Arvostelussa on lieviä spoilereita.
Ilman ennakko-odotuksia leffat ovat usein parhaimmillaan. Indyyn voi kai vain pettyä. Sen sijaan Dog Soldiersin ohjaajan Doomsday osoittautui paitsi käsittämättömän väkivaltaiseksi sekasotkuksi myös huippuviihdyttäväksi elokuvaksi.
Post-apokalyptinen peruskuvio on yksi yhteen n. kymmenestä vastaavasta tulevaisuusvisiosta. Kertoja vikisee rotanäänellään ihmiskunnan rappiosta plus muuta sontaa niin ärsyttävän pitkään, että se jo viihdyttää. Juoni on aukottoman epälooginen sekoitus ja ryöstöviljelylainauskimppu Mad Maxeja, ritarileffoja, zombiekuvauksia, Escape from New Yorkia ja mitähän muuta. Idioottimainen ja toimiva.
Erityismaininnan saa runsas ja iloitteleva gorettelu. Kangas läväytetään täyteen ihmisten ja pupujen (yes) räjähtäviä ruumiita ja verta. Tasaisin väliajoin nähdään juoneen liittymättömiä väkivallantekoja, jotka on vedetty juuri tarpeeksi yli. Mitä vittuu -virnistely oli päällimmäinen olotilani teatterin pimeydessä.
Rutinapuolelta: Rhona Mitrassa ei ole tarpeeksi karismaa päärooliin. Neidin ronskiutta korostetaan kuitenkin irrotettavalla tekosilmällä, jatkuvalla röökaamisella ja ärtyisyydellä, joten paljon on pelastettu. Tissitkin ovat hyvät. Pahispuoli toimii ihan riittävästi. Pomon esittäjä on varmaan liima-aivoinen grindgorevokalisti. Palkeissa on ainakin puhtia huu-taa ko-ko a-jan.
Suosittelen Doomsdayta varauksettomasti kaikille, ja varsinkin niille teinipojille, joilla ikä ei vielä riitä teatteriin. Harva leffa on vuosiin tuottanut yhtä vapauttavia öhö öhö -fiiliksiä. Näin hyvää roskaa näkee todella harvoin, saati sitten kunnon budjetilla.
Doomsday, ehdotonta ainesta kulttiklassikoksi. ****/*****

Vastaukset 2
Vanhimmat
Loistava, neljän tähden elokuva. Aivan mainio seikkailuelokuva, yksi parhaista. Suositeltavaa.
Futuristinen toiminta trilleri Doomsday on todellakin alansa kultti leffa,vaikka se suoraan lähes imitoikin John Carpenterin ohjaamaa Pako New Yorkista ja George Millerin ohjaamaa Mad Max leffoja.Ohjaaja Neil Marshall haluaa näin kunnioittaa näitä tekijöitä liittämällä kaikki ideat yhteen pakettiin,mutta homma toimii yllättävän hyvin.
Marshall luo elokuvaansa villin hurjaa toimintaa,jota nykyään ei osata tehdä Hollywoodissa muuten kuin kikkailemalla digi tehosteilla ja pröystäilemällä tuotanto kuluilla.Täysin Brittiläisellä tuotannolla tehty Doomsday on huomattavasti intenssiivisempi kuin Hollywoodin tylsät tusina leffat. Hurjaa menoa sisältävä elokuva on ikärajaltaan K-18,ja se todellakin on paikallaan,sillä en suosittele leffaa heikko hermoisille.Tuolloin 80-luvulla Mad Maxit ja Pako New Yorkista edustivat aikansa sensuurin hampaissa,tämä Doomsday leffakin olisi tuolloin kielletty kokonaan teattereista rujolla väkivaltaisuudellaan.
Doomsday on mielestäni ohjaaja Neil Marshallin paras elokuva,hän on kehittynyt kolmen tehdyn leffan aikana varteenotettavaksi ohjaajaksi.