Myhi-paineissa kokeiltiin uutta painijärjestelmää
Kurikan Mietaan Molskin Myhi- painit väännettiin tällä kertaa läpi ilman isäntää itseään, sillä Marko "Myhi" Yli-Hannuksela oli samaan aikaan "töissä" Serbiassa, jossa ratkaistaan painin olympiapaikat. Paikalla oli kuitenkin Seppo "Myhin isä" Yli-Hannuksela, jonka tuuminkien pohjalta paineissa kokeiltiin uutta painijärjestelmään.
Kyseessä oli jaksopaini, jossa oli kaksi kahden minuutin pätkää. Jos ottelu oli tämän jälkeen vielä tasan, niin sen jälkeen ratkaistiin arvalla kumpi menee alle mattoon. Jos päälle määrätty sai pisteen niin hän voitti ottelun. Jos pistettä ei herunut, niin voittaja oli matosta nollan puolustanut painija.
Mietaan Molskin omista painijoista terävimpiä otteita tällä kertaa esitti Tuuli Ropponen. Hän voitti oman sarjansa selvästi. Loppuottelussa kukistui selvästi Teuvan Mariel Peltonen, jolle Tuuli on aina ennen hävinnyt. Nyt oli kuitenkin Kurikan tytön vuoro vetää pitempi korsi.
- Mä sain vaan niin hyvin kiinni kravatista, niin siitä oli helppo pyörittää pisteet. Nyt viime aikoina olen ainakin valmentajan mukaan ryhtynyt heittämään liikkeitä enemmän. Aikaisemmin en kai ole vain saanut niitä tehtyä, mutta nyt on tullut lisää rohkeutta.
- Joo ja sitten kyllä sekin varmaan vaikuttaa, että olen käynyt säännöllisesti Ilmajoella treeneissä. Siellä on kerran viikossa yhden harjoitukset, joissa on pelkkiä tyttöjä. Siksi siellä on mukava treenata kertoi Tuuli.
Mietaan Molskin puheenjohtaja Mika Järvinen oli hivenen pettynyt kisojen osanottajamäärää. Kisat olivat pari viikkoa liian myöhään, sillä viime viikonlopulla Vaasassa painitut Koululiikuntaliiton painin SM -kisat lopettavat useassa seurassa painikauden.
- Myhi-paineja pitää ehdottomasti aikaistaan. Ennen meillä on ollut täällä lähes parisataa painijaa ja nyt on hyvä, jos päästiin edes puoleen siitä. Osanottajamäärä oli ehdottomasti pettymys.
- Ensi vuonna voi myös olla, että Myhi-painit jäävät muutenkin väliin. Seuramme MiMo hakee Koululiikuntaliiton SM -paineja ja jos ne saadaan, niin silloin Myhejä ei painita. Uskomme myös vakaasti että KLL-hakemus tuottaa tulosta, sillä meillä on Kurikan jäähallilla todella loistavat puitteet järjestää isotkin kisat vakuutti Mika Järvinen.
Kuvateksti: Tomi Metsomäki Ilmajoelta ja Oskari Lehto Teuvalta ottivat tiukan kampailun sarjassa 37 kiloa.
MYHIPAINI 24.5.2008, Kurikka
Tulokset kilpasarja, pojat:
Sarja 28 kg 1) Eetu Saukkosaari YKV, 2) Antti Väli-Torala IK, 3) Joni Komppa YKV.
Sarja 28,5 kg 1) Akseli Yli-Hannuksela IK, 2) Samu Rajakangas VaaTo, 3) Miro Svärd MiMo.
Sarja 30 kg 1) Jimi Haapaniemi VaaTo, 2) Tuomas Fors SPM, 3) Ilmari Putula AU, 4) Jarkko Syrjälä MiMo.
Sarja 33 kg 1) Matias Lipasti IK, 2) Jiri Sarvela SPM, 3) Arttu Kulmala MiMo, 4) Aleksanteri Sutinen YKV.
Sarja 34 kg 1) Juho Alakojola SPM, 2) Artturi Miilumäki AU, 3) Markus Ahtiainen PeTo, 4) Mikko Sotikoff LaVi.
Sarja 35 kg 1) Markus Mannismäki NuJy, 2) Niko Erkkola IK, 3) Jere Haapamäki VäVi, 4) Joona Talvitie VaaTo.
Sarja 37 kg 1) Tomi Metsomäki IK, 2) Olli Latvala IK, 3) Jesse Haapaniemi VaaTo, 4) Oskari Lehto TeRi, 5) Aaro Huhtinen PeKi.
Sarja 42 kg 1) Mikko Lyttinen VVV, 2) Jere Rauhala SPM.
Sarja 42 kg 1) Tuomo Plukka VäVi, 2) Arttu Hakala YKV, 3) Niko Kellokoski PeKi, 4) Riku Paukkunen PeTo, 5) Timo Keisala IK.
Sarja 43 kg 1) Miika Koho VaaTo, 2) Lauri Louhula PeKi, 3) Vili Ropponen MiMo, 4) Juuso Latvala IK.
Sarja 50 kg 1) Mikael Seppä SPM, 2) Mikael Lipasti IK, 3) Kristian Palssi LaihLu.
Sarja 53 kg 1) Juha Mannila IK, 2) Jarmo Hautala SPM, 3) Jesse Koukkari SPM.
Sarja 69 kg 1) Arttu Koivulahti IK, 2) Juho Kuoppala SPM, 3) Jere Immonen MiMo, 4) Oskari Miilumäki AU.
Tytöt:
Sarja 25 kg 1) Tuuli Ropponen MiMo, 2) Mariel Peltonen TeRi, 3) Heta Latvala IK, 4) Aino Taskinen IK.
Sarja 27 kg 1) Melinda Peltonen TeRi, 2) Annimaria Aho AU.
Sarja 31 kg 1) Miranda Peltonen TeRi 2) Jaana Väli-Torala IK, 3) Jonna Hannonen TeRi.
Sarja 46 kg 1) Erika Uitto TeRi, 2) Jenna Hautala SPM
Sarja 55 kg 1) Carita Uitto TeRi, 2) Minna-Maria Kulmala MiMo, 3) Hanna Väli-Torala IK.
Nassikkapojat,
Sarja 21 kg 1) Jere Siipola LaihLu, 2) Ville Kälviäinen TeRi, 3) Willy Haapamäki VäVi 4) Jussi Hautamäki MiMo, 5) Joona Mustikkamaa SPM.
Sarja 23 kg 1) Otto Sarvela SPM, 2) Oskari Alanen MiMo, 3) Aatu Mannila TeRi, 4) Saku Saranpää SPM, 5) Heikki Rintaluoma MiMo.
Sarja 24 kg 1) Matti Sotikoff LaVi, 2) Emil Lehtimäki LaVe, 3) Ville Nousiainen SPM, 4) Juho Kangas LaVi.
Sarja 26 kg 1) Eetu Järvi SPM, 2) Vilho Yli-Hannuksela IK, 3) Santeri Korpela IK, 4) Arttu Hakala TeRi.
Sarja 28 kg 1) Teemu Kujala IK, 2) Rasmus Takala MiMo, 3) Saku-Matti Hakomäki NJ,
4) Leevi Mustikkamaa SPM, 5) Joni Manerus SPM.
Sarja 31 kg 1)Tino Siipola LaihLu, 2) Toni Rantanen PeTo, 3) Tommi Tuohimaa TeRi, 4) Alex Lehtimäki LaVe.
Sarja 37 kg 1) Jimi Hirvimäki YKV, 2) Jesse Mikkonen AU, 3) Santeri Tolonen LaihLu.
Nassikkatytöt,
Sarja 29 kg 1) Mirella Lipasti IK, 2) Sarianna Ahtiainen PeTo, 3) Rosa Hietikko SPM.

Vastaukset 1
Vanhimmat
ja tulokset on ollu?