Kuka uskoo !

Vanhanen: KMS:n rooli alussa epäselvä


Keskustan johto kiistää tienneensä
Kehittyvien Maakuntien Suomen
tarkoituksesta sen perustamisvaiheessa.

Pääministeri Matti Vanhasen ja
puoluesihteeri Jarmo Korhosen mukaan
keskustan rooli KMS:n perustamisessa
oli vaalisuunnittelija Lasse Kontiolan
apu yhdistyksen sääntöjen laadinnassa.

Vanhanen kertoo hyväksyneensä Kontiolan
toimenkuvan, mutta sanoo, ettei hänen
kanssaan koskaan keskustella
yksittäisestä yhdistyksestä.

Myös Korhonen sanoo, ettei Vanhasella
ollut tietoa yhdistyksen luonteesta
sitä perustettaessa.

*********

Kuka uskoo tuota! En minä ainakaan. Eivätkä myöskään äänestätät. Ortodoksikepulaisille se menee tietenkin kuih häkä.

Onneton selitysyritys. Jopa niin onneton, että se on kansalaisia loukkaava.

Kyllä kansalla on oikeus myös parempiin selityksiin.
066
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


REWW kirjoitti:

Vanhanen: KMS:n rooli alussa epäselvä


Keskustan johto kiistää tienneensä
Kehittyvien Maakuntien Suomen
tarkoituksesta sen perustamisvaiheessa.

Pääministeri Matti Vanhasen ja
puoluesihteeri Jarmo Korhosen mukaan
keskustan rooli KMS:n perustamisessa
oli vaalisuunnittelija Lasse Kontiolan
apu yhdistyksen sääntöjen laadinnassa.

Vanhanen kertoo hyväksyneensä Kontiolan
toimenkuvan, mutta sanoo, ettei hänen
kanssaan koskaan keskustella
yksittäisestä yhdistyksestä.

Myös Korhonen sanoo, ettei Vanhasella
ollut tietoa yhdistyksen luonteesta
sitä perustettaessa.

*********

Kuka uskoo tuota! En minä ainakaan. Eivätkä myöskään äänestätät. Ortodoksikepulaisille se menee tietenkin kuih häkä.

Onneton selitysyritys. Jopa niin onneton, että se on kansalaisia loukkaava.

Kyllä kansalla on oikeus myös parempiin selityksiin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu