Näin on . Ei ole elämä paljoa opettanut. Tasapuolistahan ei elämä ole. Jotkut pärjäävät paremmin kun ovat olleet röyhkeitä ja oikeassa seurassa.
Palsta on täysi katkeria ja kaunaisia
paistaa läpi
271329
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 27
Vanhimmat
Olen tässä lueskellut, mutta enpä niinkään katkeruutta ole huomannut, ihmiset vaan elää eri tavalla, ja katsovat eri kantilta, ei me olla samassa muotissa.
Mielestäni joita elä on kohdellut kovin kourin, ovat paljon myötämielisempiä kuin ne jotka ovat saaneet kaiken, ja nyt sitten aletaan olemaan katkeria.
KORJAA..Mielestäni joita elämä on kohdellut kovin kourin
oikeassa
ole katkera, vaan katselen tätä elämää seikkailuna. Syy,että juuri nyt olen netissä melko paljon, on sisäinen palkitsemisjärjestelmäni. Olen eilenkin ollut vai kotosalla, sillä yritän järjestellä kotiani. Kun yksi työ on tehty, tulen koneelle. Nyt sain tauluja ripustettua seinille. Kohta vien vaatteita ulos tuulettumaan. Päivällä käväisen yhdessä paikallisessa tapahtumassa, otan iäkkään sukulaisen kyytiin. Ilta on avoin. Tuntuu ohjelmaa kertyvän, vaikka en etukäteen suunnittele. Elämä on ihanaa, kun luontokin kukkii.
kotona sotkee järjestyksen?
muuttojen myllerryksessä en ole jaksanut järjestellä. Henkisen hyvinvoinnin vuoksi olen tehnyt sellaista, mitä jaksan. Eli koko talven olen raivannut metsää. Olen oppinut mitoittamaan voimavarani niin, etten uuvu. Työelämässä oli todellinen loppuunpalamisen uhka pari kertaa, vaikka paljon kestänkin. Surutyötäni on myös se, että pikkuhiljaa luovun eräistä esineistä. Onneksi saan itse tehdä aikatauluni.
itsestään.
Olen myös osin kanssasi samaa mieltä.
Myös tuntuu aika lapsellisia olevan.
Ja osa kaikkitietäviä, huh,huh.
Ei kyllä uskoisi kirjoittajien olevan ikää 60-70, mutta jos se heille tuo onnea ja ajanvietettä, niin suotakoon se heille.
Olen minäkin pari kertaa lueskellut, ja oikein makeat naurut saanut.
Mikä sinusta on tehnyt katkeran ja kaunaisen?
Oletko tosiaan sitä mieltä, että vain kuvaamillasi keinoin ihmiset voivat "pärjätä paremmin"?
Toistaiseksi olet ainut! Voihan lisääkin tulla!
Mutta: eikö noin kaunainen asenne tee elämää ikäväksi, kysyn vaan? Meinaan, että vika olisi vain noissa muissa, kerrassaan katkerissa ja kamalissa ihmisissä. Sinä et sitten ole sellainen lainkaan - niinkö? Oletko joskus tavannut aikuisen, joka ns. haukkumisen jälkeen muuttaa käsityksensä ja luonteensa juuri sellaiseksi kuin joku toinen haluaisi? Minä en ole. Tapahtuu juuri päinvastoin eli haukuttu alkaa pitää entistä tiukemmin kiinni juuri niistä piirteistä, joista on parjattu.
Kuusikymppisiin mahtuu kaikenlaisia ihmisiä ja jokainen meistä on silloin tällöin kireä, enemmän tai vähemmän. Eikä se ole iästä kiinni ollenkaan. Elämänasenteesta hyvinkin, mutta se on jo isompi juttu. Elämää ja ihmisiä pitää vaan oppia sietämään, ystäväiseni. Muutakaan kun et näetsen voi, sanoo tämä täti.
Elämän opetuksista sen verran, että elämän koulussa voi yhtä hyvin olla puupää kuin primus-oppilas tai jäädä vaikka luokalle ja ehtojakin monet saavat. Eikä siitä koulusta valmistu täysin oppineena koskaan,et sinä enkä minä. Minusta se on hyvin lohdullista.
Tuo kinaaminenkin on merkki jostakin, eikö niin?
Olipa kerran keskustelupalsta, johon oli halukkaiden tarkoitus kirjoittaa mielipiteitä. Useimmat kirjoittajista tulkitsivat, että mielipide voi olla mielipide vain, kun ollaan samaa mieltä. Jos joku oli eri mieltä, mielipide lakkasi olemasta mielipide. Silloin vain riideltiin ja kinattiin, hyi olkoon! Eihän sellainen voi olla keskustelua!
Niinpä palstalla oltiin aina samaa mieltä, sillä muita näkökantoja ei voinut olla. Sen pituinen se. Kommentillani ei tietenkään ole yhtenevyyttä tämän palstan kanssa, minkä mielipiteen omaava lukija varmastikin tajusi oitis. Hyviä sessioita peilin parissa!
uusia mielipiteitä tuonut keskusteluun, moitit vain muita.
Mielestäni kirjoittaja on tehnyt aivan hyvän huomion: Jos et ole samaa mieltä, olet riidankylväjä, joka on hiljennettävä vaikka porukalla. Jos mitään muuta ei keksitä, kaivetaan nikin vanhat kirjoitukset esiin ja repostellaan niitä. Hyvä keino on myös tehdä kirjoituksista omia tulkintoja, joita sitten on kiva ruotia. Ja kun muut keinot loppuvat, käydään kiinni kirjoittajan persoonaan. Tämän takia harva kirjoittaa vakinikillään.
Eri mieltä oleminen koetaan täällä henkilökohtaisena loukkauksena, mitä se ei todellakaan ole.
Lisäksi vielä että kukaan ei voi tunnustaa olevansa väärässä joskus. On niin vaikeaa tunnustaa että on pimee puoli ja että on uskonut kaikki mitä on opetettu virallisesti. Aivan kuin asiat pätisivät tänä päivänäkin. Asenteet on rautakankimaisia.
Sinäkin?
hopeamaljassa.
Rakkaat ystävät. Kaikkina näinä vuosina, jolloin olen saanut olla kanssanne eri mieltä, olen oivaltanut, että me olemme toinen toistemme peilejä - jos saan mennä epätavallisen syvälle tasolle. Koska joku lienee jo kaivanut esille konkreettisen peilin ja tuijottelee sieltä arvatenkin naamaansa yrittäen löytää salattuja syvyyksiä: ilmoitan ilouutisen. Peilin tehtävän täytätte mainiosti kaikki te, jotka kommentoitte, sillä itsessänne näette minut ja minä itseni teissä. Halusimme tai emme.
elinaikana aurinko on useimpina päivinä paistanut. Meilipiteissä on melko vähän aurinkoa. Minä toivon virkistävää sadetta, ehkä se piristäisi meitä nuutuneitakin. Ainakin se huuhtoisi pölyt ja virkistäisi kasvit. Vähän luvattiin säätiedotuksessa, mutta.....
Kun on vähään tyytyvä fatalisti eikä vertaa eikä valita niin ei myöskään tarvitse olla katkera eikä kaunainen.
Tyytymättömyyden puute ei kyllä keskustelua hersyttele!
Totean kuitenkin tällä palstalla vierailevan useita myötätuntoon kykeneviä, elämäänsä myönteisesti suhtautuvia ihmisiä.
Ilmeisesti kaikki naisia?
On helppoa olla samaa mieltä,
siis helppoa olla mieletön,
vaan enemmän löytää kun poikkeaa tieltä
ja oikaisee läpi metsikön.
~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
Tasapuolista ei todellakaan ole, mutta avoimella
forumilla kaikkien mielipiteet ovat yhtä arvottomia/arvokkaita.
"Olis koirana helppo kiitosta saada
ja viisaan mainetta niittää,
kun taitaisi sievästi tassua antaa
ja hännänhuiskeella kiittää."
Mä en nyt just enää viitti.
Täähän on hiljaisempia , jopa 70;set kirjoittelee aktiivisemmin.
Ja täällä on kamala "minä tiedän kaiken" tyyli.
Uskaltakoonpa joku jotain iloista, positiivista kirjoittaa se ilkeily alkaa kolmannesta tai neljännestä vastauksesta.
Tämänikäluokan ihmiset ovat valioita! :/
Selvästi vähemmän käytetään tällä palstalla (60 ) vähinten rekattua nikkiä, minulta ainakin viedään oin joka toinen kannanottoni roskikseen, en ihmettele jos kaunaisuutta syntyy.
Olen aikonut vaan porskuttaa, se on pieni kiusa,,,,,poistaminen.
Olen käynyt katsomassa noita mainitsemiasi palstoja. Ilkeilyä (jos se nyt oikeastaan on sitä) on molemmissa ihan samoin kuin väität, että täällä on. Mistä ihmeestä saat tulkituksi, että täällä on "minä tiedän tyyli", mulla on pikemminkin sellainen mielikuva, että kukaan ei tiedä mitään eli ei uskalleta olla mitään mieltä, hölötetään joutavaa.
Keskusteluun kuuluu ruusuja ja risuja, ihmiset ovat erilaisia ja niin ovat mielipiteetkin oikeassa elämässä. Jos ja kun uskaltaa elää, joutuu sietämään ja suvaitsemaan molempia, muuten jää kovin yksin. Positiivisuus on mainio elämänasenne. Tuskinpa sitä vastaan kenelläkään on mitään, mutta hampaat irvessä ei kai kuitenkaan tarvitse yrittää olla positiivinen, mieluummin olkoon jokainen sitä, mitä on.