Matonpesupaikat Turussa

mattopesuri

Pikaisella googlettelulla löysin kyllä Turun kaupungin matonpesupaikkojen sijainnin Turun omilta nettisivuilta, mutta hieman jäi mietityttämään tuo "Matonpesupaikkojen ylläpito kesäaikaan seuraavissa paikoissa". Milloin on kesäaikaan ja toisekseen kun en ole koskaan mattoja käynyt pesemässä niin mitä noihin ylläpito-toimiin kuuluu eli saako siellä homman hoidettua "kesäajan" ulkopuolellakin?

29

4727

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Pyykkinuija

      Samaa "kesäaikaa" minäkin ihmettelin. Turun Sanomat on tiennyt kertoa, että pesupaikat on avattu.

      Itse olen käynyt Hirvensalossa. Ainoa puutos on se, ettei siellä ole minkäänlaista kuppilaa lähistöllä. Eikä puuceetä sen koommin. Muuten mukava paikka.

      Eli tänä iltana on pistettävä juuriharja likoon, homenna matto fillarin tarakalle, mäntysuopa ja janojuoma mukaan ja menoksi.
      - Ymmärtääkseni paikka on auki vuorokaudet ympäriinsä. Olennaista olisi kuitenkin, että vettä tulisi kraanasta - jos pelätään yöpakkasia, vesi voi olla poikki.

    • ympäristön saastuttajat

      mattojen pesu vesistöjen rannalla on taas yksi 'vanhan kansan' huveista. Ajalta, jolloin ei tiedetty mitään ympäristön suojelun tarpeesta ja kaikki heitettiin olan yli vajan taakse.

      Mitä hiton iloa siitä saadaan, että kiikutetaan painavia mattoja kilometrien taakse, raavitaan kynnet verillä juuriharjan kanssa ja uhrataan sille taas yksi vähistä kesäviikonlopuista.
      Mattojen pesun sois olla oikeasti katoaa kansanperinnettä.

      Peskää matot kotona pesutuvassa talvella tai viekää mattopesulaan.

      • olekaan?

        Varmaan kaikki kaupungin viralliset matonpesupaikat on viemäröity ja toimivat vesijohtovedellä. Pääsyy, Herra Hyvätuloinen, mattojen itse hoidettuun pesuun on rahattomuus. Kellä nykyajan orjalla on varaa pesettää mattonsa huimiin osinkotuottoihin perustuvissa "pesukoitoissa"? Monet pesulat eivät edes ota köyhän kaikkia pula-ajalta olevia mattoja koneellisesti pestäväksi, niiden rikkimenon tai pilaantumisen pelossa.

        Kuka sinun mattosi pesee? Äiti?


      • mummo mattolaiturilt

        Sano tuo viestisi suurille tehtaille, jotka ajavat koko ajan vesistöihin mömmöjään.
        Et näköjään tiedä mattolaiturien ajoista yhtään mitään. Turhaa hyökätä Mäntysuopaa ja harjaa vastaan ja sitten ihmistä, joka nauttii mattojen pesusta. Taidat omistaa mattopesulan ja käytät kaikenkarvaista tehoainetta, kuten Zeoliittia valkaisuaineena, joka tärvelee niin maton kuin ihmisen ihonkin. Malttia ja kärsivälllisyyttä. Haluan Juhannukseeni mäntysuovalla pestyn maton!


      • kans pesen
        mummo mattolaiturilt kirjoitti:

        Sano tuo viestisi suurille tehtaille, jotka ajavat koko ajan vesistöihin mömmöjään.
        Et näköjään tiedä mattolaiturien ajoista yhtään mitään. Turhaa hyökätä Mäntysuopaa ja harjaa vastaan ja sitten ihmistä, joka nauttii mattojen pesusta. Taidat omistaa mattopesulan ja käytät kaikenkarvaista tehoainetta, kuten Zeoliittia valkaisuaineena, joka tärvelee niin maton kuin ihmisen ihonkin. Malttia ja kärsivälllisyyttä. Haluan Juhannukseeni mäntysuovalla pestyn maton!

        Asiaa tuli. Kyllä pesu rannalla tietysti on ei ympäristöystävällinen, mutta matonpesupaikalla ei mitään ongelmaa.
        Jotain on hyvä tehdä ihan itse. Saa hyvän lopputuloksen ja hyvän mielen. Tietää mattojen olevan pestyt ei vaan päältäpäin puhtaamman näköiset.


      • vesi vanhin voitehis
        mummo mattolaiturilt kirjoitti:

        Sano tuo viestisi suurille tehtaille, jotka ajavat koko ajan vesistöihin mömmöjään.
        Et näköjään tiedä mattolaiturien ajoista yhtään mitään. Turhaa hyökätä Mäntysuopaa ja harjaa vastaan ja sitten ihmistä, joka nauttii mattojen pesusta. Taidat omistaa mattopesulan ja käytät kaikenkarvaista tehoainetta, kuten Zeoliittia valkaisuaineena, joka tärvelee niin maton kuin ihmisen ihonkin. Malttia ja kärsivälllisyyttä. Haluan Juhannukseeni mäntysuovalla pestyn maton!

        on todella vaarallinen ihan kaikelle, varsinkin iholle, niin ihmisten kuin eläintenkin. Ihmettelen, miksi emme saa käyttää maalaisjärkeämme ja pestä mattomme Mäntysuovalla, eikä sillä mömmöllä, josta kirjoittajakin tässä mainitsee. En ikäpäivänä vie mattojani pesulaan, siellä kun on se laakapesu mitä arveluttavinta puuhailua, ei tule puhdasta, vain iso lasku.

        Entäpä nämä pesutuvat, saako niissä noin vain koko kuppikunta pestä mattonsa ja tuleeko mitä maksaa?


      • aobd
        vesi vanhin voitehis kirjoitti:

        on todella vaarallinen ihan kaikelle, varsinkin iholle, niin ihmisten kuin eläintenkin. Ihmettelen, miksi emme saa käyttää maalaisjärkeämme ja pestä mattomme Mäntysuovalla, eikä sillä mömmöllä, josta kirjoittajakin tässä mainitsee. En ikäpäivänä vie mattojani pesulaan, siellä kun on se laakapesu mitä arveluttavinta puuhailua, ei tule puhdasta, vain iso lasku.

        Entäpä nämä pesutuvat, saako niissä noin vain koko kuppikunta pestä mattonsa ja tuleeko mitä maksaa?

        No, milläs sinä sitten pyykkikoneessa pyykkisi peset? Mäntysuovalla vai? Niin, että samaan viemäriinähän ne menevät sinun pesukoneesi poistovedet kuin pesulan vedet.

        Ja ootko ikinä kuullut, että valkoisia mattoja suositellaan pestäväksi astianpesuaineella? Jaa miksikö? Mäntysuopa kellastuttaa. Että on se kamalaa kun näkee matonpesupaikalla tiskiaineella pestävän mattoja - eikä tarvi kuin pikku pisara siihen mäntysuovan pitkään vanaan verrattuna. Että silleen. Ja viemäriinhän se menee - tiedä sitten millainen puhdistusteho siellä jätevedenpuhdistamossa on... Sinnehän ne sinun lisäaineen kyllästämät ulosteesikin menevät!


      • Anonyymi
        olekaan? kirjoitti:

        Varmaan kaikki kaupungin viralliset matonpesupaikat on viemäröity ja toimivat vesijohtovedellä. Pääsyy, Herra Hyvätuloinen, mattojen itse hoidettuun pesuun on rahattomuus. Kellä nykyajan orjalla on varaa pesettää mattonsa huimiin osinkotuottoihin perustuvissa "pesukoitoissa"? Monet pesulat eivät edes ota köyhän kaikkia pula-ajalta olevia mattoja koneellisesti pestäväksi, niiden rikkimenon tai pilaantumisen pelossa.

        Kuka sinun mattosi pesee? Äiti?

        Pesulan pesu kuluttaa mattoa. Rumpupesu, linkous ja pikakuivatus lyhentävät maton kuin maton käyttöikää. Matonpesupaikalla vesi tulee vesijohdosta ja menee jätevesiviemäriin. Pesulan tasopesukin (?) kuluttaa mattoa paljon enemmän kuin pehmeällä harjalla pesu. Pesu pesulassa maksaisi 2020 EUR 50 - 80 matosta, jonka pesen itse vartissa. Kohtuullinen säästö siis. Muista säästetty on on parempaa kuin tienattu, sillä siitä on jo verot maksettu! Antoisaa kesä kaikille!


    • Epätietoinen..

      Miten on paikoilla hoidettu jäteveisien käsittely? Ettei vaan päästettäsisi likaisia saippuavesiä sellaisinaan vesistöön?

      • lissu123456789

        Jokos nää nyt tänä kesänä on auki?


    • kylppäripesijä

      Ehdotukseni...miksette pese niitä mattojanne vaikka kylppärin lattialla tai saunassanne mäntysuovallanne tai mattojen pesuaineella, kuten kaupungissa on tapana. Ei muuta kuin mäntysuopaa ja maton pesuharjan kanssa edes ja takas kuin rannassakin. Pitääkö rituaalinne olla sama kuin jossakin meren tai järven rannassa jossakin tynnyrin sisässä laiturin nokassa. Ei saakeli...tehän rehevöitätte luontoa moisilla mattopesuillanne. Turun jätevedenpuhdistamohan hoitaa sen mitä pesuainetta kylppärissänne päästitte luontoon? Ei sitä mitä päästitte luonnon veteen?

      Pesula nyt on vihonviimeisin vaihtoehto. Sillä rahalla saat täältä Runosmäestäkin mattopesupaikan varmasti kraanan auki matkat.

    • kylpyhuone on hyvä

      Mieti missä peset itsesi tai vaatteesi.

      Eikö suomalainen ihminen löydä pesu- tai kylpyhuoneelle mitään muuta hyödyllistä käyttöä kuin "itsensä ehostamisen", eikä esimerkiksi mattojen pesua? Pitääkö ihan oikeasti mennä pesemään vaatteensakin meren tai järven rantaan.

      Kukaan ei vie mattojansa pesulaan vaan pesee ne todellakin nykypäivänä kylpyhuoneessa, ettei maksa liikaa pesulassa. Kukaan ei pese myöskään missään meren tai järven rannassa, koska jossakin asiassa tulee suomalaisten laittaa hanttiin ...ja ne ovat RITUAALIT.

      Mielestäni tuollaiset suomalaisten perinnejuttuihin tulisi Suomen perustuslaissa kiinnittää huomiota ja poistaa kaikki merelliset tai järvelliset mattopesupaikat yms.

      Maton voi pestä vaikka pihassa painepesurilla.

      Vituttaa vaan suomalaisten perinteet ja avuttomuus!!

      • ai vesivahinkoko

        Ei kai edes pesutuvan lattial, ei kai kuivatettakki viäl sisäl, katokko ei ol semmost ilmanvaihtoo, semmottos
        homehtuu ja märänt koko sun pytinkis. Semone, ko Runokseski o, nii o verraton maroittepesupaikka.
        Saava naisekki eres jossa ol lempiasennosas, ko viakrakki o nii tyyrei.


    • seppotssa

      No niin zeoliitti yms. pellet. Pysytään aiheessa. Kertokaa mikä mattopyykkipaikka Turussa on hyvä, vehkeet ja mankelit kunnossa?

      • että on!

        Runosmäki! Mutta yksi juttu: Nyt kun lomat alkaa (kaikkihan juhannusviikoilla (ennen tai jälkeen juhannusta) lomille jäävät, niin vähänkin aurinkoisempi päivä, niin jonoa riittää!

        Ja jos sulla on auto, niin käy itte tsekkaamassa paikkojen kunnot! Eipä se varmaan paljon maksa, jos pienen pyhäajelun teet...

        Ja vanha aloitus piti nostaa esiin.


    • kunnon vehkeet on

      Menkää raision hahdeniemeen!Lämmitä vettä hanoista ja mattoken kuivaus-ym systeemit on.Iso paikka ja paljon tilaa.

    • jjjjy5fr

      kävin runosmäellä, hieno paikka. Ei yhtään ihmistä näkynyt. Hyvähyvä

    • runosmäeSSÄ ei mäell

      Inhoatko vaiko pelkäät ihmisiä?

    • ihmettelijä_

      Onko paikkoja auki?

      Turun kaupungin mukaan paikat avataan sääolosuhteiden salliessa (pelätään putkien jäätymistä), eikä paikkoja ole virallisesti vielä avattu. Mutta onkohan epävirallisesti?

      • Kesän_tullen

        Miten voi olla epävirallisesti johtovedellä toimivat pesupaikat auki?
        Toki jos joku avovesipaikka matonpesuun on tarkoitettu ja laituri on paikallaan, niin se voi olla auki.
        Yleensä toukokuun loppupuolella kuivan maan pesupaikat aukeavat.
        Silloin matonpesua tietysti haittaa kuivatuksen osalta haittaa se, että ilmassa on siitepölyä, etenkin männyn siitepölyä, joten mattojen kuivattaminen ulkotiloissa ei välttämättä onnistu.

        Kammottavaa häslinkiä. Sitä olen ihmetellyt kun tulevat pesemään vitivalkoisia mattojaan, joiden pesutarve on ilmeisen vähäinen... Taitavat käydä ihan muodon vuoksi paikalla, muuten pesettävät pesuloissa.
        Ja neuvoja jaetaan vaikkei pyytäiskään.
        Fairyllä on hyvä pestä valkoisia mattoja, mutta tietysti Fairy on väärä pesuaine joidenkin mielestä ja tämä on sitten päivittelyn aihe selän takana.
        Suomalaista meininkiä.


    • PuoliTuntiaMattopesu

      Kauppakeskus Mylly 24 Pesula:

      Mattokone:
      Täyttö: 2 kpl n.170 x 200 cm konepestävää mattoa kerralla
      Ohjelmat: 30°c l 40°c - 30 min
      Hinta: 18 €

      http://www.24pesula.fi/koneet-ja-hinnat

      Kuinka 24 Pesula toimii?

      Kaikki 24 Pesulat toimivat itsepalvelupesuloina. Itsepalvelupesulassa asiointi on helppoa, nopeaa ja hyvin ohjeistettua. 24 Pesulaan ei tarvitse ajanvarauksia, aina kun kone on vapaana on se myös käytössänne.

      Mattokoneissa peset kaikki konepestävät matot 30 minuutissa. Koneiden tehokas linkous takaa, että matot saa puhtaina ja vettä tiputtamattomina kuivumaan pesun jälkeen. Mattokoneisiimme mahtuu kerralla vähintään kaksi isoa olohuoneenmattoa (170 x 210 cm). Ohjeellinen täyttöraja on 19 kg, ja pesun hinta 18 €.

      Sopivan täyttömäärän kriteerit täyttyvät koneesta riippumatta, kun pyykin ja rummun yläreunaan väliin jää vielä käden mentävä tila. Kaikkien tekstiilien ja mattojen pesu tapahtuu omalla vastuulla, suosittelemme aina noudattamaan valmistajan antamia pesuohjeita. Tärkeimmät pesusymbolit ja niiden selitykset voi tarkastaa esimerkiksi siivous.info sivulta. 24 Pesulassa et valitettavasti voi pestä kemiallisesti pestäviä- tai öljyisiä tekstiilejä. Hevosenloimien pesu kielletty.
      http://www.24pesula.fi/toimintamalli

    • spämmärit_ulos

      Nää netissä mainostavat huijaripaikat kannattaa jättää omaan arvoonsa. Pitääkö spämmätä tämäkin ketju tuolla roskalla? Suosittelen välttelemään y.o. paikkaa.

      Mutta yleiset paikat ovat vielä suljettu. Turussa pelätään oikeasti kovia yöpakkasia :D (Ja osansa aiheuttaa tunnetusti hidas turun suojatyöpaik.., eikun, kaupunkityönteon koneisto).

    • iouhp98h

      Ymmärretään, että koska Suomi24:llä ei ole ylläpitoa voi tuon mainoksen olla kirjoittanut kuka tahansa. Mutta silti mietityttää, miksi joku ulkopuolinen spämmäisi tälle foorumille muiden mainoksia???

      • käyttäkäämyöspalveluja

        No, koska kaikki eivät tiedä ko. paikasta. Jos joku ei haluakaan tai ei pysty pesemään itse mattoaan, ajattelin ystävällisesti kertoa, että on myös itsepalvelumattopesula lähellä.

        Tuohan se verotuloja Suomelle jos käytetään palveluja eikä tehdä kaikkea aina itse. Tämäkin näkökulma pitäisi muistaa.


    • Helpollakin

      Siis matot tulevat noissa suurisa pesukoneissa todella puhtaaksi, ainakin omani.. jos on sikalikaiset,ei ne lähde millään.
      Ovat myös suht kuivat ,ei tarviste siitepölyssä kuivattaa.
      Oli tosi halpaa myös tuolla pesula 24:ssä

      • käyttäkäämyöspalveluja

        Miten se mattojen kuivatus tuolla tapahtuu? Puoli tuntia kestää pesu mutta miten kauan kestää kuivatus?


    • Lukekaapas

      Lueppas ne sivut ,ei kestä kauan,ovat lähes kuivat kuntuot pois.

    • aewtggtyyy

      Kuivaus maksaa ylisää.

      Eli pirun kallis paikka, ja luonteeltaankin sellainen että tämä palsta on se mainoskohde.

      Jokohan kohta alkaa kaupungin pesupaikat jo aueta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Alahan tulla paikkaamaan tekojas

      Ja lopeta se piilossa oleminen. Olet vastuussa mun haavoista. Vien asian eteenpäin jos ei ala kuulumaan.
      Suhteet
      31
      5376
    2. Ei tunnu, että välität yhtään

      Tuntuu, että et edes muista minua koko ihmistä. 😢
      Ikävä
      36
      3711
    3. Onko kenellekään muulle käynyt niin

      Että menetti tilaisuutensa? Kaivattu oli kuin tarjottimella, osoitti kiinnostusta vahvasti, silmät ja olemus täynnä rakk
      Ikävä
      183
      3273
    4. Ketä tietää

      Missä ammuttiin pyssyllä.
      Kotka
      11
      2525
    5. Veikeä Satu

      Tuu jutteleen, kaipaan sua. Oot kuuma nainen.
      Ikävä
      29
      2112
    6. Näytitpä taas niin hyvältä!

      Nautit tilanteesta täysin rinnoin. Sinä olet kuin
      Tunteet
      12
      2047
    7. Tietääkö kaivattusi että

      olet häneen ihastunut? 🤠
      Ikävä
      163
      1876
    8. Terveiset kaivatullesi

      kesän aluksi tähän ketjuun.
      Ikävä
      105
      1352
    9. Onko kaipaamallasi

      Naisella silikonit 🤔
      Ikävä
      14
      1338
    10. Nainen, vaikka olen ja asun yksin

      Saan silti seksiä aina kun tahdon. :/
      Ikävä
      137
      1154
    Aihe