Voikohan ihminen joka on semmoinen "järjestöaktiivi", eli kovasti mukana kaikenmaailman opiskelijatoiminnassa yms. olla kuitenkin kovin ujo?
Olen semmoista miettinyt, kun jokunen vuosi sitten samassa opiskelupaikassa olevan tytön kanssa oli pitkään (varmaan vuoden verran...) semmoista, että päivittäin vaihdettiin piiiitkiä katseita ja muutenkin tuntui siltä, että hänelläkin olisi ollut jotain kiinnostusta. Mutta sitten aina, kun olisi ollut tilaisuus mennä jotain "yrittämään", vaikkapa jos hän tuli jossain käytävällä vastaan ihan vieressä, niin silloin hän ei vahingossakaan katsonut minuun päin. Samoin, jos vaikkapa hymyilin hänelle, niin tuntui, että hän jotenkin pelästyi ja kääntyi pois. Mutta sitten kauempaa kuitenkin aina katsoi minuunpäin... Ja kyse on siis aikuisista ihmisistä, ei teineistä, vaikka siltä ehkä kuulostaa! :)
Niin, muuten pitäisin tuota vain ujoutena, mutta kun kuitenkin tiedän että hän on tuommoista järjestöaktiivityyppiä, niin tuntuu vähän ristiriitaiselta. Oisko jollain kokemusta tai mielipidettä tämmöisestä? Itseäni jäi kovasti harmittamaan, kun ei sitten tullut mahdollisuutta tutustua tuohon tyttöön ja nyt on jo myöhäistä, kun en häntä enää näe :(
Olen semmoista miettinyt, kun jokunen vuosi sitten samassa opiskelupaikassa olevan tytön kanssa oli pitkään (varmaan vuoden verran...) semmoista, että päivittäin vaihdettiin piiiitkiä katseita ja muutenkin tuntui siltä, että hänelläkin olisi ollut jotain kiinnostusta. Mutta sitten aina, kun olisi ollut tilaisuus mennä jotain "yrittämään", vaikkapa jos hän tuli jossain käytävällä vastaan ihan vieressä, niin silloin hän ei vahingossakaan katsonut minuun päin. Samoin, jos vaikkapa hymyilin hänelle, niin tuntui, että hän jotenkin pelästyi ja kääntyi pois. Mutta sitten kauempaa kuitenkin aina katsoi minuunpäin... Ja kyse on siis aikuisista ihmisistä, ei teineistä, vaikka siltä ehkä kuulostaa! :)
Niin, muuten pitäisin tuota vain ujoutena, mutta kun kuitenkin tiedän että hän on tuommoista järjestöaktiivityyppiä, niin tuntuu vähän ristiriitaiselta. Oisko jollain kokemusta tai mielipidettä tämmöisestä? Itseäni jäi kovasti harmittamaan, kun ei sitten tullut mahdollisuutta tutustua tuohon tyttöön ja nyt on jo myöhäistä, kun en häntä enää näe :(
Vastaukset 4
Vanhimmat
Toimin ammatissa, joka vaatii kontaktinottokykyä ja pystyn olemaan esillä ja äänessä ihan ok. Järjestötoiminnassakin olen mukana.
Tosiasiassa olen kuitenkin hyvin ujo. Ujouteni pullahtaa pintaan kuin vieteriukko ihastumistilanteissa.
Silloin naamalleni karkaa ihmeellisiä ilmeitä, teeskentelen etten edes huomaa koko kohdetta, punastelen, jäykistelen, kiidän pakoon nurkan taakse, koska pelkään näyttäväni idiootilta.
Hankipa tytön kännykkänumero ja yllätä hänet soittamalla, eiköhän se siitä.
Voi olla, että ystäväsi on myös kohtelias ja korrekti. Ei tule keskeyttämään toisten juttuja, pyrkii pitämään kohteliasta etäisyyttä, välttää suin päin räiskimistä. Meetkö sä kauheella vauhdilla pitkin käytäviä, teet sitä sun tätä? Ehkä toinen ei vaan kehtaa tulla häiritsemään, jos näyttää toisen meno kiireiseltä. Sitten ehkä tulis juttelemaan, kun olisi rauhallinen hetki ja ihmisillä olis mielenkiintoa olla oikeesti läsnä niissä hetkissä. Ja sitten sellaisia tyyppejä, joita on kiusattu, niin saattaa uudet aina vähän alitajuisesti pelottaa, että mitäköhän tuokin nyt alkaa nälvimään tms. ennenkö oppii luottamaan, että kiusaajia ei täällä enää oo.
Musta järjestötouhuissa on muutenkin ongelmana, että ihmiset tulee eri päin Suomea (tai maailmaa) ja yhteistä hyvää linjaa voi olla vaikea löytää. Järjestöistä varmasti löytää hiljaisempikin sen puurtamisnurkkansa, onko se sitten mielekästä sellainen, ei musta. Mutta kuten sanottua, toisilla on ne omat tavat niin hyvin liimattuna, että vaikka toisten käyttäytyminen kiusais ja loukkais muita ja todella aiheuttais ongelmia, voi olla, ettei sitä ymmärretä tai kukaan muuta toimintatapaansa. On kuitenkin aika vaikea mennä sanomaan kaverille, että hei, sun käyttäytyminen loukkaa mua. No niin, eksyin aiheesta.
Mä oon kyllä sitä mieltä, että koskaan ei oo liian myöhäistä. Aina ei oo aika kypsä tai valmis vielä kaikille asioille, ja myöhemminkin kannattaa koittaa ottaa yhteyttä, jos yhtään siltä tuntuu.
Kiitos kommenteista! Itse kun olen tämmöinen tavallisen ujo enkä ole ollut erityisen kiinnostunut mistään järjestötoiminnasta, niin jotenkin olen aina pitänyt näitä järjestöaktiiveja semmoisina supersosiaalisina, menevinä ja menestyvinä ja kaikkea muuta kuin ujona.
muutkaan oo kiinnostuneita järjestötoiminnasta. Rekryäminen niihin on vaan tosi voimakasta. Mäkin kaipaisin enemmän vaan ystäviä ja kaveriporukkaa, jolla tehdä juttuja, nähdä ja olla rennosti, viettää vapaa-aikaa. Tai omia projekteja, jotka olis omien arvojen tai ajatusten mukaisia. Mutta kun tuntuu, ettei niitä oikein löydy, niin ajattelee, että jostain järkätystä toiminnasta löytyis jotain korviketta.