Kalevan juttu Capitasta

http://www.kaleva.fi/plus/juttu730633_page0.htm

mm. seuraavaa:
-30 miljoonaa sijoitettu vielä tammi-/helmikuussa
-poliisi toivoo sijoittaneiden ottavan heihin yhteyttä
-sponsorit antaneet ohjeita miten käyttäytyä mahdollisissa kuulusteluissa
324247
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 32

Vanhimmat

Uhkailua . Älkää menkö poliisin juttusille, silloin ainakin menetätte rahanne. Näin sanottiin myös minulle.

Äänestä
  • uskoit. Ei kai tuo ihme. Te uskovaiset olette herkkäuskoisia.

    Äänestä

___ Huijausoperaation tärkeimpien järjestelijöiden tiedetään asuskelevan Thaimaassa. Heidän henkilöllisyytensä on poliisin tiedossa, mutta ainakaan vielä heitä ei ole kuulusteltu. Yhteistyötä Thaimaan viranomaisten kanssa on kuitenkin viritelty. ____

Ei kuulosta tehokkaalta, jos ei ole edes kuultu. Jos tämä on niin iso rikos, kuin on annettu ymmärtää, niin eikö rikolliset pitäisi saada heti käsittelyyn. Rivijäseniltäkö se tieto saadaan? Omituista.

Äänestä
  • jotta saadaan riittävä todistusaineisto, jolla sitten haetaan pääjehujen luovuttamista Suomeen eri maiden viranomaisilta? Ihan kevyin perustein ei ketään luovuteta. Jos olisivat Suomessa, olisi varmasti ovikello kuitenkin jo soinut, etteivät voi haitata tutkintaa tai hävittää omaisuutta. Näin veikkaisin.

    Äänestä

  • Mitenkäs se poliisi toisesta maasta väen tänne olisi kiskaissut kuultavaksi jos eivät itse tule?

    Vai pitäisikö lastata kommandopipoiset miehen koneeseen, ja käydä hakemassa yön pimeyden turvin?

    Äänestä

  • Pakkotoimia? kirjoitti:

    Mitenkäs se poliisi toisesta maasta väen tänne olisi kiskaissut kuultavaksi jos eivät itse tule?

    Vai pitäisikö lastata kommandopipoiset miehen koneeseen, ja käydä hakemassa yön pimeyden turvin?

    No, ..ttu. Jos on noin paha rikos kyseessä, niin eikös kaverit pitäisi raahata hiuksista lattiaa pitkin kamarille.

    Tuhannet tavalliset moukat viruu Suomessa epätietoisuudessa, ja itse suurrikolliset naukkailee lasista sateenvarjojuomaa tai hommaa uutta passia.

    Äänestä

  • Outoa on tässä hommassa ja aivan käsittämätöntä
    viivyttelyä?

    Eikä nyt tarvitse olla kummoinen ruudinkeksiä, kun tajuaa, että Thaimaassa asuvat capitaanot ovat enään pelkkiä peruscapitaanoja, joista ei paljon parta paukahda.

    On ollut enemmän kuin riittävästi aikaa isojen poikien paeta sieltä vaikka vinkuintiaan ja sen he ovat satavarmasti tehneet.

    Äänestä

  • jotakin kovin kirjoitti:

    Outoa on tässä hommassa ja aivan käsittämätöntä
    viivyttelyä?

    Eikä nyt tarvitse olla kummoinen ruudinkeksiä, kun tajuaa, että Thaimaassa asuvat capitaanot ovat enään pelkkiä peruscapitaanoja, joista ei paljon parta paukahda.

    On ollut enemmän kuin riittävästi aikaa isojen poikien paeta sieltä vaikka vinkuintiaan ja sen he ovat satavarmasti tehneet.

    jo aikaisemmin, että näitä korkeantason jehuja löytyy Suomestakin. Eiköhän näitä ole kuultu nyt ensin.

    Äänestä

  • ilmoitti kirjoitti:

    jo aikaisemmin, että näitä korkeantason jehuja löytyy Suomestakin. Eiköhän näitä ole kuultu nyt ensin.

    näistä kuulustelluista pääjehuista joku olisi kertonutkin jotain, koska Rautava sanoo että "sivut pysyvät kiinni ja rahahanat myös". Ja nämä pääjehuthan näitä sivuja ylläpiti.

    Äänestä

HUOMATKAA!

"Pyramidin sisälle kerätyn rahan määrä on noin 97 miljoonaa euroa. Takaisin sitä on palautettu 89 miljoonaa euroa. Tästä summasta huomattava osa on mennyt pyramidin huipulla vaikuttaneille järjestelijöille."

Äänestä
  • yritettiin rautakangesta vääntää eräille klubin puolustelijoille. Nämä vaan yrittivät vängätä, että mitä huijausta se sellainen on, joka palauttaa lähes kaikki rahat.

    Ja JOS klubin Moneybookers-tilillä ei ole osoitettavissa käytännössä muuta liikennettä kuin klubilaisten tileille tai niiltä pois (ei esim. millekään kaupan välittäjälle), niin valuuttakaupan olemattomuus vaikuttaa melko ilmeiseltä. Eli te klubilaiset, jotka vielä muutama kuukausi sitten vakuutitte omaavanne näytön valuuttakaupasta - nyt olisi todella korkea aika toimittaa se poliisille!

    Äänestä

  • näyttöä odotellessa kirjoitti:

    yritettiin rautakangesta vääntää eräille klubin puolustelijoille. Nämä vaan yrittivät vängätä, että mitä huijausta se sellainen on, joka palauttaa lähes kaikki rahat.

    Kuvitteletko oikeasti, että rahat siirrettäisiin kaupan välittäjälle moneybookersilla? Ei hitossa toimiteta. MB on pelkkä postiloota, jota kautta siirrettään yksittäisiä pikkusummia.

    Valuuttakaupasta en tiedä mitään, eikäs iitä tiedä varmuudella kukaan muukaan. Ja vaikka tietäisikin, niin ei pystyisi sitä täällä uskottavasti perustelemaan.

    Äänestä

  • " HUOMATKAA!

    "Pyramidin sisälle kerätyn rahan määrä on noin 97 miljoonaa euroa. Takaisin sitä on palautettu 89 miljoonaa euroa. Tästä summasta huomattava osa on mennyt pyramidin huipulla vaikuttaneille järjestelijöille." ---------------"

    Jos on ollut kauan mukana ja vaikka on panostanut
    alussa jopa alle kolme tonnia, niin voi olla silti nostanut tosisuuria summia!

    Jos on lähtenyt vaikka 2006 mukaan ja panostanut
    esim. 100 000-euroa niin on voinut kotiuttaa esim.2008 alussa valtavia summia.

    Miten se kärki siis määritellään summien perusteella, vai mukana olleen ajan perusteella?
    Vai perustajajäseniä? Vai mitä?

    Jos luo Wincapitaan uusia käsitteitä, joita kukaan ei ymmärrä, niin pitäisi ainakin määritellä, mitä niillä tarkoitetaan, eikä räiskiä aina vähän sinnepäin!

    Tuossa 89-miljoonassa ei sitäpaitsi ole yhtään järjestelijöiden vaan jäsenten kotiutuksia,koska ne ovat tulleet Moneybookersin kautta.
    Siinä ei ole edes läheskään kaikkia jäsenten kotiutuksien summia, koska niitä summia tiedetään menneen ainakin kahta kautta.

    Jos joku toisin väittää, niin lyököön esim.Kailajärven Hannun kotiutusten euromäärät tiskiin, sillä hän on ns. järjestelijä.(veikkaanpa että ei vaan löydy):) Kun ei niitä ole!

    Äänestä

  • nyt ihan näin kirjoitti:

    Kuvitteletko oikeasti, että rahat siirrettäisiin kaupan välittäjälle moneybookersilla? Ei hitossa toimiteta. MB on pelkkä postiloota, jota kautta siirrettään yksittäisiä pikkusummia.

    Valuuttakaupasta en tiedä mitään, eikäs iitä tiedä varmuudella kukaan muukaan. Ja vaikka tietäisikin, niin ei pystyisi sitä täällä uskottavasti perustelemaan.

    ole rahaliikenteen yksityiskohdat tiedossamme, mutta MIKÄLI tilanne on se, että MB liikenne on käytännössä ainoastaan klubin MB-tilin ja klubilaisten välistä, niin kovasti pitää kaivella todisteita valuuttakaupan puolesta. Vai esitätkö kenties, että joku klubilainen on toiminut välikätenä valuuttakauppaa käytäessä. JOS näin on, niin silloin hänen tililtään pitäisi olla aika hurja rahavirta klubin MB-tilille kauppojen jälkeen! Tämä tietenkin täyttä spekulaatiota:-)

    Äänestä

  • sanan helinää kirjoitti:

    " HUOMATKAA!

    "Pyramidin sisälle kerätyn rahan määrä on noin 97 miljoonaa euroa. Takaisin sitä on palautettu 89 miljoonaa euroa. Tästä summasta huomattava osa on mennyt pyramidin huipulla vaikuttaneille järjestelijöille." ---------------"

    Jos on ollut kauan mukana ja vaikka on panostanut
    alussa jopa alle kolme tonnia, niin voi olla silti nostanut tosisuuria summia!

    Jos on lähtenyt vaikka 2006 mukaan ja panostanut
    esim. 100 000-euroa niin on voinut kotiuttaa esim.2008 alussa valtavia summia.

    Miten se kärki siis määritellään summien perusteella, vai mukana olleen ajan perusteella?
    Vai perustajajäseniä? Vai mitä?

    Jos luo Wincapitaan uusia käsitteitä, joita kukaan ei ymmärrä, niin pitäisi ainakin määritellä, mitä niillä tarkoitetaan, eikä räiskiä aina vähän sinnepäin!

    Tuossa 89-miljoonassa ei sitäpaitsi ole yhtään järjestelijöiden vaan jäsenten kotiutuksia,koska ne ovat tulleet Moneybookersin kautta.
    Siinä ei ole edes läheskään kaikkia jäsenten kotiutuksien summia, koska niitä summia tiedetään menneen ainakin kahta kautta.

    Jos joku toisin väittää, niin lyököön esim.Kailajärven Hannun kotiutusten euromäärät tiskiin, sillä hän on ns. järjestelijä.(veikkaanpa että ei vaan löydy):) Kun ei niitä ole!

    rakenne ja rahaliikenne selviää ihan selkeästi Luxemburgilaisen palvelinyhtiön KRP:lle toimittamista WinCapitan sivujen varmuuskopioista.

    Äänestä

  • näyttöä odotellessa kirjoitti:

    yritettiin rautakangesta vääntää eräille klubin puolustelijoille. Nämä vaan yrittivät vängätä, että mitä huijausta se sellainen on, joka palauttaa lähes kaikki rahat.

    Ja JOS klubin Moneybookers-tilillä ei ole osoitettavissa käytännössä muuta liikennettä kuin klubilaisten tileille tai niiltä pois (ei esim. millekään kaupan välittäjälle), niin valuuttakaupan olemattomuus vaikuttaa melko ilmeiseltä. Eli te klubilaiset, jotka vielä muutama kuukausi sitten vakuutitte omaavanne näytön valuuttakaupasta - nyt olisi todella korkea aika toimittaa se poliisille!

    >>Ja JOS klubin Moneybookers-tilillä ei ole osoitettavissa käytännössä muuta liikennettä kuin klubilaisten tileille tai niiltä pois (ei esim. millekään kaupan välittäjälle), niin valuuttakaupan olemattomuus vaikuttaa melko ilmeiseltä.,,,,,,,"

    Valuutta-alustalle voi siirtää rahaa ainoastaan
    virallisen pankin kautta ja sellainen MB ei ole.
    Ja muistaisin lukeneeni heidän sivuiltaankin, että sieltä ei voi siirtää rahaa valuutta-alustalle.

    Mutta ei nyt se ettet sinä sitä tiedä, niin ole kummoinen ihme, vaan huolestuttavampaa on havaita, että KRP myös menee samaan vipuun, niin ei kyllä kovin vakuuttavalta kuulosta?

    Ne rahat mitä on ollut MB:ssä ovat pelkästään niitä rahoja, joilla on makseltu jäsenten kotiutuksia, eikä mitään muuta.

    Wincapita taasen käy valuuttakauppaa omilla rahoillaan ehkäpä monenkin eri pankin tilien kautta ja monilla eri alustoilla.
    Näistä tileistä KRP:llä ei ole höykäsen pöläystä.
    (huhuja on mm. Korean ja Panaman pankeista)

    Äänestä

  • se pyramidin kirjoitti:

    rakenne ja rahaliikenne selviää ihan selkeästi Luxemburgilaisen palvelinyhtiön KRP:lle toimittamista WinCapitan sivujen varmuuskopioista.

    " kyllä
    se pyramidin 23.5.2008 klo 13.52

    rakenne ja rahaliikenne selviää ihan selkeästi Luxemburgilaisen palvelinyhtiön KRP:lle toimittamista WinCapitan sivujen varmuuskopioista. ----"

    Wincapitan sivuilta selviäisi kyllä jäsenistön
    rahaliikenne, mutta koska sen suuruus tuntuu edelleen olevan pielessä, niin on syytä olettaa, että näitä sivuja ei ole edes hallussa?

    Siitä kertoo myöskin se, että poliisilla ei ole hajuakaan paljonko jäsenet ovat siirtäneet rahaa
    suoraan säätiöön, koska se näkyisi näillä sivuilla selvästi kunkin jäsenen kohdalla suoraan.

    Wincapitan oma rahaliikenne sieltä ei taasen selviä pätkääkään.

    Äänestä

  • sanan helinää kirjoitti:

    " HUOMATKAA!

    "Pyramidin sisälle kerätyn rahan määrä on noin 97 miljoonaa euroa. Takaisin sitä on palautettu 89 miljoonaa euroa. Tästä summasta huomattava osa on mennyt pyramidin huipulla vaikuttaneille järjestelijöille." ---------------"

    Jos on ollut kauan mukana ja vaikka on panostanut
    alussa jopa alle kolme tonnia, niin voi olla silti nostanut tosisuuria summia!

    Jos on lähtenyt vaikka 2006 mukaan ja panostanut
    esim. 100 000-euroa niin on voinut kotiuttaa esim.2008 alussa valtavia summia.

    Miten se kärki siis määritellään summien perusteella, vai mukana olleen ajan perusteella?
    Vai perustajajäseniä? Vai mitä?

    Jos luo Wincapitaan uusia käsitteitä, joita kukaan ei ymmärrä, niin pitäisi ainakin määritellä, mitä niillä tarkoitetaan, eikä räiskiä aina vähän sinnepäin!

    Tuossa 89-miljoonassa ei sitäpaitsi ole yhtään järjestelijöiden vaan jäsenten kotiutuksia,koska ne ovat tulleet Moneybookersin kautta.
    Siinä ei ole edes läheskään kaikkia jäsenten kotiutuksien summia, koska niitä summia tiedetään menneen ainakin kahta kautta.

    Jos joku toisin väittää, niin lyököön esim.Kailajärven Hannun kotiutusten euromäärät tiskiin, sillä hän on ns. järjestelijä.(veikkaanpa että ei vaan löydy):) Kun ei niitä ole!

    rahoja onpi liikuteltu?

    Ja mistä repäsit tuon moneybookersin?

    Äänestä

  • pitää vaan yrittää kirjoitti:

    " kyllä
    se pyramidin 23.5.2008 klo 13.52

    rakenne ja rahaliikenne selviää ihan selkeästi Luxemburgilaisen palvelinyhtiön KRP:lle toimittamista WinCapitan sivujen varmuuskopioista. ----"

    Wincapitan sivuilta selviäisi kyllä jäsenistön
    rahaliikenne, mutta koska sen suuruus tuntuu edelleen olevan pielessä, niin on syytä olettaa, että näitä sivuja ei ole edes hallussa?

    Siitä kertoo myöskin se, että poliisilla ei ole hajuakaan paljonko jäsenet ovat siirtäneet rahaa
    suoraan säätiöön, koska se näkyisi näillä sivuilla selvästi kunkin jäsenen kohdalla suoraan.

    Wincapitan oma rahaliikenne sieltä ei taasen selviä pätkääkään.

    kyseisen serverin osalta vain muutama asiaa on käyttökelpoisia. Siirrot MB:hen ja siirot MB:stä sekä jäsenluettelo. Kaikki muu rahaliikenne on ainoastaan virtuaalista. Kuten nuo säätiöön sijoitukset. Se oli vain tapa hidastaa kotiutuksia, että konnat saivat mahdollisimman suuren potin. Ja kyllä tuo rahaliikenteen suuruusluokka on täysin oikea. Sekä serveriltä, että MB:ltä tarkastettu. Sekä myö WC:n pankilta, jonne rahat MB:stä siirtyi ja josta ne takaisin MB:hen siirtyivät. Muuta tuottoa tuolla tilillä ei ollut kuin jäsenten sijoitukset. Ei siis mitään valuuttakauppaa.

    Äänestä

  • aina vaan kirjoitti:

    >>Ja JOS klubin Moneybookers-tilillä ei ole osoitettavissa käytännössä muuta liikennettä kuin klubilaisten tileille tai niiltä pois (ei esim. millekään kaupan välittäjälle), niin valuuttakaupan olemattomuus vaikuttaa melko ilmeiseltä.,,,,,,,"

    Valuutta-alustalle voi siirtää rahaa ainoastaan
    virallisen pankin kautta ja sellainen MB ei ole.
    Ja muistaisin lukeneeni heidän sivuiltaankin, että sieltä ei voi siirtää rahaa valuutta-alustalle.

    Mutta ei nyt se ettet sinä sitä tiedä, niin ole kummoinen ihme, vaan huolestuttavampaa on havaita, että KRP myös menee samaan vipuun, niin ei kyllä kovin vakuuttavalta kuulosta?

    Ne rahat mitä on ollut MB:ssä ovat pelkästään niitä rahoja, joilla on makseltu jäsenten kotiutuksia, eikä mitään muuta.

    Wincapita taasen käy valuuttakauppaa omilla rahoillaan ehkäpä monenkin eri pankin tilien kautta ja monilla eri alustoilla.
    Näistä tileistä KRP:llä ei ole höykäsen pöläystä.
    (huhuja on mm. Korean ja Panaman pankeista)

    Siis nyt vajukki se järki käteen ja heti. Jos rahaliikenne hoidetaan MB valityksellä ja KRP ei ole löytänyt muutaa kuin jäsenten välistä liikennettä niin mistä perkeleestä se raha sinne mystiselle valuutta alustalle hyppää samoiten mistä hevon vitun reistä se sinne sun tilillesi putkahtaa? ei niitä rahoja (vielä) teleportatakkaan, kele. Ottaa pattiin tollanen paskan lässytys.

    Äänestä

  • aina vaan kirjoitti:

    >>Ja JOS klubin Moneybookers-tilillä ei ole osoitettavissa käytännössä muuta liikennettä kuin klubilaisten tileille tai niiltä pois (ei esim. millekään kaupan välittäjälle), niin valuuttakaupan olemattomuus vaikuttaa melko ilmeiseltä.,,,,,,,"

    Valuutta-alustalle voi siirtää rahaa ainoastaan
    virallisen pankin kautta ja sellainen MB ei ole.
    Ja muistaisin lukeneeni heidän sivuiltaankin, että sieltä ei voi siirtää rahaa valuutta-alustalle.

    Mutta ei nyt se ettet sinä sitä tiedä, niin ole kummoinen ihme, vaan huolestuttavampaa on havaita, että KRP myös menee samaan vipuun, niin ei kyllä kovin vakuuttavalta kuulosta?

    Ne rahat mitä on ollut MB:ssä ovat pelkästään niitä rahoja, joilla on makseltu jäsenten kotiutuksia, eikä mitään muuta.

    Wincapita taasen käy valuuttakauppaa omilla rahoillaan ehkäpä monenkin eri pankin tilien kautta ja monilla eri alustoilla.
    Näistä tileistä KRP:llä ei ole höykäsen pöläystä.
    (huhuja on mm. Korean ja Panaman pankeista)

    Miksi WC ei kerro asian todellista laitaa sitten KRP:lle? Tavalliset uudet rivijäsenet vain kärsivät.

    Tähän on kaksi ilmeistä ratkaisua:

    1. Kauppaa ei ole käyty.
    2. Hannu käy henkilökohtaista ristiretkeä Suomen viranomaista vastaan, koska valtio kohteli häntä huonosti aiemmissa konkurssitapauksissa (joihin Hannu on kertonut olevansa syytön).

    Äänestä

  • ulkona__ kirjoitti:

    kyseisen serverin osalta vain muutama asiaa on käyttökelpoisia. Siirrot MB:hen ja siirot MB:stä sekä jäsenluettelo. Kaikki muu rahaliikenne on ainoastaan virtuaalista. Kuten nuo säätiöön sijoitukset. Se oli vain tapa hidastaa kotiutuksia, että konnat saivat mahdollisimman suuren potin. Ja kyllä tuo rahaliikenteen suuruusluokka on täysin oikea. Sekä serveriltä, että MB:ltä tarkastettu. Sekä myö WC:n pankilta, jonne rahat MB:stä siirtyi ja josta ne takaisin MB:hen siirtyivät. Muuta tuottoa tuolla tilillä ei ollut kuin jäsenten sijoitukset. Ei siis mitään valuuttakauppaa.

    Sulla ei voi olla asiasta minkäänlaista käsitystä. Virkamies ei levittele täällä tietojaan ja tavallisella ihmisellä ei ole pääsyä noihin kantoihin.

    Äänestä

  • ulkona__ kirjoitti:

    kyseisen serverin osalta vain muutama asiaa on käyttökelpoisia. Siirrot MB:hen ja siirot MB:stä sekä jäsenluettelo. Kaikki muu rahaliikenne on ainoastaan virtuaalista. Kuten nuo säätiöön sijoitukset. Se oli vain tapa hidastaa kotiutuksia, että konnat saivat mahdollisimman suuren potin. Ja kyllä tuo rahaliikenteen suuruusluokka on täysin oikea. Sekä serveriltä, että MB:ltä tarkastettu. Sekä myö WC:n pankilta, jonne rahat MB:stä siirtyi ja josta ne takaisin MB:hen siirtyivät. Muuta tuottoa tuolla tilillä ei ollut kuin jäsenten sijoitukset. Ei siis mitään valuuttakauppaa.

    " olet aivan
    ulkona__ 23.5.2008 klo 14.18

    kyseisen serverin osalta vain muutama asiaa on käyttökelpoisia. Siirrot MB:hen ja siirot MB:stä sekä jäsenluettelo. Kaikki muu rahaliikenne on ainoastaan virtuaalista. Kuten nuo säätiöön sijoitukset. "

    Henkilökohtaiselta capitan tililtä siirrettiin rahaa säätiöön aivan samoin kuin ne olisi voinut siirtää MB:n ja sieltä omalle tilille?

    Tuosta virtuaalirahasta te olette jo niin usein saaneet turpaanne, että luulisi jo olevan varovaisempi puheissaan, tai aivan sama mulle mitä uskot. :)

    Äänestä

  • aina vaan kirjoitti:

    >>Ja JOS klubin Moneybookers-tilillä ei ole osoitettavissa käytännössä muuta liikennettä kuin klubilaisten tileille tai niiltä pois (ei esim. millekään kaupan välittäjälle), niin valuuttakaupan olemattomuus vaikuttaa melko ilmeiseltä.,,,,,,,"

    Valuutta-alustalle voi siirtää rahaa ainoastaan
    virallisen pankin kautta ja sellainen MB ei ole.
    Ja muistaisin lukeneeni heidän sivuiltaankin, että sieltä ei voi siirtää rahaa valuutta-alustalle.

    Mutta ei nyt se ettet sinä sitä tiedä, niin ole kummoinen ihme, vaan huolestuttavampaa on havaita, että KRP myös menee samaan vipuun, niin ei kyllä kovin vakuuttavalta kuulosta?

    Ne rahat mitä on ollut MB:ssä ovat pelkästään niitä rahoja, joilla on makseltu jäsenten kotiutuksia, eikä mitään muuta.

    Wincapita taasen käy valuuttakauppaa omilla rahoillaan ehkäpä monenkin eri pankin tilien kautta ja monilla eri alustoilla.
    Näistä tileistä KRP:llä ei ole höykäsen pöläystä.
    (huhuja on mm. Korean ja Panaman pankeista)

    "Valuutta-alustalle voi siirtää rahaa ainoastaan

    Ja muistaisin lukeneeni heidän sivuiltaankin, että sieltä ei voi siirtää rahaa valuutta-alustalle. "

    -Tämä on kyllä hyvin selvillä. Spekuloinnissa onkin nyt kyse siitä, että entäpä JOS ei ole osoitettavissa mitään siirtoja Moneybookersista oletetulle klubin "valuuttakauppatilille"? Siis ainoastaan jäseniltä klubille ja päinvastoin. JOS näin on, niin millä rahalla klubi on valuuttakauppaa käynyt? Ja jos kauppaa on käyty, niin miksei klubi toimita KRP:lle listaa välittäjistä, jolloin epäselvyys häviäisi? Tällä hetkellä ei todellakaan näytä hyvältä.

    Äänestä

  • näyttöä odotellessa kirjoitti:

    yritettiin rautakangesta vääntää eräille klubin puolustelijoille. Nämä vaan yrittivät vängätä, että mitä huijausta se sellainen on, joka palauttaa lähes kaikki rahat.

    Ja JOS klubin Moneybookers-tilillä ei ole osoitettavissa käytännössä muuta liikennettä kuin klubilaisten tileille tai niiltä pois (ei esim. millekään kaupan välittäjälle), niin valuuttakaupan olemattomuus vaikuttaa melko ilmeiseltä. Eli te klubilaiset, jotka vielä muutama kuukausi sitten vakuutitte omaavanne näytön valuuttakaupasta - nyt olisi todella korkea aika toimittaa se poliisille!

    "yritettiin rautakangesta vääntää eräille klubin puolustelijoille. Nämä vaan yrittivät vängätä, että mitä huijausta se sellainen on, joka palauttaa lähes kaikki rahat."

    WC:nhän piti nimenomaan jauha hurjaa tuottoa eikä vain "palauttaa lähes kaikkia rahoja". Laitoin tuon lauseen lopun sulkuihin, koska ne lähes kaikki rahathan vielä "palautettiin" eri henkilöille kuin niille, joilta rahat oli saatu lypsettyä...

    Äänestä

  • ette edes opi? kirjoitti:

    " olet aivan
    ulkona__ 23.5.2008 klo 14.18

    kyseisen serverin osalta vain muutama asiaa on käyttökelpoisia. Siirrot MB:hen ja siirot MB:stä sekä jäsenluettelo. Kaikki muu rahaliikenne on ainoastaan virtuaalista. Kuten nuo säätiöön sijoitukset. "

    Henkilökohtaiselta capitan tililtä siirrettiin rahaa säätiöön aivan samoin kuin ne olisi voinut siirtää MB:n ja sieltä omalle tilille?

    Tuosta virtuaalirahasta te olette jo niin usein saaneet turpaanne, että luulisi jo olevan varovaisempi puheissaan, tai aivan sama mulle mitä uskot. :)

    "Henkilökohtaiselta capitan tililtä siirrettiin rahaa säätiöön aivan samoin kuin ne olisi voinut siirtää MB:n ja sieltä omalle tilille? "

    Mitäs muuta tuo "capitan tilillä" oleva raha on kuin virtuaalirahaa? Kyseinen "tili" oli vain ja ainoastaan olemassa tyhjennetyn serverin tietokannassa. Ja jos niitä on siirretty virtuaalitililtä toiselle niin.... :)

    Jos kerran poliisi on ihan pihalla kuten minäkin, niin kertokaa nyt äkkiä hyvät klubilaiset kuinka se asia oikein on. Eikä sitä tänne tarvi selitellä, mutta poliisille kannattaisi selittää mahdollisimman pian.

    Äänestä

  • aina vaan kirjoitti:

    >>Ja JOS klubin Moneybookers-tilillä ei ole osoitettavissa käytännössä muuta liikennettä kuin klubilaisten tileille tai niiltä pois (ei esim. millekään kaupan välittäjälle), niin valuuttakaupan olemattomuus vaikuttaa melko ilmeiseltä.,,,,,,,"

    Valuutta-alustalle voi siirtää rahaa ainoastaan
    virallisen pankin kautta ja sellainen MB ei ole.
    Ja muistaisin lukeneeni heidän sivuiltaankin, että sieltä ei voi siirtää rahaa valuutta-alustalle.

    Mutta ei nyt se ettet sinä sitä tiedä, niin ole kummoinen ihme, vaan huolestuttavampaa on havaita, että KRP myös menee samaan vipuun, niin ei kyllä kovin vakuuttavalta kuulosta?

    Ne rahat mitä on ollut MB:ssä ovat pelkästään niitä rahoja, joilla on makseltu jäsenten kotiutuksia, eikä mitään muuta.

    Wincapita taasen käy valuuttakauppaa omilla rahoillaan ehkäpä monenkin eri pankin tilien kautta ja monilla eri alustoilla.
    Näistä tileistä KRP:llä ei ole höykäsen pöläystä.
    (huhuja on mm. Korean ja Panaman pankeista)

    a) Valuuttakauppaa on käyty. Klubi tieten tahtoen piilottaa todisteet kaupoista, jotta jäsenistö joutuisi pulaan. Esittämällä selkeät todisteet valuuttakaupoista tutkinta loppuisi, jäädytetyt rahat vapautettaisiin ja toiminta voisi jatkua. Mieluummin tehdään kiusaa jäsenille? Muuten, noista valuuttakaupoista jää selvät kuitit, toisin kuin WC:n sijoituksista.

    b) Valuuttakauppaa ei ole käyty. Rahankeräys ja -jako on tehty lainvastaisella tavalla. Yllättäen kaikki todistusaineisto tukee tätä olettamusta.

    Äänestä

  • aina vaan kirjoitti:

    >>Ja JOS klubin Moneybookers-tilillä ei ole osoitettavissa käytännössä muuta liikennettä kuin klubilaisten tileille tai niiltä pois (ei esim. millekään kaupan välittäjälle), niin valuuttakaupan olemattomuus vaikuttaa melko ilmeiseltä.,,,,,,,"

    Valuutta-alustalle voi siirtää rahaa ainoastaan
    virallisen pankin kautta ja sellainen MB ei ole.
    Ja muistaisin lukeneeni heidän sivuiltaankin, että sieltä ei voi siirtää rahaa valuutta-alustalle.

    Mutta ei nyt se ettet sinä sitä tiedä, niin ole kummoinen ihme, vaan huolestuttavampaa on havaita, että KRP myös menee samaan vipuun, niin ei kyllä kovin vakuuttavalta kuulosta?

    Ne rahat mitä on ollut MB:ssä ovat pelkästään niitä rahoja, joilla on makseltu jäsenten kotiutuksia, eikä mitään muuta.

    Wincapita taasen käy valuuttakauppaa omilla rahoillaan ehkäpä monenkin eri pankin tilien kautta ja monilla eri alustoilla.
    Näistä tileistä KRP:llä ei ole höykäsen pöläystä.
    (huhuja on mm. Korean ja Panaman pankeista)

    ole ilmoittanut mistä sen kaikki tilitiedot ovat kotoisin - MB on aivan omasi ja muun sivuilla kirjoittavien itse keksimä.
    Tuskin poliisi tyytyy vain yhteen tietolähteeseen.

    Äänestä

  • rautakangesta vääntäen kirjoitti:

    "Valuutta-alustalle voi siirtää rahaa ainoastaan
    virallisen pankin kautta ja sellainen MB ei ole.
    Ja muistaisin lukeneeni heidän sivuiltaankin, että sieltä ei voi siirtää rahaa valuutta-alustalle. "

    -Tämä on kyllä hyvin selvillä. Spekuloinnissa onkin nyt kyse siitä, että entäpä JOS ei ole osoitettavissa mitään siirtoja Moneybookersista oletetulle klubin "valuuttakauppatilille"? Siis ainoastaan jäseniltä klubille ja päinvastoin. JOS näin on, niin millä rahalla klubi on valuuttakauppaa käynyt? Ja jos kauppaa on käyty, niin miksei klubi toimita KRP:lle listaa välittäjistä, jolloin epäselvyys häviäisi? Tällä hetkellä ei todellakaan näytä hyvältä.

    " -Tämä on kyllä hyvin selvillä. Spekuloinnissa onkin nyt kyse siitä, että entäpä JOS ei ole osoitettavissa mitään siirtoja Moneybookersista oletetulle klubin "valuuttakauppatilille"? "

    En ymmärrä kysymystäsi?
    Siis siirrot Moneybookersista kulkevat ainoastaan;

    Jäsenillä omalta tililtä esim.1. Nordea-> MB->Wincapita.
    esim.2 Wincapita-->MB-->Nordea

    Wincapitan siirrot tileiltä x1,x2,x3 jne. --->
    MB----->jäsenien kotiutuksia varten.

    Siis Clubi on käynyt valuuttakauppaa omilta tileiltään x1,x2,x3 jne. EI MB:n tileiltä.

    Äänestä

  • koska et ymmärrä kirjoitti:

    viestiä johon vastasit. Käyttämälläsi merkintätavalla viestin kirjoittaja tarkoitti ilmeisesti jotain tällaista: entäpä jos rahaliikenne kulki lähes täysin reiteillä Nordea -> MB -> Wincapita ja päinvastaiseen suuntaan, mutta ei käytännössä ollenkaan ko. Wincapitan tililtä millekään muulle tilille, jolta valuuttakauppaa olisi voitu käydä.

    Jos poliisit ovat havainneet jotain tällaista, niin ei ihme jos he pitävät todisteita valuuttakaupan käynnistä olemattomina. Tähän mennessä julkistetuilla tiedoilla me emme voi muuta kuin spekuloida, tuomion julistaminen puoleen taikka toiseen on muiden hommia. Emme esim. tiedä onko poliiseilla käytössä muita ulkomaisia tilitietoja kuin MB:n ilmoittamat. Eli jos jollakin klubilaisella on kiistämätön näyttä valuuttakaupasta, niin nyt olisi parasta toimittaa se poliisille...

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    "Henkilökohtaiselta capitan tililtä siirrettiin rahaa säätiöön aivan samoin kuin ne olisi voinut siirtää MB:n ja sieltä omalle tilille? "

    Mitäs muuta tuo "capitan tilillä" oleva raha on kuin virtuaalirahaa? Kyseinen "tili" oli vain ja ainoastaan olemassa tyhjennetyn serverin tietokannassa. Ja jos niitä on siirretty virtuaalitililtä toiselle niin.... :)

    Jos kerran poliisi on ihan pihalla kuten minäkin, niin kertokaa nyt äkkiä hyvät klubilaiset kuinka se asia oikein on. Eikä sitä tänne tarvi selitellä, mutta poliisille kannattaisi selittää mahdollisimman pian.

    >>Mitäs muuta tuo "capitan tilillä" oleva raha on kuin virtuaalirahaa? Kyseinen "tili" oli vain ja ainoastaan olemassa tyhjennetyn serverin tietokannassa. Ja jos niitä on siirretty virtuaalitililtä toiselle niin.... :) ---"

    Capitan henk.koht. tili on kuin minkä tahansa pankin tili, josta sinä voit siirtää varojasi esim. MB:n kuten suurinosa jäsenistä on siirtänytkin.

    Siis jos olet saanut rahasi henkilökohtaiselle capitan tilille, niin sinä päätät mitä niillä teet.
    Voit esim. siirtää rahasi toiselle capitan tilille, josta voit ostaa esim. lisenssejä jne.
    Mutta sijoitustililtä et voi ostaa esimerkiksi lisenssejä, vaan sinun on siirrettävä rahasi toiselle tilille siis osuustilille!

    Virtuaalisuus on myös osa pankkimaailmaa ja niis myös Wincapitaa!

    Äänestä

toivottavasti saadaan loppu tälle suosittelumarkkinoinnille.

ja vielä täysin tietoisia, että kuulusteluita tulee. Ohjeistetaan olemaan yhteistyössä viranomaisten kanssa.

Houkuttelevat jäämään suojelemaan rikollisjärjestöä ja sitäkautta liittymään jengiin.

Mädäntynyttä hommaa

miten paljon on suojelupoliisi tehnyt tutkintaa

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Erkki M. Nimi kirjoitti:

http://www.kaleva.fi/plus/juttu730633_page0.htm

mm. seuraavaa:
-30 miljoonaa sijoitettu vielä tammi-/helmikuussa
-poliisi toivoo sijoittaneiden ottavan heihin yhteyttä
-sponsorit antaneet ohjeita miten käyttäytyä mahdollisissa kuulusteluissa

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu