Tajuntakirjojen myyntiin tauko

Pitäisikö Suggestio-, Tajunnan taito- ja Loitsu-kirjojen myynnissä ja mainostamisessa pitää pikkuinen taukoa?

Ehdotan tätä väliaukaista pidättyvyyttä Hypnologia-lehdestä ja verkkotoiminnasta vastaavalla Oy Suggestomedia Ab:lle, joka markkinoi myös noita teoksia. Ote Suggestio-kirjasta esitettiin television MOT-hjelmassa valitettavassa sävyssssä. Lääkärilehdessä kritisoitiin jyrkasti Tajunnan taito. Loitsusuggestioita ja eräitä Hypnologian kirjoituksia on toistuvasti reposteltu Lääkärilehdessä ja muualla. - Akateemiset maisterimme SHY:ssä ovat muutenkin vieneet suggestoterapiaa valomeditaatioiden ja muun rajatiedon suuntaan...

Olisiko paras antaa sakan laskeutua pohjalle ja odottaa, kunnes odotettavissa oleva oppineittemme kehittelemien vaihtoehtoisten oppien ja terapiakoulutusten läpivalaisu on ohi? Sen jälkeen, kun loiskiehunta hypnoosin ympärillä on tyyntynyt, voitaisiin harkita uudestaan suhtautumista näihin kirjoihin.

Pyydän myös, että Hypnologian kirjoittelua hillittäisiin. Uusia estottomia psyykeyrttien mainostuksia, ”suolauksia”, parantavien ihmelevyjen ylistyksiä tai TeO:n tölvimisiä ei maineemme jo nyt naureskeltuina "maallikkoina" enää kestä. Monet meistä ovat harkitsemassa yhdistyksestä lähtöä tai nimen vetämistä pois listoilta! Toivoisin SHY:n korkeasti koulutetuilta johtajilta nyt harkintaa ja malttia, kun "maallikoiksi" polttomerkittyinä koetamme selviytyä "puoskarilailla" pelottelu niskassa.
3295
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Tyyli on turhan paljastava, kirjoittajan henkilöstä voi tuskin erehtyä. Kuka se onkaan ristiretkellä ei tieteellisen hypnoosin edustajia kohtaan... Kuka lienee kritisoinut, kuka repostellut...

Äänestä
  • Suggeri-trollin salaliittoteoria (yleistäkö piireissänne) on kiinnostavaa: Onko arka asia että ihan kaikki suggerien piireissä eivät olekaan maisterimaallikoiden ja tajunnallisten akateemisten kannattajia? Ehkä kaikki kuvioissanne eivät enää olekaan suggeroitavissa ties mihin?

    Äänestä

  • kiinnostavaa kirjoitti:

    Suggeri-trollin salaliittoteoria (yleistäkö piireissänne) on kiinnostavaa: Onko arka asia että ihan kaikki suggerien piireissä eivät olekaan maisterimaallikoiden ja tajunnallisten akateemisten kannattajia? Ehkä kaikki kuvioissanne eivät enää olekaan suggeroitavissa ties mihin?

    kiva olis jos sunkin tarkoituksia vois ymmärtää

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


vain ehdotus kirjoitti:

Pitäisikö Suggestio-, Tajunnan taito- ja Loitsu-kirjojen myynnissä ja mainostamisessa pitää pikkuinen taukoa?

Ehdotan tätä väliaukaista pidättyvyyttä Hypnologia-lehdestä ja verkkotoiminnasta vastaavalla Oy Suggestomedia Ab:lle, joka markkinoi myös noita teoksia. Ote Suggestio-kirjasta esitettiin television MOT-hjelmassa valitettavassa sävyssssä. Lääkärilehdessä kritisoitiin jyrkasti Tajunnan taito. Loitsusuggestioita ja eräitä Hypnologian kirjoituksia on toistuvasti reposteltu Lääkärilehdessä ja muualla. - Akateemiset maisterimme SHY:ssä ovat muutenkin vieneet suggestoterapiaa valomeditaatioiden ja muun rajatiedon suuntaan...

Olisiko paras antaa sakan laskeutua pohjalle ja odottaa, kunnes odotettavissa oleva oppineittemme kehittelemien vaihtoehtoisten oppien ja terapiakoulutusten läpivalaisu on ohi? Sen jälkeen, kun loiskiehunta hypnoosin ympärillä on tyyntynyt, voitaisiin harkita uudestaan suhtautumista näihin kirjoihin.

Pyydän myös, että Hypnologian kirjoittelua hillittäisiin. Uusia estottomia psyykeyrttien mainostuksia, ”suolauksia”, parantavien ihmelevyjen ylistyksiä tai TeO:n tölvimisiä ei maineemme jo nyt naureskeltuina "maallikkoina" enää kestä. Monet meistä ovat harkitsemassa yhdistyksestä lähtöä tai nimen vetämistä pois listoilta! Toivoisin SHY:n korkeasti koulutetuilta johtajilta nyt harkintaa ja malttia, kun "maallikoiksi" polttomerkittyinä koetamme selviytyä "puoskarilailla" pelottelu niskassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu