Minulta meni muutama vuosi sitten yritys, sitten perha ja omaisuus. Toinen nainen ja lapsiakin tuli lisää. Puolitoistavuotta sitten minulla todettiin vakava masennus. Sain lääkitystä, joka antoikin vähän lomaa masennukseltani. Ne tekivät minut kuitenkin aika tylsäksi ja vaihdoin lopulta lääkkeet kovaan fyysiseen harjoitteluun, jolla on todettu olevan kaikkein positiivisin vaikutus masennukseen.
Avopuolisoni on alkanut nyt kyllästymään ongelmiini. Hän haluaa minun muuttavan pois. Hankimme hiljattain yhdessä asunnon - hänen nimiinsä. Tämän piti olla meidän kotimme vaan ei ole.
Olen hakenut töitä, mutten tunnu kelpaavan mihinkään.
Minulla on muutama asia, jotka ovat tuoneet minulle lohdutusta: Valokuvaus, musiikki ja liikunta. Valokuvaan nyt hyvin vähän, koska avokkini ärsyyntyy "harrastamisestani". Kitaraan en enää tohdi koskea, koska nalkutus alkaa heti. Viimeksi hän on alkanut valittaa siitä, kuinka minulla on "viisi kertaa viikossa" aikaa käydä lenkillä.
Elän ihan sumussa. En tajua hänen valitustaan. Pystyn rationaalisesti ymmärtämään sen, että masentuneen kanssa eläminen on raskasta, mutta maksan osuuteni asioista ja mielestäni teenkin osuuteni asioista ottaen huomioon tilanteeni. Subjektiivisesti tunnen hänen olevan kohtuuton minua kohtaan. Olen kyllästynyt jatkuvaan nalkutukseen, jatkuvaan haukkumiseen ja vähättelyyn.
Seksiä - you must be kiddin'. Pallit ovat raahanneet maata jo kuukausia niin, että jo kauniiden naisten näkeminen sattuu.
Olen aika lailla lopussa. Haluaisin oman pienen luodon, jolla ei olisi yhtään toista ihmistä.
Avopuolisoni on alkanut nyt kyllästymään ongelmiini. Hän haluaa minun muuttavan pois. Hankimme hiljattain yhdessä asunnon - hänen nimiinsä. Tämän piti olla meidän kotimme vaan ei ole.
Olen hakenut töitä, mutten tunnu kelpaavan mihinkään.
Minulla on muutama asia, jotka ovat tuoneet minulle lohdutusta: Valokuvaus, musiikki ja liikunta. Valokuvaan nyt hyvin vähän, koska avokkini ärsyyntyy "harrastamisestani". Kitaraan en enää tohdi koskea, koska nalkutus alkaa heti. Viimeksi hän on alkanut valittaa siitä, kuinka minulla on "viisi kertaa viikossa" aikaa käydä lenkillä.
Elän ihan sumussa. En tajua hänen valitustaan. Pystyn rationaalisesti ymmärtämään sen, että masentuneen kanssa eläminen on raskasta, mutta maksan osuuteni asioista ja mielestäni teenkin osuuteni asioista ottaen huomioon tilanteeni. Subjektiivisesti tunnen hänen olevan kohtuuton minua kohtaan. Olen kyllästynyt jatkuvaan nalkutukseen, jatkuvaan haukkumiseen ja vähättelyyn.
Seksiä - you must be kiddin'. Pallit ovat raahanneet maata jo kuukausia niin, että jo kauniiden naisten näkeminen sattuu.
Olen aika lailla lopussa. Haluaisin oman pienen luodon, jolla ei olisi yhtään toista ihmistä.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Kyllä masennus kuluttaa parisuhdetta. En minäkään ole mikään ilostuttava vaimo miehelleni, hänenkin pallinsa raahaavat maata, kun en pysty seksiin. Koetan olla mahdollisimman "tavallinen", en kaataa masennustani mieheni päälle, koska tiedän, ettei hän voi minua kovin paljon auttaa. Syön masennuslääkettä, jonka avulla voin nukkua. En uskalla olla ilman lääkettä, vaikka se ei juuri nosta mielialaani. En kuitenkaan tahdo takaisin unettomuuden kierteeseen.
Noin nopeasti ei kannata luovuttaa. Suostuisiko vaimosi lähtemään kanssasi pariterapiaan? Me kävimme ja saimme hyää apua siitä. Opimme ymmärtämään toisiamme paremmin, keskustelemaan, asettumaan toistemme asemaan, hyväksymään itsemme ja toisemme. Siitä vain lähti minun vajoamiseni, kun vihdoinkin aloin päästä helpommalla. Aloin muistaa traumaattista lapsuuttani ja nuoruuttani, tuli masennus ja unettomuus, muistamattomuus, aloitekyvyttömyys, ja niitä nyt hoidellaan ja toipuminen on ylen hidasta. Kuitenkin pitää uskoa, että ongelmiin on ratkaisu, elämä jatkuu.
Mitäs jos pariksi viikoksi jättäisit sen pakonomaisen liikunnan ja kaiken sen ajan hoitaisit ns. parisuhdetta. Pyydä emäntä elokuviin ja syömään. Yhteiselle iltakävelylle. No, jotain sellaista mistä naisesi tykkää...vaikea tässä tuntemattomalle naiselle kivaa keksiä sopivaa...sinä tiedät varmasti, mistä hän pitäisi. Mitä aikaisemmin yhdessä teitte!? Voisi pallit keventyä...luulen!
"Viimeksi hän on alkanut valittaa siitä, kuinka minulla on "viisi kertaa viikossa" aikaa käydä lenkillä." Tuo pakkomielteinen toiminta, mikä tosin helpottaa oloasi, päivittäin muistuttaa, että sinä et ole terve...Puoltoista vuotta on pitkä aika hyvällekkin naiselle kestää tilannetta, jossa toinen vain keskittyy itseensä ja omaan mahdollisimman hyvään oloon. Äärimmäisestä itsekkyydestähän siinä on kyse.
Minä en meinaa omalla kohdallani enää kestää...5. vuosi menossa tätä miehen masennusta. 7 kertaa viikossa (joskus pari kertaa päivässä!) pitää urheilla...minulla meinaa tulla oksennus kun ajattelen miten sairasta tämä parisuhde ja arkielämä meilläkin on. "Masentuneen kanssa eläminen on raskasta, mutta maksan osuuteni asioista" jaa...ei sulla ole ihan varmasti aavistustakaan miltä se siltä ns. terveeltä osapuolelta tuntuu siinä rinnalla katsoa sitä masentuneen "sumua" ja loputonta vetvomista omista asioitaan. Mun miehelle ei tule mieleenkään ikinä kysyä mun kuulumisia, päivän tapahtumia tai ajatuksia maailman menosta.Onko sulla sama ongelma?
Minäkin haluan pienen luodon ja sinne itseni & lapset. Ei miestä!!Juoskoon, uikoon, rullaluistelkoon, hiihtäköön, kuntosaliharjoitelkoon, pyöräilköön jne. ihan toisella luodolla. Puhukoon linnuille, ne jaksaa varmaan kuunnella...minä en enää!
Siis kuinka voit antaa masentuneelle neuvoja jos itse olet katkera masentuneelle puolisollesi.
Alkuperäiselle sanoisin jätä omaan arvoonsa toi kommentti.
Jatka niitä harrastuksia joista pidät ja tervehdy se tuo kuitenkin paremmat ajat vaimollesi ja perheellesi.
Itse olen se sairastunut mutta tunnen itseni jo paremmaksi ja toivoisin jo pääseväni töihin, tosin lääkärini oli toista mieltä.
Kerää sinäkin niitä hyviä puolia sairaudestasi, itse löysin tästä sen hyvän puolen että saanpahan viettää kesän aviomieheni (ja itseni) harrastuksen parissa kalastus on mieheni harrastus ja itse pidän metsässä samoilemisesta.'
Tewltta mukaan ja miies kalaan, itse voin samalla joko ottaa aurinkoa tai kierrellä metsässä.
Vielä "pakkoselibaatistasi" olen pahoilla puolestasi, itse vaikka en nautikaan kyseisestä toimenpiteestä nyt, en voisi kuvitellakaan kieltää mieheltä sitä koska hän on elämäni tärkein ihminen vaikka olenkin sairaana.
Siis mitä pahaa siinä neuvossa oli, että parin viikon ajan huomioisi puolisoa, eikä vaan itseään?
Minun puolisoni ei ole sitä kertaakaan tehnyt, näiden masennusvuosiensa kanssa! Olen ehdottanut useita kertoja, että tehtäisiin yhdessä jotain, mutta hän ei jaksa kun pitää niin kovasti urheilla...ei myöskään seksiä ole tässäkään suhteessa kun ei huvita, ei jaksa. Olen katkera, tietysti. Ei parisuhteen pitäisi olla tämmöistä vuodesta toiseen. Minä en usko, että hän ikinä enää parantuu. On todella karmeaa katsoa tuota pakkourheilua, hikistä miestä, jolla on vihreän harmaat kasvot...Moni lääkäri suosittelee näemmä masentuneille liikuntaa, mutta melkein yhtä monella se näyttää menevän ihan överiksi...Surullista!
Kirjoitat, että vaimo nalkuttaa, mutta et tajua mitä se valittaa.
Ihan vaan ehdotus, mitä jos kuuntelisit sitä?
Mulla itelläni meni eukon marmatus pitkään ohi korvien, pistin kanavan kiinni kun se avasi suunsa. Enkä sit tajunnut, mikä oli muka ongelma. Sitten aloin kuunnella, muutakin kuin itteäni. Nainenhan sanoi sen ihan suoraan, mikä oli ongelma. Ja sitten olikin helpompi korjata.
Ei me täällä voida sulle kertoa, miten saat suhteesi kasaan. Mutta luulisin, että sitä infoa jaetaan sullekin kotona ihan pyytämättä.
Ai niin ja, haukkumista ja vähättelyä. Mutta kiitätkö sä itse? Ainakaan tämä tekstisi ei ois kivaa luettavaa sille vaimollesi.