mukaan, enemmistöä suojelevassa merkityksessä.
Enemmistöläinen ymmärtää, vähemmistöläinen kiukuttelee mutta ei ymmärrä miksi.
Pihalle naapureiden häiriöksi pahaa oloaan haukkumaan heitetty koira, tai useampi, on vähemmistöidiootille vaivattomampaa kuin mopon virittely koiran joululahjaksi saaneen perimän kanssa, muuten samaa.
saa koiria ulkoiluttaa pururadoilla, paitsi talvella jos on latu hiihtäjille tehtynä?
Joku täällä väittää että joka paikassa on kiellettyä pururadoilla. Ei pir paikkaas tuo väite.
Turuus taitaa olla kaik sit vaa kiltei koirii, toisi ku teil siel Kaarinas?;)
Kerran kävin myöskin Piispanristillä, sielläkään ei ole kieltoja!
Koiranomistajan vastuulla on pitää siitä huoli että pururadalla muutkin mahtuu juoksemaan/hölkkäämään tai muuta. Ei kaikkia saa sellaisesta rangaista mitä JOKU tekee, muutenhan sinäkin istuisit vankilassa tällä hetkellä.
Säännöt on kaikkia varten, mutta jos niitä tekemällä tehdään niin se ei ole aivan oikein joitain ryhmiä kohtaan. YMMÄRRÄTKÖ sinä?
Kyllä ne kieltokyltit jossain on, joko näkyvissä tai nuorison terrorisoimana ojassa.
Kaikki polut ei kuitenkaan ole pururatoja tai hölkkäpaikkoja, joten sellaisissa voi koiran kanssa liikkua, mutta kaupungissa on aina muistettava korjata talteen jätökset.
Mikään tekosyy vetoamalla muiden vastuuttomaan käytökseen ei käy perusteluksi.
Ja jos kyltti on, on aivan sama mitä mieltä siitä on, se on silloin kielletty koirilta ja sillä siisti. Eli alue on pyhitetty sellaiseksi, että siellä voi koiria pelkääväkin juosta.
Olisi aika väärin, jos joku vaivalla tulee pururadalla hölkkäämään, juuri siitä syystä, että ei halua törmätä koiriin ja sitten siellä kuitenkin on joku vajaamieli koiran kanssa.
En ymmärrä miten koiranomistaja voi olla niin sokea ja välinpitämätön toisten hädälle. Minusta sellainen ihminen joka ei ymmärrä toisia ihmisiä, ei voi toimia koirankaan isäntänä tai emäntänä.
Tässä koirakeskustelussa luun ydin on ihmisen käyttäytymisessä, jossa koira on väline (koirat suokoon anteeksi rinnastuksen).
Kyseessä on pieni marginaali ihmisistä, joille koira, spraymaalipullo, ajoneuvo yms. on vain väline osoittaa kapinallisuutta tai omaa sopeutumattomuuttaan ns. sivistynyttä yhteiskuntaa kohtaan.
Töhriminen spraymaalilla tai ulosteiden levittely mahdollisimman näkyvästi voi olla samaa viettiryhmää. Tosin spraymaalipullolla ei ole luonnollisia tarpeita kuten koiralla, joten koiralla voi, tai täytyy, säännöllisesti käydä töhrimässä mahdollisimman haittaavasti, jos vietti niin vaatii.
Voihan olla, että perheessä on työnjakoa töhrimisvälineiden suhteen.
Ongelmallisin ryhmä marginaalissa kuitenkin on koiran käyttö ympäristön akustiseen häirintään,
kuten kerrostaloissa tai pientaloalueilla jatkuvasti ympäristöään koiraparan haukunnalla, useimmiten tarkoituksellisesti, kipeyteensä tyydytystä hankkiva marginaaliyksilö tai- perhe. Mitä enemmän ympäristössä on työn, levon, sairauden jne johdosta vaihtelevuutta, sitä tyydyttävämpää vammaiselle on koiralla kosto.
Ulostekategorian koirat ovat ryhmän hyväonnisimpia, niitä ruokitaan säännöllisesti, tietysti.
Voi koiraparat! NäennäisSivistyksen elävät esineet.
lapsellinen purkaus. Taitaa olla kovasti kapea näkökenttä ihmisellä jos oikein aidosti tällä tavalla ajattelee.
Huomaa ainakin ettei tällä ihmisellä ole koiraa koskaan ollut, mutta kaikkitietäväna koettaa siitä huolimatta kovasti esiintyä.
Turhaa sitä lienee koiranvihaajille mitään asiosta puhua saati yrittää jotain rakentavaa keskustelua, turhaa, niin turhaa. Iso huokaus! Koiranvihaajalla on kovasti kapea näkökenttä siinä pienessä elämässään.
Toi Valitettavasti pisti ovelan provon.
Tavallisella luetun ymmärryksellä tajuaa, että V murisi niille kelvottomille koiranomistajille, jotka käyttää koiria just vain häiriöksi.
Ne pilaa kunnollisten koiraihmisten maineen ja saa monet vihaamaankin koiria, pervoa porukkaa.
Ei hirveesti ihmetytä, jos kelvottomissa myös luetun ymmärrys mättää niinkun tolla Oikein tosilla.
kaikki koiranomistajat niputettu yhteen ja samaan pinkkaan. Tosissaan kirjoitteli tuo koiranvastainen ihminen. Seliseli sitten vaan jälkeenpäin.
On se kummaa kun ei osata ajatella kuin sitä mille itsestä tuntuu ja sitten syytellään siitä itsekkyydestä kaikkia muita ihmisiä (ja koiria).
järjestys säännöt eivät kiellä koiria hihnassa kulkemasta pururadalla!!! repikää ihmiset siitä! autolla ajo kuitenkin on kiellettyä!!! itse käyn pururadalla koiran kanssa joka on kytketty ja jos joku tulee vastaa,mitä harvoin tapahtuu pidän kyllä huolen että menemme pois radalta.ja toiseksi moni niistä koiran ulkoiluttajista luultavasti on enemmän siellä metsän puolella koiran kanssa ja sen ei pitäisi häiritä ketään.vai häiritseekö????
se koira jo sinänsä, teki tai oli tekemättä mitään.
Näkyy laput poistetun jo sieltä, ovat kunnan virkamiehetkin ilmeisesti tutustuneet tähän lakiin uudelleen.
Itse tulostin tuon järjestyslain ja kannan sitä mukanani ja jos joku alkaa ryttyilemään minulle käsken lukea sitä pienen aikaa. Jos vaikka ymmärtäisi sitten että meillä koiraihmisillä on samat oikeudet juosta ja kävellä siellä pururadalla kuin kaikilla muillakin. Ja tilaahan siellä on, mahtuuhan siitä autokin tosiaan kulkemaan. Poliisiauton on syytäkin siellä kulkea silloin tällöin seuraamassa tuota villiintynyttä nuorisoa joka mesoaa siellä viikonlopuisin humalassa ja pienessä pilvessä.
Nimimerkillä "toinen Murre" on täydellinen on/off -asenne tähän koiradebattiin.
Hän haluaa tehdä koirallaan mitä haluaa ja kaiken muun; järjestyssäännöt, hyvän tavan mukainen käyttäytyminen, siisteys ja hygienia,
hän kokee, aika hysteerisesti, vain ja ainoastaan koiravihaksi.
Hän ei näe äärimmäisyyksiensä välillä mitään rakentavuutta tai sopeutumista vastuullisten koiraihmisten ja heitä arvostavien koirattomien arvomaailmaan.
Toivottavasti nimimerkin koiralle kuuluu parempaa.
hänet vai oletko päättelemään ryhtynyt?
Jos noin kovasti koskee kun ei mene asiat niin kuin haluaa, niin aiai sitten vaan. Koeta kestää, niin tekee muutkin jotka eivät asioita ymmärrä kuten ne on.
Ohhoijaa, kaikenlaista sitä onkin.
Selvästikin häneltä puuttui täydellisesti ymmärrys siihen miksi jotkut alueet ovat koirilta kiellettyjä.
Voisi ajatella, että täällä on suurin osa maista koirille sallittuja, joissa koiria pelkäävä ei voi lenkkeillä koskaan, eli heillä vasta rajoitteita on.
Välinpitämättömyys toisten pelkoja kohtaan on suurta tunteettomuutta, suorastaan ihmisvihamielistä asennetta osoittavaa. Tai sitten ei ole itse koskaan pelkoa kokenut, eikä tiedä mitä se on.
Siellä missä koirilla on lupa liikkua, siellä on. Kyse olikin nyt siitä, että täällä joku purnaa säännöistä joita ei haluaisi noudattaa!
vai lukutaidottomuutta?
Etpä oikein tainnut itsekään pointtia ymmärtää. Ja seliseli vaan, koitahan kestää nyt vaan.
jos kuvittelee olevansa jollekin tärkeämpi kuin hänen omat koiransa. Todellista itsekkyyttä tuollainen, voivoi kun oot niin kipeä sieltä sisältä että, ihan koiria pelkäät, voivoi vaan. Kyllä olet ressukka ja parka raukka. Voivoi voivoi.
Mitä ymmärsin väärin? Korjaa puute niin saatan jopa ymmärtää. Jos kyseessä ei ollut viralliset koirankieltokyltit, niin ne ovat ilmaa, mutta jos oikeasti kielletään koirien kanssa liikkuminen pururadalla, silloin se on kiellettyä.
Itse lenkkeilen mieluiten sellaisilla alueilla, joissa tiedän, että juoksemiseni ei innosta hurttia kimppuuni. Se kun on koiran luonto.
JOS VAIKKA SIITÄ SITTEN YMMÄRTÄISIT PAREMMIN.
Pururadoilla saa kytkettyä koiraa taluttaa siihen on turhaa mitään kylttejä yrittää laittaa.
Joten juokse sinä vaan siellä missä koiratkin saa kävellä/juosta taikka pysy poissa.
Tai voithan tehdä oman pururadan, sinne ei ole koirilla lupaa tulla ellet erikseen sitä anna.
Lopeta jo vingunta, se on aiheetonta.
Pitää vielä sanoa että; koiraan luonnostakaan sinulla ei ole muuta tietoa kuin omat kuvitelmasi ja luulosi.
mitä tänn saa kirjottaa? Eiks oo hyvä et joku tekee jottai et saa asian muutettuu toiseks ku mitä oli? Mitä sää oot muuta tehny ku vinettäny? Kiellot on ny purettu, jote se siit, tai ainaki taulut otettu pois mettäst pilaamast maisemii. Nyt siell o hyvä koiran kans kulkee. Tänää olti jo kerra ja ei ollu kettä muita koko matka aika, kyll meijän kelpas ku on näi ihana ilmaki ja se mettä ja sen tuoksu se on jottai mist ei luovu, men sääki äläkä marise tääll joutavii.
kuntopoluilla (pururadalla)
Järjestyslaki
Eläimet
Koira on pidettävä taajamassa kytkettynä. Taajama on taajaan rakennettu alue, joka on lisäksi osoitettu liikennemerkein. Taajaman sisällä voi olla alueita, jotka eivät ole taajaan rakennettuja. Koiran ja kissan omistajien on pidettävä huolta siitä, ettei eläin pääse ollenkaan yleiselle uimarannalle, lasten leikkipaikalle, toriaikana torille, urheilukentälle tai yleiselle hiihtoladulle. Koiraa ja kissaa voi kytkettynä kuljettaa kuntoradalla.
Koiran ulkoiluttajan on huolehdittava siitä, ettei koiran uloste jää ympäristöön hoidetulla alueella. Hoidettuja alueita lain mukaan ovat esimerkiksi alueet, joilla nurmikot on leikattu ja joilla on istutuksia tai joilla tiet ovat päällystettyjä.
Ratsastaminen ja hevos- tai vastaavalla ajoneuvolla ajaminen on pääsääntöisesti kielletty kuntopoluilla ja yleisillä laduilla.
Järjestyslaki
14 §
Koirakuri
Yleisen järjestyksen ja turvallisuuden säilymiseksi koiran omistajan tai haltijan on:
1) pidettävä koira taajamassa kytkettynä;
2) pidettävä huolta siitä, ettei koira pääse kytkemättömänä kuntopolulle tai muulle sen kaltaiselle juoksuradalle eikä lainkaan yleiselle uimarannalle, lasten leikkipaikaksi varatulle alueelle, toriaikana torille taikka yleiseen käyttöön kunnostetulle ladulle tai urheilukentälle, jollei se ole erikseen sallittua;
3) pidettävä huolta siitä, että koiran uloste ei jää ympäristöön hoidetulla alueella taajamassa.
Mitä 1 momentin 1 ja 2 kohdassa säädetään, ei koske virantoimituksessa käytettävää valtion omistamaa koiraa, vartiointitehtävässä olevaa vartijan koiraa, palvelutehtävässä olevaa koulutettua pelastuskoiraa, liikuntavammaisen avustajakoiraa eikä näkövammaisen opaskoiraa.
Mitä 1 momentin 1 kohdassa säädetään, ei koske suljettua pihaa, koirien harjoituspaikkaa eikä erityisesti osoitettua aidattua jaloittelualuetta. Koiran tulee kuitenkin näissäkin paikoissa olla omistajansa tai haltijansa valvonnassa.
Mitä 1 momentin 2 kohdassa säädetään, koskee myös kissaa. Mitä 1 momentin 1 ja 2 kohdassa säädetään, koskee myös hevosta sekä soveltuvin osin muuta koti- tai lemmikkieläintä.
15 §
Ratsastaminen
Ratsastaminen ja hevos- tai muulla vastaavalla ajoneuvolla ajaminen on kielletty kuntopolulla tai muulla sen kaltaisella juoksuradalla, yleiseen käyttöön kunnostetulla ladulla ja urheilukentällä, jollei muuta ole osoitettu.
Mitä 1 momentissa säädetään, ei koske välttämätöntä huolto- ja kunnossapitotyötä eikä järjestyksenpitoon liittyvää viranomaisten toimintaa.
ei kaupunki voi kieltää koiran ulkoiluttamista (kytkettynä) pururadalla. Sinne vaan.
... ja pian ne halutaan pois Piikkiön puoleltakin.
Toistaiseksi Piikkiössä on saanut kulkea koiran kanssa rauhassa , jopa poiketen järjestyssäännöistä.
Aika monikin käy juoksuttamassa koiraansa urheilukentälläkin. Mielestäni siittä ei ole mitään haittaa , jollei nurmelle tehdä tarpeita. Kenttä nykyisessä kunnossa sopiikin paremmin koirille , kuin jalkapalloilioille. ;)
Missäs muuten itse juoksutatte koiria rankemmin?
Sorakentillä koiran jalat eivät kestä ehjinä , asfaltista puhumattakaan.
Hiekkamonttu on lempeäpi tassuille...
.. tai missä koirat saavat uida vapaasti?
Onneksi itse tiedän syrjäisiä paikkoja ...Turussa.
asumaan kerrostaloon. Itse muuttaisin maaseudulle koirieni kanssa mikäli olisi taloudellisesti mahdollista. En kerrostalosta ole koskaan tykännyt, olosuhteet vaan ovat sellaiset ettei sovi itse valita asuinpaikkaansa edes. Kyllä se köyhyys on enimmäkseen kirous jos se ihmisen päälle lankeaa. Alistettuna elät elämäsi ja kuten muut haluaa, ei ole itsellä paljon sanomista elämän suhteen vaikka kuinka pyristelisi vastaan.
Onneksi sentään on koirat kavereina ettei tartte ihan yksin olla. Kovasti vaan tuntuvat muutamat niitäkin katsovan kieroon.
Mitäs pidät niitä lehmän kokoisia koiriasi, myy ne niin alkaa olla varaa valita asuinpaikkaansa.
myynyt taikka kanittanut aivosi jossain vaiheessa, se on ihan varma asia. Mahtaako enää vahinkoa saada korjattua? Tuskinpa vaan. ÄÄLIÖ olet ja sellaisena tulet pysymään elämäsi surkeaan loppuun saakka.
Koita kasvaa aikuiseksi ennenkun kirjoittelet sontaa tänne.
Eipä ole ihmekään että tunnet itsesi niin pieneksi ja tarpeettomaksi.
Ilmeisesti se, että saa jonkun hermostumaan oikeasti tekee hyvän mielen netissä. Sairasta, mutta aika tavallista. Tätä tulisi jonkun tutkia yliopistossa; eli sitä miksi tulemme hyvälle mielelle, kun saamme ärsytettyä jotakuta.
Onhan se toki lapsellista kirjoittaa sävyyn, jolla kirjoitin viestini, mutta tottahan se oli loppujen lopuksi. Sillä usean koiran omistaminen ei voi olla halpaa ja jos sitten viitsii valittaa rahapulasta. Kaupungissa tulisi ehdottomasti rajoittaa koirien määrää per henkilö tai mahd. tuplata koiravero jokaisen ylimääräisen koiran osalta.
*smile*
Ihmiset ja kotieläimet ovat ties kuinka kauan tulleet toimeen keskenään ja tarvinneet toisiaan.
Eläimillä lemmikkeinäkin on jo vuosituhantinen karrieeri.
Suurin osa ihmisistä tykkää kissoista, koirista ja muistakin karvaisista söpöläisistä. Aika monet muunkin peitteisistä. Lemmikit ovat tärkeitä myös monelle yksinäiselle.
Lähes kaikki ihmiset tykkäävät koiristakin, kivojahan hauvelit ovat.
Valitettavasti sopusointua haluavat häiritä henkilöt tai perheet, jotka eivät tykkää koirista, naapureistaan tai muutenkaan mistään, mikä viittaa hyvään sosiaaliseen käyttäytymiseen.
Näille koiran, mieluiten useimman, tehtävä on koiran kannalta epäkiitollinen. Koira on tahtomattaan joutunut välikappaleeksi tavoitteeseen, jossa kukaan ei tykkää kenestäkään.
Siis kuin suoraan Anarkistin käsikirjasta.