Mikä pieni eläin sopisi hieman allergiselle?

Haluaisin muutaman hamsterin tai hiiren poikasen,
mutta en tiedä ovatko ne hyviä perheellemme jossa
on astma.
Kertokaa mitkä pikkujyrsijät sopisivat
perheeseemme!!
261107
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

allergiselle ei sovi mikään allergisoiva eläin.
allergia voi mennä tosi tosi pahaksi jos
eläinpölyä on ärsyttämässä huoneistossa.älä siis
hanki mitään jyrsijää tai käy allergia testissä!

Äänestä

Minulla oli alunperin vain pieni
allergianpoikanen, mutta otin silti eläimiä. Nyt
allergiani on kehittynyt esiastmaksi, jonka
kanssa eläminen on vaihtelevaa. Eläimistä en
silti aio luopua. Astma ei kuitenkaan ole
varsinainen allergia vaan sairaus ja monet
astmaatikot voivat pitää eläimiä, jos eivät ole
muuten eläimille allergisia (esim. rasitusastma,
joka oireilee liikunnallisissa ponnisteluissa)

Uskoisin, ettei pieni allergianpoikanen ole este,
jos ottaa vaikkapa gerbiilin, jolla ei ole isoja
karvanlähtöaikoja, ei virtsaa paljon (eläinten
syljessä ja ulosteissa on eniten allergisoivaa
ainetta eläinpölyn lisäksi). Mutta aina on
otettava huomioon se, että allergia on arvaamaton
sekä se, että jos esim. vanhempasi ovat
allergisia, allergia voi olla periytyvää eli
sinulla on (ehkä) suurempi mahdollisuus saada
allergia, kuin jollain toisella, jonka suvussa ei
juuri allergiaa tai astmaa esiinny.

Äänestä

kaverillani on allergiaa ja sillä on gerbiilejä
eikä mitään allergisia oireita...

Äänestä
  • kiitti kun vastasit viestiini...toivottavasti
    saan äitini ostamaan itselleni jonkun lemmikin...

    Äänestä

Allergiseen perheeseen ei voi ottaa jyrsijää!!
Varsinkin jos perheessänne on jo valmiiksi
astma!!!!Jos joku jyrsijä on pakko ottaa
(joudutte kyllä luopumaan siitä ajan mittaan
varmasti) niin "suosittelen" seepra- tai
okahiiriä.
Mutta miksi ette hankkisi esim.jotain liskoa tai
akvaariota.Niistä on ihan yhtä paljon iloa =)

Äänestä
  • Anteeksi nyt vain mutta älä sinä siinä rupea
    kiukuttelemaan. Vaikka äitisi ja perheesi ja koko
    sukusi olisi lääkärisakkia niin se ei tarkoita
    ettäkö muut olisivat samanlaisia... Siis että
    joillekin voi olla yhden tunnin samassa talossa
    kissan kanssa olevalle jo sairaalaongelmia edessä
    eikä siltikään mitään tapahdu jos hommaa esim.
    gerbiilin joka ei pissaile ympäriinsä häkkiä ja
    on muutenkin touhukas veitikka. Sinulla itselläis
    ei välttämättä ole allergioita joten et halua
    liskoa vaan ihania jyrsijöitä ja koiria yms...
    Mielestäni ei ole sama ostaako touhukkaan ja
    mukavan hiiren tai gerbiilin tms. kuin jonkun
    liskon tai etanan jotka eivät opi pätkääkään
    ihmisestä eikä muuta kuin toljota paikallaan.
    sinun mielipiteesi oli minusta yliammuttu. sori
    nyt vaan. Hommaa heti vaikka joku jyrsijä kunhan
    olet saanut tarvittavat tiedot ´lemmikistä.
    KÄrsivällisyyttä. Minun lemmikkini saanti kesti
    pari vuotta..

    Äänestä

  • Jacci kirjoitti:

    Anteeksi nyt vain mutta älä sinä siinä rupea

    Vaikuttaa siltä että sinä..Kyseisessä perheessä
    on ASTMA ei allergia.Sitä paitsi ehdotin
    kyseiselle henkilölle muutamia hiirulaisia. Ei se
    allergia eläimen pissasta PAHEMMIN riipu vaan
    siitä HILSEESTÄ jota lähtee lähes jokaisesta
    eläimestä. Suosittelisin että kyseinen perhe
    kävisi keskustelemassa ensin lääkärinsä kanssa
    asiasta. Miksi ottaa eläin jos se sitten
    joudutaankin antamaan pois jonkun ajan kuluttua
    kun ihmiset ja eläimet ovat jo kiintyneet
    toisiinsa? Eikö se ole väärin sekä eläimiä että
    ihmisiä kohtaan? Jos eläintä ei saadakkaan sitten
    sijoitettua mukavaan perheeseen se/ne on pakko
    lopettaa. Joissakin tapauksissa eläinkauppias
    kuitenkin onneksi (?) ottaa eläimet takaisin.
    Sinä se tunnut kiukuttelevan. Allergia ja
    varsinkin astma ovat asioita joilla ei kannata
    ryhtyä pelleilemään!Miksi leikkiä hengellään?

    ja anteeksi nyt vain

    Äänestä

  • Lääkärin tytär kirjoitti:

    No joo, tästä on nyt vielä niin vähän aikaa (n.
    puoli vuotta) astmaattisten (joskin melko
    lievien) oireiden diagnosoinnista, että en tiedä
    vielä mitä tulevaisuudessa tapahtuu, mutta
    ainakin tällä hetkellä lääkkeet ovat tehonneet
    niin hyvin että voin hoitaa eläimiä miltei
    entiseen malliin. En ole löytänyt sijaiskoteja,
    enkä TODELLAKAAN aio lopettaa ihania lemmikkejäni.

    Lääkärin lapsena sinun tulisi tietää, että astma
    ei välttämättä reagoi eläinpölyyn, jos se on
    "kehittynyt" muusta syystä kuin eläinallergiasta.
    Siis: ihmisellä voi olla astma, mutta hän ei
    välttämättä saa reaktioita eläimistä, koska ei
    ole niille allerginen. Totta kuitenkin on, että
    useimmat astmaatikot saavat oireita eläinpölystä,
    mutta jos perheeseen otetaan lemmikki (esim.
    gerbiili), joka olisi vain yhdessä huoneessa, ja
    jolla ei ole suurta karvanlähtöä (= hilse ei
    pölise) eli eläimelle allerginen ihminen ei ole
    siihen kosketuksissa, on mahdollista pitää
    lemmikki talossa.

    Isäni on allerginen kissoille, ja äitini
    koirille. Minä olen uusien testien mukaan lähes
    kaikille eläimille, mutta silti olen
    kuusivuotiaasta lähtien (olen nyt 19) pystynyt
    pitämään gerbiileitä ja kaniineja. Joskin
    nykyisten kaniinieni siirryttyä rajan taa en
    (ehkä)aio enää ottaa uusia nimenomaan allergian
    takia.

    Siinä olen kanssasi samaa mieltä, että lääkärin
    kanssa olisi hyvä jutella, mutta yleensä lääkärit
    suosittelevat melkein missä tahansa tilanteessa
    sitä ettei eläimiä oteta. Vaikka olisit
    allerginen vain siitepölylle, useimmat lääkärit
    ovat sitä mieltä, että eläimet ovat pannassa.
    Tämä on aika hankalaa koska nykyaikana yli puolet
    ihmisistä on allerginen jollekin. :(

    Kuten aiemmin kirjoitin, suurimmat allergisoivat
    tekijät löytyvät eläinten hilseestä
    (eläinpölystä), virtsasta ja ulosteista.
    Ulosteiden sisältämille allergeeneille altistuu
    esim. eläimen häkkiä siivotessa ja sitä muutenkin
    käsitellessä. Eli ulosteilla ja niiden määrällä
    ON tekemistä allergisoinnin kanssa.

    Olen samaa mieltä kanssasi myös siinä, että jos
    nyt saisin valita, ottaako lemmikkejä vai
    altistuako pahemmin, miettisin ehkä kahteen
    kertaan. Astman kanssa ei ole leikkimistä, mutta
    jos päätetään ottaa eläimiä, tehdään kunnon
    järjestelyt (esim. häkin siivous useasti, tehokas
    ilmanvaihto jne.) että sekä ihmiset että eläimet
    voisivat elää täyttä elämää.

    Äänestä

  • ai että akvaariosta yhtä paljo iloa???
    ei ikinä!
    jos siellä on esim. kaloja,jotka vaan pyörii
    ympäriinsä tai kököttää piilossa (kokemusta on!),
    niin mitä iloa sellasista on?
    niitä ei voi pitää kädessä,juoksuttaa lattialla,
    kattoa niitten touhuaihan vierestä ilman mitään
    limasia kasveja yms.
    nyt mulla on 4 gerbiiliä ja kani,
    ja oon sitä mieltä, että niissä on paljon enemmän
    iloa,kuin esim.akvaariokaloissa!
    kaikilla on tietysti omat mielipiteet ja tämä on
    omani......

    Äänestä

  • mä vaan kirjoitti:

    ai että akvaariosta yhtä paljo iloa???
    ei ikinä!
    jos siellä on esim. kaloja,jotka vaan pyörii
    ympäriinsä tai kököttää piilossa (kokemusta on!),
    niin mitä iloa sellasista on?
    niitä ei voi pitää kädessä,juoksuttaa lattialla,
    kattoa niitten touhuaihan vierestä ilman mitään
    limasia kasveja yms.
    nyt mulla on 4 gerbiiliä ja kani,
    ja oon sitä mieltä, että niissä on paljon enemmän
    iloa,kuin esim.akvaariokaloissa!
    kaikilla on tietysti omat mielipiteet ja tämä on
    omani......

    Jos minun pitäisi ottaa vain liskoja eikä
    jyrsijöitä lainkaan, valitsisin luultavasti
    kolmannen vaihtoehdon: ei lemmikkejä lainkaan.
    Mitä turhaan haaskata kuluja johonkin limaiseen
    mönttiin nurkassa...? (anteeksi liskofanit, mutta
    minulla on kokemuksia liskoista. Ei positiivisia)

    Akvaario puolestaan on mielestäni enemmän
    sisustuselementti kuin lemmikki.

    Äänestä

Jos nyt sitten välttämättä haluat ottaa jonkun
eläimen, niin kannattaa valita häkin kuivikkeeksi
jotain muuta kuin puruja, koska ne pölisevät ja
antavat helposti oireita allergisille. Itse olen
aina käyttänyt kanillani kissanhiekkaa, joka on
muutenkin helpompi pitää puhtaana. Vasta kävin
eläinkaupassa ja huomasin, että myös pikku
jyrsijöillä oli häkeissään jotain "rakeita"
kuivikkeena. Niistä en sitten tiedä sen enempää.

Äänestä
  • niin... mulla on ollut pienempänä yhteensä 7
    eläintä (eri aikoina),mut nyt vähintään 4 vuoteen
    mulla ei oo ollut ainuttakaan.
    mä sain pikkuveljen noin neljä vuotta sitten...
    luulen että äitini ei viitsi ostaa mm.sen takia
    mitään eläintä koska pikkuveljelläni on myöskin
    todettu infektio astma,tai jotain sinne päin.
    äitini on kissoille allerginen,mutta en haluaisi
    tällä hetkellä kissaa,vaan muutaman gerbiilin tai
    jonkin pienen ihan jyrsijän,joka ei tietenkään
    riskeeraisi perheeni henkeä...
    eikö gerbiilistä tule mitään oireita
    astmaatikoille?
    auttaako jos vaikka gerbiilin häkissä heinien
    siasta pitäisi jotain muuta joka ei aiheuttaisi
    hengelle haittaa??
    kertokaa please,sillä en tiedä mitään
    mm.gerbiileistä...

    Äänestä

  • girlie kirjoitti:

    niin... mulla on ollut pienempänä yhteensä 7

    Se on todella vaikea sanoa että tuleeko
    gerbiilistä oireita teidän perheeseen.

    Siitä ei ole kyse etteikö gerbiili olisi
    allergisoiva sillä se on niinkuin muutkin
    eläimet, eläinten sylki on yksi allergia
    tekevistä asioista, kuten siiä mukana myös
    ulosteet ja eläinhilse. Ja tietysti heinät ym..
    Gerbiili allergisoi siis siinä missä muutkin
    eläimet. Joku vain ei ole sille niin allerginen
    ja joku toinen taas on!

    Kokeilkaa vaikka vierailua jollain gerbiili
    kasvattajalla koko perheellä ja kattokaa tuleeko
    mitään allergia reaktiota, tottakai se on vaikea
    sanoa sillä se on vain niin pieni aika, mutta
    aina voi kokeilla.

    Lääkärintyttärelle ja muille tässä jonkinlainen
    esimerkki: Itse olen myös lääkärin tytär ja
    isälläni on astma, ja minullakin on atooppinen
    iho, mutta silti meillä on koira ja monta rottaa,
    sillä kasvatan niitä ja olen myös töissä eläinten
    parissa, lienekkö järkevää...?! Mutta
    minkäänlaisia allergia oireita EI ole ikinä
    ilmennyt vaikka eläimiä meillä on ollut AINA!

    En tiedä onko tämä totta mutta olen kuullut, että
    jos lapsi on aivan pieni ja silloin perheessä on
    eläimiä, on myöhemmässä elämänvaiheessakin
    vastustuskykyisempi eläimille
    kuin "eläimettömässä" perheessä lapsuutensa
    asunut, en tiedä onko totta, mutta kommentteja
    otetaan vastaan :)

    Äänestä

  • girlie kirjoitti:

    niin... mulla on ollut pienempänä yhteensä 7
    eläintä (eri aikoina),mut nyt vähintään 4 vuoteen
    mulla ei oo ollut ainuttakaan.
    mä sain pikkuveljen noin neljä vuotta sitten...
    luulen että äitini ei viitsi ostaa mm.sen takia
    mitään eläintä koska pikkuveljelläni on myöskin
    todettu infektio astma,tai jotain sinne päin.
    äitini on kissoille allerginen,mutta en haluaisi
    tällä hetkellä kissaa,vaan muutaman gerbiilin tai
    jonkin pienen ihan jyrsijän,joka ei tietenkään
    riskeeraisi perheeni henkeä...
    eikö gerbiilistä tule mitään oireita
    astmaatikoille?
    auttaako jos vaikka gerbiilin häkissä heinien
    siasta pitäisi jotain muuta joka ei aiheuttaisi
    hengelle haittaa??
    kertokaa please,sillä en tiedä mitään
    mm.gerbiileistä...

    Allergia&astma puolta on puitu tässä keskustelussa
    moneen suuntaan, ja siihen en ota kantaa. Tässä
    kuitenkin muuatmia neuvoja JOS "Girlien"
    perhe yhdessä päättää esim. kokeilla lemmikkeinä
    juuri gerbiileitä.

    Gerbiileistä saat tietoa esim.
    www.gerbiiliyhdistys.fi -(Gerbayhdistyksen
    kotisivut), siellä on myös Kaupparumpu eli
    eläin&tavara välitys.

    Kannattaneee hankkia eläimet kasvattajalta, jolla
    SJL ry:n hyväksymä kasvattajanimi, ja kertoa
    kasvattajalle HETI alusta että perheellä on
    allergia/astma, ja sopia esim. aluksi HETI kokeilu
    jakosta (ts. että ensin perhe pitää gerbuja
    sovitun ajan, jonka puitteissa palutus
    kasvattajalle onnistuu, ja sen jälkeen eläimet
    siirtyvät ostajan omistukseen). Kannattanee
    harkita myös ensimmäisiksi gerbiileiksi vähän
    vanhempia gerbuja (käsiteltävämpiä) ja
    toisaalta siksi että jos ongelmia
    (allergia/astma) ilmenee ei elinikä ole
    gerbuilla enää niin pitkä. Jollei ongelmia ilmene
    voi sitten myöhemmin hankkia uudet nuoret gerbat
    (ja samlla on oppinut jo gerbujen käsittelyn).
    Eläinkauppaiden kanssa "palautus-oikeuden"
    sopiminen ei aina ole yhtä helppoa.

    Lisäksi suosittelisin että käyttäisitte
    gerbu-terriossa kuivikkeena Mörtti-Röpö nimistä
    haapa-hektta joka pölisee vähemmän kuin purut, ja
    harkitsisittee kannataako antaa heinää
    (heinäpöly).

    Kannattaa todella miettiä eläinasiaa huolella,
    koska eläimistä luopuminen on aina ikävää.

    Äänestä

  • Niistä kuivikkeista...
    Se oli luultavasti Toa Lättiä, harmaita
    paperimassasta tehtyjä patukoita. Sekin on
    tarkoitettu kissoille, mutta sopii hyvin myös
    jyrsijöille ja kaneille. Mun rotilla ja kanilla
    on sitä, se on paljon parempaa kuin purut! Se ei
    pölyä, ja imee eläinten virtsan paremmin (haisee
    vähemmän). Monet muutkin kasvattajat käyttäisivät
    sitä mielelleen, mutta se on paljon kalliimpaa
    kuin kutterinpuru.

    Äänestä

  • M.Hosio kirjoitti:

    Todella ystävällistä kasvattajalta, jos suostuu
    ottamaan gerbiilit takaisin, jos allergia
    ilmaantuu perheeseen! :)

    Sille toiselle, joka ihmetteli gerbujen sopimista
    allergiaperheeseen: gerbiileissäkin on allergiaa
    aiheuttavia tekijöitä, muttei niin paljon kuin
    muissa jyrsijöissä taikka kaneissa. Kanit ja
    marsut allergisoivat jopa pahemmin kuin koira tai
    kissa. KAIKKI eläimet siis allergisoivat JOSSAIN
    määrin, mutta toiset vähemmän kuin toiset. On
    kuitenkin ihan ihmisen herkkyydestä kiinni,
    allergisoituuko vähemmän allergisoiville
    eläimille.

    Voimakas herkistyminen näkyy esim. näin: jos
    menet kylään taloon tai asuntoon, jossa on
    lemmikkejä, ja vaikka ne olisivat toisessa
    huoneessa tai jopa kokonaan poissa talosta ja
    saat pahoja oireita, tai jos saat oireita jo
    sellaisen ihmisen vaatteista, jolla on
    lemmikkejä, on erittäin riskialtista ottaa
    eläimiä. Mitään eläimiä.

    Mutta jos taas allergiasi ilmoittaa itsestään
    vain hiukan (esim. pieni nenänvuoto) jos olet
    kauan suorassa tekemisissä esim. koiran kanssa,
    voi jonkin sellaisen eläimen ottamista joka EI
    VIELÄ aiheuta oireita OLLENKAAN, harkita.

    Kaikki on siis tässäkin asiassa suhteellista.
    Pienen nenänvuodon kanssa voi vähän aikaa elää,
    mutta hengitysteiden tukkeutuminen voi viedä
    hengen eikä ole kovin kiva kokemus...

    Toivottavasti näistä on jotain apua jollekin:)

    Äänestä

  • Petra kirjoitti:

    Niistä kuivikkeista...
    Se oli luultavasti Toa Lättiä, harmaita
    paperimassasta tehtyjä patukoita. Sekin on
    tarkoitettu kissoille, mutta sopii hyvin myös
    jyrsijöille ja kaneille. Mun rotilla ja kanilla
    on sitä, se on paljon parempaa kuin purut! Se ei
    pölyä, ja imee eläinten virtsan paremmin (haisee
    vähemmän). Monet muutkin kasvattajat käyttäisivät
    sitä mielelleen, mutta se on paljon kalliimpaa
    kuin kutterinpuru.

    Onko gerbiiliä pakko viedä näyttelyihin,eikö sen
    voi pitää ihan tavallisena kotieläimenä?
    mistä gerbiilejä saa,kun en haluaisi ostaa sitä
    näyttelystä???

    Äänestä

  • girlie kirjoitti:

    Onko gerbiiliä pakko viedä näyttelyihin,eikö sen
    voi pitää ihan tavallisena kotieläimenä?
    mistä gerbiilejä saa,kun en haluaisi ostaa sitä
    näyttelystä???

    Ei tarvitse viedä gerboja näyttelyihin. Voit pitää
    ne ihan pelkkinä lemmikkeinä, jos niin haluat.

    Gerbiilit kannattaa ostaa suoraan virallisilta
    kasvattajilta. Syitä:
    - saat terveet eläimet
    - gerbat ovat varmasti samaa sukupuolta keskenään
    - suku on usein tiedossa
    - vanhemmat on tarkasti valittuja eli mitä tahansa
    ei ole astutettu keskenään
    - saat mukaan hoito-ohjeet ja voit kysellä lisää
    kasvattajalta
    - gerbat on usein tottuneita käsittelyyn
    - värivalikoima on laaja
    - voit ostaa gerbat joko ihan poikasina tai sitten
    jo vähän vanhempina

    Vaikka omalla paikkakunnallasi ei virallista
    kasvattajaa asuisikaan, voit sopia kasvattajan
    kanssa kuljetuksesta.

    Kasvattajien yhteystiedot on sivulla:
    www.gerbiiliyhdistys.fi/kasvattajat

    Myytäviä gerboja on sivulla:
    www.gerbiiliyhdistys.fi/kaupparumpu
    (jos ei ole tällä hetkellä sopivia gerboja, jätä
    oma ostoilmoitus)

    Kaikenlaista hyvää gerbatietoa saa osoitteesta:
    www.gerbiiliyhdistys.fi ja kannattaa myös liittyä
    jäseneksi (:

    Anne K.
    www.gerbil.net

    Äänestä

  • girlie kirjoitti:

    Onko gerbiiliä pakko viedä näyttelyihin,eikö sen
    voi pitää ihan tavallisena kotieläimenä?
    mistä gerbiilejä saa,kun en haluaisi ostaa sitä
    näyttelystä???

    Saat gerbun nimenomaan LEMMIKIKSI, nopeasti,
    vaivattomasti, halvalla.
    Pääkaupunkiseudulla eläinkauppiaat voivat olla
    todella törkeitä sekä eläinten käsittelyssä että
    niiden hinnoittelussa (toisaalta miten eläimen
    elämän voi hinnoitella pariin kymppiin? Minusta
    gerbiilien ja muidenkin pienten pitäisikin maksaa
    n. 100 -200 kappaleelta jotta niitä ei pidettäisi
    parin kympin hinnan vuoksi halpa-arvoisina),
    mutta jos asut pikkupaikkakunnalla tai Turun
    seudulla, eläinkauppoja on niin vähän, että
    kilpailu on lähes olematonta ja
    eläinsuojeluvalvojakin ehtii pitää jöötä.

    Eläinkauppojen värivalikoimissa ei aina ole
    kehumista, mutta en kyllä näe mitään ihmeellistä
    syytä syrjiä niitä "tavallisia" värityksiäkään.

    Näet varmasti itsekin päälle, ovatko gerbiilit
    terveitä (kiiltävä turkki, terhakka ja pirteä
    olemus). Periytyvistä sairauksista ei voi koskaan
    olla varma, sattuu niitä kasvattajienkin
    gerbuillekin toisinaan. Yhdelläkään eläinkaupasta
    ostamallani gerbulla ei ole vielä ollut mitään
    tautia, ja olen ostanut niitä sieltä PALJON.

    Ps. Sille, joka suosittelit gerbujen kuljetusta
    ennemmin kuin eläinkaupasta ostoa. Kuljetuskin
    stressaa eläimiä, etenkin jos ne "rahdataan"
    lentokoneessa tai junassa (niinkuin luin yhden
    kauhukertomuksen netistä)...

    Äänestä

  • Gerbillus kirjoitti:

    "Kuljetuskin stressaa eläimiä, etenkin jos ne
    "rahdataan" lentokoneessa tai junassa (niinkuin
    luin yhden kauhukertomuksen netistä)..."

    Mikähän eläin siinä kertomuksessa oli kyseessä?
    Onko sulla osoitetta ko. juttuun? Ainakin monet
    jyrsijät ja kanit reissaavat ympäri Suomea
    kasvattajilta toisille, kasvattajilta omistajille,
    näyttelyistä toiseen jne. Jos kaikesta on
    huolehtinut hyvin, ei ongelmia pitäisi tulla.

    Junamatkassa en näe mitään ongelmaa eli miten se
    stressaisi eläimiä sen enempää kuin esim.
    autokyyti?

    Lentokoneessa ehkä riippuu siitä kulkeeko eläin
    ruumassa vai matkustamossa.

    En siis näe mitään syytä suositella ostamaan eläin
    eläinkaupasta siksi, että kuljetus olisi liian
    stressaavaa. Kuljetuksen voi hoitaa monella eri
    tavalla ja jos huolehtii asioista hyvin (sopiva
    kuljetusboksi ja varusteet, lämpötila yms.), niin
    ei pitäisi tulla ongelmia.

    On totta, että eläinkaupoista saa hyviäkin
    eläimiä, mutta itse silti suosittelen kasvattajia,
    joille eläimet harvoin ovat bisnestä (päinvastoin:
    sillä tuottaa vain tappiota). Eläinkauppiaat
    useimmiten ajattelevat eläimiä vain tuotteita,
    jotka pitää saada myydyksi.

    Anne K.
    www.gerbil.net

    Äänestä

  • Anne K. kirjoitti:

    Ei kuljetuksessa kai sinällään mitään, jos
    eläinten oma hoitaja on niiden mukana, mutta
    kyseisessä jutussa eläimet oli pistetty
    lentokoneeseen tietysti ilman kasvattajaansa,
    koska kuka nyt monen tonnin lentomatkaa tekee
    kahden gerbiilin takia? >:)

    En muista enää osoitetta, koska tästä on jo
    aikaa, kun luin jutun.

    Junamatkakaan ei varmaan ihan hirveä ole
    gerbusille, JOS on joku tuttu ihminen niiden
    kanssa. Junahenkilökunnalla ei ole aikaa
    jatkuvasti katsoa mitä terraariossa on tekeillä.

    Siksi on vähän arveluttavaa että kasvattajat
    suosivat jyrsijöiden ostoa hinnalla millä
    hyvänsä. On sanomattakin selvää että etenkin
    pienet poikaset (luovutusikäiset ovat mielestäni
    vielä pieniä) eivät ole millään ehtineet tottua
    matkustukseen niin paljon että ottaisivat sen
    rutiinilla. Matkustus stressaa aina eläimiä,
    vaikka se ei välttämättä niitä "rikokaan", mutta
    ihmettelen vain, kuka kasvattaja on halukas
    mieluummin pistämään eläimensä moneksi tunniksi
    kuumaan junaan tai lentokoneeseen ilman tuttua
    ihmisseuraa... Ja sitten vielä valitetaan kuinka
    eläinkaupassa eläimiä häiritään ja stressataan.
    Hiukka paradoksaalista.

    Pyytäisin vielä ettette jatkuvasti yleistäisi
    kaikkia eläinkauppiaita roistoiksi. Heissä on
    ihan kunnon ihmisiä, joiden täytyy saada
    elantonsa jostain. Myymällä pari
    koiranruokasäkkiä kuukaudessa ei kukaan elä.

    arveluttavaa, että kasvattajat suosivat
    jyrsijöiden ostoa itseltään millä hinnalla
    hyvänsä.

    Äänestä

  • Gerbillus kirjoitti:

    arveluttavaa, että kasvattajat suosivat
    jyrsijöiden ostoa itseltään millä hinnalla
    hyvänsä.

    "arveluttavaa, että kasvattajat suosivat
    jyrsijöiden ostoa itseltään millä hinnalla
    hyvänsä."

    Mitä tarkoitat millä hinnalla hyvänsä? Esim. SGY:n
    ohjehinta on 50-90 mk/gerbiili. En tiedä muiden
    kuin ko. yhdistyksen alaisten lajien hinnoista ja
    kasvattajista (muista lajeista vähemmän).
    Mielestäni he (mä en siis ole kasvattaja,
    vaikka heitä suosittelenkin) eivät yritä mitenkään
    tuputtaa gerboja kellekään. En oikein ymmärrä mitä
    tarkoitat.

    Mun mielestä täällä jatkuvasti kinastellaan ihan
    turhaan kasvattajista ja eläinkaupoista. Molempia
    on varmasti hyviä ja huonoja. Mä itse ostan
    eläinkaupasta vain välttämättömät tarvikkeet ja
    ruoat ja nekin mieluiten sellasesta, jossa ei
    myydä eläimiä. Olen kyllä joskus ollut enemmän
    eläinkauppojen puolella, mutta nykyisin, kun olen
    monta vuotta seurannut eri eläinkauppojen
    toimintaa, olen muuttanut mieleni. En ole käynyt
    vielä eläinkaupassa, jossa ei olisi mitään
    moitittavaa eläinten oloissa. Tämä kasvattajien
    suositteleminen on siis mun henk.kohtainen
    mielipide, joka perustuu kokemukseen. En siis
    todellakaan halua kiistellä asiasta, vaan kertoa
    hyvät puolet kasvattajista (koska täällä
    keskustelussa usein käsketään aina ostamaan
    eläinkaupasta).

    Siis sitä, että kasvattajat suosittelevat
    ostamaan lemmikit itseltään, vaikka eläimet
    joutuisivat matkaamaan monta tuntia huonoissa
    oloissa (esim. YKSIN lentokoneessa tai junassa)
    kasvattajan luota uusille omistajille. Tästä siis
    "hinnalla millä hyvänsä", eikä sillä ollut mitään
    tekemistä gerbiilien hinnoittelun kanssa.

    Ok, asia selvä. Mun oma henk.kohtainen mielipide
    kuitenkin on, että hyvästä kannattaa vähän
    maksaakin. Eläintenpito maksaa joka tapauksessa
    aika paljon, joten ei pieni matkakulu siinä
    kauheasti tunnu (: Mutta ymmärrän kyllä mitä
    tarkoitat. Siksi pyrinkin itse ostamaan gerbat
    näyttelypaikoilta, jolloin olen itse niiden mukana
    kotimatkalla (ennen junalla, nykyisin autolla).

    Anne K.
    www.gerbil.net

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

girlie kirjoitti:

Haluaisin muutaman hamsterin tai hiiren poikasen,
mutta en tiedä ovatko ne hyviä perheellemme jossa
on astma.
Kertokaa mitkä pikkujyrsijät sopisivat
perheeseemme!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu