Parantuminen ilman lääkitystä

mahdollistako?

Onko vaikeasta masennuksesta parantuminen olla mahdollista ilman lääkkeitä? Söin vuosi sitten muutaman kuukauden mielialalääkkeitä, mutta painoni nousi niillä ja lopetin lääkityksen ominpäin, mikä pahensi masennustani entisestään. Olen kätsinyt syömishäiriöistä n 7 vuoden ajan, mikä on suurin syy miksi masennuin ylipäätänsä.
Lääkärit selittävät ettei lääkkeet lihota, mutta ota niistä nyt selvää.

Onko kukaan parantunut ilman lääkkeitä?

17

1173

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • masennus.,.,

      Ja lääkkeitä syön. Mitin samaa parannunko koskaan tästä paskasta vai onko loppu elämä tätä helvettiä.

    • Lyöty

      Minä käytin vuoden ajan SSRI-lääkkeitä ja ne antoivat lomaa masennukseltani. Ne tekivät kuitenkin minut aika tylsäksi, leikkasivat myös positiivisista tunteista huiput pois. Niinpä juttelin tuttavalääkärini kanssa ja hän kertoi, että liikunnalla on todettu olevan kaikkein positiivisin vaikutus masennukseen. Siis positiivisempi vaikutus kuin lääkityksellä tai terapialla.

      Aloin sitten harrastamaan liikuntaa oikein huolella. Vähintään joka toinen päivä, vähintään tunnin kerrallaan. Suorituksen aikana ja joitain tunteja suorituksen jälkeen olo on hyvä, kun keho on täynnä endorfiinejä. Fyysinen kunto on parantunut roppakaupalla ja sekin auttaa. Samaan aikaan on tullut sitten muita vastoinkäymisiä niin, että summan tilanne ei ole kyllä juurikaan parempi.

      Tärkeintä on korjata masennuksen syyt eikä symptoomit. Siihen päälle paljon liikuntaa. Näillä eväin uskon masennuksen talttuvan. Terapiaan en usko, koska se on vain säälinhakua eikä korjaa syitä. Lääkkeisiin en usko niihinkään pidemmän päälle. Pahintaa on, jos joutuu masennuslääkekierteeseen, jossa vaihdetaan lääkemerkkiä epätoivoisesti. Siinä kyllä aivojen kemia menee lopullisesti sekaisin.

      Vielä yksi neuvo. Jos olet masentunut, pidä huoli ettet rakastu. Sinua motivoi aivan väärät asiat silloin: etsit pelastusta. Ihmiset ovat sittenkin itsekkäitä ja raadollisia. Ainoa joka pystyy sinua auttamaan, olet sinä itse.

      • edes,.,.,.

        aamulla sängystä ylös ilman vaikeuksia saatikka pitäs kyetä ulkoileen. Inhoon kun aamu tulee ja pitää herätä, sen mitä nyt yöllä on nukkunutkaan. ens viikolla lääkäri ja siellä alotetaan hoito. mitäköhän mahtaa tää hoito pitää sisällään. suoraanko lataamoon vai mitä terapiaa antavat. Vai keskustelua, en tiedä kun en ole ennen käynyt muualla kun terveyskeskuksessa hakemassa reseptiä tähänkin paskaan masennukseen.

      • Lyöty
        edes,.,.,. kirjoitti:

        Tee koe. Se ei elämääsi kaada. Laita illalla ulkoiluvaatteet valmiiksi. Laita kello soimaan jonnekin järjettömältä tuntuvalle 04:30-05:30 välille. Pue pälle ja mene kävelemään sellaiseen paikkaan, jota pidät jotenkin kauniina. Kuuntele lintujen laulua. Katso kuinka kaste häviää. Näitä ei kukaan voi ottaa sinulta pois. Kokeile. Ja kun tulet tunnin reissulta takaisin kotiin, laitat vähän kahvia ja syöt jotain, mistä pidät. Laitat silmät kiinni ja tunnet kuinka endorfiinit ovat kavereitasi. Hyvä olo ei kestä loputtomiiin. Nauti siitä ja laita itsesi liikkeelle sen avulla. Parasta on se, että voit toistaa hommelin ja se toimii aina.

        Kokeile, et häviä mitään. Parhaimmassa tapauksessa päivääsi tulee hyvä hetki.

    • parantaa....

      ja ihan varmaan sen asian ymmärrtä ja olet kuullut syömishäiriösi keskellä moneen kertaan. Aivot ovat suurimmalta osalta rasvaa ja ne tarvitsevat hyviä rasvahappoja toimiakseen kunnolla. Lääkkeitä en suosittele. Oletko miettinyt, miksi olet alunperin sairastunut syömishäiriöösi? Aivan, aloitit rasvan välttämisen.

      • Lyöty

        "Aivot ovat suurimmalta osalta rasvaa ja ne tarvitsevat hyviä rasvahappoja toimiakseen kunnolla."

        Jos kuitenkin pysyttäisiin tosiasioissa. Aivot ovat, kuten muukin kudos ihmisessä suurimmaksi osaksi vettä. Varottaisin hieman menemästä kaikenmaailman omega-3 -dogmien taakse. Se on vain yksi uskonkappale muiden muuassa. Vaikutus on todennäköisimmin positiivinen, mutta marginaalinen.

        Sanoisin, että nopeiten mielialaan vaikuttaa sokerien vähentäminen. Sokerit tuppaavat tekemään vähän laiskaksi ja uneliaaksi. Pikkasen enemmän proteiinia, aavistuksen vähemmän hiilareita, hyviä rasvahappoja hallitusti ja paljon liikuntaa. Liikunnan positiivinen vaikutus masennukseen on tieteellisesti todistettu. Googlaa vaikka "physical exercise and depression" ja valitse tieteelliset artikkelit.

      • Täälläkin 1 masentunut
        Lyöty kirjoitti:

        Mussa on varmaan jotain vikaa, kun tuntuu ettei mikään auta. Oon ollu masentunu varmaan liian kauan. Masennuslääkettä oon syöny nyt vuoden, välillä on kohtuupäiviä, välillä todella huonoja. En tiedä onko lääke helpottanut oireita. Beckin masennustestin mukaan olisi vähän lievittynyt.

        Liikuntakaan ei tuota mitään eudofiireja. En edes tajua mitä sillä tarkoitetaan kun kaikkialla toitotetaan, että lähde kävelylle se piristää. Täh? Itse olen vain lopun uupunut sen jälkeen.

        Pari viikkoa olen yrittänyt laihduttaa ja sen takia olen saattanut harrastaa liikuntaa tuntikausia päivässä (koska en osaa olla ahmimatta liikaa ruokaa).

      • Uneton Pohjois-Savosta

        Itse käytin aikoinaan luontaistuotteita mutta terveydenalan ammattilaisen koulutuksen myötä en enää suosittele kellekään.
        Liikunta auttaa tottakai, mutta kaikki masentuneet eivät jaksa tai saa itseään liikkelle vaikka haluaisikin.
        Puuttuviin välittäjä aineisiinei voi vaikuttaa millään muulla kuin korvaamalla puuttuvat aineet.
        Eli puollan lääkkeitä ehdottomasti. Samalla liikunta korostaa jos se vaan on oma juttu, pakkoliikunta pahentaa tilannetta.

      • Lyöty
        Uneton Pohjois-Savosta kirjoitti:

        Juu, aivan oikein, liikunta ei ole itseisarvo vaan liikunnanilo. Pitää löytää se oma tapa nauttia. Ehkä helpoiten se löytyy nauttimalla luonnosta asettamatta mitään tiukkoja liikunnallisia tavoitteita. Siis - lähteä kävelyllä jonnekin, missä on kaunista ja siitä askel kerrallaan eteenpäin, tunnustellen, mistä saa nautintoa tai sen murusia. Uskokaa, se on kokeilunväärtti!

      • Lyöty
        Täälläkin 1 masentunut kirjoitti:

        Mussa on varmaan jotain vikaa, kun tuntuu ettei mikään auta. Oon ollu masentunu varmaan liian kauan. Masennuslääkettä oon syöny nyt vuoden, välillä on kohtuupäiviä, välillä todella huonoja. En tiedä onko lääke helpottanut oireita. Beckin masennustestin mukaan olisi vähän lievittynyt.

        Liikuntakaan ei tuota mitään eudofiireja. En edes tajua mitä sillä tarkoitetaan kun kaikkialla toitotetaan, että lähde kävelylle se piristää. Täh? Itse olen vain lopun uupunut sen jälkeen.

        Pari viikkoa olen yrittänyt laihduttaa ja sen takia olen saattanut harrastaa liikuntaa tuntikausia päivässä (koska en osaa olla ahmimatta liikaa ruokaa).

        Älä aseta liikuntaa itseisarvolliseksi tavoitteeksi vaan liikunnanilo. Mene ulos jonnekin, missä viihdyt ja ime sitä nautintoa, yksi askel kerrallaan. Olennaista on se, että tunnet olevasi hetken kokonainen, saat mielesi itsestäsi pois. Ainakin minulle yksi masennuksen raskaimmista asioista on se, että on itse koko ajan mielessä, omat harmit ja surut. Olen niin perin kyllästynyt niihin. Jo muutama minuuttikin "itsensä ulkopuolella" helpottaa. Se on kuin saisi nukkua.

        Toinen juttu on sitten kova fyysinen liikunta. Se tuottaa endorfiineja. Siihen tarvitaan motivaatiota. Itselläni ajavana voiman toimi sydämen särkyminen. Tapoin ensin tuskaani toisella ja huomasin lopulta nauttivani uudesta tuskasta. Se vei myös masennusahdistuksen hetkeksi, muutamaksi tunniksi, pois.

        Yritä. Älä yritä minun tai muiden neuvojien tähden. Yritä oman mielenrauhasi tähden.

    • ---että---

      vaikea masennus vaatii lääkehoitoa. Itsekin kärsin masennuksesta. Syömishäiriöistä mulla ei ole kokemusta, itseäni masennuslääke ei ole lihottanut.

    • neilikankukka1

      Itse en ole parantunut masennuksesta, joka alkoi jo nuoruusiässä..välillä luulen, etten enää koskaan masennu mutta aina se hiipii nurkan takaa ja putoan rajummin kuin ennen. Viimeisimmän putoamisen ja itsemurha-ajatusten jälkeen tajusin, etten parane itsestään. Syön lääkkeitä vaikka ne ei olekaan mikään ihanteellinen vaihtoehto, mutta ne auttaa mua pysymään hengissä ja tekee kyllä elämisestä helpompaa.
      En ole huomannut lääkkeissä lihottavaa vaikutusta, mutta sen tiedän, että jos lopettaa lääkehoidon yhtäkkiä, niin masennus voi palautua kahta kauheammin ja sitten aiemmat lääkkeet ei ehkä enää autakaan. Pelko siitä, että oloni muuttuisi taas aivan kamalaksi saa mut syömään kiltisti lääkkeet.

    • sitkistelijä m

      Elämä on kurja loukko avaruuden laitamilla sanoo rocklaulaja.
      Meillä genotyyppisesti, synnynnäisesti masentuneilla ei ole kokonaan paranemisen saumaa.
      Mitäs se haittaa; tasan eivät käy tuurit ja viuhkat.
      Masentuneissa on hyvin paljon potentianaalista energiaa kunhan se osattais vaan hyödyntää.

      Päihdeongelmaisia ja depressioista kärsiviä yhdistää sama kuntoutusperiaate.
      Se on pienten askelten hyödyntämisen periaate. Elimistö sopeutuu nopeasti tähän.

      Liikunta on hyvin tehokas koko kehon kuntouttaja. Ei sen tarvi ulkona tapahtua.
      Aloitin aivan rapakunnossa neljän seinän sisällä. Pääasia että jotenkin treenataan.

      Syömishäiriössäkin on kysymys pohjimmaltaan psykologista syistä. Niitäkin oli.
      Kun sitkeästi yrittää näistäkin voi päästä eroon.
      Lääkehoito vie joiltakin nekin vähät hyvät hetket. Näen päivittäin
      vaimoni terveyden rapautumisen. Yli 3000 pilleriä vuodessa!
      Tuloksena on vähittäinen kokonaisterveyden luhistuminen. Voin vai sivusta katsella tätä.

      Voihan joku parantua kokonaankin lääkkeittä. Itse en kuulu näihin onnellisiin. Kuitenkin:
      Yksikään päivä vuodesta ei mene ilman hyöty-tai muuta liikuntaa.

      On hyviä ja huonoja päiviä- ilman liikkumista ja harrastuksia ei hyviä hetkiä kokisikaan.

    • ----------------

      kehonrakennusta. Liikunta on tosiaankin hyvä lääke, mutta raudan nostamisessa on vielä se toinenkin elementti joka tuottaa jo parin kuukauden harjoittelun jälkeen mielihyvää. Kipukynnys nousee ja fyysinen vahvistuminen korvaa ajan myötä psyykkisiä puutteita.

      • Laitoin painoja niin paljon, että olkapäästä murtui joku luu. Se näkyi rtg:ssä.
        Kortisonia lapaan - viikkojen ja kuukausien kevytharjoittelu.
        Nykyään kuntoutan paitsi koko kroppaa, myös polviproteesileikkauksesta johtuvia juttuja.

        Onhan se tuhansia vuosia vanha fakta, että vahva mieli huilaa mieluusti terveessä 'tukikorsetissa'.
        "Kipukynnys nousee ja fyysinen vahvistuminen korvaa ajan myötä myös psyykkisiä puutteita.

        Näin tosiaan on. Keho "muistaa" aikaisemman rasituksen, kunhan rasitus on säännöllistä.
        Aina kuitenkin välipäivä harjoituksen välillä.

    • järkevää

      lopettaa lääkitystä. Ehkä siinäkin menee aikansa, ennenkuin lääkityksen saa sopivaksi, koska kaikki eivät käy kaikille. Kyllä se sopiva lääkitys löytyy. Täytyy muistaa myös harrastaa liikuntaa, syödä monipuolisesti ja tehdä kaikenlaisia pieniä askareita, ja muutenkin virkistää myös itse itseään. Ystävät ovat tärkeitä, yksinäisyys on pitemmän päälle huono juttu, ellei ole, keskustelutuokiot terapeutin tms. kanssa tai vastaavaa. Kannattaa myös sieltä seinien sisältä mennä kauppaan, kirjastoon tai yleensäkin paikkoihin, joissa on elämää ympärillä, puistoon istuskelemaan. Aina löytyy ihmisiä jotka välittävät, ei kenenkään tarvitse olla yksin, vaikka joskus tuntuisikin, ettei kukaan välitä. Iselläni on suvussa ihminen, joka kärsii masennuksesta, asun kaukana, mutta käymme tervehtimässä, soittelen usein, ja lähetän postissa jotakin vaatetta ym. Puhuminen on kuitenkin yksi hyvä keino, saa kertoa, mitkä asiat tuntuvat vaikeilta, missä tarvitsee apua, ja ennenkaikkea kokee sen tunteen, että kyllä ihmiset välittävät toisistaan.

    • Mutta minua on auttanut---

      En osaa sanoa mikä on suositeltavinta vaikean masennuksen ollessa kyseessä. Lievään masennukseen on ainakin itselläni tepsinyt tryptofaani (aminohappo, löytyy mm. banaaneista), karnosiini, kalaöljy plus B-vitamiinit muiden vitamiinien lisäksi. B-vitamiineja voi syödä melko runsaasti huoletta, koska ne ovat vesiliukoisia, tryptofaani tasaa mielialanvaihteluita, karnosiini taas estää nähdäkseni mm. paniikkihäiriöitä, kalaöljykin vaikuttaa mielialaan. Lisäksi aimo annos liikuntaa, mieluiten ulkosalla, tarpeeksi unta, hyviä ihmissuhteita sekä terveellistä ruokaa. eiköhän näillä jo pääse alkuun, terapia on lisäksi oiva apu (itsekin kävin muutaman kerran). Toivottavasti onnistaa, itse olen kärsinyt mm. paniikkikohtauksista, mutta aloitettuani näiden syömisen ei kohtauksia ole tullut lainkaan moneen vuoteen. Voimia!!!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä se Mira Luodin ohjelma oli?

      Ja onnistuiko hiljaiseksi maksaminen sittenkään, jos myöhemmin sanoo, että tuollaista tapahtunut? Ihmiset alkaa pohtiin
      Maailman menoa
      267
      9626
    2. IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!

      "IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its
      Maailman menoa
      306
      6802
    3. Verinen koira

      Mikä juttu on tämä Karhumäellä pyörinyt verinen koira? Oliko hyökännyt jonkun kimppuun?
      Imatra
      74
      1695
    4. Mira Luoti, Vain Elämää

      kausi 8. mukana aluksi mm. Terhi Kokkonen ja Mira Luoti. taustalla myös Danny ja Kashmir. paljonko 1+1 olikaan?
      Maailman menoa
      6
      1411
    5. Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa

      Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.
      Maailman menoa
      94
      1287
    6. Faktat kehiin!

      kauanko aiot odottaa kaivattuasi? ja miks?
      Ikävä
      109
      1161
    7. Mira Luoti koki seksivvaltaa sarjan kuvauksissa. Otti hyssyttelyrahat mutta nyt julkistaa asian?

      Kun hyvin tietää että helppo päätellä mikä ohjelma kyseessä. Ja jos koki oikein "väkivaltaa" eli raisk, niin edesvastuut
      Kotimaiset julkkisjuorut
      75
      1069
    8. Mopokeulija

      Poliisit saisivat käydä noukkimassa sinipuseroisen keulijan tuota pikaa. Koulureppu selässä yhdellä pyörälla S-Marketin
      Haapavesi
      40
      862
    9. Sonnisen turha valitus selvästä asiasta !

      Nyt tuli sellainen valitus jossa ei järjen häivää, Sonninen ja koko hallinto munaa itsensä. Hänestä on tulossa pilkunnus
      Ähtäri
      23
      756
    10. MUISTATTEKO SEN?

      Karhean tummansövyisen raastavsn huudon : RYKIKÄÄ! NIITÄ RAATOJA@ RÄKIKÄÄ NIITÄ EAATOJA!btämän paeoni aina toivotti rakk
      Joukkoliikenne
      313
      748
    Aihe