Milloin

eroaa Suomessa.

Vielä kuukausi sitten riitti, jos ministeri oli menettänyt oman puolueensa luottamuksen.

Kanerva menetti Kataisen luottamuksen ja sai lähteä. Kukaan ei koskaan epäillyt Kanervan tehneen mitään lainvastaista. Mutta potkut tuli.

Mutta tänään usea Vanhasen hallituksen ministeri on jäänyt kiinni vaalirahoituslain rikkomisesta. Eli on toimittu lakia vastaan - vaikka siitä ei nrangaistakaan.

Mutta minkälainen on sitten näiden Vanhasen hallituksen ministerien luottamus?

Miten ihmeessä nämä vaalirahoituslakia rikkoneet ministerit vielä istuvat hallituksessa kuin tatti.

Eipä ihmettä, että poliittisem korrpution osalta Euroopan Neuvosti niputti Suomen samaan sarjaan kuin Valko-Venäjä.

Ja kun tähän vielä lisätään Vanhasen korruptio Sukarin Ideaparkin kanssa ollaan tilanteessa, jolla hallituksella ei ole mitään muuta keinoa pysytellä vallassa kuin roikkua omien kansanedustajien luottamuksen varassa. Ja nämä hallituspuolueiden kansanedustajat tietenkin tukevat hallitusta, koska tietävät että uusissa vaaleissa taatusti putoaisivat eduskunnasta.

Näin dramaattisen synkkä on tilanne tämän päivän Suomessa.

Kuka on muuten aikoihin kuullut, että hallitus olisi jotain tehnyt.

Eipä yhtään mitään muuta kuin että eilen esitteli perheyritysten veroalen perintöverotuksessa. Tämä verohelpotus on vastapalvelus Perheyritysten Liiton jäsenten Sukarin & Kakkosen että muiden yritysten vaalirahasta.

Rahalla saa Vanhasen hallitukselta verohelpotuksia.

Tavallista ihmistä tämä ei koske. Polttoaineveroa ei alenneta, vaikka kepu siitä aikoinaan välikysymyksiä laati.
056
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


ministeri. kirjoitti:

eroaa Suomessa.

Vielä kuukausi sitten riitti, jos ministeri oli menettänyt oman puolueensa luottamuksen.

Kanerva menetti Kataisen luottamuksen ja sai lähteä. Kukaan ei koskaan epäillyt Kanervan tehneen mitään lainvastaista. Mutta potkut tuli.

Mutta tänään usea Vanhasen hallituksen ministeri on jäänyt kiinni vaalirahoituslain rikkomisesta. Eli on toimittu lakia vastaan - vaikka siitä ei nrangaistakaan.

Mutta minkälainen on sitten näiden Vanhasen hallituksen ministerien luottamus?

Miten ihmeessä nämä vaalirahoituslakia rikkoneet ministerit vielä istuvat hallituksessa kuin tatti.

Eipä ihmettä, että poliittisem korrpution osalta Euroopan Neuvosti niputti Suomen samaan sarjaan kuin Valko-Venäjä.

Ja kun tähän vielä lisätään Vanhasen korruptio Sukarin Ideaparkin kanssa ollaan tilanteessa, jolla hallituksella ei ole mitään muuta keinoa pysytellä vallassa kuin roikkua omien kansanedustajien luottamuksen varassa. Ja nämä hallituspuolueiden kansanedustajat tietenkin tukevat hallitusta, koska tietävät että uusissa vaaleissa taatusti putoaisivat eduskunnasta.

Näin dramaattisen synkkä on tilanne tämän päivän Suomessa.

Kuka on muuten aikoihin kuullut, että hallitus olisi jotain tehnyt.

Eipä yhtään mitään muuta kuin että eilen esitteli perheyritysten veroalen perintöverotuksessa. Tämä verohelpotus on vastapalvelus Perheyritysten Liiton jäsenten Sukarin & Kakkosen että muiden yritysten vaalirahasta.

Rahalla saa Vanhasen hallitukselta verohelpotuksia.

Tavallista ihmistä tämä ei koske. Polttoaineveroa ei alenneta, vaikka kepu siitä aikoinaan välikysymyksiä laati.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu